Hallikauden yhteenveto

Eilen oli sitten tämän hallikauden päätöskisa, aikuisyleisurheilun SM-kisat. Kokeilin taas treenillisesti uusia asioita ja jotain meni oikein, kun oma halliennätys ja oman sarjan suomenennätys parani peräti 61cm! Se on kuulantyönnössä jo aika paljon ja jokaisessa kolmessa kisassa pystyin parantamaan omaa enkkaa. Nyt sitten viikon paussi ja kohti kesän kisoja, jolloin on taas uudet tavoitteet. Eiliset kisat olivat hyvin kovatasoiset ja olen enemmän kuin tyytyväinen omaan sijoitukseen kuudentena. Seuraavalle sijalle olisikin saanut jo työntää metrin pidemmälle, joten siihen ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia.

Ensikosketus hipposhalliin

Nyt on hyvä miettiä, että miten pääsin tällaisiin tuloksiin ja nostamaan omaa tasoa taas vähän ylemmäksi. Syksyllä aloitin ensimmäistä kertaa ikinä tekemään kuntosalilla kestävyystreeniä, jolla oli tarkoitus luoda pohjaa vähän kovemmille tuloksille. Tämä tuotti selkeästi tulosta, koska voimatasot nousivat aivan uudelle tasolle verrattuna viime vuoteen. Itse tykkään kaikista eniten tehdä isoilla painoilla treeniä, mutta kannatti lähteä omalta mukavuusalueelta ja kokeilla ennakkoluulottomasta uusia asioita, niin saatiin kehitettyä fysiikkaa eteenpäin. Jokaisen kauden kisaan olen ottanut vähän erilaisen valmistautumisen, jotta näen, mikä itsellä toimii ja viimeisin toimi ainakin ihan hyvin ja sain eilen työntöön ihan hyvin räväkkyyttä, jota toki tarvitsee edelleen kehittää. Olen myös kisoissa pelännyt lämmittelyä, kun olen ajatellut, että kaikki voimat menevät siihen eikä jää paukkuja enää itse kisaan. Nyt kuitenkin otin kunnon alkulämmöt ja riittävän monta lämmittelytyöntöä ja lopputulos oli hyvä, joten näin pitää jatkossakin toimia. 

Juuri ennen lämmittelyyn lähtöä.

Eilinen kisa oli kyllä huippukiva ja todella ihana ja kannustava ilmapiiri. Moni teki siellä omia ennätyksiä ja kaikille hurrattiin ja onniteltiin. Voin suositella näitä karkeloita kaikille tasosta riippumatta. Sitä tuntee kuuluvansa porukkaan ja tutustuu uusiin, mukaviin ihmisiin kaiken ohessa. Järjestelyt toimivat todella hyvin eikä aikataulusta oltu myöhässä ollenkaan. Ehkä ohjeista kisapaikalla olisi voinut antaa vähän enemmän, kun mukana oli yksi ensikertalainenkin, mutta muuten ei moitittavaa. Ja ensimmäistä kertaa olin kisoissa, joissa oli tulostaulu käytössä ja se fiilis, kun näet oman enkkasi piirtyvän siihen numero kerrallaan! Hallissa oli sen verran kova meteli, että en kuullut kertaakaan tulostani, joten tulostaulusta oli todella iloa. Ja lippumiehet ja kaikki. :) Virallisuudesta huolimatta tunnelma oli kevyt ja rento ja todella kannustava. 

Siellä mä mallailen.

Eiliset tulokset.

Tekniikan puolella on tapahtunut kehitystä aika paljon ja juurikin lähtönopeus on tällä hetkellä suurin este pidempiä työntöjä ajatellen. Nykyistä tekniikkaa olen nyt treenannut noin kuukauden ja se alkaa pikku hiljaa vakiintua niin, että suurin osa työnnöistä on jo hyviä tai ainakin aika hyviä. Myös harjoituksissa huolellinen lämmittely, vauhdittomat työnnöt ja pakituksen osaharjoitukset näyttelevät suurta roolia. En olisi kehittynyt pakituksessa tekemällä vain pakitusta, vaan olen hionut yksityiskohtia erikseen. Yleensä keskityn yhteen tai kahteen asiaan treeneissä, jotka koitan saada toimimaan ja niistä osasista on pikku hiljaa rakentunut suhteellisen toimiva kokonaisuus. 

Tekniikkaan olen saanut satunnaista ohjeistusta erinäisiltä ihmisiltä ja nykyään matkaani tukee myös etävalmentaja, jolle lähetän videoita arvioitavaksi ja teen sitten korjauksia. Olen myös hallilla aina korvat höröllä ja kuuntelen, mitä ohjeita valmentajat antavat huippu-urheilijoille ja sovellan niitä omaan treeniini. Katson myös paljon videoita, pääsääntöisesti Davit Strollin, ja imen niistä vaikutteita. Näistä eväistä on tämä hallikausi tehty. :) Niin ja tärkeää osaa näyttelee myös ravinto, jota tarvitsee saada riittävästi, jotta kehittyy ja palautuu. Pyrin syömään pääsääntöisesti terveellisesti, mutta kyllä herkuttelua kuuluu joka viikkoon. Pyrin rentoon ja riittävään syömiseen. Ihanaa kevättä kaikille! Mä päätin sitten aloitta ylimenokauden pienellä kotijumpalla. :D

Päivän ohjelma. Joku joskus sano, että käsialan perusteella mun pitäis olla lääkäri. :D

Eroon arvottomuuden tunteesta

Olen kärsinyt koko ikäni syvältä kumpuavasta arvottomuuden tunteesta, jonka vuoksi esimerkiksi oma elämäni ei ole tuntunut arvokkaalta ja merkitykselliseltä. Tämä on johtanut siihen, että olen aina halunnut pärjätä elämässä, jotta kelpaan enkä olisi vain taakka muille, kun täällä kuitenkin on pakko elää. Olen miettinyt paljon, mistä tämä kumpuaa ja vuosia yrittänyt päästä siitä eroon erilaisilla konsteilla siinä kuitenkaan onnistumatta. Mutta nyt reilu kaksi viikkoa sitten se katosi! 

Oli aivan tavallinen päivä. Tentti painoi päälle ja luin siihen kehityspsykologiaa, jota ei tosin edes sitten tentissä kysytty. Mutta sen lukeminen muutti elämäni, ikään kuin jokin olisi aivoissani naksahtanut ja tajusin, mistä arvottomuuden tunne kumpuaa. Olen toki ennenkin lukenut kehityspsykologiaa, mutta nyt aika oli kypsä tälle viimeiselle havahtumiselle. Erään teorian mukaan ihmisen elämään kuuluu kahdeksan kehitysvaihetta, joilla jokaisella on oma, erityinen kehitystehtävänsä. Nämä ovat vauvaikä, varhaislapsuus, leikki-ikä, kouluikä, nuoruus, varhainen aikuisuus, keski-ikä ja vanhuus. 

Varhaislapsuudessa kehittyy itsenäisyys ja jos silloin jokin menee pieleen, on seurauksena häpeän ja epäilyn tunteita. Kun tämä vaihe onnistuu, synnyttää se lapsessa perusvoimaksi tahdon elämyksen. Omalla kohdalla jokin on mennyt pieleen, koska myös häpeän taakkaa olen kantanut koko elämäni aina kahden viikon takaiseen asti. Tuntuu niin käsittämättömältä, että itselle nousi aina voimakas häpeän tunne, jos onnistuin jossain tai olin hyvä. Tämä korostui etenkin, jos olin parempi kuin muut, kovemmassa seurassa taas omista edistysaskelista kyllä pystyi iloitsemaan. Tämä katosi kuin taikaiskusta ja on selkeiten näkynyt heittoryhmän treenien yhteydessä. Olen kehittynyt kiekonheitossa todella paljon lähtötilanteesta ja olen siitä kuullutkin muilta ryhmäläisiltä. Aiemmin olen suhtautunut tähän vähättelevästi, mutta pari viimeistä kertaa olen voinut todeta, että niinpä, vähänkö siistiä! Ja olen aidosti hehkunut onnistumisen riemua. Ja jos on mennyt pieleen, en ole jäänyt märehtimään, vaan koonnut itseni seuraavaan kierrokseen ja taas onnistunut. Ja ai että, miten hyvällä fiiliksellä on voinut lähteä treeneistä kotiin hymy korvissa!

Leikki-iässä taas kehitystehtävänä on aloitteellisuus ja jos tämä menee pieleen, niin tilalle astuu syyllisyys. Kun tämä vaihe onnistuu, tulee yksilöstä määrätietoinen, jota toki itsekin olen, mutta vallitsevaksi olotilaksi on silti jäänyt estoisuutta ja syyllisyyden tunteita. Tässä vaiheessa lapsi oppii keinoja päästä päämääräänsä ja kun tätä tuetaan, syntyy lapselle tunne oman olemassa olon ja tekemisen merkityksellisyydestä. Tämä tunne on aina puuttunut minulta, jos ei puhuta kahdesta viime viikosta. Olen tuntenut kohtuutonta syyllisyyttä asioita, joista ei pitäisi tuntea ja varsinkin riidellessä on syyttänyt pelkästään itseäni, vaikka riitaan tarvitaan aina kaksi. 

Miten näistä sitten on päässyt eroon? En valitettavasti osaa sanoa tähän mitään hokkus pokkus-temppua, jota muut samoista asioista kärsivät voisivat käyttää ja saisivat kokea saman. Mutta jotain voin avata. Yksi merkittävä tekijä on tasapainoinen parisuhde, jossa olen saanut olla täysin oma, hölmö, itseni ja tullut silti rakastetuksi. Nykyään jopa uskon olevani rakkauden arvoinen, vaikka en ole lähellekkään täydellinen. Olen viime vuosia tehnyt erilaisia tehtäväkirjoja, joista ehkä mullistavin oli Alitajuntasi mahtava voima. Nyt on menossa Hyvän mielen vuosi, jossa joutuu pohtimaan arvojaan ja muita tärkeitä asioita. Terapiassakin olen käynyt, vaikka siitä en ole kokenut isompaa hyötyä. Lopetin syksyllä masennuslääkkeet, mutta en suosittele muita tekemään tälläistä ratkaisua omin päin. Itse vain tunsin vihdoin olevani valmis siihen ja niin olinkin. Olen aivopessyt itseäni lukemalla joka aamu positiivisia ajatuksia. Urheilu ja siinä onnistuminen on tuonut paljon iloa elämääni ja parantanut itseluottamusta. Ja ystävien arvoa ei voi ikinä aliarvioida. Kun aloitin kuukausi sitten koulun, oli se samalla matka itseeni ja menneisyyteeni. Rankkaa, mutta se toi viimeisen niitin tällä tiellä. En sano, että tämä on pysyvää ja lopullinen olotila, koska ihminen muuttuu ja kasvaa läpi koko elämän, mutta tälle terveelle pohjalle on huomattavasti helpompi ja mukavampi alkaa rakentaa uutta, entistä ehjempää minää.