Viime aikoina päivät ovat menneet selviytyessä ja viikot kadonneet ilman, että muistaa, mitä on tehnyt. Muisti pätkii pahasti ja kadotan pyöräni esimerkiksi joka työpäivä henkilökunnan pyöräparkkiin. Eilenkin tuli pyörittyä ja jo panikoitua, että nytkö se on pöllitty. No ei oltu, se oli juuri siellä, minne sen aamulla jätin.
Mielestäni on jotenkin hullua, että unettomuus ei ole syy palkalliseen sairauslomaan. Lääkärin on pakko kirjata jokin muu syy, joka voi olla vaikka päänsärky tai masennus, jotta valvotun yön jälkeen voi mennä kotiin. Itse työskentelen terveydenhoitoalalla ja olen vastuussa potilaan hengestä, sen isommasta vastuusta ei ole kyse. On suorastaan pelottavaa tehdä työtä, kun aivot eivät toimi ja silmät seisoo päässä. Lomaa olen pitänyt viimeksi kesäkuun lopulla viikon, kun oli Malagan MM-kisat. Eipä sekään mikään lepoloma ollut. Olen loman tarpeessa, mutta en siihen oikeutettu.
Olen saanut kuulla nyt useammalta lääkäriltä, neuropsykiatrilta ja psykiatrilta, että unettomuuteni on elimellistä. Että en tule mahdollisesti ikinä nukkumaan ilman lääkkeitä. Itse olen vielä toiveikas, että näin ei olisi ja viikon päästä tulevat uudet älyvaahtomuovipatjat toisivat helpotusta. Nyt on takana taas parin kuukauden melko toivoton jakso, jonka aikana olen nukkunut yhden yön ilman unilääkkeitä. Ihmiset syyllistävät tästä. Olenhan riippuvainen lääkkeistä. Monesti en nuku edes niillä, ilman niitä unta saattasi tulla hyvällä tuurilla 3 tuntia, kun niiden avulla nukun kuitenkin ainakin 5 tuntia. Joskus jopa koko yön.
En haluaisi olla lääkkeistä riippuvainen. Fakta on kuitenkin se, että jos en niitä käyttäisi, en olisi työkykyinen. Olen kokeillut monia lääkkeettömiä keinoja. Päivittäisessä käytössä on mindfulness, itsesuggestio, kehomeditaatio ja eräs urheilijoiden kehonrentoutustekniikka. En koe olevani stressaantunut eikä asiat pyöri päässäni yöllä. Teen hengitysharjoituksia ja kuvittelen itseni nukkumassa. Syön terveellisesti ja harrastan liikuntaa. Pyrin pitämään päivät aktiivisena, jotta olisi tarpeeksi väsynyt nukkumaan mennessä. En katso iltaisin telkkaria ja pyrin myös käyttämään puhelinta mahdollisimman vähän. Puhelimen valon olen säätänyt lämpimäksi, sinistä valoa siitä ei tule. Ja illalla laitan valon vielä hyvin himmeäksi. Koska mikään näistä toimista ei tuo unta, niin alkaa välillä epätoivo iskeä. Osaanko enää ikinä nukkua?
Vaikka unettomuus ei ole mikään syy olla poissa töistä, niin on ollut pakko olla poissa harrastuksesta. Se harmittaa vietävästi. Liikuntaakaan ei voi harrastaa niin paljon kuin haluaisi ja reilun 5km pyöräileminen töihin ei ole tuntunut hyvältä enää pariin kuukauteen. Kestävyyskunto lähti ensin selkeään laskuun, nyt alkaa painot pienentyä myös salilla. En ole viikkoon edes koskenut kuulaan, jota haluaisin kuitenkin työntää vähintään kerran viikossa, mielellään kaksi. Kaipaan sitä tunnetta, kun pyörä kulkee lujaa ja kroppa jaksaa painaa ylämäetkin melko helposti. Kaipaan myös sitä, kun lihakset tuntuvat vahvoilta ja kehoni jaksaa liikuttaa isoja painoja vaivatta. Tai sitä, kun tuntee itsensä virkeäksi koko päivän.
Sain maksusitoumuksen kelan tukemaan ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan, jossa yritetään löytää niitä uusia, lääkkeettömiä keinoja. Yksi käynti on takana erityistason ratkaisukeskeisen psykoterapeutin luona, joka on perehtynyt uniongelmiin. Tuomio oli tyly. Hän kertoi hoitaneensa paljon potilaita, joilla on yksi komponentti niistä, mitä itselleni on kertynyt liikaa. Ja jo tämä yksi on aiheuttanut pahoja univaikeuksia ihmisille. Ja itselläni on ainakin 4 komponenttia, jotka yksistään vievät ihmisiltä unia. Yhdeksän kertaa on vielä jäljellä ja toivottavasti kuitenkin saisin jotain apua sieltä. Pari harjoitetta sain, mutta niistä ei ainakaan vielä ole apua ollut. Siksi toivoisinkin kanssaeläjiltä, että älkää tuomitko unilääkkeiden käyttöä ja jaelko neuvoja. Olen kohta kaksi vuotta kärsinyt univaikeuksista ja käynyt eri lääkäreillä asian suhteen. Monet lääkkeet eivät sovi yhteen käytössä olevien, henkeä ylläpitävien lääkkeitteni kanssa. Akupunktio on vielä kokeilematta, mutta sekin pitää ensin varmistaa hoitavalta taholta, ettei siinä ole pienintäkään riskiä menettää siirrännäistä. Tsemppiä kaikille, jotka painivat samojen ongelmien kanssa! Yritetään jaksaa, päivä kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti