lauantai 23. maaliskuuta 2019

Kun rakkaus ei riitä

Ollut pitkään hiljaiseloa blogin puolella, kun elämä on vienyt mennessään. Nyt on mielenterveys- ja päihdehoitotyön työharjoittelu edennyt puoliväliin ja ajattelin tänne vähän purkaa ajatuksia ja kertoa kokemuksia aiheesta. 
Vahva kirjasuositus, itsellä nyt menossa.

Olen harjoittelussa pienellä paikkakunnalla lastenpsykiatrian aluepoliklinikalla, kuulumme kuitenkin erikoissairaanhoitoon ja hoidamme vaativia tapauksia. Työ on todella monipuolista ja erityisesti tykkään työryhmämallista, jossa sosiaalityöntekijä, psykologi, psykiatri ja kaksi sairaanhoitajaa pohtivat yhdessä tapauksia ja potilaat ovat koko ryhmän yhteisiä. Kaikeksi onneksi olen sopinut hyvin ryhmään ja paljon on tullut porukalla naurettua kaiken maailman hölmöille asioille. Tästä esimerkkinä voisi mainita sen, kun kahvinkeitin alkoi pölisemään, niin rupesimme porukalla keskustelemaan sen kanssa ja vielä oletimme, että kahvinkeitin vastasi meille takaisin. :D Mukavaksi taukorutiiniksemme on myös muodostunut sanapelin pelaaminen, jossa yritämme porukalla keksiä kirjaimista sanoja. Yhteishenki on loistava ja olen tuntenut olevani tervetullut. Olen myös hyvin onnekas, kun sain oman pöllöjen täyttämän työhuoneen käyttööni koko harjoittelun ajaksi. :D
Mun työhuone
Valitsin kyseisen paikan, koska se tuntui ainoalta oikeasti kiinnostavalta ja haastavalta paikalta eikä valinta kaduta ollenkaan. Olen päässyt opiskelukavereita vähemmän niin sanotusti tositoimiin, koska työn luonne on niin erilainen. Olen ollut lukuisissa verkostopalavereissa ja koulupalavereissa, joissa on työryhmällä pohdittu, mitkä toimet jatkossa tukisivat perhettä mahdollisimman hyvin. Tässä työssä korostuu yhteistyö lastensuojelun, perheneuvolan ja sosiaalitoimen kanssa. Joissain palavereissa itse lapsikin on ollut läsnä, mutta monesti paikalla on esimerkiksi opettaja ja psykologi meidän työryhmän lisäksi. Lapsilla on monenlaisia ongelmia ja moni käy myös toimintaterapiassa ja erilaisissa ryhmissä. Itse tulen tavattoman iloiseksi siitä, että nykyään on tarjolla erilaisia tukitoimia, joka mahdollistaa näille lapsille ehkä hyvän elämän aikuisuudessa. 

Välillä pääsee huolimaan.
Poliklinilla käy lapsia niin tutkimusjaksoilla kuin hoidossa. Tutkimusjaksolla tehdään erilaisia tutkimuksia, kuten psykologin tunnepuolen tutkimukset ja sairaanhoitajat tekevät erilaisia kyselytutkimuksia, joilla kartoitetaan erilaisia autismin kirjon häiriöitä. Vanhemmat ovat isossa roolissa ja perhehaastatteluja erilaisissa kokoonpanoissa tehdään paljon. Välillä myös jalkaudutaan kouluun tai päiväkotiin tekemään havainnointia lapsen tavanomaisesta päivästä, jotta voimme arvioida selviytymistä arkisista asioista, kuten ruokailusta ja siirtymistä. Itse olen ollut yhdellä päiväkotihavainnoinnilla ja huomasin lähteväni diagnoosiepäily edellä tekemään havainnointia. Havahduin onneksi tähän pian ja pystyin keskittymään vain havainnointiin. Lopputulema tämän lapsen kohdalla oli, että suurta huolta ei arkisesta selviytymisestä herännyt. 

Jos aika käy pitkäksi, ni onneksi voi leikkiä.
Nämä kolme viikkoa ovat näyttäneet, miten erilaista lähtökohdista ihmiset ponnistavat, jotkut paremmin ja jotkut huonommin. Monella on vanhemmuustaidot hukassa tai ei ole siihen kykyjä oman rikkonaisuuden vuoksi. Voimavarat ovat monella todella vähissä ja ongelmia löytyy elämän monelta eri osa-alueelta. Jos itse ei ole saanut lapsena huolenpitoa, on sitä vaikea antaa omalle lapselle. Yksi asia kuitenkin yhdistää lähes kaikkia vanhempia ja se on rakkaus omaa lasta kohtaan. Lapsi tulee spontaanisti esiin puheissa hyvin lämpimään sävyyn ja lapselle halutaan apua. Ongelma näissä tilanteissa on vain se, että lasta ei voi auttaa, jos vanhemmat eivät muutu. Monen lapsen oireilu johtuu epävakaista koti-oloista, jolloin tilanne kotona pitäsi vakauttaa, jotta lapsi voisi pärjätä paremmin. On kuitenkin hienoa, että ihmiset ovat päätyneet avun piiriin ja tärkeää onkin luoda heihin luottamuksellinen suhde, jotta he myös pysyvät avun piirissä. 

Toinen ryhmä potilaita ovat normaalissa perheessä varttuneet lapset, joilla on jotain autismin kirjon häiriöitä, aspergeria tai adhd:ta. Heidän kohdalla annetaan työkaluja, joilla voi pärjätä lapsen kanssa paremmin. Heille on myös tukiryhmiä tarjolla ja yksilöllisiä tukikäyntejä tarjotaan. Lapset monesti tarvitsevat koulussa pienryhmän, erityisopettajan ja muitakin tukitoimia. Osalla lapsista on lääkitys, joka on muuttanet heidän elämänsä täysin. Toimintaterapia näyttelee isoa roolia ja moni saa myös kotiapua. Perheille tarjotaan erilaisia ryhmiä ja kursseja, joissa tapaa samassa tilanteessa olevia vanhempia. Erilaisia harrastusmahdollisuuksiakin on tarjolla, joissa lapsi ja vanhempi käyvät yhdessä. Tälläiset perheet saavat monesti myös tukiperheen, jotta vanhemmat saavat välillä hengähtää, että jaksavat taas kuormittavaa arkea erityislapsen kanssa. 

Noi lelut on mulle vähän liian haastavia.
Olen ollut koko tämän kolme viikkoa ihan kikseissä ja haluan jatkossa työskennellä juuri tuollaisesssa paikassa. Työ on haastavaa, joten pitää ensin hankkia työkokemusta muualta, mutta pitkästä aikaa on taas jokin unelma, jota tavoitella ja jota kohti on valmis tekemään töitä. Kun leikkaussalin ovi lämähti kiinni nenän edessä ja oli pakko myöntää, etten voi näillä tärisevillä käsillä tehdä sitä työtä, niin oli hetken aikaa suunta hukassa. Nyt se on taas löytynyt ja tulevaisuus näyttää jännittävältä. :)