Henkistä vahvuutta

Aloitin säännöllisen joogailun varmaan joskus reilu vuosi sitten, saattaa siitä olla kauemminkin. Aloittaessa tavoitteeni oli parantaa liikkuvuutta ja syviä keskivartalon lihaksi. Olin kotijoogailija ja omistan pari DVD:tä, joiden ohjeiden mukaan toimin. Lempiohjelmani on 45 minuutin voimajooga. Sitä olenkin pitkälti tehnyt ja on ollut palkitsevaa huomata, että pystyy tekemään liikkeet nykyään puhtaasti ja ohjelman rauhassa hengityksen tahtiin. Ohjelman alussa sanotaan aina, että voimajooga on dynaaminen treeni, joka parantaa henkistä vahvuutta, tasapainoa ja kestävyyttä. Alun perin en siis alkanut joogaamaan henkisen vahvuuden vuoksi, mutta kuin huomaamatta, muutosta on tapahtunut. 

Huomaan tämän etenkin, jos tulee jotain vastoinkäymisiä. Kun kuulin, että työsopimustani jatketa, tottakai se harmitti. Kyllä sitä silloin pomon huoneessa myös itku pääsi, mutta sain koottua itseni nopeasti. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja nopeasti rupesin ajattelemaan tätä myös mahdollisuutena. Suhtauduin tulevaan työttömyyteen uteliaisuudella ja ajattelin pitää alkuun vähän lomaa. Kun viimeinen päivä koitti, oli olo haikea, mutta myös rauhallinen ja tasapainoinen. Eniten harmitti, että menetin loistavat työkaverit, pomon ja työyhteisön ja tietenkin itse työkin oli mieluisaa. 

Kun aikaisemmin on tullut sama tilanne, olen tuntenut suurta arvottomuuden tunnetta ja ollut pitkään vähän alamaissa. Tästä huomaa, että jotain on tapahtunut. Olen ollut jo pitkään todella onnellinen. Riippumatta siitä, mikä on työtilanne tai muuten ympäristön tilanne. Jotenkin onnellisuus kumpuaa sisältäni ja osaan elää hetkessä ja nauttia siitä. Elämän rajallisuus on tullut hyvin selväksi enkä pidä mitään itsestään selvänä. Esimerkiksi liikkuessa joka kerta, kun se tuntuu hyvältä, olen kiitollinen. Osaan arvostaa sitä, että kroppani toimii ja on vahva ja liikkuva. Se kun ei ole todellakaan ollut aina sitä ja on pettänyt useamman kerran. Tiedän myös, ettei tilanne tule aina olemaan näin hyvä, joten pitää nauttia nyt, kun se on hyvä. 

Tänään tein taas hyvän salitreenin. Eilen taas kuula lähti terävästi ja kiekkokin sujuu koko ajan paremmin. On siistiä, kun voi lisäillä painoja ja rauta liikkuu kevyesti. Ja kun kiekossa alkaa vauhdin otto sujua taas vähän paremmin ja joskus se limppukin lähtee ihan oikeaan suuntaan oikeassa asennossa. :D Uskon, että näissäkin asioissa on joogalla sormensa pelissä. Pystyn keskittymään siihen, mitä teen. Omaksun uusia asioita huomattavasti paremmin ja nopeammin kuin ennen. Kyllä sitä varmaan loukkaantumisiakin sattuisi, jos ajatus lähtisi harhailemaan kesken rinnallevedon. 

Olen myös lukenut urheilijoiden henkisestä valmennuksesta ja tehnyt erilaisia harjoituksia. Mielikuvaharjoitukset ovat hyviä, samoin kuin erilaiset meditaatiot ja mindfullnes-harjoitukset. Uskon, että etenkin huippu-urheilussa lopulta henkinen kantti ratkaisee, kuka lopulta pärjää. Huipulla kuitenkin kilpailijoiden fyysikassa on hyvin vähän eroa ja jos keskittyminen herpaantuu, niin voi jäädä alle oman tason. Itsellä ainakin olen huomannut, että kisatilanteessa tietty mielentila tuo parhaat tulokset. Pää pitäisi ikäänkuin saada tyhjennettyä eikä miettiä oikeastaan yhtään mitään suorituksen aikana. Helpommin sanottu kuin tehty. Pidän Malagan MM-kisoja sellaisena henkisenä onnistumisena. Kevään loukkaantuminen ja se, etten päässyt treenaamaan ennen kisoja, poisti kaikki suorituspaineet. Yllättäen se siivittikin mitaliin ja omaan kisaennätykseen. Ajattelin vain, että vedetään nyt rennosti joku tulos ja hyvinhän se meni. Olen yrittänyt päästä samaan mielentilaan sen jälkeen kisoissa siinä onnistumatta. Henkinen työ siis jatkuu. :) 

En koe, että sairaudet itsessään ovat jalostaneet minua, mutta kyllä ne antaa asioille perspektiiviä. Varsinkin se, että niin monilla on asiat paljon huonommin. Olen itse hyvin onnekkaassa asemassa. Olen tehnyt työtä henkisen hyvinvoinnin ja kasvun eteen ja se on tuottanut hedelmää. En hermostu helposti ja pystyn olemaan aidosti positiivinen. Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä ja juuri se tekee elämästä jännittävää ja mielenkiintoista. Suhtaudun elämään kuin seikkailuun. Koskaan ei tiedä, mitä kulman takana odottaa ja jokainen vastoinkäyminen on mahdollisuus. En voi aina vaikuttaa tapahtumiin tai olosuhteisiin, mutta siihen voin, miten niihin suhtaudun. Hyvillä mielillä siis kohti kevättä! :)

En mä osaa, vielä!

Liian usein uuden edessä sitä pääsee suusta lause; en mä osaa! Lause saa täysin uuden merkityksen pienellä lisäyksellä, sanalla vielä. Tätä olen viime vuodet yrittänyt opetella, välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä. Mitä enemmän kilometrejä tulee mittariin, sitä enemmän tajuaa, ettei tiedä juuri mitään. Työssäni sairaanhoitajana pidän osana ammattitaitoa tunnistaa oman osaamisen rajat ja myöntää, jos ei jotain tiedä. Kukaan ei voi osata kaikkea eikä tietää kaikesta edes jotain. Olen taas työtön vaihteeksi ja aloittanut keikkailun. Maanantaina tuli vastaan tilanne, jota en osannut. Sanoin tämän ja lähdin hakemaan työkaveriani, jotta ei aiheudu potilaalle vaaratilannetta ja voin oppia taas uutta. Huoneessa oli potilaan lisäksi laitoshuoltaja, joka ystävällisesti (vihaisesti tiuskaisten) tokaisi, että olenko mä edes mikään sairaanhoitaja. Tämä hämmensi. Olen kokenut hoitaja ja omaan mielestäni ihan hyvän ammattitaidon. Oli mielestäni melko asiatonta kyseiseltä ihmiseltä, varsinkin potilaan kuullen. Onneksi itse pysyin tilanteessa täysin rauhallisena. No ensi kerralla en tarvitse apua vastaavassa tilanteessa. 

Fiilis hyvän treenin jälkeen. :)

Saatan monesti esimerkiksi urheilun saralla uuden asian kohdatessani todeta, että en osaa. Moni tulkitsee tämän ennalta luovuttamiseksi ja itsensä vähättelyksi. Siitä ei kuitenkaan ole kyse ainakaan kohdallani. Totean vain faktan ja alan opetella. Pitää yrittää jatkossa lisätä se vielä, niin väärinkäsityksiltä vältytään. Tykkään haastaa itseäni ja laittaa itseni likoon kunnolla. Olen aika yllytyshullu ja lähden herkästi uusiin juttuihin kokeilemaan rajojani ja oppimaan uutta. Uuden edessä ei haittaa, vaikka olen se kaikista huonoin. Onko kukaan oikeasti seppä syntyessään? 

Tänään on taas pitkästä aikaa heittoryhmän treeneissä kiekonheittoa. Sitä en rehellisesti sanottuna osaa vielä, mutta koko ajan siinäkin mennään eteenpäin. Olen päättänyt oppia, ihan niinkuin kuulantyönnnön aikanaan. Ei kannata luovuttaa, jos ei ensi yrittämällä tai edes kymmenennellä kerralla onnistu. Jos se olisi helppoa, kaikki tekisivät sitä. Kuulantyönnössä olen päässyt siihen pisteeseen, että perustekeminen on ihan hyvää ja osaan tunnistaa suunnilleen, mikä osa-alue kaipaa hiomista ja mitä sen eteen voi tehdä. Kiekossa olen vielä niin alussa, että en tiedä, mikä heitossa menee vikaan enkä tiedä, mitä kaikkea on vielä oppimatta. Sen tiedän, että tekemistä on paljon. Aina kun saa yhden asian toimimaan, tulee seuraava opeteltava asia. Se pitää mielen virkeänä. 

Kevään ensimmäinen kuulatreeni ulkona.

Itselläni suurin haaste on englannin opiskelu. Ammattikorkeakoulussa todettiin keskivaikea lukihäiriö, joka on suuntautunut juuri vieraisiin kieliin ja vaikeuttaa huomattavasti kielten omaksumista. Testin tekijä sanoikin, että todennäköisesti en tule koskaan oppimaan englantia. Olen vuosikausia yrittänyt ja hakannut päätä seinään. Olen yrittänyt hyvin monenlaisia oppimismuotoja enkä ole vielä löytänyt sopivaa. Espanjaa opin helposti kännykkäsovelluksen avulla niin, että pärjäsin espanjassa. Ruotsikaan ei ole tuottanut samanlaisia vaikeuksia, saati äidinkieli. Nyt olen vaihteeksi aloittanut englannin opiskelun, nyt taas uudella kännykkäsovelluksella. Huikea tavoitteeni on pärjätä MM-kisoissa edes kaupassa itsenäisesti ja että pystyisin ravintolassa tilaamaan oman annokseni. Ja olisi se hyvä myös kisapaikalla ymmärtää vähän ohjeita ja saada ehkä jotain sanottuakin. Tällä hetkellä osaan sanoa sujuvasti, että en puhu englantia enkä ymmärrä. Ja pyytää sitä anteeksi. Muuten saan lähinnä yksittäisiä sanoja suustani enkä saa vastapuolen argumenteista selvää. En siis osaa englantia, vielä! Uuden oppisimisen iloa päiviinne! :)

Pajulahdessa tapahtuu

Tänä viikonloppuna oli elinsiirron saaneiden valmennusleiri liikuntakeskus Pajulahdessa. Oli taas sellainen kokomus, että oksat pois, joten pakkohan se on tänne purkaa! :D Ja siis pelkästään hyvässä, ihan mahtavaa porukkaa, valmentajat, ruoka ja kaikki. Kaiken kruunasi hyvä matkaseura, niin siirtymätkin sujuivat hujauksessa. :) 

Leiri siis alkoi eilen ja aika perinteisissä merkeissä. Yleensä en juuri nuku edellisenä yönä ja nytkin olin tikkana hereillä 4.20. :P No eipä siinä, olipahan aikaa tuohuilla aamutoimet ja loput pakkaamiset rauhassa. :D Auto starttasi klo 6 ja siitä se sitten lähti. Leirin aloitin nopealla kakkosaamupalalla, jonka jälkeen kokoonnuimme Pajulahtihalliin. Porukkaa oli jo mukavasti kasassa ja teimmekin lämmittelyt yhdessä porukassa. Sitten jakaannuimme juoksu- ja heittoryhmiin. Itse valitsin jälkimmäisen ja näin jälkikäteen ajateltunakin olen tyytyväinen valintaa. Uskon, että juoksutreenit olisivat olleet liikaa, kun alkuviikosta oli lämpöilyä ja vähän heikkoa oloa. 

Jousiammuntaa. :D

Heittopaikalla huomasin, että liikkeellä on myös muita tuttuja kuin oma ryhmä. Esimerkiksi Pyrinnön heittoryhmänvetäjäparka joutui kanssani yhteiskuvaan, joka mahdollisesti julkaistaan Vammaisurheilu-lehdessä. :P Myös kisoista tuttuja urheilijoita oli paikalla, joiden kanssa ehti nopeasti vaihtaa kuulumiset. Mutta niin, meillä oli aiheena keihään- ja pallonheitto. Tällä hetkellä en halua sekoittaa päätäni lisää, joten tein keihästreenin ajan omatoimista kuulatekniikkaa ja yritin hioa myös kiekkoa ilman välinettä. Pallonheitossa sitten liityin joukkoon iloiseen ja sain taas huomata, että ohjeiden oikein ymmärtäminen ei ole niitä vahvimpia puoliani. :D Esimerkiksi kun harjoiteltiin vauhdinottoaskelia, niin ohjeista ymmärsin askeleen oikeastaan päin vastoin, mitä ne piti tehdä. Sitten näytin, että kun näin se tuntuisi luontevalta, kun teen toisin päin, niin se olikin juuri se, mitä oli tarkoitettu. Muutenkin olen huomannut monessa teknisessä jutussa, että kyse ei ole siitä, ettenkö pystyisi tai osaisi toteuttaa liikkeitä, en vain ymmärrä, mitä haetaan ja missä pitäisi tuntua ja miten. Moni asia on vasta viidennen ihmisen kertomana auennut, että ai, tätäkö tässä tarkoitettiin! Kai aivoissani on joku musta aukko, johon suurin osa ymmärryksestä katoaa, kun jotain uutta pitäisi tehdä. :P

Aikataulu oli suhteellisen tiukka, mutta ehdin vähän kiekkoakin kokeilla, ennen kuin piti juosta syömään ja vammojen ennaltaehkäisy-luennolle. Luento oli hyvä, vaikka juurikaan uutta asiaa ei tullut. Vanhojen muistuttaminen välillä on kuitenkin paikallaan ja taukojumppa luennon aikana tuli oikein tarpeeseen. Niin miten niitä vammoja sitten ennaltaehkäistään? Kaikista tärkein asia on hyvä alkulämpö ennen mitä tahansa treeniä. Hyvin tärkeäksi nousi myös balanssi elämässä ylipäätään. Että nukkuu ja lepää riittävästi, syö riittävän terveellisesti ja liikkuu tarpeeksi. Mitä enemmän liikkuu, sen suuremmaksi vammariski kasvaa. Terveyden kannalta riittävässä liikunassa on siis huomattavasti pienempi riski loukkaantua kuin tavoitteellisessa urheilussa. Kuitenkin korostettiin myös sitä, että arkiaktiivisuus on tärkeää. Että nousee ylös riittävän usein, pyörittelee hartioita muutaman kerran päivässä eikä vain möllötä paikallaan. Erittäin hyviä pointteja. 

Luennosta siirryttiinkin sitten viikonlopun jänninpään osioon eli jousiammuntaan. Olen kerran katsonut kisoja telkkarista, mutta yllätyin silti, miten iso kilpajousi on. Nuolissa oli muoviset sulat ja jousessa kolo, mihin se asetettiin. Rupesin sitten jännittämään, kun ohjaaja sanoi, että jos on yliliikkuvat nivelet, niin erityistä huomiota käteen, ettei se yliojennut. Että jos jousi räpsähtää, niin se sattuu. Tapani mukaan en oikein ymmärtänyt tässä kohti, että mitä sillä tarkoitettiin ja miten se jousi nyt käteen tulee. No pelottelu kuitenkin tepsi niin hyvin, että ensimmäisellä yrittämällä en uskaltanut jännittää jousea juuri ollenkaan. No lensi se nuoli juuri ja juuri seinään asti. :P Toisella kerralla sitten ymmärsin, miksi se vasen käsi pitää olla koukussa eikä yliojentuneena. :D Se meinaan vähän räpsähti ja sain vasempaan käsivarteen komean mustelman muistoksi. :P Tästä vähän säikähtäneenä jätin seuraavan kierroksen väliin, mutta onneksi uskalsin vielä yrittää. Tosin en pystynyt keskittymään tähtäykseen ollenkaan, kun pidin huolta, että vasen käsi on koukussa. :P Mutta loppujen lopuksi, oli todella hauskaa ja virkistävää päästä kokeilemaan jotain aivan uutta ja erilaista. :)

Jousiammunnan jälkeen. :D

Jousiammunta sitten juostiin pää kolmantena jalkana (eli mentiin autolla) Pajulahtihalliin, jossa sitten tehtiin mukava keskivartalotreeni kuntopallolla. Pientä viestikisaa pallon kanssa leikkimielisesti ja liikkeitä, joissa tuli oikeasti kuuma ja syke nousi. Taas tuli muistutus, että kuntopallo on todella hyvä apuväline ja sillä pitäisi tehdä paljon enemmän juttuja. Onneksi heittoryhmässä tulee välillä tehtyä, niin ei ollut ihan unohtunut. Sieltä sitten oli taas nopea siirtymä kehonhuolto-tunnille, jossa tehtiin erilaisia liikkuvuusharjoituksia. Tunti oli oikein hyvä, loppurentoutuksessa vain ehti tulla kylmä. Saimme myös sovittaa mallikappaleita kisa-asuista ja tänä vuonna uusintayritys meille suunnitellun finland-topin tilauksen suhteen. Samaa mallistoa on tarkoitus käyttää myös MM-kisoissa ja olisin jo viime vuonna tilannut, mutta silloin emme saaneet tarpeeksi tilauksia. Nyt näyttäisi, että tilaajia on tarpeeksi ja vihdoin saa hienon kisatopin! Jee jee! :) 

Ensimmäinen päivä oli vihdoin taputeltu ja vihdoin pääsi katsomaan, millainen huone tällä kertaa on. Illalla olisi ollut vielä sulkapalloa, mutta ei kyllä rahkeet riittänyt enää sinne, vaan päivällisen, saunan ja iltapalan kautta nukkumaan. 

Aamulla kello soi seitsemältä ja otettiin kamat kantoon saman tien, kun jälleen kerran tiukka päivä edessä. Aamupalan kautta mentiin aamujumppaan, joka oli lähinnä rauhallista venyttelyä. Olin varautunut hikijumppaan, mutta uskon tuon olleen lopulta parempi ratkaisu. Sitten päästiin asiaan eli kuulantyöntöön. Harmittavan vähän sai työntöjä, mutta tiedän taas kehityskohtiani paremmin, jotta saisin pakituksen joskus toimimaan. On se ainakin kahdessa vuodessa mennyt eteenpäin. Mutta tekemistä on vielä ja paljon. Kiekossa löytyi edellisenä päivänä jonkinlainen ote, joka oli nyt kadoksissa. Mutta kyllä sekin loppua kohden parani ja kovalla työllä uskon, että voin tulla ihan kohtuulliseksi kiekonheittäjäksi. Olihan kuulantyöntönikin alkuun onnetonta räpellystä ja sain sen mötikän 5 metrin päähän. :P

Jotta viikonloppu ei olisi mennyt ihan pelkäksi hengailuksi, niin kävimme vielä sulkapalloa vähän höntäilemässä. :P Kun saatiin valmentaja paikalle, niin ei enää tiennyt, että mitenpäin mailaa kuuluu pitää ja varsinkaan, miten se kuuluu syöttää se pallo. :P Kehitystä kuitenkin tapahtui jo puolen tunnin aikana ja lopulta me pari likkaa saatiin koutsimme jopa jouksemaan ja saatiin pari erävoittoa. :P Kivaahan se on ja kyllä siinä taas hiki tuli. :) Nyt voi ehkä tänään hyvällä omatunnolla vähän maata sohvallakin. Sellainen perusviikonloppu. :)