Perhosvaikutus

Sain tänään kuulla suru-uutisen, että Hamarin vpk:n entinen päällikkö ja nuoriso-osaston vetäjä on poistunut keskuudestamme. Uutinen oli shokki, vaikka emme ole tavanneet enää yli kymmeneen vuoteen. Jorma Laine, tuttavallisemmin Jelli, on kuitenkin vaikuttanut elämääni todella paljon. Tällä tekstillä haluan kunnioittaa hänen muistoaan ja tuoda esille, kuinka paljon yhdellä ihmisellä voi olla vaikutusta jonkun toisen elämään. Kun kirjoitan tätä, kyyneleet pyrkivät silmiini.

Vuosi taisi olla 2006, kun liityin Hamarin vpk:hon. Olin tuolloin parikymppinen, ujo ja epävarma tyttö. Myös fyysinen olemukseni oli erilainen kuin tänä päivänä. Olin alipainoinen ja käteni kuin teepussin narut. Voimaa ei ollut ollenkaan. Innostuin palokunnasta, kun olin töissä Neste Oil:n jalostamolla palovartijana. Moni siellä harrasti vpk:ta ja itsekin menin kokeilemaan. Täytyy kehua, että vastaanotto oli todella hyvä, vaikka olinkin pieni tytönrimpula.

Huonolaatuinen kuva, mutta niin ylpeänä omasta kypärästä ja paikasta palokunnassa. :) Hamarin vpk <3

Sain liikuntakipinän, koska halusin pärjätä myös fyysisesti palokunnassa. En ollut koskaan käynyt salilla tai juurikaan harrastanut mitään liikuntaa. Tässä kohtaa Jelli astui kuvioihin. Menimme hänen kanssaan paloaseman pienelle salille, jossa oli penkkipunnerruspenkki, kuntopyörä ja käsipainoja. Ja 7kg levytanko. Muistan, kun sain sen punnerrettua yhden kerran vaivoin suorille käsille. Hauiskääntöjä olisin lähtenyt tekemään perinteisessä hauiksen poseerausasennossa, olkavarsi vaakatasossa. :D Sain kaikkiin perusliikkeisiin hyvät ohjeet ja pääsin hyvään alkuun salitreenissä. Jelli ei missään vaiheessa nauranut tai epäillyt minua, vaikka lähtötaso oli todella huono. Tällä on ollut ihan käsittämätön vaikutus elämääni vielä tänäkin päivänä. Sanotaan, että lapsi tarvitsee vain yhden turvallisen aikuisen, niin voi selvitä vaikka millaisista lähtökohdista. Itse tarvitsin vain sen yhden ihmisen, joka uskoi, että voin päästä vaikka miten pitkälle.

Mihin kaikkeen tämä sitten on vaikuttanut? Palokuntaharrastus on jatkunut tähän päivään ja nykyään olen fyysisesti vahva ja tiedän pärjääväni. Mutta silti henkinen puoli on kasvanut vielä enemmän. Ujosta tytöstä on tullut rohkea oman tien kulkija, joka kulkee määrätietoisesti kohti unelmiaan luottaen itseensä ja siihen, että pystyy melkein mihin vain. Välillä on ollut vaikeaa ja pohjallakin käyty, mutta aina sieltä on noustu. Nykyään kannan ylpeänä titteliä elinsiirtourheilija ja mitalejakin on kertynyt jo melko paljon. Näistä kaikista ikimuistoisimpana viime kesän MM-hopea kuulantyönnössä Malagassa.  Monesti vuosien aikana olen miettinyt, että haluaisin Jellin näkevän, miten pitkälle olen päässyt hänen ansiostaan. Että olen nykyään vahva niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Harmittaa, kun kerran jossain etelä-suomen kaupassa olin aika varma, että Jelli tuli vastaan, mutta en uskaltanut mennä moikkaamaan. Ja nyt se on liian myöhäistä. Toivon, että Jelli kuitenkin tiesi enkä usko, että olen ainoa, joka on saanut alkusysäyksen häneltä. Rauha hänen sielulleen.

RIP Jelli