keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kepit ojossa kohti Malagaa :)

Kevät ei ole mennyt ihan suunnitellusti kisavalmisteluja ajatellen, mutta onneksi on keksitty penkkiurheilu. On jännä, miten sitä on ruvennut ihan eri tavalla seuraamaan urheilua sen myötä, kun on itse ruvennut harrastamaan sitä. Varsinkin yleisurheilua en seurannut juuri ollenkaan aikaisemmin ja nyt tulee katsottua monia kisoja telkkarista. Viime kesänä oli hienoa käydä Ruotsi-ottelussa paikanpäälläkin ihmettelemässä ja huomaamatta Pirkkahallista on tullut toinen koti, jonne on aina mukava mennä ja moikkaustuttuja riittää. Nyt kun tiedän, mitä kaikki lajit vaativat, on arvostus urheilijoita kohtaan myös lisääntynyt. 

Sinäänsä kun miettii huippu-urheilua, niin eihän siinä ole mitään järkeä. Se ei ole terveyden kannalta järkevää eikä siitä ole mitään hyötyä varsinaisesti kenellekkään. Mutta toisaalta, ei ole myöskään muusikoista tai näyttelijöistä. Urheilun päätarkoitus onkin viihdyttää, niin kuin taiteilijoidenkin. Mitä elämä olisi ilman suuria elämyksiä ja tunteita, joita nämä ihmiset meille tekevät? Itselle on aina tärkeää, että on joku, jota kannattaa, kun seuraan urheilua. Pikajuoksussa suurin idolini on Dafne Shcippers ja tietenkin Usain Bolt. Reetta Hurskeelta olen saanut hyviä neuvoja omiin treeneihini ja onhan hän kova juoksija. 
Mun uudet kaverit
Tämä kevät on ollut kuitenkin jääkiekon täyteinen. Tapparan kannattajana on saanut kokea monenlaisia hetkiä kevään mittaan. Alkuun runkosarjan voitto ja sitten kutkuttava puolivälierä-sarja Tappara-Ilves, jokaisen tamperelaisen jääkiekkofanin unelma. Välillä näytti jo pahalta eikä sarjan voittaminen ollut millään muotoa itsestään selvää. Sain olla itsekin paikan päällä seuraamassa paria jännitysnäytelmää, joista yksi veney peräti kolmanteen jatkoerään saakka, onneksi Tapparan voittoon. Tappara-Hifk-sarja ei päästänyt yhtään sen helpommalla ja näytti jo alkuun pahalta tamperelaisen näkökulmasta, kun peli ei oikein kulkenut, mutta juhliinhan sekin sarja päättyi. Kausi huipentui hienosti Kalpan kukistamiseen ja kultajuhliin Tampereen torilla. Vaikka itse en ole ikinä jääkiekkoa pelannut, niin alan jo pikku hiljaa oppia säännöt ja osaan seurata peliä. Tykkään siitä, että pelissä tapahtuu koko ajan ja tilanteet muuttuvat ihan päälaelleen sekunnissa. Nyt olisi vielä jännitettävänä MM-kisat, joista nyt ei tosin ole juurikaan odotuksia. 

Joogailua
Mutta takaisin omiin treeneihin. Sain siis viikko sitten jalkapöytääni rasitusmurtuman ilman rasitusta ja sen seurauksena joudun nyt loppu viikon kävelemään kepeillä keventäen ja olemaan töissä poissa. Harmittaa ihan pikkuisen, mutta nyt on hyvä mahdollisuus myös haastaa itseään uusiin, omille epämukavuusalueelle meneviin juttuihin. Pitäisi käydä vesijuoksemassa ja siellä tehdä myös koordinaatioharjotuksia, jottta ei jäisi juoksu ihan kokonaan. Aion myös jatkaa voimajoogailua, kun olen jo huomannut kehitystäkin siinä. Muistan hyvin, kun tein ensimmäisen kerran ohjelman läpi ehkä reilu kuukausi sitten, niin lihakset hapottivat jo lämmittelyn aikana. Nyt jaksan hyvin koko ohjelman loppuun saakka ja saan haastavimmatkin asennot lähes puhtaasti vedettyä läpi. Pitää myös nyt pyöräillä, jotta kestävyys ei pääse rapistumaan. Kuulaa on todella hankala nyt treenata mitenkään, kun siinä pitäisi koko paino varata murtuneelle jalalle. Toivottavasti tekniikka ei ihan kokonaan pääse katoamaan, mutta tuskin se kuula ihan kauhean kauas kisoissa lentää. 

Lisää joogailua. :P


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti