Elämä on lahja

Olen vieläkin fiiliksissä kisoista, vaikka aikaa on jo kulunut niistä. Toisaalta on nyt mukavaa,  kun ei tarvitse treenata minkään tietyn ohjelman mukaan vielä, vaan on voinut vähän fiilis-pohjalta vedellä. Jotenkin se saa kylmät väreet menemään kun miettii, mitä kaikkea ne ihmiset siellä kisoissa ovat käyneet läpi. Oma tarinani on tavanomainen ja elämäni on ollut verratain helppoa. Moni on käynyt läpi paljon kovemman myllyn ja todella moni on käynyt lähellä kuolemaa. On uskomatonta, että nyt ne ihmiset, jotka ovat olleen koneiden varassa odottamassa uutta varaosaa, urheilevat ihan täysillä ja yltävät huikeisiin suorituksiin. 

Kyllähän se kulta maistuu.:)

Kisoissa oli monentasoista urheilijaa. Osa oli kisoissa vain siitä riemusta, että on elossa ja voi liikkua, se kun ei ole kaikille itsestään selvää. Mutta etenkin nuorissa miehissä taso oli todella kova ja osa pärjäisi terveitäkin vastaan mahdollisesti. Uskomaton oli myös tunnelma. Kaikki stemppasivat toisiaan ja liikunnan riemu välittyi ihmisistä. Kilpailuiden tärkein tehtävä on tuoda esille elinsiirtoja ja muuttaa ihmisten suhtautumista niihin positiivisemmaksi. Että ihmiset voivat konkreettisesti nähdä, miten elinluovutus voi muuttaa elämän ja mahdollistaa jopa kilpaurheilun. Itse en kelpaa elinluovuttajaksi, mutta oma ruumiini on testamentattu lääketieteelle, jotta siitä olisi edes jotain hyötyä kuoleman jälkeen. 

Se tunne, kun olet ylittänyt itsesi. :)

Moni saattaa keksiä syitä, miksi ei voi liikkua. Näissä kisoissa on tekosyyt heitetty nurkkaan ja liikutaan, vaikka se ei aina ole  helppoa ja mukavaa ja moni on leikkauksen jälkeen joutunut jopa opettelemaan kävelemisen uudestaan. Itsekään en leikkauksen jälkeen jaksanut kävellä edes 100 metriä, kun isot kortisoniannokset ja flunssa vei voimat. Siitä on nyt 1 vuosi ja 11 kuukautta ja olen nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Muistan, kun olin elintapalääkäri Vilho Aholan luennolla joskus muutama vuosi sitten. Hän sanoi, että kaikki voivat liikkua. Jos et pysty juoksemaan, kävele. Jos et pysty kävelemään, voit nostella vaikka käsipainoja. Jos et pysty sitäkään, niin hengitysharjoituksia voi tehdä. Jokainen voi liikkua omalla tasollaan ottaen omat rajoitteet huomioon. Terveyden ja itsellä ainakin myös mielenterveyden kannalta liikkuminen on välttämätöntä. 

Koko sarja kerättynä. :P

Muistan, kun viime vuonna tähän aikaan kärsin kovista kivuista. Olin ottanut puutiaisaivokuume-rokotteen, josta sain järkyttävät kivut sivuvaikutuksena, ne kestivät kuukauden. Tuntui siltä, kuin molemmat ranteet olisivat olleet murtuneet ja polvissa oli sellaista kipua, etten  päässyt tuolilta ylös tai voinut mennä kyykkyyn. Liikunta auttoi kipuihin, mutta yöllä ne yltyivät koviksi ja aamut olivat tuskaan. En silti lopettanut liikkumista. Menin salille särkylääkkeiden voimin ja keksin uusia, korvaavia liikkeitä, jotta sain koko kropan treenattua kivuista huolimatta. Se vaati mielikuvitusta ja kivunsietokykyä, mutta pää olisi hajonnut, jos en olisi sitä tehnyt. Myös fibromyalgia on tuonut omat "mukavuutensa" liikkumiseen, mutta näillä mennään. Yliliikkuvat nivelet tuovat omat haasteensa, mutta pidän haasteista ja vahvat lihakset tukevat niitäkin. 

Kaverikuva Sisu Sorsan kanssa.

Sairaanhoitajana työskennellessä on myös oppinut sen, ettei seuraavasta päivästä voi tietää. Elämä on lahja, josta pitää nauttia joka päivä, ei  vasta huomenna tai eläkkeellä tai sitten kun. Moneen sairauteen voi ennaltaehkäisevästi itse vaikuttaa elintavoilla, mutta geenit ovat kuitenkin monesti elintapoja vahvempia, valitettavasti. Rakastetaan tänään ja nautitaan toistemme seurasta, huomenna voi olla myöhäistä. Tehdään asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja tekevät meidät onnelliseksi. Itse istun tätä kirjoittamassa sohvalla ja kissa kehrää sylissä. Eli asiat ovat hyvin. :)

Paluu arkeen :)

Tämä viikko on ollut paluuta arkeen. Tarkoitus oli mennä elinsiirron saaneiden SM-kisoihin elokuussa Leppävaaraan, mutta töistä oli mahdotonta saada vapaata. Vuorotyön iloja osa 273. :D Olen alkanut pikku hiljaa palauttamaan treenirutiineita takaisin arkeen. Jotenkin kohtalon ivaa, että ensimmäinen kuulatreeni kisojen jälkeen menee hyvin, pakitus toimii ja kuula lentää 7,50m, joka olisi kisoissa riittänyt hopealle. No ensi kisoissa sitten pakitetaan eli varmaan tammikuussa halli-SM-kisat. Niitä odotellessa. 

Kävin kuntosalilla pitkästä aikaa treenaamassa, kun kuukauden on vain hionut terävyyttä. Olikin mukava huomata, ettei lihasvoima ollut juurikaan kadonnut. Muistan, kuinka olen vuosikaudet vihannut kyykkyä ja silti tehnyt sitä. Varsinkin siirron jälkeen kyykkääminen oli aivan kamalaa, kun sykkeet huitelivat heti lähellä kahtasataa. Hyljinnänestolääkkeet nostivat sykkeeni taivaisiin ja monesti jo kenkiä pukiessa syke oli 150. Kun hyljinnänestolääke vaihdettiin ja sen myötä syke normalisoitui, opin jopa pitämään kyykystä. Nyt olen löytänyt uuden liikkee, johon varmasti alkuun koen viha-rakkaussuhdetta. Nimittäin rinnalleveto. Kävin liikkeen läpi ennen kisoja personal trainerin kanssa ja totesin silloin, että haastetta riittää. Liikehän koostuu kolmesta osiosta: maastavedosta, rinnalle vedosta ja työnnöstä. Nostaa muuten mukavasti sykkeitä tuo liike. 

Aloitin liikkeen sisäänajamisen varovasti 25kg painolla. Sehän ei maastavedossa ole mitään, mutta muissa vaiheissa sekin tuntui jo joltain. Itse en vielä osaa tehdä liikkeitä jouhevasti täysin peräkkäin, vaan jokaisen liikkeen välissä on pieni pysähdys, tosin yritin tehdä sen mahdollisimman pieneksi. Yllätys olikin suuri, kun onnistuin tekemään rinnallevedon mahdollisesti jopa oikein. En oikein itsekään tiedä, mitä siinä tapahtui, mutta löysin itseni syväkyykystä tanko rinnalla. Olisi pitänyt pyytää jotakuta kuvaamaan video, niin olisi voinut katsoa, miten se oikeasti meni. Työntöosuus on seuraavaksi työstön alla. Sitä en vielä tehnyt askelluksella. Olen haaveillut jo vuoden, että saisin rinnallevedon ohjelmaani, mutta kukaan ei ole ehtinyt sitä opettaa enkä ole yksin uskaltanut yrittää, kun olisin vain rikkonut itseni. On mahtava tunne, kun saa jonkun uuden tekniitan toimimaan ja pystyy hallitsemaan vartalonsa. Vielä vuosi sitten en varmaan olisi pystynyt vielä edes tekemään koko liikettä. :)

Odotan jo innolla tulevaa treeniohjelmaa. Uskoisin, että ohjelmaan tulee ainakin jossain vaiheessa hyppyjä laatikoiden päälle. On hienoa katsoa, kun pirkkahallissa urheilijat hyppivät yli metrin laatikon päälle suorin jaloin. Siitä saisi räjähtävyyttä ja voimaa jakoihin. Odotan myös mäki- ja rappustreenejä. Se ovat kamalan ihania. Uskon, että tulevan vuoden aikana pääsen tekemään treenejä, joita en ole ennen tehnyt ja kokeilemaan rajoja ja ylittämään ne. Ihanaa treenisyksyä muillekin! Vaikka siis vielä on kesä. :P

EM-kisat pakettiin :)

Oma kisaviikkoni alkoi sunnuntaina 10.7. kun lähdimme ajalemaan Lapinjärvelle, jonne kissakin jäi hoitoon. Sponsorilogo ommeltiin edustuspaitaan ja alkoi seuraavan päivän odottaminen. Maanantaina lähdimme puolen päivän jälkeen ajelemaan Myyrmäen urheilukentälle, koska halusin tutustua kilpailupaikkaan etukäteen. Siellä fiilisteltiin hetki ennen kuin ajettiin kisahotellille, josta sain kisapussin. Sieltä löytyi T-paita, kännykän näytön puhdistajia, avaimenperä, kisavihko, tuubihuivi, hakaneuloja, kilpailunumerot ja tärkeimpänä kisapassi. Sain myös ilmoittautumisen yhteydessä oman yleisurheilupaitani, jossa lukee Finland selässä. :) Kisafiilis alkoi kohoamaan ja jännitys hiipimään vatsanpohjaan. Etsin hotellilta meikäläisiä, joiden kanssa aloin kuluttamaan aikaa ja vaihtamaan kuulumisia ennen avajaisten alkua. 

Avajaiskulkue

Neljän aikaan hotellille oli jo kerääntynyt iso joukko eri maiden kilpailijoita. Siirryimme hotellin taakse, josta lähti bussikuljetukset avajaispaikalle. Isäntämaana menimme viimeiseen bussiin ja odotus venyi jonkun verran, mutta eipä se loistavassa seurassa haitannut. :) Kokoonnuimme omien lippujemme luokse lähellä olevalle hiekkakentälle, josta sitten maittain marssimme Tikkurilan torille. Oli hienoa olla osa isompaa kokonaisuutta ja edustaa Suomea. Vesisade alkoi aika tarkalleen viideltä, kun tilaisuus alkoi ja loppui kuudelta, kun lähdimme kotiin. :D Tero Karhu juonsi tilaisuuden, jossa oli lippumarssin jälkeen liuta puheita. Porukkaa oli yllättävän paljon sateesta huolimatta loppuun asti. Oli aika uskomaton tunne, kun tajusi, että kaikki kilpailijat ovat käyneet melkoisen myllyn läpi ja nyt he ovat edustamassa omaa maataan ja urheilevat. 

Avajaiset

Tiistaina itselläni ei ollut kisoihin liittyvää ohjelmaa, mutta kävin Lapinjärven urheilukentällä tekemässä kuula-treenin. Se meni hyvin ja tein oman vauhdittoman kuulantyönnön ennätykseni, 7,20 metriä. Nämä olivat viimeiset treenit kuulan parissa ennen kisoja ja niistä jäi erittäin hyvä fiilis. Päivän muu ohjelma ei liittynyt urheiluun mitenkään, kun kävimme kummipoikaamme moikkaamassa. Keskiviikkona oli viimeinen sali- ja juoksutreeni ennen kisoja. Tällä kertaa menin Hinthaaran urheilukentälle tekemään juoksuvetoja ja samalla näin rakasta ystävääni. Oli aika herkkää mennä kentälle, joska kaikki alkoi. Siellä olen juossut ensimmäistä kertaa kilpaa lyhyttä matkaa ja alkanut haaveilemaan oikeista kisoista. Ja nyt olen siellä treenaamassa kaksi päivää ennen unelman toteutumista. :) 

Viestin harjoituksista

Torstaina ohjelmassa oli Tuija Helanderin vetämä viestijuoksutreeni. Tarkoituksena oli katsoa viestijoukkueet ja paikat, missä kukakin juoksee ja harjoitella sitten kapulan vaihtoja. Meitä alkoi kertyä sinne, mutta kaikki viestiin osallistuvat eivät silti päässeet paikalle. Itselleni yllätys oli suuri, kun pääsin ykkösviestijoukkueeseen. Paikakseni valikoitui ykkösosuus eli starttaan viestin. Olin asiasta sekä innoissani että kauhuissani. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin vienyt kapulan Tuijalle, mutta lopulta järjestys vaihtui ja vein sen Annelle. Tosin harjoittelin vaihtoa vain Tuijan kanssa. Kävin kokeilemassa vielä yhden telineistä lähdön, jonka jälkeen lähdimme lunastamaan hotellihuonetta ja syömään. Sitten kello olikin jo sen verran, että alkoi itseni kannalta ensimmäinen joukkuepalaveri. Palaveri alkoi 10 minuuttia myöhässä ja loppui vasta klo 22. Kävimme läpi seuraavan kisapäivän tärkeitä asioita, että jokainen osaa tulla oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. 

Tutustumiskäynti

Perjantaina oli aikainen herätys, kun kisapaikalla piti olla 8.30. Oma starttini oli aikataulun mukaan klo 9.30 ja call roomissa piti olla klo 9.00. Tätä ennen piti lämmitellä kunnolla ja virittäytyä tunnelmaan. Kisapaikalla oli kuitenkin ongelmia sähköisen ajanoton kanssa ja lopulta oma starttini oli 9.48. Pidin itseni lämpinä hyppimällä ja tekemällä koordinaatioita. Sade alkoi noin 9.30 eikä sitten loppunut koko päivänä. Kun vihdoin tuli oma vuoro asettua telineisiin, olin yllätävän rauhallinen ja keskittynyt. Olin käynyt tilanteen mielessäni ja harjoituksissani läpi jo satoja kertoja, joten se ei varsinaisesti ollut uusi. Menin jonkinlaiseen kuplaan ja unohdin kaiken muun ympäriltä. Asetin telineet, testasin ne ja asetuin niiden taakse odottamaan käskyjä. Kun paikoillenne-komento tuli, asetuin telineisiin kaikessa rauhassa. Sain aika hyvän startin ja johdin kisaa melko loppuun asti, mutta sitten hyydyin ja jouduin tyytymään hopeaan. Omassa sarjassani olimme hyvin tasaväkisiä ja juoksin oman ennätykseni, 17,10 sekuntia. Paransin peräti 1,4 sekuntia toukokuun aikaani. 

Tuore hopeamitalisti

Juoksun jälkeen moni tuli sanomaan, että oli hyvä juoksu. En kuitenkaan tiennyt omaa aikaani ja siksi en tiennyt, oliko se oikeasti hyvä juoksu ja en vielä kauheasti juhlinut. Oli myös epäselvää, olinko toinen vai kolmas, koska tulimme ihan rinta rinnan maaliin. Tuloksia ei tullut ennen palkintojen jakoa ja oli aika epätodellinen hetki, kun nimeni kuulutettiin hopeamitalistina. Nousin elämäni ensimmäistä kertaa yleisön edessä palkintopallille ja tässä vaiheessa olin hyvin onnellinen. Kuulin tässä vaiheessa aikani ja yllätyin todella. Vuodessa olen parantanut noin 3 sekuntia aikaani. Kun vielä ottaa huomioon kevään vaikeudet, kun ei penikkataudin vuoksi voinut pariin kuukauteen juosta ollenkaan ja pari sitkeää kuukauden flunssaakin kiusasi, niin tässähän tulee jo mieleen, että sitä voisi olla jotain lahjojakin tällä saralla. Aika hyvin tytöltä, joka ei ikinä saanut yrityksestä huolimatta seiskaa parempaa koululiikunnassa ja jolle lääkärit ovat kannustavasti sanoneet, etten voi kehittää lihasvoimaani perussairauden vuoksi, että tuloksia on turha odottaa treeneiltä. Onneksi peruskoulun liikunnanopettajat ja lääkärit olivat väärässä. :)

Oman kisani jälkeen jäin seuraamaan muiden kisoja ja sain huomata, että joissain sarjoissa oli todella kova taso. Varsinkin miehillä oli sellaisia suorituksia, että niillä voisi pärjätä terveitäkin vastaan ainakin jollakin tasolla. Oli huikeaa jännittää omien kavereiden suorituksia ja nähdä onnistumisia. Moni teki omia ennätyksiään ja se on upeaa. Kisoissa oli uskomaton stemppaava tunnelma, kaikki tukivat toisiaan ja kannustivat. Olihan se huikeaa oman juoksun aikana kuulla omaa nimeä huudettavan yleisöstä. Ja olin todella otettu, että ihmisiä tuli paikalla katsomaan nimenomaan minun suoritustani. Sade kuitenkin yltyi ja lopulta kisat jouduttiin keskeyttämään. Menimme syömään ja hotellille huilimaan ennen illan joukkuepalaveria. Joukkuepalaverissa saimme tietää, että viestijoukkueita tullaan muuttamaan ja saamme tietää ne aamulla. Näissä sekavissa mietteissä hotellille ja nukkumaan.

Pronssimitalin jako

Lauantaiaamuna heräsin jo viideltä enkä saanut unta. Kahdeksan jälkeen jo olin urheilukentällä lämmittelemässä. Sää oli mainio ja kuulakisa alkoi vähän etuajassa. Tämä oli vähän ikävää, koska kaikki kannattajani eivät tämän vuoksi ehtineet nähdä kisaa ollenkaan. Onnistuin hyvin saamaan rennon alkuasennon ja tekniikka pysyi kasassa. Omiin ennätyslukemiin en päässyt, mutta kisaennätyksen tein kuitenkin, 6,83 metriä, 22cm parannusta edelliseen kisaennätykseen. Jokainen kolmesta työnnöstä meni yli 6,7 metriä, joten olen tyytyväinen tasaisuuteen ja kohtuulliseen tulokseen, vaikka se ei riittänytkään muuhun kuin pronssiin. Tässä tapauksessa pronssi oli hävitty, koska meitä oli vain kolme sarjassani eikä ollut mikään voittajafiilis kisan jälkeen. Seuraavat kolme tuntia menikin sitten muiden puolesta jännittämiseen. 

Sisu Sorsa, kisojen maskotti

Klo 12 lähdimme Annen kanssa lämmittelemään. Vielä tässä vaiheessa emme tienneet viestijoukkueita tai ylipäätään, juostaanko viestiä. Tilanteessa oli paljon muuttujia, kun porukkaa oli loukkaantunut ja sairastunut. Lopulliset kokoonpanot saimme tietää puoli tuntia ennen koitosta. Emme siis ehtineet harjoitella vaihtoja ollenkaan, mutta kävimme tilanteen läpi monta kertaa ilman kapulaa. Sitten menimmekin jo omille paikoillemme odottamaan lähtöä. Otin pystylähdön, koska en ole päässyt harjoittelemaan telineistä lähtöä kapulan kanssa ja pelkäsin, että kapula lipeäisi kädestä. Sain melko hyvän lähdön ja olimme kolmansia, kun pääsin vaihtamaan kapulaa. Kyseessä oli siis ensimmäinen kerta, kun juoksin kurvissa täysillä ja ensimmäinen viesti ikinä. Saimme Annen kanssa vaihdettua hyvin kapulan ja jäin katsomaan, miten muiden vaihdot sujuivat ja sujuivathan ne. Takakaarteessa Pinja juoksi meidät selvään johtoon ja Tuija ankkurina sai sitten omien sanojensa mukaan rullailla maaliin reilussa johdossa. Olihan se huikea tunne, kun katsoin kentän toiselta laidalta, miten Tuija juoksee maaliin ja voitimme kultaa. Halailimme joukkueen kanssa ja ilo oli ylimmillään. Sitten taas odotettiin palkintojen jakoa ja jännitettiin muiden suorituksia. Olihan se hienoa nousta ykköskorokkeelle ja saada kultamitali kaulaan. Ei tarvinnut hymyä pakottaa. :) 

Onnelliset kultamitalistit

Kisojen ja mitalihuuman jälkeen oli vielä luvassa gaalaillallinen. Sinne sai laittautua viimeisen päälle ja kokoonnuimme pienen porukan kanssa Hemingwayhin aloittelemaan. Gaalassa oli varattu pöydät maittain ja Suomen joukkueelle oli kolme pöytää varattu. Gaalassa oli paljon puheita ja musiikkiesityksiä. Lisäksi näytettiin koostevideo koko viikosta ja taustalla pyöri koko illan kuvia kisoista. Ruoka oli gourmet-tasoa eli annokset olivat hyviä, mutta todella pieniä. Tarjoilut sujuivat hyvin ja illalliseen kuului alkupalat, pääruoka ja jälkiruoka. Aterian jälkeen jäi vähän nälkä, mutta onnistuin saamaan toisen jälkiruuan ja nälkäkin lähti. :D Väsähdin jo yhdeksältä, kun tuntui, että kuume nousee ja oli kipeä olo. Päivän rasitukset ja aikainen herätys vaativat veronsa ja lähdin ennen diskoa hotellille huilimaan. Kaiken kaikkiaan oli upea viikko ja vielä upeampaa porukkaa! Kiitos kaikille kannustajille ja kanssakisaajille! Oli huikeaa! <3

Team Finland

Sain perjantaina elinsiirron saaneiden EM-kisojen edustusvaatteet, jotka ovat muuten samat, mitä Rion Olympiajoukkue käyttää. :) Sovitin asuja toukokuussa, mutta housut olivatkin aika istuvat. Olin innoissani päästessäni kokeilemaan uusia vaatteita, joita voin ylpeänä kantaa. Toivon vain, etten tuota häpeää maajoukkueen vaatteille. :D Lapsenomainen innostus heräsi, kun hypistelin uusia vaatteitani. Vaatteet ovat siis tarkoitettu edustukseen eli käytämme niitä avajaisissa maanantaina 11.7. Eräs mahtavan joukkueemme jäsen järjesti meille vielä yhdenmukaiset yleisurheilupaidat Finland-tekstillä. Kyllä kelpaa. :) 

Kääntötakki

Kääntötakki

Olen niin hetkessä ja päivässä eläjä nykyään, etten ole vielä oikein tajunnut, että viikon päästä kisat alkaa. Olen merkannut kalenteriin viimeiset treenit ja lepopäivät ja elän niiden mukaan päivä kerrallaan. Tänään oli juoksutreeni ja tuntui, että kiihdytys alkaa toimia. Toki pitäisi olla nopeampi, mutta ehkä sitten vuoden päästä. Tämä mennyt vuosi on ollut niin flunssan täyteinen ja urheiluvammojen siivittämä, että olen tyytyväinen, jos pääsen maaliin, toki haluan juosta kovempaa kuin kevään testijuoksussa. Kuulan suhteen olen aika epätoivoinen, koska viimeiset kolme viikkoa ovat olleet todella suvantoaikaa eikä kuula ole lentänyt mihinkään. Pakittaminen, joka sujui jo jossain vaiheessa kohtuullisen hyvin, ei toimi enää ollenkaan. Joudunkin tyytymään kisoissa työntämään vauhditta, joka harmittaa suunnattomasti eikä tuloskaan tule olemaan kummoinen. Teen parhaani ja katson, mihin 7 kuukauden treeni riittää. On jotenkin ollut lohduttavaa katsoa yleisurheilukisoja, kun ei ne huippu-urheilijatkaan aina pääse omalle tasolleen. Ja kun itse olen täysin amatööri ja harrasteli vielä näissä piireissä.

 

 

 

Kääntötakki

Kääntötakki

Odotan seuraavaa vuotta innolla, koska olen palkannut itselleni valmentajan koko treenikaudeksi. Aloitamme elokuussa, kun kisat on ohi ja alkaa peruskuntokausi ja yhteistyömme huipentuu Malagan MM-kisoihin. Hän tekee ohjelmat kulloisellekin treenikaudelle ja treenaamme yhdessä parin viikon välein. Hän on itse juossut pikamatkoja, joten luotto on kova. Ja erityisen mahtavaa on, että hän on hyvin motivoitunut ja innoissaan myös tulevasta kaudesta. Saahan hän kunniaa itselleen myös, jos satun pääsemään mitalisijoille. :) 

Huppari

Pikeepaita

Kävin kehonkoostumusmittauksessa, joka tarjosi ihan positiivisia asioita. Käsissä lihasmassaa on yli keskiarvon ja jaloissa tasan keskiarvon verran. Se on näillä lääkityksillä ja vuosi ja 10 kuukautta elinsiirrosta ihan kohtuullinen tulos. Lisäksi sisäelinten ympärillä ei ole rasvaa ollenkaan. Kaikin puolin nesteet oli oikeissa paikoissa ja asiat kunnossa. Rasvaa löytyy, mutta niin naiselta kuuluukin löytyä. Rasvanpolttoa en ole missään vaiheessa edes tavoitellut. Ja kaiken lisäksi munuaisarvoni on laskenut pari kymmentä pykälää. Hyvin menee, mutta menköön. :)

Sponsorilogot :)