Päätin nyt tehdä pitkästä aikaa urheilu-aiheisen postauksen. Nyt kun elämä on vakiintunut työn ja kodin suhteen, niin urheilukipinä on iskenyt vahvasti uudelleen. Olen nyt 37-vuotias ja tavoitteena olisi tehdä kuulan suomenennätys omassa ikäsarjassa eli ennen kuin täytän 40 vuotta. Tämä kesä on mennyt heittoryhmissä tekniikkaa hioessa ja neljät kisatkin tuli käytyä. Tulokset jäivät vaatimattomaksi ja reilusti alle oman tason jos treeneihin vertasi, mutta olen silti tyytyväinen kesän saldoon. Kisoissa on ollut todella hauskaa, tutustunut ihmisiin, nähnyt vanhoja tuttuja ja saanut taas mukavia kokemuksia.
Tässä on tapahtunut monenlaista viime kuukausina urheilun saralla. Pääsin huhtikuussa tunniksi Timo Väliharjun kuulaoppiin ja yritän ottaa haltuun vaihtoaskeleen työnnössä. Onnistuin leuanvedossa loukkaamaan rintarankan pari nikamaa, jotka ovat edelleen kipeät ja pakottivat pienelle treenitauolle toukokuussa. Kävin kesän aikana viikottain heittoryhmissä, joissa sain paljon vietyä tekniikkaa eteenpäin, mutta yksi merkittävimmistä asioista oli kuitenkin kohtaaminen Marjo Remeksen kanssa sensomotorisen sporttitestauksen merkeissä. Marjo teki minulle hermostotestauksen, jossa selvisi monta asiaa omista liikeradoista ja voimantuotosta. Minulle on myös hermostollisesti sisäänrakennettu, että motivoidun tavoitteista, joten ei ihme, että oon päätynyt kilpaurheilemaan. :D Sain heti pakitukseen vauhtia ja voimantuotto parani. Myös kiekossa pyörähdys muuttui tasapainoisemmaksi hyvin pienillä muutoksilla. Nämä ei vielä parin viikon harjoittelulla näkynyt parayleisurheilun sm-kisoissa tuloksessa, mutta pikku hiljaa lähdetään vakiinnuttamaan uusia tekniikoita. Olin myös hoitanut valmistautumisen kisoihin vaeltamalla Lapissa 9 päivää, yhteensä 100km. :D
Olen siis asettanut nyt tavoitteeksi elää kuin urheilija lokakuusta heinäkuuhun, toki rennolla otteella. Valmentaja on vielä hakusessa, mutta Marjon kanssa pääsen jo pitkälle ja en malta odottaa, että päästään aloittamaan yhteistyötä ensi viikolla. Pääsin myös harjoitusasiakkaaksi psyykkiseen valmennukseen, joten toivon ettei psyykkiset esteet estä onnistumista. Tammi-helmikuussa on parit hallikisat, joiden jälkeen alkaa valmistautuminen pääkisoihin eli elinsiirron saaneiden EM-kisoihin Portugalin Lissaboniin! Kyseessä on toiset EM-kisani ja toiset kisani ulkomailla, joten jännitystä riittää. Tuskin maltan odottaa reissua!
Sain myös mahtavan kädenojennuksen Apeced ja Addison Ry:ltä kohti kisamatkaani. Olen tästä hyvin kiitollinen ja toimin mielelläni harvinaisena lähettiläänä näissä kisoissa. :D Olen profiloitunut pitkälti elinsiirtourheilijaksi, mutta sairastan myös paljon kaikkea muuta, joka haittaa päivittäistä elämää ja vaikuttaa kehittymiseen urheilijana. Olen alkanut pikku hiljaa ymmärtää, että olen monisairaampi kuin useimmat kilpakumppanini enkä pysty samoihin asioihin kuin useimmat. Tämä on näkynyt vähän kipeästikin heittoryhmissä, joissa en ole pysynyt edes huonokuntoisten terveiden perässä hengästymisen vuoksi ja koska en omaa lapsuudesta urheilutaustaa, niin vuosien harjoittelusta huolimatta olen ryhmän huonoimmasta päästä. Yritän kuitenkin muistaa omat lähtökohdat ja sen, miten paljon olen kehittynyt itseeni verratuna jo tänä vuonna. Muihin vertaamalla tulisi vain paha mieli ja motivaatio saattaisi kärsiä. :)
Toivon, että voin esimerkilläni rohkaista ihmisiä haasteista huolimatta tavoittelemaan unelmiaan, oli ne sitten mitä tahansa. Omat rajat on tärkeää osata huomioida ja miettiä tavoitteet realistisesti. Itselle terveys menee kaiken edelle enkä tee urheilulajeja, joita kroppani ei kestä. Harjoittelen aina kehoa kuunnellen ja muutan tarvittaessa suunnitelmaa. Omat sairauteni ja vammani olen ottanut matkakumppaneiksi, joiden kanssa pyrin olemaan ystävä. Yhdessä me pystytään tekemään vaikka mitä, kun huomioidaan toisemme matkassa. Kun lopetin köydenvedon sairauksien kanssa, niin voimavaroja vapautui elämään ja yhdessä ollaan koettu hienoja reissuja.
