Liikunnan riemuvoitto!

Olen lapsena tykännyt liikunnassa. Olen innostunut milloin mistäkin, mutta pyöräily on ollut aina lähellä sydäntä ja kätevä tapa siirtyä paikasta toiseen. Teininä liikunta jäi, koska bändihommat kiinnostivat enemmän. Löysin parikymppisenä liikunnanriemun uudestaan ja sillä tiellä ollaan edelleen. Kaikkihan lähtee siitä, että liikunnan pitää olla hauskaa ja siitä pitää nauttia. Olen itse käynyt vatsatanssitunneilla, pilateksessa ja erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla. Kuitenkin olen aina nauttinut eniten salitreenistä. Se on ollut se juttu ja se on aina ollut sellaista omaa aikaa.

Sulkapalloa pelaamassa. Hävisin,mutta hauskaa oli.:)

Jotta liikunnasta tulee elämäntapa, tarvitaan motivaatiota. Se taas syntyy usein tavoitteista. Monet tekevät sen virheen, että laittavat heti alkuun liian kovat tavoitteet ja into lopahtaa nopeasti, kun tulokset eivät vastaa odotuksia. Tavoite olisikin hyvä pilkkoa pieniin osiin ja palkita itsensä vaikka jollain elämyksellä, kun välitavoite on saavutettu. Sisäinen puhe merkitsee paljon. Usein olemme itse niitä pahimpia tuomareita itsellemme. Siksi pitäisikin puhua itselleen kannustavasti, positiivisesti ja lempeästi. Antaa armoa, jos joskus ei huvita tai ei meinaa treeni kulkea. Joskus on ihan sallittua jäädä sohvalle katsomaan televisiota, mutta olisi hyvä oppia erottamaan todellinen väsymys ja laiskuus toisistaan. Jos antaa liikaa siimaa, sitä helposti jämähtää sohvalle pidemmäksikin aikaa. Olen itse opetellut iloitsemaan hyvinkin mitättömän tuntuisista edistysaskelista. Kun kortisoni oli vienyt lihakset, iloitsin suuresti, kun jaksoin kävellä 500m. Iloitkaa tekin pienistä edistysaskelista. Jos jaksoitte kävellä tutun lenkin vähän kovempaa tai pystyitte lisäämäään painoja salilla. Kaikki on aina kotiinpäin. :)

Itseäni ei nykyään tarvitse motivoida liikkumaan. Ennemminkin tarvitsen järjen ääneen, joka muistuttaa, että keho tarvitsee myös lepoa kehittyäkseen. Lihakset kun kasvavat levossa. Tosin ensin niitä pitää rasittaa. Mikä itseäni sitten motivoi? Suurimpana motivaattorina toimii terveys. Hyljinnänestolääkkeet ovat aikamoista myrkkyä ja useimpia niiden haittavaikutuksia voi hillitä liikunnalla. Haluan myös kunnioittaa luovuttajaa pitämällä itsestäni ja uudesta munuaisesta mahdollisimman hyvää huolta. Haluan pysyä mahdollisimman terveenä ja hyväkuntoisena, jotta jaksan olla työelämässä toivottavasti eläkeikään asti enkä joudu toisten autettavasksi.

Tanko odottelee, että teen sen kanssa maastavetoja. :)

Tällä hetkellä treenaan tosissaan kisoja varten ja aina ei tunnu hyvältä. Kisat ovat kuitenkin pitkäaikainen unelma ja haluan olla siellä niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista. Kisoihin valmistautuminen on itsekästä Käytän paljon aikaa viikossa treeneihin ja se aika on poissa parisuhteelta ja ystäviltä. Se uhraus on kuitenkin pakko tehdä, jos haluaa kehittyä. Viime viikkoina liikuntaa on kertynyt 10 tuntia viikossa. Tilanne on nyt ihanteellinen, koska olen työtön. Voin keskittyä treenaamaan paljon enenmän kuin voisin, jos olisin kokoaikatöissä. Reilun viikon päästä tilanne muuttuu, joten varmasti treenitunnitkin tippuvat silloin. Haluan kuitenkin ottaa kaiken hyödyn irti tästä tilanteesta ja nauttia täysin rinnoin.

Nyt kun on kevät, niin monet tavoittelevat sitä kuuluisaa rantakuntoa. En ole koskaan oikein ymmrtänyt sitä. Olisi kansanterveydellisesti iso asia, jos ihmiset liikkuisivat ympäri vuoden ja olisivat aina rantakunossa. Muutenkin ulkonäkö on todella huono motivaattori, koska muutokset ulkonäössä eivät tapahdu hetkessä ja oma silmä sokaistuu niille. Itselle ulkonäkö on siinä mielessä tärkeä, että haluan näyttää terveeltä ja hyvinvoivalta, olla hyvä esimerkki. Sporttinen ulkonäkö on vain bonus, joka seuraa, jos hurahtaa liikuntaa. Liikunnallista kevättä ja kesää kaikille! Pidetään itsestä huolta! :)