perjantai 26. toukokuuta 2017

Luovuttaminen, onko se jotain syötävää?

EM-kisojen jälkeen ajattelin, että haluan kerran katsoa, mihin kropastani on ja palkkasin tätä varten ihmisen, joka on pitkin vuotta tehnyt ohjelmia ja auttanut tekniikoiden kanssa. Pieniä katkoja on ollut flunssien takia ja käytännössä maaliskuu meni flunssassa ja treenit jäivät lähes kokonaan. Sitten oli muutama hyvä viikko ja jalkapöytään tuli rasitusmurtuma, joka edelleen pakottaa kävelemään kepeillä. Se siis siitä ehjästä treenikaudesta. 

Täytyy myöntää, että vastoinkäymiset ovat olleet henkisesti raskaita ja on joutunut tekemään työtä henkisen kasvun kanssa. Uskon kuitenkin, että kaikella on lopulta tarkoituksensa. Flunssa ei olisi kestänyt neljää viikkoa, jos olisin tajunnut lisätä heti kortisonin määrää. Opin siitä siis tärkeän läksyn ja nykyään syön kortisonia paljon enemmän, mutta flunssat ovat pysyneet poissa ja treeni kulkee. Lääkärin kanssa en tästä ole vielä jutellut, joten sitä jännitän hieman, että mitä mieltä tohtori on tästä. 

Rasitusmurtuma tuli tosiaan, kun kävelin bussille ja olin menossa töihin. Treeneissä en ole juuri onnistunut itseäni telomaan, niin sitten käy näin. En ole kuukauteen ottanut yhtäkään juoksuaskelta enkä kyllä kävelyaskeliakaan ilman keppejä tai klinkkaamista. Olen kuitenkin saanut tutustua tämän myötä vesijuoksuun, johon olen kovastikin tykästynyt. Pikku hiljaa olen oppinut saamaan treeneistä enemmän irti ja teen erilaisia spurtteja ja juoksen erilaisilla tekniikoilla. Viimeisin asia, mitä olen tehnyt, on kevyemmän juoksuvyön ottaminen. Viimeksi keksin myös nostaa kädet ilmaan. On yllättävää, miten paljon kädet kannattelevat, vaikka ne vain roikkuisivat vierellä. Joutui polkemaan huomattavasti kovemmin, että pysyi pinnalla ja vauhti kasvoi myös paljon kovemmaksi. Kunnon tehovetoja tuli siis otettua kädet ilmassa, herätti hieman kummastusta kanssajuoksijoissa. :D

Aikaisemmin polkupyöräily on ollut työmatkakulkemiseen. Nyt olen sitäkin saanut laajentaa ja mukavasti on kehitystäkin tullut. Aiemmin 6km pyörällä oli minulle pitkä matka, nyt 10km on lyhyt matka. Olen myös saanut tutustua maantiepyörään, joka on ihan mukava tuttavuus. Silti menen mielelläni omallani, kun jalka on parantunut, vaikka polkeminen on huomattavasti raskaampaa. Onhan se siten myös tehokkaampaa!  Vauhdin hurma on myös mahtavaa pyöräillyssä. 

Salilla on joutunut miettimään, että mitä kaikkea voi tehdä. Yllättävän monessa liikkeessä ja laitteessa varataan jaloille. Mutta yhdessä valmentajan kanssa olemme löytäneet ihan hyvät liikkeet, joilla olen saanut voimatasoja nostettua. Uusimpana tuttavuutena on parakapotkulaite, jota olen pitänyt lähinnä niille suunnattuna, jotka haluavat pyöreän pepun. Tuskin tulen laitetta jatkossa käyttämään, mutta koitan nyt sillä saada pakaroihin voimaa ja olen tehnyt sillä räjähtäviä sarjoja. Samoin reiden ojennus- ja koukistuslaitteissa voi tehdä räjähtävästi, vaikka ei se korvaakaan räjähtäviä kyykkyjä ja bulgarialaista askelkyykkyä, jotka normaalisti olisivat tässä kohdin ohjelmassa. Mutta onneksi sohvalle ei ole tarvinnut jäädä. 

Aloitin alkuvuodesta joogailun DVD:n avulla. Ensimmäinen ohjelma oli lähinnä rentoutusta ja käytinkin sitä siihen tarkoitukseen. Olen kuitenkin nopeasti kyllästyvää sorttia ja halusin joogalta haasteita. Tutkin siis kirjahyllyäni ja löysin vuosia sitten ostamani voimajooga-kirjan, joka sisältää DVD:n. Rehellisyyden nimissä ensimmäinen kerta oli aika kamala. Kroppani hapotti jo

lämmittelyssä, mutta sisulla painoin koko ohjelman läpi. En päässyt läheskään kaikkiin asentoihin ja jäykkyyksiä löytyi varsinkin olkapäistä. Nyt olen tehnyt ohjelmaa säännöllisesti ja se menee jo kevyesti läpi. Hiki tulee joka kerta ja myös hengästyy välillä, mutta nautin siitä. Tykkään, kun yhdessä asanassa ei olla kauan, vaan niitä tehdään sulavasti monta peräkkäin ja toistetaan koko sarja. Ainakin keskivartaloni on vahvistunut ja liikkuvuuteni on parantunut joogan ansiosta.

Kuitenkin tässä on viimeiset kaksi kuukautta jäänyt ne mielestäni tärkeimmät treenit tekemättä, nimittäin tekniikkatreenit. Varsinkin kuula on hyvin tekninen laji. Toki voimalla on myös vaikutusta, mutta huomattavasti enemmän oikealla työntötekniikalla, joka on todennäköisesti aika huono. Jos jalka kestää ilman kipuiluja maanantain työpäivän, niin ehkä uskallan jo kokeilla varovasti kuulantyöntöä. Juoksua en saa vielä ensi viikolla kokeilla ja kävelykin pitää aloittaa hyvin lyhyistä matkoista varovasti ja totuttaa jalkaa siihen. Olen huomannut, että oikea jalkaterä on nykyisin kapeampi, kun jalkapohjan lihatkset ovat surkastuneet käyttämättöänä. Niidekin treeniä on siis tiedossa. Kaikesta huolimatta tähtäimessä on edelleen kisat ja kaikkiin lajeihin osallistuminen kohtuullisella tuloksella. Olisin toki iloinen, jos en olisi viimeinen, mutta jonkunhan se hitainkin pitää olla. :D Eli olenko luovuttanut? En todellakaan! Täysillä vaan eteenpäin, vaikka välillä vähän vastustaakin. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti