Onnea Sandra 3v!

Niin se aika rientää. 11.9 tulee jo kolme vuotta siitä, kun sain uuden vanhan munuaisen. Tuntuu, että aikaa olisi kulunut paljon kauemmin, niin paljon on ehtinyt tapahtua tänä aikana. Ensinnäkin palkintokaappi on täyttynyt mitaleista, joista osasta olen oikeasti ylpeä. Olen tehnyt paljon töitä esimerkiksi kuulantyönnön eteen ja se on tuottanut tulosta. Olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan. Elinsiirto muutti elämäni täysin. Voisinpa kiittää niitä ihmisiä, jotka antoivat suuren surun keskellä luvan viedä rakkaansa elimet ja muuttaa monen ihmisen elämän sitä kautta. Se on kuitenkin suurin lahja, mitä ihminen voi saada, elämänlahja. 

Mikä kaikki sitten on muuttunut? Ensinnäkin sain vapauden. En ollut enää sidottu dialyysin joka yö ja pystyn menemään yökylään ilman autoa. Matkustaminen on helpompaa ja tarvitsee paljon vähemmän tavaraa mukaan. Myös energiatasot ovat erilaiset. Vapaus tuli myös ruokailun suhteen. Dialyysiaikana jouduin katsomaan tarkkaan, mitä suuhun laitoin, jos halusin voida hyvin. Kaikki tuoteselosteet piti tutkia tarkkaan ja pitää huolta riittävästä proteiinin saannista samalla, kun piti välttää fosforia. Vaaleaa leipää en syö vieläkään mielelläni, sitä sai puputtaa yli yhden elämän tarpeisiin, se kun oli monta vuotta melkein terveellisin ruoka, mitä löytyi. :P 

Toinen iso asia on ollut peloista eroon pääseminen. En ole tehnyt asian eteen töitä, se on vain tapahtunut. Keho on puhdistunut kuonasta ja myrkyistä, samalla myös fobiat ovat kadonneet jonnekkin. Eli ilmeisesti se on niin, että kun on toimiva keho, myös mieli toimii paremmin. Tosin uniongelmat ovat olleen siirron jälkeen ihan omaa luokkaansa ajoittain, mutta ei siitä nyt sen enempää. Mutta elämä on kyllä huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse pelätä hämähäkkejä ja korkeita paikkoja. :)

Aloitan nyt itseni kehittämis-projektin. Olen tehnyt havainnon, että en ole kauhean lahjakas sosiaalisesti. Asialle täytyy siis tehdä jotain, koska loukkaan ihmisiä tahattomasti ja päästän suustani sammakoita. Olen pitänyt itseäni ihmisenä, joka ajattelee, mitä sanoo. Olen kuitenkin oppinut nyt itsestäni, että sanon, mitä ajattelen. Ja tähän täytyy tulla muutos. Liian usein päästän suustani jotain, joka kaduttaa saman tien, kun se on päässyt ilmoille. Jatkossa täytyy ajatella hetki ja miettiä, pitäisikö ajatus pitää vain omana tietona. Monesti töissä ihmettelen ääneen asioita vilpittömästi, mutta muut ottavat sen töksäyttelynä. Tässä on peiliin katsomisen paikka. Pitää nöyrtyä ja pitää mölyt mahassa. Kaipa sitä on mahdollista oppia uusia toimintatapoja vielä päälle kolmekymppisenä. Toivottavasti. Haluankin tässä yhteydessä pyytää anteeksi kaikilta, joita olen vahingossa loukannut. Se ei ole ollut tarkoitukseni. 

Olen saanut siirron jälkeen paljon rohkeutta, joka ei ole vain hyvä asia. Aiemmin ujous on estänyt töksäyttelyn, nykyään se ei enää rajoita tekemisiäni. Toisaalta se on hyvä, koska nyt voin levittää tietoutta elinsiirroista ja toimia esimerkkinä onnistuneesta siirrosta. Se kääntöpuoli onkin sitten ne sammakot, jotka livahtavat tahattomasti suusta, kun vaikeneminen olisi kultaa. Onneksi voin yrittää kasvaa ihmisenä ja muuttua paremmaksi ihmiseksi. En halua olla tällainen enkä halua loukata ketään. Toisaalta kun ei kumarra, ei tarvii pyllistää. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta uskon, että pystyn joskus parempaankin. :)

Koska oppisin kuuntelemaan kehoa?

Viime viikot ovat olleen täynnä tekemistä. Sain tietää, että työt jatkuvat loppuvuoden ja olen päässyt perehtymään uusiin asioihin. Viime viikolla oli hyvä vauhti päällä ja treenit kulkivat. Viikko huipentui pyhäjärven kierrokseen, jonka kävin pyöräilemässä mieheni kanssa. Matkaa tuli yhteen lähes 42km, kun kotoa lähti polkemaan. Ensimmäinen 15km tuntui suhteellisen raskaalta ja sykkeet kävivät ajoittain varmasti hyvinkin korkealla. Munkkitauon jälkeen homma alkoi kulkea ja seuraava 15km olikin sitten jo paljon helpompi. Pidimme tunnin välein tauon eli aika tarkalleen 15km välein. Jännitin reissua todella paljon, lähinnä oman jaksamisen vuoksi. En ole ikinä pyöräillyt yli 20km, joten tälle tuli reilu ylitys. Viimeiset 12km menikin sitten omalla painollaan ja paukkuja riitti vielä viimeiseen mäkeen ja loppukiriinkin. :D Ehkä ensi kesänä uusiksi. Olen ylpeä itsestäni, että jaksoin reissun ja vielä huomattavasti raskaammalla pyörällä kuin mieheni. :P Maisematkin olivat komeita ja säät suosi suurimmaksi osaksi. 

Pyhäjärven kierros

Mä selvisin! 42km takana. :)

Tämä viikko onkin sitten ollut jotenkin väsynyt. Maanantaina vielä salitreeni kulki oikein hyvin, mutta loppuviikolla työmatkapyöräily tuntui raskaalta ja olo vähän väsyneeltä. Jos olisin fiksu, olisin mennyt suosiolla bussilla ja antanut kropan toipua rauhassa. Mutta koska en ole, niin pyörällä oli pakko mennä, vaikka tuntui kuinka tahmealta. Perjantaina menin vielä salille töiden jälkeen, mutta ensimmäistä kertaa ehkä ikinä jouduin jättämään salitreenin kesken ja lähtemään kotiin, tietenkin pyörällä. Pää ei antanut periksi taluttaa yhtäkään ylämäkeä, joten takki oli aika tyhjä, kun kotiin pääsi. Viikonloppu onkin mennyt sitten rauhallisissa merkeissä. Mitä nyt eilen tuli vahingossa käveltyä reilu 6km lenkki ja tänään olisi vielä tarkoitus mennä vähän kuulatekniikkaa hiomaan. :P 

Niin koska sitä oikeasti oppisi pitämään lepopäiviä ennen kuin korppa menee yliväsymystilaan? Vaikka nyt ei ole edes kisoja tulossa, niin joku ääni sisälläni sanoo, että joka päivä pitää liikkua. Varsinkin , jos töissä on tullut istuttua paljon, niin kroppa kaipaa liikettä. Mutta pitäisi sitten valita välillä se jooga rääkin sijaan ja mennä bussilla, jos siltä joskus tuntuu. Tälle vuodelle tulee koko ajan lisää tavoitteita. Yksi isoimmista tavoitteista olisi saada vihdoin se pyramidin pohja eli peruskestävyys kuntoon. Sen rakentaminen on ihan hyvällä mallilla, mutta töitä pitää jaksaa tehdä matalalla teholla. Haaveena olisi päästä talvella paljon hiihtämään ja näsijärvelle luistelemaan. 

Uudet lenkkari uusiin haasteisiin.

Toinen tavoite olisi saada kuulantyönnössä se pakitus vihdoin toimimaan. Toki siinä tuo haastetta se, ettei kukaan koskaan katso työntöjäni. Neuvoja olen kyllä saanut ja tiedän, mitä asioita tarvitsee tehdä. Niitä ei kuitenkaan mitenkään voi kaikkia hahmottaa, kun yksin treenaa. Kuula on hurjan tekninen laji, joten valmentaja olisi kiva. Mutta eipä niitä oikein kasva millään oksalla varsinkaan tampereella. :P Mutta ehkä se siitä, jos joku edes joskus vaikka kuvaa ja antaa jotain neuvoja. 

Kolmas tavoite olisi oikeasti oppia armolliseksi itselleen ja opetella sitä kehon kuuntelemista. Oikeasti pitää niitä lepopäiviä, koska levossa se kunto kasvaa ja väsyneenä vain loukkaantuu helpommin. Olen pysynyt terveenä nyt pitkään ja tarkoitus olisi pysyä jatkossakin. Siksi levon merkitys korostuu, koska väsymys laskee vastustuskykyä. Takaraivossa kuitenkin jyskyttää aina se, että nämä myrkyt, mitä on pakko syödä, jos haluaa olla hengissä, syövät lihaksia. Enkä halua menettää lihasvoimiani. Lääkkeet myös hidastavat palautumista, jolloin olisi erityisen tärkeää muistaa se lepo. Niin helposti sitä kuitenkin haluaa tietyn määrän treenejä viikossa. Sport tracker ystävällisesti nollaa joka maanantai treenit ja täytyy aloittaa alusta. Tässä unohtuu sitten viikkolepo, kun haluaa saavuttaa tavoitteen. Sovellus on hyvä renki, mutta huono isäntä ja omalla kohdalla se yrittää ottaa jatkuvasti isännän paikkaa. No ehkä jo ensi keväänä olen viisaampi tämänkin asian suhteen. :D

Uusi vempain osaksi lihashuoltoa.

Tavoitteet on siis asetettu, tästä nyt kohti syksyä ja ensi kevättä. Ja toivottavasti siinä välissä on kunnon talvi, jotta pääsisi vihdoin hiihdon makuun. Tilasin itselleni myös mutjuttimen ja olen kokenut sen hyväksi. Tähän mennessä olen mutjuttanut vain jalkojani, mutta saanut ne palautumaan paremmin ja kireyksiä pois. Voin suositella tuotetta myös muille. :) Mukavaa syksyä kaikille!