MM-kisahuumaa lahdessa

Eilen oli sellainen kerran elämässä-päivä. Kun kerran kotikisat oli, niin menimme katsomaan paikanpäälle tunnelmia. Autolla tulijoille järjestely ainakin oli toimiva. Jätimme auton raviradan parkkipaikalle, josta lähti jatkuvalla syötöllä busseja kohti hiihtostadionia. Ihan viereen ei bussilla päässyt, mutta eipä se haitannut kävellä jonkin matkaa kisapaikalle. Matkanvarrella törmäsin tuttuun, joka myö meille mainiot hillomunkit. :P Menimme aikalailla heti alueelle päästyämme omaan katsomoomme, joka oli pääsuoralla katoksen alla. Saimme hyvät istumapaikat, josta saimme jännittää naisten parisprintin alkukarsintoja. Olihan se hienoa, että meidän tytöt tulivat toisena maaliin ja pääsivät suoraan finaalikierrokselle. Tunnelma stadionilla oli hyvä heti aamusta.

Tästä päivä lähti. :)

Siitä sitten siirryimme monttuun katsomaan mäkihypyn yhdistetyn lentoja. Kovin korkeat odotukset eivät suomenjoukkueen suhteen ollut, mutta olihan se ihan erilaista katsoa niitä lentoja siellä paikanpäällä kuin telkkarista. Saimme jälleen hyvät paikat, jotka näki hyvin koko hypyn ponnistuksesta alastuloon ja vielä näytöltä uusinnat. Selostukset kuuluivat myös hyvin, joten pysyi koko ajan hyvin kärryillä suomen tilanteesta. Suomen joukkue sijoittui tässä vaiheessa kuudenneksi, joka ylitti kyllä omat odotukseni.

Näkymä pääsuoralta. :)

Mäkihypyn jälkeen oli taas siirtyminen pääsuoralle jännittämään suomen miesten parisprintin karsintaa. Kisa meni pojilta hyvin ja pääsivät oman sarjansa ensimmäisenä maaliin. Tunnelma oli stadionilla katossa ja yleisö hurrasi. Saimme hyvät istumapaikat karsintojen loputtua ja jäimme odottamaan parisprintin finaalien alkua. Naisten kohdalla kisa lähti hyvin liikkeelle, mutta vauhti ei riittänyt loppuun asti ja lopullinen sijoitus oli viides sija. Hienosti tytöt taas taistelivat, mutta paremmat voittivat. Miesten kohdalla kisa lähti aivan erilailla liikkeelle. Suomi oli pitkään puolivälissä sijoituksia ja jopa kahdeksas välillä, mutta sitten alkoi syntyä ratkaisuja. Suomi nousi ennen viimeistä vaihtoa toiseksi ja stadion räjähti. Viimeisellä kierroksella Suomi ja Norja karkasit muilta ja viimeisessä laskussa Suomi sai Norjan kiinni. Koko stadion kannusti ja huusi Iivoa. Istumakatsomokin nousi seisomaan. Kunnes sitten viimeissä mutkassa ennen maaliviivaa kärkikaksikko törmäsi toisiinsa ja kaatui. Yleisö hiljeni hetkeksi, mutta jatkoi kuitenkin raivokasta kannustusta. Venäjä ja Italia hiihtivät voittoon kaatuneen kaksikon ohi, mutta urheasti Iivo nousi ja hiihti kotiyleisön edessä upeasti MM-pronssia. Tapahtuma puhutti yleisössä kovasti ja jäihän siitä vähän hampaankoloon, koska näytti siltä, että Suomi olisi voinut saada jopa kultaa. Draamaa ei siis ainakaan puuttunut ja koko kroppa tärisi vielä pitkään jännitysnäytelmän jälkeen.

Yksi kisamaskoteista. Yhden maskotin nimi oli Tuisku, mutta kuva jäi saamatta. :D

Ehdimme tässä välissä pitää ensimmäisen ruokatauon ja kyllähän ne voissapaistetut muikut toimivat aina. :P Siitä sitten katsomaan yhdistetyn viestiä. Suomi ei lähtenyt hirveän hyvistä asemista, kun takaa-ajettavaa kärkisijaan oli noin 1,5 minuuttia. Sijoitus vaihteli kisan aikana viidennestä seitsemänteen ja lopullinen sijoitus oli seitsemäs. Mutta hyvin pojat hiihti. Tämän jälkeen piti mennä syömään pakollinen kisalettu, josta suunnattiin röllin talvimaahan. Siellä oli hienoja jääveistoksia ja minihyppyrimäki, josta rohkeimmat laskivat suksilla alas. Itse en uskaltanut. :D Pienoinen pettymys oli, kun Rölli ei ollut paikalla. :P 

Hurja hyppyrimäki Röllin talvimaassa.

Siirryimme viimeiseen etappiin hyviin asemiin seuraamaan sekajoukkueen mäkikisaa. Olihan se hienoa, kun stadion räjähti kannustamaan, kun tuli suomalaisen vuoro. Etenkin Janne Ahonen sai kunnon kannustuksen ja hyppäsikin joukkueen pisimmän hypyn. Ilma alkoi tuntua hieman viileältä, joten tein siinä samalla vähän pakaratreeniä, jolla pysyi lämpimänä. Lunta satoi koko päivän hiljalleen ja pimeän laskeuduttua se loi upean tunnelman iltaan. Onneksi ei tuullut koko päivänä juurikaan, niin tarkeni olla ulkona sen kahdeksan tuntia ja nauttia kisahumusta. Kaiken kaikkiaan päivä oli hyvin onnistunut eikä kisajärjestelyistä ole valittamista. Jos jotain moittimista haluaa löytää, niin viimeisen mäkihypyn yleisöhuudastus esiintymislavalta ei oikein sopinut mielestäni urheilutapahtumaan. Mutta muuten, kiitos Lahti. :)

Upea jääveistos Röllin talvimaassa

Uuden treeniohjelman tuomio

Olen nyt noudattanut uutta treeniohjelmaa neljä viikkoa eli yhden kokonaisen kierroksen. Ensimmäistä kertaa ikinä kokeilen jaksotettua treeniohjelmaa. Niitäkin voi tehdä erilaisissa sykleissä ja eri variaatioilla, mutta itselläni homma menee niin, että ensin on yksi kevyt viikko, sitten kaksi keskiraskasta ja lopuksi vielä yksi raskas viikko. Tänään siis tein raskaan viikon viimeisen treenin ja nyt on hyvä purkaa kokonaisuus paloihin. 

Aloitetatan purkaminen kisojen jälkeen alkaneesta kevyestä viikosta. Idea siis on pelata treenikertojen määrällä, ei treenin teholla. Saliohjelmani on päivitetty myös siten, että siinä on kaksi eri ohjelmaa yläkropalle ja kaksi alakropalla sekä lisäksi yksi koko vartalon ohjelma. Kevyellä viikolla on vain kaksi salitreeniä, ylä- ja alavartalo. Ohjelmat itsessään eivät todellakaan ole kevyitä ja ensimmäisen jalkapäivän jälkeen oli kyllä jalat todella kipeät. Kuitenkin ennen kisoja oli kaksi viikkoa taukoa kovista treeneistä ja sen kyllä huomasi. Myös ylävartalosta löytyi uusia lihaksia ensimmäisen yläkroppapäivän jälkeen, kun kainalot olivat järjettömän hellänä. :D On kyllä virkistävää päästä tekemään erilaisia juttuja. Tähän viikkoon kuului myös kaksi lajitreeniä. Nykyään teen aina juoksun ja kuulan samana päivänä, koska muuten ei tahdo aika riittää. Aloitan aina joka toisen treenin kuulalla ja joka toisen juoksulla. Näin saa molemmissa lajeissa tehdä välillä palautuneena ja välillä rasittuneena. Uskon, että se on ihan hyvä ratkaisu. Lepopäiviä viikkoon mahtuu kolme.

Kuva: Sami Reivinen/valokuvaamoklic.fi

Keskiraskaita viikkoja en saanut vedettyä täysin puhtaasti ohjelman mukaan, koska valmennusleiri sattui ensimmäiseen viikonloppuun. Näihin viikkoihin kuitenkin  kuuluisi ohjelman mukaan ylä- ja alakroppa kerran salilla ja kertaallen koko kehon treeni. Sen lisäksi vielä ne pari lajitreeniä. Lepopäiviä on kaksi. Jäi tosiaan ensimmäisellä viikolla koko kropan salitreeni väliin, kun viikonloppuna oli tiukkaa juoksutreeniä muutama tunti. Toisella keskiraskaalla viikolla taas viikonloppuna, kun olisi ollut vuorossa koko kropan treeni, niin oli orastava flunssa. Nyt olin kerrankin järkevä ja jätin treenin väliin, vaikka ei ollut juurikaan kipeä olo. Enemmän tuntui, että olisi tulossa kipeäksi, mutta ajoissa aloitetulla levolla flunssa ei iskenyt päälle. Olen siis oikeasti oppinut jotain olennaista levon merkityksestä. :D

Tämä viikko on siis ollut raskas. Viikkoon on mahtunut yksi lepopäivä, neljä salitreeniä ja kaksi lajitreeniä. Olen saanut ainakin omasta mielestäni ihan hyvin lisättyä viikkojen aikana painoja eri liikkeissä. Esimerkiksi kyykkysarjoissa ensimmäisessä treenissä taisin päästä 65kg x5 viimeisessä sarjassa, tänään taas meni jo 75kgx5 ja tuntui, että olisi voinut ehkä vielä yhden sarjan vetää raskaammalla. Penkissä tein alkuun 40kg nousevan pyramidisarjan, tällä viikolla sama sarja meni jo 45kg. Teen siis samalla painolla koko setin, mutta kasvatan toistomääriä siten, että toistot ovat 4,6,8,6 ja 4. Viimeisin kuulatreenikin tuntui kulkevan hyvin ja kuula lensi melko pitkälle. En tosin mittaillut, mutta ainakin tuntui ja näytti ihan hyvältä. :)

Olen ohjelman lisäksi vielä alkanut tekemään voimajoogaa. En siis käy missään tunneilla, vaan teen DVD:n ohjauksessa. Olen käynyt aikanaan paljonkin pilatestunneilla ja joogaakin on tullut satunnaisesti harrastettua, joten jonkinlaista pohjaa on. Joogan ajatuksena itselläni on liikkuvuuden lisääminen ja keskivartalon vahvistaminen. Olen edelleen kuullut valmentajiltani, että keskivartalon tuki pettää juostessa ja kuulaa työntäessä. Töitä riittää, mutta eiköhän se tästä. :) Ja lopullinen tuomio treeniohjelmasta on, että hyvältä tuntuu. Ehtii hyvin palautua, kun on kevyttä välissä ja jaksaa myös hyvin sitten vetää välillä vähän tiukempaa settiä. Suosittelen kokeilemaan, jos treenit junnaavat paikallaan. :)

Positiivinen kehonkuva

Nykymenoa seuranneena ei voi kuin ihmetellä, miten paljon kaikki edelleen pyörii ulkonäön ympärillä. Telkkaritarjonta on pullollaan erilaisia laihdutusohjelmia ja nyt vielä vuosia nuoremmaksi. Tottakai ulkonäöllä on merkitystä myös henkiseen hyvinvointiin, mutta ei sen pitäisi olla pääasia. Lehdet tursuavat juttuja, miten saat poltettua rasvaa mahdollisimman tehokkaasti. Kuitenkin kauneus on katoavaista ja ihan jokainen vanhenee. Itselläni on vatsa täynnä arpia ja naamassa kortisoniturvotusta, mutta en viitsi käyttää energiaa niiden miettimiseen. Painan tällä hetkellä aika paljon, mutta en viitsi miettiä painoa, koska olen vahvempi kuin koskaan ja treenit kulkevat muutenkin hyvin. Eikö se ole kuitenkin painoa ja ulkonäköä tärkeämpää?

Liikunta tekisi hyvää ihan jokaiselle. En vain usko, että siitä saa pysyvää osaa elämää, jos ajatukset pyörivät kalorinkulutuksessa ja rasvanpoltossa. Täytyy myöntää, että itsellä ei ole hajuakaan, kuinka paljon kaloreita syön päivittäin tai edes ravinnon proteiinimäärästä. Ja liikkuessa en kyllä tiedä, kuinka paljon kaloreita mikäkin treeni kuluttaa tai millä teholla poltan rasvaa. Vaikka liikun tavoitteellisesti, niin menen silti liikunnanilo edellä. Pyrin siihen, että voin lähteä jokaisiin treeneihin hyvillä mielin ja lähteä hymy huulilla.

Olen tyytyväinen kehooni, kun se toimii niinkuin haluan. Kehoni on pettänyt minut monta kertaa ja silloin olen ollut siihen tyytymätön, riippumatta painosta tai ulkonäöstä. Kun on tullut liikunnasta taukoja, myös tyytyväisyys kehoon on laskenut ja mielialakin ollut alakuloinen. Itselle liikunta on ennen kaikkea mielenterveyden hoitamista, mutta myös terveyden ylläpitämistä. Siksi en liiku hampaat irvessä ja jätän treenit väliin, jos keho niin sanoo. On tärkeää oppia kuuntelemaan oman kehonsa viestejä viisaasti ja erottaa laiskuus oikeasta väsymyksestä. Väsyneenä treenaminen ei tee kuin hallaa ja sairastuttaa pidemmän päälle. Myös loukkaantumisen riski kasvaa, kun väsyneenä kehon hallinta ei ole yhtä hyvää kuin virkeänä. 

Kuva:Sami Reivinen

Olen ilolla seurannut myös nyt vallalla olevaa vaakakapinaa ja positiivisen kehonkuvan hehkutusta. Itse olen sitä mieltä, että jokainen on kaunis, kun hymyilee, on itsevarma ja hyväryhtinen. Koolla tai ulkonäöllä on yllättävän vähän kauneuden kanssa tekemistä. Kun hehkuu hyvää olo ulospäin, niin se kaunistaa paljon enemmän kuin täydellinen vartalo. Itse olen painanut kaikkea 48kg ja 70kg väliltä, mutta ollut lähes aina tyytyväinen omaan vartalooni. Kehonkoostumuskin on vaihdellut vuosien mittaan, mutta ei se alhainen rasvaprosentti tuo onnea. Ulkonäkö kertoo ihmisen kunnosta ja terveydestä lopulta todella vähän. Joku voi olla vähän isompi, mutta todella hyvässä kunnossa, kun taas hoikka voi olla rapakunnossa.

Jotta voisi löytää liikunnanilon ja saada siitä elämäntavan, pitäisi löytää laji, josta oikeasti nauttii. Kaikkien ei tarvitse käydä salilla ja lenkillä. Yleisurheilu koukutti itseni monipuolisuudellaan. Lajeissani kuitenkin tarvitaan voimaa, räjähtävyyttä ja hyvää kehon hallintaa. Pitäisi olla samaan aikaan rento ja notkea, mutta myös jämäkkä ja terävä. Tekniikat vaativat paljon toistoja ja erilaisia oheisharjotteita. Menen aina kisoihin jännittäen, että  mikä on aikani nyt, koska treenikaudella en mittaile aikoja. Kuulantyönnössäkin mittailen työntöjä treeneissä hyvin satunnaisesti, keskityn enemmän tekniikkaan ja että palaset osuvat kohdilleen. Haaveilen vielä joskus tankotanssin aloittamisesta ja aikuisten uimahyppykoulusta. Rakastan uusien lajien kokeilemista, koska silloin joutuu menemään epämukavuusalueelle. Ja kun sitten ylittää itsensä ja onnistuu jossain ensimmäistä kertaa, on tunne todella hyvä. Tuntee itsensä voittamattomaksi, kunnes joku palauttaa maanpinnalle takaisin. :D Suosittelen kaikkia lähtemään rohkeasti kokeilemaan eri lajeja, jos vaikka joku kolahtaisi. Siitä voi lähteä uusi, energisempi elämä. :)

Onnea etsimässä

Mitä onni on? Mitä on olla onnellinen? Mielestäni onni koostuu pienistä, arkisista asioista, kuten kehräävästä kissasta sylissä ja puolison halista. Siitä, että pystyy liikkumaan ja elämään melko normaalia elämää, mitä se sitten kenenkin kohdalla tarkoittaa. Liian usein vastuu onnesta sysätään muiden vastuulle. Ei ole kuitenkaan kumppanin tai kenenkään muun tehtävä tehdä sinua onnelliseksi. Sen pitää lähteä itsestä sisältä. Vasta kun voi olla onnelllinen yksin, voi olla sitä myös kaksin. Itse muistelen sinkkuaikoja hyvällä. Olin silloin onnellinen ja nautin elämästä. Kun sitten kumppani astui kuvioihin, onnen määrä tuplaantui. Mutta onneni ei ole mitenkään riippuvainen kumppanistani.

Onnea voidaan etsiä myös ulkoisista asioista, kuten työpaikasta tai laihemmasta minästä. Kuitenkin mitä enemmän tavoittelee onnellisuutta, sen kauemmaksi se todennäköisesti menee. Hetkelliset onnen tunteet eivät kanna läpi elämän. Kun tekee asioita, joista nauttii ja arvostaa elämäänsä sellaisena kuin se on, onnellisuus tulee kuin huomaamatta elämään. Onni ei tule etsien, se tulee eläen. Tällä hetkellä voin sanoa, että olen onnellinen. 

Itselleni hyvää oloa ja onnen tunnetta aiheuttaa esimerkiksi unelmien toteutus. Olen vähän hullu, kun monesti saan jotain päähäni ja lähden tavoittelemaan sitä urakalla. Olen valmis tekemään töitä unelmien toteutumisen eteen enkä oleta, että ne vain tapahtuvat ja tulevat eteeni hopeatarjottimella. Olen myös nopeasti kyllästyvää tyyppiä, joten usein, kun jokin unelma on toteutunut, on jo seuraava kypsynyt mielessä ja lähden määrätietoisesti kohti sitä. Se pitää elämän mielekkäänä, kun on tavoitteita ja yritän parhaani mukaan myös nauttia matkasta kohti päämäärää. Kun unelma on saavutettu, on onnentunne suuri. 

Tällä hetkellä se unelma on kisata MM-kisoissa. En vielä tiedä, jatkanko kilpaurheilua enää niiden jälkeen. Aika näyttää. Voi olla, että sitten siintää jo uusi unelma tulevaisuudessa. Lapsena halusin FBI-agentiksi, mutta se jäi toteuttamatta, koska en osaa englantia eikä se suomessa onnistuisi (sehän se ainoa este olikin.:D ) Sitten halusin rock-tähdeksi ja soitinkin kolmessa eri bändissä. Kävin viimeisimmän bändin kanssa kolmella keikalla helsingissä ja se oli siistiä. Sitten muutin tampereelle ja bändi jäi, mutta uusia unelmia tuli tilalle. Koen, että rock-tähden elämää tuli riittävästi vietettyä eikä se olisi pidemmän päälle ollut se juttu. :D 

Jotain ehkä päättäväisyydestä kertoo se, että hain Tampereen ammattikorkeakoulun sairaanhoitajalinjalle 4 kertaa, ennen kuin pääsin. Joka kerta jäi kiinni psykologin haastattelusta, koska en ollut oma itseni ja yritin esittää yli-ihmistä, joka tietenkin näkyi läpi. Kun viimeisellä kerralla kerroin myös luurangoista, pääsin kouluun. Ja nyt työskentelen unelma-ammatissani. Olen myös päättänyt, että haluan työskennellä TAYS:issa enkä missään muualla, joka on poikinut ajoittaista työttömyyttä. Olen kuitenkin nähnyt 19 osastoa ja nyt tiedän, missä siellä haluan työskennellä ja juuri sinne pääsin kesäksi. Toivottavasti myös syksyllä saa jatkaa. Nämä kokemukset halusin kertoa siksi, että asiat eivät vaan tapahdu, vaan pitää tehdä töitä ja myös luopua asioista, jotta voi saavuttaa unelmansa. Kaikkea kun ei vain voi saada. Ollaan onnellisia hetkessä ja nautitaan matkasta. Siitä elämässä on kuitenkin pohjimmiltaan kyse, matkasta kohti tuntematonta. :)

Viikonlopun valmennusleiri

Taas oli viikonloppuna Pajulahdessa valmennusleiri. Päivä alkoi lupaavasti, kun en yhden jälkeen yöllä saanut enää unta. :P No niillä mentiin ja energiajuoman voimalla. Onneksi sain hyvää matkaseuraa, joka vielä suostui ajamaan, niin en aiheuttanut tienpäällä vaaratilanteita. Leiri alkoi huoneeseen majoittumisella ja omakustanne-aamupalalla. Sitten jo mentiinkin kohti ensimmäisiä juoksutreenejä. Alkuun teimme lämmittelynä erilaisia koordinaatioharjoituksia. Oli mukava huomata, että kehitystä on tapahtunut ja tuli jopa kehuja. Seuraava rasti olikin vaikeampi, kun piti juosta miniaitojen yli. Ideana oli, että kun niitä on kiihdytyksessä, niin polvet nousevat korkeammalle ja juoksutekniikka paranee. Itsellä ei mennyt ihan niin. En pystynyt päästelemään alkua rennosti, vaan lähinnä keskityin aitojen ylittämiseen kompastumatta, jolloin siitä oli jopa haittaa omaan juoksuun. Pitää varmaan noitakin alkaa tekemään, niin ehkä se joskus luonnistuu. :)

Ruokailun jälkeen oli luento palautumisesta. Saimme myös sovittaa yleisurheiluasuja. Ideana olisi, että jatkossa Suomen joukkueella olisi yhtenäiset kisa-asut. Itse päädyin hihattomaan naisten toppiin. Sillä kelpaisi kisata, kun paidassa lukee Team Finland. :) Tästä sitten reippaina marssimme seuraavaan yleisurheilukoitokseen, jonka aiheena oli hypyt ja loikat. Siinä tuli vedettyä ontuvaa eeriksonia ja kirppua. Oli myös melko korkeiden aitojen yli hyppimistä tasajalkaa. Yllätin itseni, kun uskalsin hypätä, mutta keskivartalo petti alastulossa ja nyt on yksi välilevy kipeä tärähdyksestä. Uskoisin kuitenkin, ettei mitään mennyt rikki. Sain kehotuksen ottaa pilateksen ohjelmaan, harkitsen sitä vakavasti. :) Yllätin itseni myös sillä, että lantio pysyi ylhäällä useimmissa loikissa ja tekniikka oli melko hyvä. En myöskään hyytynyt missään vaiheessa, joten kuntokin on kasvanut. 

Edustusjoukkueemme tulevat kisa-asut

Viimeisenä liikuntaosuutena oli erilaisten eläinten leikkiminen. Alkuun otettiin haltuun metsän kuningas Karhu. Karhukävelyssä mennään kädet ja jalat suorina eteenpäin, peppu korkealla. Rapukävelyssä taas lantio ylhäällä, selkä lattiaan päin käsillä ja jaloilla sipsuttaen. Pupukävelyssä sai loikkia, niinkuin itse ajattelee pupun loikkivan, tyylipisteitä ei jaettu. Gorillakävelyssä mentiin kylki edellä, polvet koukussa ja hypittiin sivullepäin vuorotellen käsiä ja jalkoja siirtäen. Mittarimadossa käveltiin ensin käsillä niin pitkälle, että ollaan punnerrusasennossa ja sitten sipsutellaan jaloilla niin, että ollaan kaksin kerroin. Siitä sitten edettiin mittarimatona eteenpäin. Lopuksi vielä etsittiin pienellä, kovalla pallolla triggerpisteitä ympäri kehoa. Teki varmasti hyvää ainakin tuskaisista ilmeistä päätellen. :D

Liiloissa housuissa oma Can can-taidonnäyte :)

Loppuilta menikin sitten mukavasti porukalla saunoen ja rupatellen. Aamulla herättiin hyvin nukutun yön jälkeen aamupalalle, josta suoraan avaavaan aamujumppaan. Tuntui yllättävän raskaalta seistä lähes koko tunti, mutta hyvää teki ja valmisti hyvin lihaksia leirin viimeiseen yleisurheilukoitokseen. Vuorossa oli viestijuoksua, harjoiteltiin hitaalla hölkällä kapulan vaihtoa. Kyllä se siinä ihan hyvin sujui, mutta kisoissa on taas niin eri tilanne. :D Kun lämmöt oli saatu päälle, niin olikin vuorossa minuuttilähtöjä. Kyseessä on kestävyysharjoitus, jossa on tarkoitus vetää matalilla tehoilla. Harjoitus lähti siitä, että hölkättiin 100 metriä ja lähdöt aina minuutin kohdalla. Eli jos juoksi sen 30 sekuntiin, niin sai 30 sekuntia huilia. Olin ylpeä itsestäni, että en lähtenyt juoksemaan liian kovaa, vaan kuuntelin kehoani. Tarkoitus ei ole vetää itseään piippuun, vaan että 10x100m settejä jaksaa tehdä kolme peräkkäin 5 minuutin palautuksilla eikä silti saa olla kuollut olo. Joka tapauksessa kestävyyskunto on oma heikkouteni ja kompastuskiveni. 

Kyllä se näköjään jossain tuntuu ilmeestä päätellen, olen taas liiloissa housuissa edessä.

:)

Nyt vedimme tuon setin kuitenkin vain kerran, mutta perään otettiin 150 metriä x6. Siinä palautukset olivat 2 minuutin luokkaa. Jaksoin tehdä kaikki harjoitteet, joten voin olla tyytyväinen. Loppuverkan yhteydessä otimme vielä pienen lankutustuokion, 4 minuuttia lankutusta niin, että 20 sekuntia työtä ja 10 sekuntia lepoa. Täytyy kyllä sanoa, että tuntui. :D Ja kun kotona kuulosteli lihaksia palauttavan kävelyn jälkeen, niin yllättäen vatsalihakset olivat kaikkein kipeimmät. Nyt täytyy siis laittaa tavoitteeksi saada core kuntoon ennen seuraavia kisoja. Jalat ovat toki väsyneet, mutta eivät kipeät. Taas tuli uutta intoa treeneihin ja sai taas hyviä uusia oppeja. Nyt vielä kun osaisi soveltaa niitä käytännössä. Tästä on hyvä jatkaa! :)

Somen kirous

Sosiaalinen media on mielestäni pääasissa hieno asia. On helppoa pitää yhteyttä ihmisiin ja erilaisissa ryhmissä saa vertaistukea ja neuvoja nopeasti. Mutta tällä kaikella on myös kääntöpuolensa. Mielestäni pikaviestinnän suurin ongelma on väärinymmärrykset. Vaikka kuinka laittaisia hymiöitä, niin silti toinen voi käsittää asian aivan eri tavalla kuin on tarkoittanut. Monesti olen kirjoittanut jonkun asian täysin neutraalissa mielentilassa ja mielessäni olisin kasvotusten sanonut sen rauhallisesti todeten. En voi kuitenkaan ikinä tietää, missä mielentilassa toinen osapuoli on ja ilman hymiötä lähetetty viesti saatetaan tulkita helposti ylimieliseksi tai tylyksi. Nykyään tulee enää harvoin puhuttua puhelimessa, joten äänensävyt jää puuttumaan. Muutenkin ihmisen kommunikoinnista suurin osa on kehonkieltä, joka jää kokonaan pois nettikeskusteluissa. 

Viime aikoina olen kohdannut paljon riitelyä netissä. Ihmisten on helppo huudella mielipiteitään ja lytätä muita. Olen nähnyt varsin törkeää kiusaamistakin aikuisten ihmisten kesken. Ihmettelen suuresti, ettei aikuiset osaa keskustella asioista rakentavasti. Edelleen vanha viisaus on mielestäni hyvä; jos sinulla ei ole kuin pahaa sanottavaa, niin ole mieluummin hiljaa. Kun ihminen perustelee käytöstään mielenterveyden ongelmalla, niin heti tulee vastaisku, että yrittää piiloutua diagnoosin taakse ja paeta vastuuta, vaikka samassa viestissä pahoittelisi käytöstään ja pyytäisi anteeksi. Jos ihminen törttöilee kännissä, se annettaan helposti anteeksi, koska oli kännissä. Känni on kuitenkin jokaisen oma valinta, joka ei mielestäni tee törttöilystä ollenkaan hyväksyttävämpää. Mielenterveysongelmaa taas kukaan tuskin on itselleen halunnut, eiköhän jokainen haluaisi elää normaalia ja onnellista elämää, mitä se sitten kenellekin tarkoittaa. 

En voi sanoa, että tietäisin miltä tuntuu asperger, ADHD tai epävakaa persoonallisuushäiriö. Sen kuitenkin tiedän, että ne vaikeuttavat elämää eikä tällainen ihminen toimi niinkuin niin sanonut normaalit ihmiset. En tunne ketään, joka yrittäisi piiloutua diagnoosien taakse ja toimisivat niiden varjolla väärin muita ihmisiä kohtaan. Sen sijaan tunnen ihmisiä, jotka ovat vuosikymmeniä yrittäneet käyttäytyä normaalisti, jotta saisivat hyväksyntää. Käyttäneet hirvittävän määrän energiaa itsensä kehittämiseen, kun aivot eivät toimi niinkuin oletetaan. Nämä ihmiset ovat yleensä avoimia ja rehellisiä. He eivät ehkä osaa small stalkkia, he katselevat maailmaa erilaisten lasien takaa. Olen itse oppinut heiltä valtavasti. He ovat erilaisia, mutta eivät missään nimessä tyhmiä. Ihmisiä varmasti pelottaa erilaisuus ja on sitten helpompi tuomita kuin yrittää ymmärtää. 

Olisi niin hienoa, jos ihmiset jo nykypäivänä osaisivat katsoa maailmaa vähän avarammin. Se oma totuus ei ole ainoa oikea. On monia oikeita totuuksia. Jos yritettäisiin olla tuomitsematta muiden valintoja ja antaa heidän elää elämäänsä. Kunnioittaa muiden ratkaisuja, vaikka itse olisi tehnyt erilailla. Ihmiset ovat erilaisia, kaikilla ovat omat ristinsä kannettavana emmekä voi koskaan tietää, mitä toinen on joutunut käymään läpi. Siksi ei myöskään pitäisi kevein perustein lähteä tuomitsemaan ketään. Monesti bussia odotellessa joku laitapuolen kulkija on tullut juttelemaan. Ne keskustelut ovat olleet antoisia ja silmiä avaavia. Itsekkin olen sortunut muiden valintojen tuomitsemiseen, mutta aion opetella siitä pois. Sen sijaan yritän oppia ymmärtämään muiden valintoja ja avartaa taas vähän omaa maailmankuvaa. Mitä jos tänä vuonna kaikki yrittäisivät olla edes hieman suvaitsevampia erilaisuutta kohtaan, vaikka se pelottaisi?