tiistai 17. lokakuuta 2017

Unettomuus, tuo rakas ystävä, joka ei ikinä hylkää

Viime aikoina päivät ovat menneet selviytyessä ja viikot kadonneet ilman, että muistaa, mitä on tehnyt. Muisti pätkii pahasti ja kadotan pyöräni esimerkiksi joka työpäivä henkilökunnan pyöräparkkiin. Eilenkin tuli pyörittyä ja jo panikoitua, että nytkö se on pöllitty. No ei oltu, se oli juuri siellä, minne sen aamulla jätin.

Mielestäni on jotenkin hullua, että unettomuus ei ole syy palkalliseen sairauslomaan. Lääkärin on pakko kirjata jokin muu syy, joka voi olla vaikka päänsärky tai masennus, jotta valvotun yön jälkeen voi mennä kotiin. Itse työskentelen terveydenhoitoalalla ja olen vastuussa potilaan hengestä, sen isommasta vastuusta ei ole kyse. On suorastaan pelottavaa tehdä työtä, kun aivot eivät toimi ja silmät seisoo päässä. Lomaa olen pitänyt viimeksi kesäkuun lopulla viikon, kun oli Malagan MM-kisat. Eipä sekään mikään lepoloma ollut. Olen loman tarpeessa, mutta en siihen oikeutettu.

Olen saanut kuulla nyt useammalta lääkäriltä, neuropsykiatrilta ja psykiatrilta, että unettomuuteni on elimellistä. Että en tule mahdollisesti ikinä nukkumaan ilman lääkkeitä. Itse olen vielä toiveikas, että näin ei olisi ja viikon päästä tulevat uudet älyvaahtomuovipatjat toisivat helpotusta. Nyt on takana taas parin kuukauden melko toivoton jakso, jonka aikana olen nukkunut yhden yön ilman unilääkkeitä. Ihmiset syyllistävät tästä. Olenhan riippuvainen lääkkeistä. Monesti en nuku edes niillä, ilman niitä unta saattasi tulla hyvällä tuurilla 3 tuntia, kun niiden avulla  nukun kuitenkin ainakin 5 tuntia. Joskus jopa koko yön.

En haluaisi olla lääkkeistä riippuvainen. Fakta on kuitenkin se, että jos en niitä käyttäisi, en olisi työkykyinen. Olen kokeillut monia lääkkeettömiä keinoja. Päivittäisessä käytössä on mindfulness, itsesuggestio, kehomeditaatio ja eräs urheilijoiden kehonrentoutustekniikka. En koe olevani stressaantunut eikä asiat pyöri päässäni yöllä. Teen hengitysharjoituksia ja kuvittelen itseni nukkumassa. Syön terveellisesti ja harrastan liikuntaa. Pyrin pitämään päivät aktiivisena, jotta olisi tarpeeksi väsynyt nukkumaan mennessä. En katso iltaisin telkkaria ja pyrin myös käyttämään puhelinta mahdollisimman vähän. Puhelimen valon olen säätänyt lämpimäksi, sinistä valoa siitä ei tule. Ja illalla laitan valon vielä hyvin himmeäksi. Koska mikään näistä toimista ei tuo unta, niin alkaa välillä epätoivo iskeä. Osaanko enää ikinä nukkua?

Vaikka unettomuus ei ole mikään syy olla poissa töistä, niin on ollut pakko olla poissa harrastuksesta. Se harmittaa vietävästi. Liikuntaakaan ei voi harrastaa niin paljon kuin haluaisi ja reilun 5km pyöräileminen töihin ei ole tuntunut hyvältä enää pariin kuukauteen. Kestävyyskunto lähti ensin selkeään laskuun, nyt alkaa painot pienentyä myös salilla. En ole viikkoon edes koskenut kuulaan, jota haluaisin kuitenkin työntää vähintään kerran viikossa, mielellään kaksi. Kaipaan sitä tunnetta, kun pyörä kulkee lujaa ja kroppa jaksaa painaa ylämäetkin melko helposti. Kaipaan myös sitä, kun lihakset tuntuvat vahvoilta ja kehoni jaksaa liikuttaa isoja painoja vaivatta. Tai sitä, kun tuntee itsensä virkeäksi koko päivän.

Sain maksusitoumuksen kelan tukemaan ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan, jossa yritetään löytää niitä uusia, lääkkeettömiä keinoja. Yksi käynti on takana erityistason ratkaisukeskeisen psykoterapeutin luona, joka on perehtynyt uniongelmiin. Tuomio oli tyly. Hän kertoi hoitaneensa paljon potilaita, joilla on yksi komponentti niistä, mitä itselleni on kertynyt liikaa. Ja jo tämä yksi on aiheuttanut pahoja univaikeuksia ihmisille. Ja itselläni on ainakin 4 komponenttia, jotka yksistään vievät ihmisiltä unia. Yhdeksän kertaa on vielä jäljellä ja toivottavasti kuitenkin saisin jotain apua sieltä. Pari harjoitetta sain, mutta niistä ei ainakaan vielä ole apua ollut. Siksi toivoisinkin kanssaeläjiltä, että älkää tuomitko unilääkkeiden käyttöä ja jaelko neuvoja. Olen kohta kaksi vuotta kärsinyt univaikeuksista ja käynyt eri lääkäreillä asian suhteen. Monet lääkkeet eivät sovi yhteen käytössä olevien, henkeä ylläpitävien lääkkeitteni kanssa. Akupunktio on vielä kokeilematta, mutta sekin pitää ensin varmistaa hoitavalta taholta, ettei siinä ole pienintäkään riskiä menettää siirrännäistä. Tsemppiä kaikille, jotka painivat samojen ongelmien kanssa! Yritetään jaksaa, päivä kerrallaan.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Elinsiirtoviikko ja odota-kampanja

Tällä viikolla on euroopan elinsiirtopäivä, jonka kunniaksi koko viikko kampanjoidaan tietoisuuden lisäämikseksi elinsiirtojen tärkeydestä. Kun yksi elämä loppuu, voi samalla pelastaa useamman ihmisen hengen. Voiko hienompaa lahjaa olla? Ymmärrän, että jos tilanne tulee läheisille yllättäen, on kova paikka miettiä oman rakkaan elinten kohtalosta. Siksi olisikin äärimmäisen tärkeää keskustella asiasta läheisten kanssa ja kertoa oma tahtonsa, jos se ikävin tapahtuu. Nykyään jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä erikseen eläessään kieltänyt. Silti käytännössä asiaa kysytään omaisilta ja omaiset voivat evätä elinten luovutuksen, jos ihmisen tahto ei ole ollut tiedossa.

Itse olen kantanut elinluovutuskorttia teinistä asti mukana. Nyt itse elinsiirron saaneena en enää kelpaa luovuttajaksi, mutta olen äärimmäisen kiitollinen saamastani lahjasta. Siksi koen tärkeäksi lisätä näkyvyyttä ja tietoutta asian suhteen. Omalla kohdalla dialyysi piti hengissä, mutta muiden elinten kohdalla ei ole vaihtoehtoja. Siksi moni kuoleekin odottaessaan sopivaa siirrännäistä. Sairaaloissa tunnistetaan potentiaaliset luovuttajat aiempaa paremmin ja ainakin isommissa sairaaloissa on asiaan vihkiytyneitä henkilöitä, jotka kouluttavat henkilökuntaa tunnistamaan ja hoitamaan luovuttajia.

Ihmisillä on edelleen omituisia ajatuksia elinluovutuksesta. Jotkut esimerkiksi ajattelevat, että jos on ilmaissut tahdon ja joutuu sairaalaan mistä syystä tahansa, elimet viedään. Tyypillisesti elinluovuttaja on aivokuollut. Syynä voi olla esimerkiksi trauma tai aivoverenvuoto. Onnettomuuksissa pahoin loukkaantuneet harvoin sopivat luovuttajiksi, koska myös sisäelimet ovat saaneet vammoja. Myös sydäninfarktin saaneet hyvin harvoin sopivat luovuttajiksi. Aivokuollut pidetään tehohoidossa hengissä siihen asti, että elintenirroitusryhmä ehtii paikalle. Kun elimet on irroitettu, on useimpien elimien kohdalla kiire. Kyse on tunneista, kun elinsiirto pitää suorittaa. Potilas pitää saada sairaalaan ja leikkauskuntoon siirtoa varten. Suomessa kaikki elinsiirrot tehdään helsingissä, mutta potilaat asuvat ympäri suomen. Lisäksi potilaan siirtokelpoisuus tarvitsee tarkastaa vielä ennen operaatiota. Mitään flunssaa ei saa olla päällä ja munuaispotilaan pitää käydä vielä dialyysin kautta. Munuainen kestääkin pisimmänä kylmäiskemia-ajan. Omani oli 17 tuntia kylmässä ennen kuin se siirrettiin. Sydämen ja maksan kohdalla kyse on vain muutamista tunneista.

Tehohoito on vaativaa, koska potilaan elintoiminnot pitää pitää vakaana, vaikka aivot eivät enää säätele esimerkiksi verenpainetta. Moni asia voi vielä mennä pieleen eikä elinten kuntoa voi tietää ennen avausta. Useimmilla ei kaikki elimet ole riittävän hyvässä kunnossa. Eniten tarvitaan munuaisia ja ne ovat useimmiten luovuttajalla kunnossa. Monella voi esimerkiksi olla rasvamaksa tietämättään. Joskus myös irroitusleikkaus epäonnistuu ja esimerkiksi verisuonet jäävät liian lyhyiksi. Suomessa ei voi tilata maksaa ulkomailta.

Mutta kampanjasta. Olen itse yksi keulahahmoista edustaen yllätäen munuaisensiirtoa. Kampanjan teemana on odotus ja se, miltä odottaminen tuntuu. Itse odotin 1vuoden ja 9 kuukautta. Sain kuitenkin ensimmäisen soiton jo 4 kuukauden listallaolon jälkeen. Ja siis kyseessä on todellakin elinsiirtolista, jolta siirrännäisen saa se, kenelle se sopii parhaiten. Monesti kuulee puhuttavan jonosta, mutta siitä ei todellakaan ole kyse. Joku odottaa yhden päivän siinä missä toinen 15 vuotta. Odottaminen on henkisesti rankkaa, koska pitää olla vuorokauden jokaisena minuuttina tavoitettavissa vuoden jokaisena päivänä. Koskaan ei tiedä, koska SE soitto tulee. Itselle se tuli viideltä aamuyöllä. Aamulla olisi ollut töitä, mutta jouduin soittamaan, että en pääse. Jäi siltä päivältä Nokialla leikkauset tekemättä. Video on nähtävissä odota.fi.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Askelanalyysiä ja kaikennäköistä

Tässä onkin tovi vierähtänyt, kun ei ole paljon ehtinyt koneella olla. Pari viikkoa sitten olin Pajulahdessa askelanalyysissä. Olen taas kärvistellyt pahojen uniongelmien kanssa pidempään enkä ollut ennen tuotakaan testiä juuri nukkunut. Olo ei siis ollut paras mahdollinen. Päivän kunto oli se, että jo 10 metrin keveyessä hölkässä syke nousi korkeaksi ja hengästyin. Näistä lähtökohdista teki mieli jättää koko juttu väliin, mutta siinä vaiheessa se oli myöhäistä. Tai ainakin siitä olisi pitänyt kuitenkin maksaa.
 
Vähän punttia testin päälle, nyt meni 45kgx8x3. :)
Testissä siis juostiin 60 metrin matka 4 kertaa. Ei kuulosta pahalta. Todellisuudessa matkaa tuli joka juoksulla noin 80 metriä ja palautusaika ei ollut mikään pitkä. Tehoista puhuttiin prosentteina, joiden arviointi on todella vaikeaa. Olen viimeksi SM-kisoissa elokuussa juossut, jolla voi tietenkin olla jotain vaikutusta myös testin tekemiseen ja tuloksiin. Motivaatio pikajuoksuun vaan on tällä hetkellä miinusmerkkinen. Meninkin Pajulahteen pitkälti ystäviäni moikkaamaan, testi oli sivuseikka.



Meidän jengi. :)
Kaikki lähti alkulämmittelyistä, jotka siis nekin tuntuivat ylivoimaisilta. Meitä oli kuusi nuorukaista siellä testiä tekemässä ja juoksimme aina peräkkäin sen 60 metriä ja uutta kierrosta aika pian perään. Testin aikana mitattiin maksiminopeutta aina 10 metrin matkoilla. Samalla kuvattiin videolle juoksua tekniikan analyysiä varten. Ensimmäinen juoksu meni vielä ihan ok, vaikka syke ei ehtinyt tasaantua ennen seuraavaa juoksua ja olin valmiiksi hengästynyt. Ensimmäinen veto oli 90% maksiminopeudesta tai siis olisi pitänyt olla. Seuraava sitten jo 95%. Toinen juoksukin vielä menetteli, mutta sitten piti alkaa päästellä jo tosissaan ja tehon piti olla 100%. Kolmas juoksu olikin kohdallani kaikista nopein. Aikojani en katsonut ollenkaan kesken testin, koska en niistä juuri ymmärtänyt ja keskityin lähinnä selviämiseen. Viimeinen veto meni jo täysin puristamiseksi ja tuttu hartioiden kohotus astui kuvioon. Vauhti hidastui, vaikka sen olisi pitänyt olla kaikista nopein juoksu. Olin kuitenkin äärimmäisen onnellinen, että testi oli ohi.
Hassuttelua testin päälle.

Tästä eteenpäin oma viikonloppuohjelmani oli lusittu, mutta sain viettää vielä seuraavaan päivään aikaa aivan mahtavien ihmisten kanssa. Kävin vähän penkkipunnertamassa ja tekemässä muutaman rinnallevedon, mutta muuten ilta kului jutellessa kaikesta mahdollisesta. Vähän myös haastoimme toisiamme päällä seisontaan ja erilaisiin jooga-asanoihin. Hauskaa oli ja kaikki heittäytyivät mukaan hassuttelemaan. Käytiin porukalla syömässä ja saunomassa. Rohkeimmat kävivät uimassa järvessä. Itse en lukeutunut niihin. Iltapalallakin juttu luisti niin, ettei sitä olisi malttanut ollenkaan lähteä nukkumaan.


Aamupalalle mentiin taas porukalla ja menin muiden mukana Pajulahtihalliin, vaikka itselläni ei enää testejä ollutkaan. Pojat vetivät kestävyystestin ja tytöt enemmän nopeuskestävyysominaisuuksia  mittaavan testin. Itse en taaskaan nukkunut yöllä montaa tuntia ja olin äärimmäisen onnellinen, että en ollut ilmoittautunut testeihin. Sen sijaan menin tekemään hyvän kuulatreenin ja vähän salille rääkkäämään rautaa. Kun muut olivat tehneet testit, lähdimme vaihteeksi syömään. :D Siihen loppui huisin hauska viikonloppu.



Mutta palataan vielä niihin testeihin. Sain vihdoin tulokset omasta testistäni ja tein siitä johtopäätöksen, että keskityn jatkossa heittolajeihin ja annan niiden juosta, jotka osaavat. En ihan kaikkea analyysistä kyllä ymmärtänyt, mutta askelpituuteni on aika paljon liian lyhyt. Oma askelpituuteni maksimivauhdissa on 1,63metriä, kun sen tavoiteltava pituus olisi 2,07 metriä. Siinä on siis paljon kehitettävää. Oli siellä jotain positiivistakin. Askeltiheyteni  on keskimääräistä korkeampi. Otan 3,52 askelta sekunnissa, kun keskimäärin vastaavaa nopeutta juoksevat naiset ottavat 2,71 askelta sekunnissa. Eli sinäänsä vauhtia pitäisi tulla lisää, jos saan taas askelpituutta lisättyä. Tällä hetkellä mielenkiintoa asian kehittämiseen ei ole yksinkertaisesti siitä syytä, että aika ei riitä. Kun käy kokopäivätöissä ja nukkuu jo valmiiksi huonosti, niin ei vain ehdi palautua, jos koittaa salin, työmatkapyöräilyn ja kuulantyönnön lisäksi vielä mahduttaa pikajuoksua ohjelmaan. Jos jään työttömäksi, niin tilanne toki muuttuu. Työt vaan ikävästi häiritsee harrastustoimintaa. :D


Kehitysehdotuksessa sanotaan, että seuraavalle nopeustasolle pääsy vaatii maksimivoimatason kehittämistä nousujohteisesti ja samalla lisätään voimaa. Olen ajatellut, että voimatasoni ovat ihan hyvät, mutta ilmeisesti olen ollut väärässä. Pitää siis nostaa kyykyssä painot lähemmäksi 90kg, samoin maastavedossa 100kg rikki, nyt menee 85kg neljästi. Se on kyllä ollut tavoite muutenkin. Toki samalla pitää pyrkiä jalostamaan voimaa nopeaan voimantuottoon, jota tarvitaan myös kuulantyönnössä. Siis räjähtävyyttä lisää. Lihastasapainon kanssa on myös tekemistä. Yllätäen oikea jalka on huomattavasti vahvempi, tuottaa paremmin voimaa ja pidemmän askeleen. Yhden jalan liikkeet täytyy siis palauttaa saliohjelmaan.


Keskivartaloakin analyysin mukaan pitää vahvistaa, se onkin loputon suo. Inhoan vatsojen tekoa, vaikka niitä pyrin tekemään ainakin pari kertaa viikossa. Juoksuasennon ylläpidon ja tekniikan kannalta se ei kuitenkaan ole tarpeeksi vahva vieläkään, joten jatketaan talkoita. Tehontuottoni on heikko, joka kuvaa heikkoja reaktiivisuus- ja kimmoisuusominaisuuksia. Nopeusvoimaominaisuudet sen sijaan olivat juoksutekniikan kanssa tasapainossa.


En tiedä, viisastuinko tästä paljon tai miten saan nämä asiat siirrettyä käytöntöön. Mutta eiköhän tuosta nyt jotain hyötyä ollut. Jos ei muuta, niin ainakin oli hauskaa. :) Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja yrittää kehittää itseään urheilijana. Tällä hetkellä kuitenkin suurin tavoite urheilun saralta on kestävyyden parantaminen, unen saaminen kuntoon ja riittävä lepo. Niissä riittää haasteita seuraavan vuoden ajaksi, mutta hiljaa hyvä tulee. :)