Ystävien merkitys

Ystävyys on elämän suola. Ilman ystäviä en olisi mitään. On aivan mahtavaa, että on niin monenlaisia ystäviä. Joidenkin kanssa viestitellään päivittäin, mutta nähdään pitkän välimatkan vuoksi harvemmin. Toisten kanssa taas nähdään silloin tällöin, mutta ei välttämättä välissä niin paljon olla yhteydessä. On myös ystäviä, joiden kanssa on yhteydessä hyvin harvakseltaan, mutta juttu luistaa aina ja on mukava vaihtaa kuulumisia. Mielestäni todellinen ystävyys kestää myös erossa olon ja sen, ettei koko ajan olla yhteydessä. Silti juttu jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi.

Minä ja jo edesmennyt Lulu-koira

Ihmiset ovat erilaisia ja niin ovat ystävätkin. Eri ystävien kanssa tehdään eri asioita ja myös puhutaan eri asioita. Joidenkin harvojen kanssa voi puhua kaikesta, siis aivan kaikesta. Niistä saan olla todella kiitollinen. Kahteen parhaaseen ystävääni olen tutustunut perhepäivähoidossa noin 4 -vuotiaana. Jossain vaiheessa on mennyt paljon aikaa, että ei olla oltu tekemisissä, mutta aina olemme palanneet yhteen. Nykyään teknologia helpottaa yhteydenpitoa ja tuleekin oltua päivittäin yhteyksissä. On mukavaa, kun saa jakaa arkisia asioita puolin ja toisin. Ei aina tarvitse olla varsinaisesti asiaa, että voi ottaa yhteyttä.

Ystävyydenpusu

Elämässä on myös paljon ihmisiä, jotka ovat vain läpikulkumatkalla. Todelliset ystävät jättävät tassunjälkiä sydämeen. Olen nuorempana toiminut itsekkäästi ja polttanut joitain siltoja takanani, joka nyt aikuisena harmittaa. Haluaisin pyytää anteeksi yhdeltä ammattikouluaikaiselta ystävältä, koska toimin häntä kohtaan epäreilusti. En ole kuitenkaan löytänyt kyseistä henkilöä sosiaalisesta mediasta, joten en ole päässyt pyytämään anteeksi. Ehkä tämä teksti tavoittaa hänet. Toinen ammattikoulussa hyvin tärkeä ystävä jäi, koska olen huono pitämään yhteyttä eikä silloin vielä ollut näin käteviä yhteydenpitovälineitä. Häntäkään en ole löytänyt facebookista, mutta sattumalta törmännyt kaupungilla ja kuullut, että hänellä menee hyvin. Olisin halunnut pyytää häntä tuolloin kanssani kahville vaihtamaan kuulumisia, mutta en uskaltanaut. Hänkään ei tiedä, kuinka paljon olen kaivannut häntä. Mutta ehkä näin oli tarkoitettu ja sainpahan ainakin hyvän opetuksen. En tosin vieläkään ole hyvä pitämään yhteyttä itselleni tärkeisiin ihmisiin. He ovat silti aina ajatusissani ja sydämessäni.

Iiris, kissa, joka muutti elämäni <3

Onneksi muistoja ei kukaan voi ottaa pois. On paljon ihmisiä, joiden ei ollutkaan tarkoitus jäädä, vaan opettaa jotain ja lähteä jatkamaan matkaa. Jokaisesta kohtaamisesta jää jälki, toisista syvempi kuin toisista. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin, tarvitsemme rakkaitamme ympärillemme, emme vain selviä yksin. Vaikeat ajat on helpompi kohdata, kun on joku, joka tukee ja kulkee rinnalla. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru puolikas suru. 

Lemmikkien merkitystäkään ystävinä ei saa väheksyä. Iiris-kissa on ollut yksi suurimmista vaikuttajista elämässäni, syy jaksaa vaikeiden aikojen läpi. Myös lemmikkirottani Lumikki ja Roxanne ovat aina sydämessäni. Tyhmä hiiri ja hullu rotta. <3 Nykyinen kissa Siiri on tullut myös hyvin rakkaaksi, vaikka osaa olla myös todella rasittava. Nappe ja Tipu ovat olleet lapsena suuressa roolissa, ihanat koirat. Eläiminen ystävyys on aitoa ja pyyteetöntä. Ja ne ei ikinä juorua salaisuuksiasi eteenpäin. Pidetään huolta toisistamme ja yritetään muistaa kertoa rakkaimmillemme, että he ovat tärkeitä. Te olette, rakkaat ystävät, vaikka en sitä aina muista kertoa. <3

paino-ongelmia

Yleisesti ottaen ylipaino on yksi suurimmista ongelmista. Omalla kohdallani ongelma on kuitenkin ollut päinvastainen. Kärsin vuosia alipainosta, josta sain myös kuulla jatkuvasti tutuilta ja tuntemattomilta. Tuntui, että olin vapaata riistaa, kaikilla oli oikeus kommentoida painoani. "Hyi kauhee, kun oot laiha", "syötkö sä ollenkaan" ym. mukavaa. Olin kuitenkin vahva fyysisesti. Kävin salilla ja vähäinen painoni oli pitkälti lihaksia. Tosin keho haluaa ilmeisesti pitää alipainoisen vähäisistä rasvoista kiinni, koska rasvaprosenttini oli tuolloin korkeampi kuin nyt lähes 20kg painavampana.

Tässä kuvassa paino noin 48kg

Olen ollut aina huono syömään. Ruokahalua ei ole ollut. En ole ikinä halunnut olla laiha. Alipaino on leikkauksissa yhtä suuri riski kuin ylipaino. Pahimmillaan painoin 48kg ja olen siis 174cm pitkä. Noihin aikoihin munuaisten vajaatoiminta oli vaikea ja olin päättänyt jo aloittaa dialyysit puolen vuoden kuluttua. Koska tiesin, että elinsiirtoleikkaus ei ole mikään pikku juttu, päätin tuolloin, että paino on pakko saada ylös keinolla millä hyvänsä. En tiennyt ollenkaan, mikä on sopiva tavoitepaino, kunnes näin jossain naistenlehdessä kuvan missiehdokkaasta, joka oli pituiseni ja painoi 65kg ja näytti todella hyvältä.:D Otin siis tavoitteeksi painaa 65kg, siihen oli matkaa 17kg. Sain kuulla lääkkeestä, jonka sivuvaikutuksena on ruokahalun lisääntyminen ja painonnousu, kyse on masennuslääkkeestä. Pyysin lääkäriltä tätä lääkettä, jotta saisin ruokahalua. Lääkäri kirjoitti reseptin ja projekti alkoi.

Tuolloin noudatin munuaispotilaalle terveellistä ruokavaliota, joka sotii kaikkia ravitsemussuosituksia vastaan. Proteiinia piti rajoittaa ja kaikki vilja oli mahdollisimman valkoista vehnää. Liikuin todella paljon, jotta paino tulisi pääasiassa lihaksina, vaikka ruokavalio oli pääasissa valkoisia viljoja. Lääke toimi ja pystyin syömään paljon enemmän kuin ennen. En tarkalleen muista, kauan tavoitepainon saavuttamiseen meni, mutta kun menin elinsiirtoleikkaukseen, painoin 65kg. Siirron jälkeen ruokavalio vapautui ja vuosikausia kiellettynä ollut suklaa himotti. Lihoin siirron jälkeen 70kiloiseksi, koska mätin suklaata huolella. Monet lihovat kortisonista, mutta itse en syytä siitä kuin kuukasvoja. Jätin pariksi kuukaudeksi herkut ja olin taas ihannepainossani.

Paino noin 65kg, kuva dialyysiajalta

Tällä hetkellä painan 66kg ja lihasta on noin 20kg enemmän kuin lähtötilanteessa. Se tuntuu hurjalta. Olen myös paremmassa kunnossa kuin koskaan. Tällä hetkellä voin noudattaa oikeasti terveellistä ruokavaliota, johon kuuluu paljon hedelmiä ja vihanneksia päivittäin, siemeniä ja pähkinöitä, proteiinia ja täysjyväviljaa. Syön myös skyriä ja juustoa päivittäin. Tiedän, että nykyään on muotia syödä sokeritonta, maidotonta ja gluteenitonta ruokaa, mutta tämä sopii minulle ja tällä olen kehittynyt ja jaksanut treenata. Olen myös helposti stressaantuvaa tyyppiä, joten todennäköisesti tiukan ruokavalion noudatus vain lisäisi stressiä, jolloin mahdolliset terveyshyödyt kumoutuisivat. Ruokahalua lisäävää lääkettä en ole pystynyt lopettamaan, sen avulla pystyn pitämään tämän painon. Mutta mieluummin syön lääkettä ja voin hyvin, kuin palaan taas vanhaan ja kuihdun olemattomiin.

Minusta olisi ihanaa, jos ihmiset tajuaisivat olla kommentoimatta muiden painoa, oli se sitten yli- tai alipainoa. Jokainen varmasti on itse tietoinen asiasta ja kommentointi aiheuttaa vain pahaa mieltä ja syö itsetuntoa. Itse en voinut tilanteelle mitään, en nauttinut siitä enkä todellakaan pyrkinyt siihen. Kommentoinit satuttivat ja tuntuivat pahalta, sillä ei ollut merkitystä, tuliko se tuntemattoman suusta vai jonkun itselle läheisen ihmisen. Yrittäkää muistaa, että poikkeavan painon takana voi olla sairaus eikä kommentointi ainakaan paranna asiaa. Yritetään olla satuttamatta kanssaihmisiä ja jos ei ole kuin pahaa sanottavaa, on parempi olla hiljaa. <3

Kaunis, kauniimpi, kaunein?

Hyvä peli takana

Olen aina ollut huoleton ulkonäköni suhteen. Koskaan ei ole ollut tilannetta, ettenkö voisi mennä ulos ilman meikkiä. Teininä tuli meikattua säännöllisemmin, mutta ei silloinkaan ollut jokapäiväistä meikkirutiinia. Monesti ulos lähtiessä unohtuu katsoa peilistä, ettei hammastahnaa ole naamassa ja hiukset sekaisin. Olen aina kuitenkin ollut etikettiuskollinen ja meikannut juhliin ja muihin virallisiin juttuihin, koska koen, että huoliteltu ulkonäkö on juhlan järjestäjän kunnioitusta.Myös pukeutumisen mietin sellaisiin tapahtumiin tarkkaan. Eli elän tilanteen mukaan. Mutta arjessa en jaksa kiinnittää ulkonäkööni kamalasti huomiota. Pidän sitä toisarvoisena seikkana. Itselle merkitsee ulkonäköä enemmän ihmisen arvot, luonne ja miten kohtelee muita ihmisiä. Mutta tuntuu, että nykymaailmassa ulkonäön pitäisi olla ykkösprioriteetti.

Luin vähän aikaa sitten jonkun fitness-bloggarin tekstin, jossa hän kirjoitti, ettei kukaan laita nettiin käsittelemättömiä ja meikittömiä kuvia. Olen kai sitten todella outo, koska en ole koskaan jaksanut nähdä vaivaa, että käsittelisin kuviani ja useimmissa kuvissa ei ole edes meikkiä. Tuntuisi typerältä meikata treeneihin ja ottaa sitten kuvia, joissa näyttää mahdollisimman hyvältä. Kuulemma pitäisi käyttää kuvaamiseen tunti tolkulla aikaa, että saa itsensä mahdollisimman edustavasta kulmasta, oikealla valaistuksella ja virheettömänä. Ja sitten käyttää vielä aikaa kuvien käsittelyyn ja laittaa kaiken maailman filttereitä. Tuloksena on kuva, josta kyseistä ihmistä ei tunnista. Mielestäni on lähinnä hämmentävää, kun tapaa ensimmäistä kertaa ihmisen livenä eikä hän vastaa ollenkaan valokuvia, joita naamakirjassa on. Olen itse ottanut sen linjan, että haluan näyttää kuvissa itseltäni ja luonnolliselta. Jos en ole maailmanluokan kaunotar kuvissa, ei sillä ole väliä, koska en ole sitä luonnossakaan. Miksi lähtisin vääristelemään totuutta?

Meikitön

Mielestäni ei ole klisee, että kauneus tulee sisältä. Kauniit ihmiset ovat ystävällisiä muille, hymyilevät ja kunnioittavat muita. Ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä kauneuden kanssa.Tiedän ihmisiä, joilla on todella kauniit piirteet, mutta teoillaan ja sanoillaan he saavat itsensä näyttämään todella rumilta. Ja sitten on taas ihmisiä, jotka eivät ehkä piirteidensä puolesta täytä nykyisiä kauneuskriteerejä, mutta hehkuvat sisäistä kauneutta niin, että he ovat kauniita, todella kauniita. Ja jos mennään urheiluun, niin miksi urheilijan pitäisi olla viimeisen päälle huoliteltu? Eikö se urheilusuoritus ole kuitenkin tärkein, eikä se, miltä hän näyttää sen jälkeen. Itse en meikannut SM-kisoihin ja päädyin nettilehden jutun kuvaan. Eipä sinne menty näyttämään missiltä, vaan ylittämään itsensä. 

Olen toki itsekkin välillä tylsistyneenä ottanut poseerauskuvia, joissa väännellään kroppaa luonnottomaan asentoo, että vyötärö näyttää mahdollisimman kapealta, peppu pyöreältä ja lihakset korostuu. En vain ikinä kehtaisi julkaista niitä. Olen myös leikkimielisesti muokannut kasvojani meikillä. Toki näytän varmaan paremmalta, mutta en itseltäni. Somessa monet tuntuvat vetävän jonkilaista roolia ja halutaan näyttää oma elämä ja ulkonäkö täydellisenä.

Meikillä ja muokattu

En osaa feikata luonnossa, joten en oikein osaa feikata somessakaan. Miksi haluiaisin antaa ihmisille virheellisen kuvan itsestäni, kun totuus kuitenkin paljastuu viimeistään kun tapaa kasvotusten? Luonnollisuus ei ole ehkä pop, mutta aion jatkaa valitsemallani tiellä. Toivoisin sitä enemmän myös muilta, etenkin julkisuuden henkilöiltä, jotka ovat esikuvia kasvaville nuorille. Itse haluan olla esikuva, joka osoittaa, että kelpaamme sellaisina kuin olemme ja että median luoma kuva naisista on hyvin virheellinen. Ollaan omia itsejämme ja hymyillään, se hämmentää ihmisiä. :)

Mitä on todellinen rohkeus?

En ole pitänyt itseäni ikinä rohkeana tyyppinä. Pelkään monia asioita, kuten hämähäkkejä ja korkeita paikkoja. Elinsiirron jälkeen tosin tapahtui jotain kummallista ja hämähäkkifobia on muuttunut lähinnä inhoksi kauhun sijaan. Kertoo ehkä jotain lääkkeiden vaikutuksista ja millaisia myrkkyjä ne on. :D Mutta onko rohkeus lopulta sitä, että ei pelkää mitään vai sitä, että tekee, vaikka pelottaa?

Boulderointia

Olen aina ihaillut rohkeaa ystävääni. Jo teininä hän uskalsi lähteä yksin seikkailemaan kohti festareita, jos en halunnut lähteä mukaan. Aikuisena hän on sitten reppureissannut yksin ja kaksin ympäri maailmaa. Se on mielestäni todellista rohkeutta. Ihailen myös toisen ystäväni rohkeutta. Hän on yrittänyt monta kertaa kaikennäköistä, mutta seinä on tullut vastaan. Silti hän kerta toisensa jälkeen nousee ja yrittää taas jotain uutta, haluaa päästä elämässä eteenpäin. Paikalleen jämähtäminen olisi todella helppoa ja hänen asemassaan moni olisi jo luovuttanut. On rohkeaa lähteä aina uudestaan kohti tuntematonta ja yrittää jälleen päästä yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi.Yksi ystäväni osoitti jo nuorena todellista rohkeutta puolustaessaan minua kiusaajille, silläkin uhalla, että joutui itse kiusatuksi.

On paljon ihmisiä, jotka puhuvat, että tekevät vaikka mitä, mutta ikinä eivät mitään tee. Se kertoo mielestäni rohkeuden puutteesta. Mutta niinhän se usein menee. Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas. Tai niin moni alitajuisesti ajattelee, vaikka se ei pidä paikkaansa. Olen itse uskaltanut lähteä väkivaltaisesta suhteesta, vaikka siihen tarvittiinkin poliisien apua. Se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. 

Kiipeilyä

Olen aina ollut ihan hirveä jännittämään. Muistan, kun reilu vuosi sitten oli ensimmäinen elinsiirronsaaneiden valmennusleiri, joka sattumalta pidettiin tampereella. Ilmottauduin sinne, mutta kun leiripäivä tuli, tärisin jännityksestä ja olin melkein paniikissa. Menin kuitenkin. Ehkä se on rohkeaa mennä, vaikka pelkää todella paljon. Tykkään myös uhmata korkean paikan kammoani tiettyyn rajaan asti. Kun on laskeutunut katolta valjaiden varassa seinää pitkin kävellen, on todella voittajafiilis. Tämä tapahtui vpk:n laskeutumisharjoituksissa, joissa totesin heti, etten pysty laskeutumaan. Pojat olivat kuitenkin ovelia ja suostuttelivat ensin laittamaan valjaat, että tutustuu niihin. Sitten kun valjaat oli, niin kannustettiin kiipeämään aidan yli. Siinä vaiheessa sitten ei enää kannattanut kiivetä takaisin, vaan oli mentävä. Olen kiitollinen siitä, että pojat kannustivat kärsivällisesti. Ilman kannustusta en olisi siihen pystynyt. Joten mennään rohkeasti pelkoja päin, jos emme siihen yksin pysty, niin ei epäröidä pyytää apua. Tsempataan toisiamme ylittämään itsemme kerta toisensa jälkeen. Se on rohkeaa ja todella palkitsevaa. Rohkeasti katse kohti uusia haasteita! :)

Fiiliksiä kisoihin valmistautuessa! :)

Olen ollut viimeiset 2 viikkoa kipeä, tai viikon täysin poissa pelissä, tällä viikolla voinut kevyesti liikkua, mutta vieläkään en ole terve. Kisat lähenee ja treenien pitäisi koventua. Olenkin jo suunnitellut treenejä, kun on ollut aikaa. Odotan innolla Reetta Hurskeen vetämää mäkitreeniä parin viikon päästä. Haluan myös lisätä ohjelmaan lajivoimaa, eli erilaisia loikkia ja hyppyjä. Olen niitä vähän tehnyt aiemminkin, mutta jatkossa vähän enemmän. Yritän sillä saada voimat lajien käyttöön,  koska voimatasot ovat hyvät, mutta en osaa hyödyntää niitä tarpeeksi lajeissani.

Ensimmäinen lenkki tauon jälkeen. :)

Aloin vihdoin täytellä ilmottautumislomaketta ja perhoset lensivät vatsaan. Nyt unelma on taas askeleen lähempänä ja tänä vuonna siitä tulee totta. Tammikuussa hommasin itselleni penikkataudin enkä ole pystynyt juurikaan juoksua treenaamaan koko keväänä, joten en odota juoksulta paljon. Teen parhaani ja katson mihin se riittää. Olen asettanut itselleni tavoiteajan  ja olen supertyytyväinen jos pääsen edes lähes siihen. Kuulassa on mennyt paljon vahvemmin ja olen kehittynyt paljon kevään aikana. Sielläkin on tavoite, joka on jopa mahdollista ylittää. En tiedä, riittääkö se voittoon, mutta jos pääsen tavoitteeseen, on mitalisija mahdollinen. Mutta vielä ei kannata leijua. :P

Terveydentilan selvityksen täyttäminen on aika tuskaista, koska se on englanniksi. En ole koskaan oppinut kyseistä kieltä keskivaikean lukihäiriön takia, vaikka yritys on ollut kova. 20 vuoden taistelun jälkeen olen luovuttanut sen suhteen. Onneksi on kumppani, joka auttaa suomentamalla lomaketta. Toivon todella, että terveydentilani riittää kisoihin, ainakin tähän asti lääkärit ovat näyttäneet vihreää valoa. Tässä on kuitenkin vielä aikaa kisoihin ja mitä vaan voi tapahtua voinnin suhteen. Aloitan myös ensimmäistä kertaa siirron jälkeen kokoaikatyöt, joten treenit jää pakostakin vähemmälle ja oma jaksaminen huolettaa. Työttömänäkin on ollut välillä vaikeaa jaksaa, kun on tullut kaikenlaista. Mutta pidetään peukkuja, että vaikeudet ovat takana ja kisoissa voisi olla paras mahdollinen kunto. :)

Kävi miten kävi, tulee tästä keväästä ja kesästä erilainen kuin mistään aikaisemmasta. Olen kesän töissä juuri siellä, minne halusinkin. Valmistaudun elämäni ensimmäisiin isoihin kisoihin, joissa on jopa vastustajia. Aika näyttää, mitä kaikkea muuta kesään kuuluu ja millaisia yllättäviä tapahtumia tulee eteen. Mutta aurinkoisin mielin kohti kesää ja uusia haasteita! Elämästä tekee mahtavaa juuri sen arvaamattomuus ja lukemattomat mahdollisuudet ja haasteet, joihin pitää vain tarttua. Mahtavaa mahdollisuukien kevättä kaikille! :)

Liikunnan riemuvoitto!

Olen lapsena tykännyt liikunnassa. Olen innostunut milloin mistäkin, mutta pyöräily on ollut aina lähellä sydäntä ja kätevä tapa siirtyä paikasta toiseen. Teininä liikunta jäi, koska bändihommat kiinnostivat enemmän. Löysin parikymppisenä liikunnanriemun uudestaan ja sillä tiellä ollaan edelleen. Kaikkihan lähtee siitä, että liikunnan pitää olla hauskaa ja siitä pitää nauttia. Olen itse käynyt vatsatanssitunneilla, pilateksessa ja erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla. Kuitenkin olen aina nauttinut eniten salitreenistä. Se on ollut se juttu ja se on aina ollut sellaista omaa aikaa.

Sulkapalloa pelaamassa. Hävisin,mutta hauskaa oli.:)

Jotta liikunnasta tulee elämäntapa, tarvitaan motivaatiota. Se taas syntyy usein tavoitteista. Monet tekevät sen virheen, että laittavat heti alkuun liian kovat tavoitteet ja into lopahtaa nopeasti, kun tulokset eivät vastaa odotuksia. Tavoite olisikin hyvä pilkkoa pieniin osiin ja palkita itsensä vaikka jollain elämyksellä, kun välitavoite on saavutettu. Sisäinen puhe merkitsee paljon. Usein olemme itse niitä pahimpia tuomareita itsellemme. Siksi pitäisikin puhua itselleen kannustavasti, positiivisesti ja lempeästi. Antaa armoa, jos joskus ei huvita tai ei meinaa treeni kulkea. Joskus on ihan sallittua jäädä sohvalle katsomaan televisiota, mutta olisi hyvä oppia erottamaan todellinen väsymys ja laiskuus toisistaan. Jos antaa liikaa siimaa, sitä helposti jämähtää sohvalle pidemmäksikin aikaa. Olen itse opetellut iloitsemaan hyvinkin mitättömän tuntuisista edistysaskelista. Kun kortisoni oli vienyt lihakset, iloitsin suuresti, kun jaksoin kävellä 500m. Iloitkaa tekin pienistä edistysaskelista. Jos jaksoitte kävellä tutun lenkin vähän kovempaa tai pystyitte lisäämäään painoja salilla. Kaikki on aina kotiinpäin. :)

Itseäni ei nykyään tarvitse motivoida liikkumaan. Ennemminkin tarvitsen järjen ääneen, joka muistuttaa, että keho tarvitsee myös lepoa kehittyäkseen. Lihakset kun kasvavat levossa. Tosin ensin niitä pitää rasittaa. Mikä itseäni sitten motivoi? Suurimpana motivaattorina toimii terveys. Hyljinnänestolääkkeet ovat aikamoista myrkkyä ja useimpia niiden haittavaikutuksia voi hillitä liikunnalla. Haluan myös kunnioittaa luovuttajaa pitämällä itsestäni ja uudesta munuaisesta mahdollisimman hyvää huolta. Haluan pysyä mahdollisimman terveenä ja hyväkuntoisena, jotta jaksan olla työelämässä toivottavasti eläkeikään asti enkä joudu toisten autettavasksi.

Tanko odottelee, että teen sen kanssa maastavetoja. :)

Tällä hetkellä treenaan tosissaan kisoja varten ja aina ei tunnu hyvältä. Kisat ovat kuitenkin pitkäaikainen unelma ja haluan olla siellä niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista. Kisoihin valmistautuminen on itsekästä Käytän paljon aikaa viikossa treeneihin ja se aika on poissa parisuhteelta ja ystäviltä. Se uhraus on kuitenkin pakko tehdä, jos haluaa kehittyä. Viime viikkoina liikuntaa on kertynyt 10 tuntia viikossa. Tilanne on nyt ihanteellinen, koska olen työtön. Voin keskittyä treenaamaan paljon enenmän kuin voisin, jos olisin kokoaikatöissä. Reilun viikon päästä tilanne muuttuu, joten varmasti treenitunnitkin tippuvat silloin. Haluan kuitenkin ottaa kaiken hyödyn irti tästä tilanteesta ja nauttia täysin rinnoin.

Nyt kun on kevät, niin monet tavoittelevat sitä kuuluisaa rantakuntoa. En ole koskaan oikein ymmrtänyt sitä. Olisi kansanterveydellisesti iso asia, jos ihmiset liikkuisivat ympäri vuoden ja olisivat aina rantakunossa. Muutenkin ulkonäkö on todella huono motivaattori, koska muutokset ulkonäössä eivät tapahdu hetkessä ja oma silmä sokaistuu niille. Itselle ulkonäkö on siinä mielessä tärkeä, että haluan näyttää terveeltä ja hyvinvoivalta, olla hyvä esimerkki. Sporttinen ulkonäkö on vain bonus, joka seuraa, jos hurahtaa liikuntaa. Liikunnallista kevättä ja kesää kaikille! Pidetään itsestä huolta! :)

Miks' ei uni tuu, vaikka silmät sulkeutuu....

Uni on asia, jota oppii arvostamaan vasta, kun sen menettää. Olen ollut lapsesta asti huono nukkumaan, mutta nyt on kuitenkin jo monta vuotta mennyt hyvin väsyttävällä lääkkeellä iltaisin. Kuitenkin reilu kuukausi sitten alkoi univaikeudet. Satunnaisesti niitä on ollut aiemminkin, mutta nyt ne olivat poikkeuksellisen vaikeita ja pitkäaikaisia. Ja muuttivat vielä muotoaan. Mikään elämässäni ei ollut muuttunut, joten en tiedä, mistä tämä johtui. Iltaisin pääsääntöisesti nukahdin, mutta sitten heräsin aamuyöllä enkä saanut enää unta. Tuli myös muutama aamuvuoro painettua ilman unta. Varaan aina nukkumiseen 9 tuntia, koska heti ei nukahda ja aina heräilee yöllä. Yhdeksän tuntia lepoa on siis joka yö tullut, mutta ei se korvaa unta.

Olen saanut ihmisiltä paljon neuvoja ja olen niitä myös noudattanut. En käytä tietokonetta tai älypuhelinta tuntia ennen nukkumaanmenoa. Luen aku ankkaa sängyssä, kunnes väsyttää paljon. En juo aamun jälkeen kahvia. Makkari on pilkkopimeä ja käytän korvatulppia, koska olen todella herkkä äänille nukkuessa. Kun olin kuukauden mennyt 4-5 tunnin yöunilla, kokeilin melatoniinia. Ensimmäinen yö sen kanssa olikin taivas. Nukuin 8 tuntia putkeen ja olo oli erilainen kuin pitkään aikaan. Harmi kyllä vaikutus jäi siihen yhteen yöhön. Olin syönyt melatoniinia pari viikkoa, mutta heräilin yön aikana todella monta kertaa eikä uni tullut heti uudestaan, jos tulee ollenkaan. Jouduinkin turvautumaan opamoxiin, jolla sain muutaman tunnin tauotonta unta. Oli melatoniinista kuitenkin hyötyä. Heräilin yöllä väsyneenä ja useimmiten nukahdin uudestaan, kun ennen melatoniinia aivot tuntuivat olevan pirteät eikä uni enää tullut, vaikka  väsytti.

Yhdeksi syyksi olen ajatellut ylikuntoa. Liikun kuitenkin noin 10 tuntia viikossa, mutta en usko oikein siihenkään, koska unettomuus on ainoa oire. Tein jopa ortostaattisen syketestin ja sen tulos on normaali. Palaudun liikuntasuorituksesta normaalisti, verernpaineet ovat hyvät, ruoka maistuu eikä treenikään tunnu vastenmieliseltä. Myös kehitystä tapahtuu. Voisin toki kokeilla vähentää treeniä, mutta olen sitäkin kokeillut ja pitänyt välillä kevyen viikon, jolloin tunteja kertyy ehkä seitsemän.

Olen kateellinen tän unenlahjoista. :D

Unettomuutta aiemmin ovat aiheuttaneet minulle raudanpuutos, liika kortisoni, liian vähäinen kortisoni, kilpirauhasongelmat, masennus ja vaihdevuodet. Mutta nyt nämä kaikki poissuljettiin. Mielialani oli loistava eikä päivisin ollut väsymystä unettomuudesta huolimatta. Kuitenkin tuntui, ettei uni virkistä ja palautuminen ei ollut optimaalista, koska syvää unta ei ollut ja uni oli niin katkonaista. Kokeilin viimeisenä keinona nukahtamislääkettä, joka yllättäen toimi. Nukuin lääkkeen avulla kolme yötä, jonka jälkeen kokeilin ilman ja yllätyksekseni nukuin hyvin. Uskon, että unettomuus on kierre. Kun keho on tarpeeksi kauan nukkumatta, alkaa aivot käymään ylikierroksilla eikä en enää muista, miten nukutaan. Kun kierteen katkaisee keinotekoisella unella, ylikierrokset poistuvat ja nukkuminen taas onnistuu. Hyviä unia kaikillle. :D