Elämä on lahja

Olen vieläkin fiiliksissä kisoista, vaikka aikaa on jo kulunut niistä. Toisaalta on nyt mukavaa,  kun ei tarvitse treenata minkään tietyn ohjelman mukaan vielä, vaan on voinut vähän fiilis-pohjalta vedellä. Jotenkin se saa kylmät väreet menemään kun miettii, mitä kaikkea ne ihmiset siellä kisoissa ovat käyneet läpi. Oma tarinani on tavanomainen ja elämäni on ollut verratain helppoa. Moni on käynyt läpi paljon kovemman myllyn ja todella moni on käynyt lähellä kuolemaa. On uskomatonta, että nyt ne ihmiset, jotka ovat olleen koneiden varassa odottamassa uutta varaosaa, urheilevat ihan täysillä ja yltävät huikeisiin suorituksiin. 

Kyllähän se kulta maistuu.:)

Kisoissa oli monentasoista urheilijaa. Osa oli kisoissa vain siitä riemusta, että on elossa ja voi liikkua, se kun ei ole kaikille itsestään selvää. Mutta etenkin nuorissa miehissä taso oli todella kova ja osa pärjäisi terveitäkin vastaan mahdollisesti. Uskomaton oli myös tunnelma. Kaikki stemppasivat toisiaan ja liikunnan riemu välittyi ihmisistä. Kilpailuiden tärkein tehtävä on tuoda esille elinsiirtoja ja muuttaa ihmisten suhtautumista niihin positiivisemmaksi. Että ihmiset voivat konkreettisesti nähdä, miten elinluovutus voi muuttaa elämän ja mahdollistaa jopa kilpaurheilun. Itse en kelpaa elinluovuttajaksi, mutta oma ruumiini on testamentattu lääketieteelle, jotta siitä olisi edes jotain hyötyä kuoleman jälkeen. 

Se tunne, kun olet ylittänyt itsesi. :)

Moni saattaa keksiä syitä, miksi ei voi liikkua. Näissä kisoissa on tekosyyt heitetty nurkkaan ja liikutaan, vaikka se ei aina ole  helppoa ja mukavaa ja moni on leikkauksen jälkeen joutunut jopa opettelemaan kävelemisen uudestaan. Itsekään en leikkauksen jälkeen jaksanut kävellä edes 100 metriä, kun isot kortisoniannokset ja flunssa vei voimat. Siitä on nyt 1 vuosi ja 11 kuukautta ja olen nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Muistan, kun olin elintapalääkäri Vilho Aholan luennolla joskus muutama vuosi sitten. Hän sanoi, että kaikki voivat liikkua. Jos et pysty juoksemaan, kävele. Jos et pysty kävelemään, voit nostella vaikka käsipainoja. Jos et pysty sitäkään, niin hengitysharjoituksia voi tehdä. Jokainen voi liikkua omalla tasollaan ottaen omat rajoitteet huomioon. Terveyden ja itsellä ainakin myös mielenterveyden kannalta liikkuminen on välttämätöntä. 

Koko sarja kerättynä. :P

Muistan, kun viime vuonna tähän aikaan kärsin kovista kivuista. Olin ottanut puutiaisaivokuume-rokotteen, josta sain järkyttävät kivut sivuvaikutuksena, ne kestivät kuukauden. Tuntui siltä, kuin molemmat ranteet olisivat olleet murtuneet ja polvissa oli sellaista kipua, etten  päässyt tuolilta ylös tai voinut mennä kyykkyyn. Liikunta auttoi kipuihin, mutta yöllä ne yltyivät koviksi ja aamut olivat tuskaan. En silti lopettanut liikkumista. Menin salille särkylääkkeiden voimin ja keksin uusia, korvaavia liikkeitä, jotta sain koko kropan treenattua kivuista huolimatta. Se vaati mielikuvitusta ja kivunsietokykyä, mutta pää olisi hajonnut, jos en olisi sitä tehnyt. Myös fibromyalgia on tuonut omat "mukavuutensa" liikkumiseen, mutta näillä mennään. Yliliikkuvat nivelet tuovat omat haasteensa, mutta pidän haasteista ja vahvat lihakset tukevat niitäkin. 

Kaverikuva Sisu Sorsan kanssa.

Sairaanhoitajana työskennellessä on myös oppinut sen, ettei seuraavasta päivästä voi tietää. Elämä on lahja, josta pitää nauttia joka päivä, ei  vasta huomenna tai eläkkeellä tai sitten kun. Moneen sairauteen voi ennaltaehkäisevästi itse vaikuttaa elintavoilla, mutta geenit ovat kuitenkin monesti elintapoja vahvempia, valitettavasti. Rakastetaan tänään ja nautitaan toistemme seurasta, huomenna voi olla myöhäistä. Tehdään asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja tekevät meidät onnelliseksi. Itse istun tätä kirjoittamassa sohvalla ja kissa kehrää sylissä. Eli asiat ovat hyvin. :)