sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Mistä pelot johtuvat?

Olen ollut ikäni rohkea pelkuri. Tällä tarkoitan sitä, että olen pelännyt todella monia, usein naurettaviakin asioita, mutta aina rohkeasti mennyt pelkoja päin ja uhmannut niitä. Itse tilanteista en ole nauttinut, mutta itsensä voittamisen tunne on kyllä hyvä. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että ainakin lähes kaikki pelkoni ovat hävinneet ja olen yrittänyt pohtia, mistä tämä kaikki voisi johtua. 

Pelot ovat siis yksi kerrallaan hävinneet sen jälkeen, kun sain uuden munuaisen. Ensimmäinen asia siirron jälkeen oli, johon kiinnitin huomiota, oli ajatapani. Olin ennen epävarma kuski, jolle ei tullut mieleenkään ohittaa maantiellä ketään. Jopa traktorin ohitus tuotti suurta ahdistusta ja jopa pelkoa. Ohitustilanteen jälkeen sydän hakkasi ja koko kroppa tärisi. Siirron jälkeen ajelin jälleen tuttua mäntsäläntietä, jolla en siis ikinä ole uskaltanut ohitella. Nyt kuitenkin painoin menemään lievää ylinopeutta eikä ollut mitään vaikeuksia ohitella rekkoja, jos ne tulivat 100km/h alueella tielleni. Toki tein tämän turvallisesti, mutta täysin määrätietoisesti ja pelottomasti. Tällöin ajattelin, että ehkä henkilö, jolta sain munuaisen, on ollut eläessään hurjapää. 

Ensimmäisenä kesänä siirron jälkeen tuli toinen yllätys. Olen kärsinyt pahasta hämähäkkifobiasta niin kauan kuin muistan. Hämähäkin nähdessäni olen kiljunut ja jos olen ollut yksin, olen hakenut kroppa täristen jotain kättä pidempää, jolla olen voinut listiä viattoman hämähäkin. Olen jopa herättänyt mieheni kuudelta aamulla, koska vessassani oli lukki enkä voinut mennä sinne. Jos joskus näin sisällä hämähäkin enkä saanut sitä tapettua, niin olin suorastaan vainoharhainen enkä uskaltanut astua lattialle, ennen kuin se oli eliminoitu. Mutta siirron jälkeinen kesä oli tosiaan erilainen. Menin mökillemme tekemään kevätsiivousta ja yhtä pöytää siirtäessäni löysin sen takaa kolme isohkoa hämähäkkiä. Paniikin sijaan otin hämähäkit yksi kerrallaan käteeni ja vein ulos. Jopa juttelin niille mukavia. Ja taas olin yhtä ihmeissäni, mitä on tapahtunut. Nyt ajattelin asian johtuvan hyljinnänestolääkkeistä, jotka ovat melkoista myrkkyä. Ajattelin, että ne ovat vaikuttaneet fobiakeskukseeni ja kadottaneen kammon. 

Korkeanpaikankammoni on ollut ainakin koko aikuisiän todella paha. Sitä tunnetta kropassa on vaikea kuvailla, joka on iskenyt korkeissa paikoissa. Ja siis omalla kohdallani nämä oireet iskivät päälle jo noustessani tikkaita pari askelmaa. Siis päässä on alkanut heittää kunnolla ja jalat menneen tönköiksi ja lyöneet jarrun päälle. Tästä olen kirjoittanut aikasemmin tekstissä minä vastaan korkean paikan kammo. Olen aina uhmannut tätä ja mennyt korkeisiin paikkohin, koska olen ajatellut sen poistavan kammon. Näin ei ole käynyt. Nyt kuitenkin on käynyt taas jotain perin kummallista. Lensimme Malagaan ja menimme siellä maailmanpyörään. Normaalisti jo sellaiseen meno pistää oireet päälle, mutta nyt pystyin nauttimaan täysin rinnoin maisemista tietoakaan mistään oireista. Sama toistui viikon aikana monta kertaa, kun menin paikkoihin, jotka ennen olisivat olleen hankalia. Tänä viikonloppuna olin maalaustalkoissa ja ilman ongelmia kiipesin tikkaita pitkin ylös ja maalasin seinän yläosaa. Eikä tuntunut pätkääkään pahalta. Tämän olen ajatellut johtuvan lentämisestä. Jokin siinä nousun ja laskun aikana on mennyt aivoissani vinksalleen ja myös tämä kammo on kadonnut. 

Viikonloppuna törmäsin kuitenkin mielenkiintoiseen asiaan ja saattaa olla, että teoriani menevät ainakin osin uusiksi. Nimittäin kiinalaisen lääketieteen mukaan pelko asuu munuasissa. Jos siis joudut elämään jatkuvassa pelossa, alkavat munuaiset oireilla. Joten miksi se ei toimisi myös toisinpäin? Kun munuaiset eivät toimi, pelot saavat sinusta vallan. Mielestäni nämä edellä mainitut pelot eivät hallinneet lapsena, ne pahentuivat aikuisiällä huomattavasti. En tiedä, koska munuaiseni alkoivat käydä vajaalla, mutta parikymppisenä ne olivat jo melko heikossa hapessa. Tällä hetkellä tilanne on parempi kuin varmaan ikinä aikuisiällä on ollut, vaikka vajaatoimintaa edelleenkin on. Olen siis tullut siihen johtopäätökseen, että toimiva munuainen on auttanut pelkojen kanssa, koska mitään erityistä en ole tehnyt sen eteen, että en esimerkiksi pelkäisi hämähäkkejä. Nyt olen niiden ystävä, vaikka en niitä sisälle edelleenkään halua. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko muilla munuaissiirron saaneilla vastaavia kokemuksia vai olenko ihan hakoteillä teoriani kanssa. :D Joka tapauksessa, enää pelko ei rajoita elämääni. Jopa esiintymiskammo on lähtenyt kävelemään eikä ole takaisin tullut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti