Unelmien vuosi 2017

Taas on vuosi kulunut lähes loppuun ja on aika vetää siitä pieni yhteenveto. Tämä vuosi on ylittänyt kaikki odotukseni moninkertaisesti. Pääosin voin todeta, että vire on ollut hyvä ja alamäet loivia. Olen myös hyvin kiitollinen siitä, miten vähälli vastoinkäymisillä olen päässyt ja tuntenut jopa syyllisyyttä onnellisuudesta ja siitä, kun menee niin hyvin. Välillä on tuntunut, että kaikki nallekarkit on jaettu tähän osoitteeseen. :D Ensi vuodella on siis paineita pistää tästä paremmaksi eikä nyt välttämättä toisaalta tarvitsekaan. Uudet haasteet odottavat ja uuden vuoden lupauksena yritän olla vähän armollisempi itseäni kohtaan.  Sitä on kyllä ennenkin yritetty, mutta jospa se nyt vihdoin onnistuisi. :D

Hyvä salitreeni takana

Aloitetaan siis alusta, että mikä tästä vuodesta teki niin mahtavan. Ensinnäkin heti vuoden alussa päädyin parin sattumuksen kautta naistentautien leikkausosastolle töihin. Toki oma aktiivisuus näytteli suurta osaa, mutta sikäli huvittavaa, että ennen tätä vuotta en tiennyt koko osaston olemassa olosta. :D Olin jo luopunut toivosta, että pääsisin enää koskaan leikkaussaliympäristöön, joten olin tietenkin onnesta mykkyrällä. Olen siellä edelleen töissä ja ensimmäistä kertaa tunnen kuuluvani työporukkaan ja työkaverit ovat saman henkisiä. Täytyy varmaan olla aika kieroon kasvanut yksilö, että ylipäätään hinkuu tuollaiseen ympäristöön töihin. :P Lähes koko vuoden pyöritin leikoa ja olin heräämössä. Nyt vihdoin olen saanut perehdytystä anestesiaan ja tunnen suurta ammattiylpeyttä. Haluan tulla hyväksi anestesiahoitajaksi ja ensi vuoden alusta pitäisi pärjätä itsekseen isoissa leikkauksissa. Toki anestesialääkäri on työpari ja käy nukuttamassa ja herättämässä potilaan, mutta siinä välissä vastuu on suuri ja työ hyvin itsenäistä. I like! Uutta oppii joka päivä ja aina voi tulla paremmaksi. Erikoisalana naistentaudit ovat paljastuneet hyvin mielenkiintoiseksi ja monipuoliseksi, jota alkuun epäilin. On myös hienoa, kun voin oikeasti olla mukana tiimissä, joka parantaa potilaan elämänlaatua ja parhaimmillaan parantaa syövästä. Vaikka täysin varmaa ei vielä ole, että työt jatkuvat maaliskuusta eteenpäin, olen luottavaisin mielin ja tuntuu, että olen vihdoin löytänyt paikkani työelämässä.

Yksi syypää mun hymyyn <3

Tänä vuonna olen myös aktivoitunut vointini mukaan myös vpk-toiminnassa. Olen ajellut paloautolla, päässyt keikalle hälytysajoa ja saanut valistaa ihmisiä paloturvallisuudesta. Paloautoesittelyissä on aina ihana katsoa lasten riemua, kun pääsee ihan oikeaan paloautoon istumaan. Harjoitusissa on päässyt kehittämään monipuolisesti taitoja ja ensimmäistä kertaa pääsin myös kouluttamaan muita ensiapurastilla. Aiheena oli tajunta ja neurologinen potilas, joka oli mukavan helppo ja tuttu aihe, kun olin toissa kesän töissä aivohalvausyksikössä. Harrastuksen myötä saan olla myös töissä ensi vuonna turvallisuusvastaava. :) Täytyy sanoa, että meillä on mahtava porukka ja on ilo kuulua siihen yhteisöön. Ja isot piipaa-autot on aina kivoja. :P

Päivä paloasemalla. :)

Mitä sitten tulee urheiluun, niin tänä vuonna oli tarkoitus valmistautua kisoihin valmentajan kanssa. No valmentajia ei kasva kauheasti Tampereen oksilla enkä saanut palkattua itselleni hirveän pätevää sellaista. Sain kuitenkin jonkinlaisen ohjelman vuodelle, jonka avulla valmistauduin elämäni ensimmäisiin MM-kisoihin ja aikuisiän ensimmäiseen oikeaan ulkomaan matkaan. Oli hassua, että kaikista eniten jännitin lentokentän turvatarkastusta ja näin mielessäni kaikki kauhuskenaariot, miten lääkkeeni takavarikoidaan ja joudun kielitaidottomana Espanjalaiseen sairaalaan ja menetän siirteen ja ja ja... :D No mitään ei tapahtunut ja kaikki meni aivan täydellisesti. :P

Keväällä sattui pieni takaisku, kun jalkapöytääni tuli rasitusmurtuma. Kävelin kepeillä muutaman viikon ja treenitkin koostuivat vain kuntosalista, pyöräilystä ja vesijuoksusta. Pari viikkoa ennen kisoja ehdin harjoitella muutaman kerran kuulantyöntöä ja telineistä lähtöä. Siispä lähdin Malagaan täysin ilman odotuksia. Tiesin, ettei kunto ole kummoinen varsinkaan juoksussa enkä kuulaltakaan odottanut paljon. Päätin, että otan reissun loman kannalta ja teen tietenkin kisapäivinä parhaani.

Mie ja MM-mitali :)

Se paras riitti tällä kertaa kuulassa hopeamitaliin, joka yllätti ihan kaikki. Jokainen kolmesta työnnöstäni oli oma uusi kisaennätykseni. Ehkä se rentous, jolla menin, auttoi. Ajattelin vain, että otan varmaan tuloksen rennosti ilman riskejä ja siitä se sitten lensikin 7.80 metriä. Juoksuissa pääsin 100 metrillä finaaliin ja olin lopulta kuudes. 200 metrillä olin neljäs ja pikaviestijoukkueemme taisi olla neljäs. Kokonaisuutena olin hyvin tyytyväinen omiin tuloksiin ja suorituksiin ja reissu oli kaikin puolin täydellinen. Mitä nyt heti alkuviikosta nyrjäytin nilkkani ja juoksin kinesioteipit jalassa. :P

Kuukauden päästä tein taas uuden kisaennätyksen SM-kisoissa, 8.07metriä. Sen jälkeen en sitten olekaan mitannut työntöjä ja tuntuu, ettei tällä hetkellä oikein kulje. Mutta kiekko on tullut rinnalle uutena aluevaltauksena ja siinä tapahtuu pientä kehitystä koko ajan. :) Tänään ähelsin vuoden viimeisen kiekko- ja kuulatreenin. Parasta näissä urheilujutuissa on kuitenkin ihmiset ja vertaistuki. Olen saanut paljon ystäviä ja tuttavia urheilupiireistä. Pirkkahalliinkin on aina mukava mennä, kun ihmiset morjenstaa. Ja elinsiirtourheilun puolella meillä on aivan mahtava jengi ja valmennusleirit ovatkin vuoden parasta antia. :) Ammattinsa osaavat valmentajat, hyvä ja kannustava ilmapiiri ja itsensä ylittämistä. Tämän kaiken kruunaa rantasauna ja kaikesta maan  ja taivaan välillä jutustelu. Olen niin onnellinen, että löysin nämä "piirit". :)

Uusi joogamatto ja pallonaama :P

Toki vuoteen on mahtunut myös taistelua unettomuutta vastaaan ja toistaiseksi olen vielä vähän häviöllä. En kuitenkaan ole menettänyt toivoani ja uskon, että joskus vielä nukun hyvin. Positiivisin mielin siis kohti uutta vuotta. Saa nähdä, mitä kaikkea jännää ja mielenkiintoista se tuo tullessaan. :)  Liian itsestään selvinä jäi tästä mainittua ihanat ystävät ja elämänkumppani. Olen onnekas, kun elämässäni on niin paljon mahtavia tyyppejä, joihin on saanut tutustua ja joiden kanssa saa elämää jakaa. Ihanaa ja onnellista vuotta 2018 kaikille! :)

Onnea ja onnistumisia

Tämä viikko on ollut hieno. Olen saanut haastaa itseäni paljon ja kokea myös paljon onnistumisen hetkiä erilaisissa tilanteissa. Maanantaina sain kokea töissä jotakin, mitä en oli milloinkaan kokenut. Vihdoin lähes vuoden jälkeen oli perehdytyksen alkukeskustelu osastonhoitajan ja perehdyttäjäni kanssa. Siis mulla on ihan oikea perehdyttäjä ja perehdytys! Saan nyt vihdoin mennä leikkaussaliin ja olla osana isoja anestesioita. Olen niin innoissani. :) Vaikka välillä tuntuu, että lääkkeillä saavutettu uni aiheuttaa aivotoiminnan hitautta ja suoranaista pysähtymistä välillä, niin olen jo kehittynyt paljon ja pikku hiljaa alan hallita kokonaisuutta. Parasta on, että aina voi kehittyä ja tulla paremmaksi. Ja täytyy myös paljon nöyrtyä ja myöntää, ettei tiedä ja osaa kaikkea. Onneksi aina voi oppia uusia asioita. Pitää mielen virkeänä ja työmotivaation korkealla.  :) 

Se tunne, kun on hyvä salitreeni takana

Salillakin on tällä viikolla mennyt ihan kivasti ja vaikka en ennätysrautoja olekaan saanut nostettua, niin olen aivan kipinöissä uusista liikkeistä, jotka tukevat aiempaa enemmän kuulantyöntöä. On saanut taas uutta tuntumaa lihaksiin ja joutunut haastamaan itseään uusien liikeratojen kanssa. Olen ollut laiska tekemään jalkoja, mutta uusi liikearsenaali on saanut uutta intoa sillekin saralle. Uusi suosikkini on sumomaastaveto. Tein myös pitkästä aikaa askelkyykkyjä ja ilahduin siitä, että pystyin tekemään liikkeen puhtaasti ja lantion hallinta oli hyvä. Vielä kun saisi taas intoa keskivartalon aktiivisempaan treenaamiseen, ni hyvä tulisi. Tällä hetkellä jooga on pitkälti keskivartalotreeniäni, joka ei ole riittävä. Mutta eiköhän sekin taas jossain vaiheessa ala napata. En tahdo tehdä kuitenkaan liikunnasta pakkopullaa. :)

Kiekkoa. :)

Torstaina sain taas huomata, että kehitystä tapahtuu. Olen nyt noin kuukauden harjoitellut kiekonheittoa ja suunta on ollut koko ajan eteenpäin. Pari ensimmäistä kertaa mietin, että tuleekohan tästä mitään ja opinko koskaan. Kun muut yleisurheilukoululaiset tuntuivat oppivan idean helposti ja pystyivät jo ensimmäisellä kerralla pyörähtämään, itse tein kaksi ensimmäistä yhteistreeniä pelkästään paikaltaan heittoja. Yritin kolmannella kerralla puolipyörähdystä kadottaen kaiken siihen asti omaksumani, mutta sitten keksimme 1/4 pyörähdyksen. Sillä heitto yllättäen sujuikin paremmin kuin paikaltaan ja sitä sitten tein muiden pyörähtäessä. Tällä viikolla se alkoi sujua jo sen verran hyvin, että kokeilin puolipyörähdystä uudestaan. Eihän se ensimmäisellä tai toisella yrittämällä onnistunut, mutta sitten kiekko alkoi lähteä jo ylöspäin ja oikeaan suuntaan muutenkin! Aloin päästä siitä vihdoin vähän jyvälle ja tänään olin tekemässä omatoimitreeniä kiekon ja kuulan parissa. Muutama ihan hyvä puolipyörähdys tuli ja uskoisin, että otan siitä uuden lajin kisoihin työnalle. On se hienoa, että voi vielä tässä iässä oppia uusia juttuja. :) 

Sulkapallon erätauko

Eilen oli vpk:n pikkujoulut, jotka alkoivat kevyellä kolmen tunnin keilausturnauksella. Aamulla kävin hakemassa virtaa sulkapallosta, jossa voitin muutaman pallon ja iloitsin, kun ehdin pallon alle. :D Keilaus lähti tuurilla hyvin käyntiin ja ensimmäinen heitto päätyi täyskaatoon. Sen jälkeen tuli vielä muutama hyvä kaato, mutta siitä se alamäki sitten lähti. En ole siis harrastanut koskaan keilausta ja sain taas nöyrtyä parempien edessä. Jossain vaiheessa, kun kaksi peräkkäistä kierrosta oli kaatunut nolla keilaa, niin iski epätoivo. Koin pienen romahduksen ja vetäydyin hetkeksi pelistä. Onneksi sain koottua itseni ja sain myös pelikaverilta hyviä neuvoja, joilla sain parannettua suoritustani. Loppuajan keskityinkin enemmän keilaustekniikkaan enkä niinkään ajatellut tulosta. Loppua kohden parani huomattavasti ja pystyin lähtemään iloisin mielin pois keilapaikalta. Täyskaatoja tuli lopulta kaksi ja kaksi kertaa sain kaikki keilat nurin kahdella heitolla. Hauskaa oli ja se on pääasia. Toivottavasti ensi viikko on yhtä mukava ja saan taas kokea itseni ylittämistä ja oppia uutta. :) Mukavaa joulun odotusta kaikille! :)

Vain elämää, ei sen enempää

Tuntuu, että aika kuluu koko ajan vain nopeammin. Viikot vierivät eikä ajankulua edes tajua. Kohta on jo joulu ja vasta äsken oli kesä ja MM-kisat. Mihin ne päivät oikein katoavat? :D Tuntuu hullulta, että kohta vaihtuu vuosi ja on taas luvassa uusia, mielenkiintoisia haasteita. En voi puhua niistä vielä enempää, mutta päivitystä on luvassa, kunhan homma lähtee käyntiin. Sen verran voin paljastaa, että kyseessä on yllätys yllätys urheiluun liittyvä asia. :D Tällä kertaa se ei tosin liity omaan kilpailuun. Mutta siitä sitten enemmän, kun tiedän itsekkin enemmän.

Olen tällä viikolla viettänyt elämäni ensimmäisen palkallisen vuosiloman sairaanhoitajana. Peräti kaksi lomapäivää. :D Tarkoitus oli viettää loma nukkuen hyvin, leväten ja urheillen, mutta aina kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu. Nukkuminen ei ole sujunut juurikaan ja urheilu on rajoittunut tällä viikolla kävelyyn ja pyöräilyyn. Edellisestä kuntosalikäynnistä on yli viikko eikä lajitreenejäkään ole ehtinyt tehdä sitten viime viikon keskiviikon. Ehkä se ei kaada maailmaa, mutta toki harmittaa, kun pää ja kroppa kaipaisi kunnon treeniä. Liian vähillä unilla sellaiset täytyy kuitenkin unohtaa ja keskittyä palautumiseen. 

Jouluvalmistelut ovat kuitenkin hyvässä mallissa. Eilen tehtiin piparkakkutalo ja joulukoristeet on laitettu. Oma pikku mussukkanikin sai uuden raapimapuun ja vessan. :D Höpökurkun se sai jo ennakkolahjaksi, pukinkontissa odottaa lisää höpöjuttuja. Jos joltain on mennyt ohi, niin kissapiireissä tämän hetken suurin hittilelu on höpötatti, jota ei enää saa mistään suuren kysynnän vuoksi. :D Lahjat tuli shoppailtua eilen, joten niitäkään ei tarvitse enää miettiä. 

Meidän piparitaidetta :)

Huomenna koittaa paluu arkeen. Se on ihan mukavaa, koska kuitenkin tykkään työstäni paljon. Saan haastaa itseni joka päivä ja oppia uutta. Koen olevani etuoikeutettu, että saan kuulua tuohon työporukkaan ja että on pomo, joka ajaa työntekijöiden asioita ja välittää. Se ei todellakaan ole itsestään selvää. Vielä en tiedä, saanko viettää kevään ja kesän tuolla, mutta olen aika luottavaisin mielen. Nyt saan vihdoin oikeaa perehdytystä ja huomenna on alkukeskustelu perehdyttäjän ja pomon kanssa. Vihdoin jotain tapahtuu. Tähän mennessä on sanottu, että perehdytä itse itsesi muun työn ohessa ja älä kuvittelekaan saavasi oikeaa perehdytystä. Uuden pomon myötä kaikki on muuttunut. Tässä sen näkee, miten paljon yksi ihminen voi vaikuttaa asioihin. 

Se fiilis, kun kuula ja kiekko lähtee. :)

Loppu vuodelta toivon hyviä yöunia, mukavaa yhdessä olo läheisten kanssa ja hyviä treenejä. Tänään ajattelin mennä hallille tekemään tekniikkatreeniä, että ei kaikki unohdu. Uskoisin, että kesän 2019 MM-kisoissa heitän myös kiekkoa. Vauhtia tuskin opin siihen mennessä, mutta toisaalta, olen jo kuulassakin saavuttanut kelpo tuloksia ilman vauhtia. Kuulassa pakittaminen alkaa sujua jo melko hyvin ja antaa lisäarvoa työnnölle. Jouluna tulee kaksi vuotta siitä, kun aloitin kuulantyönnön. Jos kehityn kiekossa samaan tahtiin, niin ties vaikka olisin mukana mitalitaistossa siinäkin. :) Tavoitteita on hyvä olla ja siitä lähdetään, että heitto lähtee sujumaan. Ensi viikolla on viimeinen yleisurheilukoulun kiekkotreeni tälle vuodelle, mutta tammikuussa jatkuu ne harjoitukset ja onneksi voi aina itsekseen käydä hiomassa tekniikoita. :)

Tänään pirkkahallilla tekniikoita.