Pessimisti ei pety vai miten se nyt menikään

Pyrin olemaan luonteeltani positiivinen realisti. Lasini on yleensä puoliksi täynnä ja pyrin löytämään ikävistäkin asioista hyviä puolia. Pessimistit eivät kuulemma pety, mutta luin juuri jostain laadukkaasta naistenlehdestä, että todellisuudessa pessimistit jäävät enemmän rypemään vastoinkäymisten tullessa ja selviävät niistä huonommin kuin optimisti. Olen kyllä tästä samaa mieltä. Sain tällä viikolla tietää, että työni eivät jatku helmikuun jälkeen. Syy ei ole ammattitaidossani tai osaamisessani, vaan ei vain ole pohjaa, jolle luoda jatkoa sopimukselleni. Tottakai itku pääsi, kun tästä kerrottiin, mutta sain nopeasti koottua itseni ja menin jatkamaan töitä. Nyt kun asiaa on jo ehtinyt sulatella, niin kai sitä pitää vain mennä taas kohti uusia haasteita. Ansioluettelon olen jo päivittänyt ja sopinut yhden työhaastattelunkin. Ei sitä viitsi jäädä tuleen makaamaan, ennemmin sammuttaa palon ja jatkaa eteenpäin.

Mun kotihalli Pirkkahalli

Tietenkin harmittaa, kun menettää kesälomat eikä ole ollenkaan varmaa, että työtä leikkausosastolta löytyy. Olen kuitenkin toiveikas asian suhteen ja eiköhän sitä ainakin jotain työtä löydy. Nyt pitää vain uskoa itseensä ja markkinoida osaamista niin hyvin, että työnantajatkin tajuavat, kuinka mahtava olen. :D Palaute on ollut positiivista ja ehkä suurin este työllistymiselleni on se, etten voi tehdä yövuoroja. Jos nyt käy niin, että jään keväällä työttömäksi joksikin aikaa, niin onpahan aikaa katsoa tallennettuja sarjoja, kun en ole moneen kuukauteen ehtinyt telkkaria katsoa. :D Eli hömppämaraton tiedossa. :P

Hyvä kehonpainotreeni takana.

Toinen positiivinen asia on se, ettei työt sitten häiritse harrastamista. Ehtii ja jaksaa harrastaa erilailla ja pystyy myös treenaamaan enemmän ja monipuolisemmin. Toki päiväaktiivisuus todennäköisesti tulee laskemaan, kun töissä tulee kuitenkin pitkälti oltua jaloillaan. Pitää sitten yrittää kehitellä kaikkea touhua kotona, ettei ihan jumahda. Toivon nyt kuitenkin, että katko on mahdollisimman lyhyt tai paras olisi, jos sitä ei olisi.

Aina ei tartte lähteä kotoa, että voi reenata. :P

Suhtaudun tulevaisuuteen uteliaana. Kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu muita ovia. Minut valittiin elinsiirtourheilun ohjausryhmään ja pääsen sitä kautta vaikuttamaan elinsiirtourheilun tulevaisuuteen. Työttömyys mahdollistaa kokouksiin osallistumisen ja asiaan paneutumisen täysipainoisesti. Olen asiasta innoissani ja toivon, että voin omalta osaltani edistää asemaamme urheilun piireissä. Tärkeää olisi myös saada elinsiirtoväki liikkeellä, koska liikunnalla on valtava positiivinen vaikutus terveyteen. Se vähentää pakollisten lääkkeittemme haittavaikutuksia ja ehkäisee lisäsairauksia. Itse huomaan sen vaikutuksen etenkin psyykkiseen hyvinvointiin. Olen paljon parempi ihminen, kun saan liikkua. Pinna kiristyy ja väsyttää, jos ei mitään pääse tekemään. Myös fyysisen toimintakyvyn kannalta asia on tietenkin tärkeä.

Salitreeni toimii myös vitutukseen.:D

Itselle liikunta on elämäntapa ja toiveeni olisi, että voisin omalla esimerkilläni ja toiminnalla saada yhä useamman liikkumaan. Sillä ei ole mitään väliä, mikä liikuntamuoto on kyseessä. Tärkeintä on, että siitä nauttii ja sitä kautta koukuttuu positiivisesti, jolloin siitä voi tulla oikeasti elämäntapa. On hienoa, että meille järjestetään pari kertaa vuodessa valmennusleirejä,  jolla pääsee kokeilemaan erilaisia lajeja, vaikka ei kilpailemaan haluaisikaan. Pitää myös muistaa, että jo 10 minuutin kävely päivässä on parempi kuin ei mitään. Kaikki liikunta on kotiinpäin ja jos ei yksin tule lähdettyä, niin voi houkutella kaverin mukaan. Itse olen myös viime aikoina innostunut kehonpainotreenistä, jota voi tehdä nopeasti ja tehokkaasti lähtemättä kotoa. Harrastan myös DVD-ohjattua joogaa, pilatesta ja keskivartalotreeniä. Voi tehdä silloin kun itselle sopii eikä aikaa mene siirtymisiin. Itse en halua sitoutua mihinkään aikaan tai paikkaan liikunnan suhteen, koska silloin se alkaa vain stressata. Toiselle taas sopii juuri ryhmäliikunta tiettynä aikana viikossa säännöllisesti, jotta tulee lähdettyä. Kannustetaan toisemme liikkeellä ja lähdetään tähän vuoteen entistä paremmin voivina! :)

Talvi, vihdoin täällä!

Rakastan kesää ja lämpöä, mutta myös talven kauneutta ja pikku pakkasta. Nyt kun Tampereelle on vihdoin tullut talvi, yritän saada siitä kaiken irti. Kuuraiset puut ovat vaan niin kauniita eikä pimeyttä edes huomaa, kun on lunta maassa. Mikä onkaan parempaa, kuin narskuva lumi jalkojen alla, joka loistaa kuin tuhat tähteä. Vielä kun aurinko paistaisi, se kruunaisi tämän kaiken. 

Viime viikonloppuna tuli mentyä ensimmäistä kertaa ladulle sitten viime talven, jolloin taisin ehtiä jopa kaksi kertaa hiihtämään järven jäälle. Tällä kertaa menimme ensimmäistä kertaa aikuisiälläni oikealle ladulle. Olen siis aikuisena hiihtänyt vain järven jäällä tai nurmikentälle tehdyllä tasaisella ladulla. Nytkin vetelin edes takaisin tasaisia pätkiä muiden mennessä ohi. Uskaltauduin kuitenkin laskemaan pari pientä mäkeä, joissa oli loiva mutkakin enkä kaatunut! Toisessa laskussa toinen suksi lähti ladulta, mutta sain sen vauhdissa korjattua ja selvisin voittaja alas! :) Se fiilis oli kyllä upea, mutta en silti lähtenyt yrittämään uusintasuoritusta. Jos halusi päästä suksilla pois laduilta, piti kiivetä pitkä ja paikoitellen jyrkkä mäki ylös. Tässä ylämäessä tapahtui ainoa kaatumiseni, mutta loppua kohden nousutekniikka alkoi löytyä ja mikä parasta, kunto ei loppunut kesken missään vaiheeessa. Sen sijaan taidot ja uskallus loppuivat. :P

Tällä viikolla on päässyt nauttimaan myös todella talvipyöräilystä. Pyörätiet ovat olleet loistavassa kunnossa ja pikku pakkasessa on oikein mukava ajella aamun hämärässä. On mukava nähdä pupujen leikkivän pellolla ja oravien juoksevan puuhun. Ja olo on ihan erilailla herännyt, kun pääsee töihin. Sopiva pukeutuminen tuotttaa vielä välillä vaikeuksia, mutta kokemuksen myötä sekin on parantunut. Olen myös viime viikkoina harrastanut töistä kotiin kävelyä. Siinä ehtii ihailla maisemia pyöräilyä enemmän ja saa happea kunnolla. Mikä parasta, ulkona on vielä valoisaa, kun pääsee töistä. Luonto on kyllä ihmeellinen. 

Eilen kävin korkkaamassa luistelukauden. Tähän pohjustusta sen verran, että en ole koskaan oppinut luistelemaan. Viime talvena menetin hermoni ja kävin vaihtamassa kaunarit hokkareihin. Niillä luistelu alkoi yllätäen tuntua kivalta ja kehitystäkin on vähän tapahtunut. Tavoite olisi tänä talvena mennä näsijärvelle luistelemaan vähän pidempää matkaa. Eilen matkaa kertyi reilu kilometri ja jalkapohjat ja penikat olivat kovilla. Taas totuttelukysymyksiä, pitää vain ahkerasti käydä vaikka sitten vain hetki kerrallaan ja pidentää aikaa pikku hiljaa. Harmittaa vaan, ettei tullut aikaisemmin ostettu hokkareita, kun niin syvään oli iskostunut, että kaunarit on naisten luistimet. :P

Pulkkamäkeen en vielä tänä talvena ole päässyt, jos bussille mennessä pyllähdystä ja lyhyttä laskua ei lasketa. :P Se olisi mukavaa ajanvietettä. :) Nyt vaan kaikki varpaat ja sormet ristiin,  että talvi pysyy täällä eikä nyt heti lähde pois. Toivottavasti muutkin osaavat ottaa ilon irti talvesta! :)