tiistai 27. syyskuuta 2016

Missä on yleisurheilijoiden arvostus?

Olen miettinyt tätä aihetta jo pidempään. Näkökulma perustuu täysin omiin kokemuksiin ja näkemyksiin sekä kuulemiini asioihin. Ja tietysti se koskee vain Tamperetta. Viimeksi tänään sain kokea, että on vaikea päästä treenaamaan lajinomaiseen ympäristöön. Olisin tietenkin voinut asian netistä tarkistaa ennen ajamista Tampereen messu- ja urheilukeskukseen, mutta kävi se näinkin. Siellä oli meneillään isot messut ja ensimmäistä kertaa myös B-halli oli messujen käytössä. Siis viime syksynä tai keväänä en muista, että se olisi ollut messujen käytössä. B-halli on pieni, yleisurheilijoiden halli, jossa on 60 metrin juoksurata, pari pituushyppypaikkaa, korkeus- ja seiväshyppypaikat sekä heittopaikka. Myös erillinen moukaripaikka löytyy sekä kuntosali. Siis kaikki, mitä yleisurheilija tarvitsee, löytyy sieltä. Yleensä halli on myös messujen ajan urheilukäytössä, mutta nyt sekin oli messukäytössä. A-halli on isompi yleisurheiluhalli, jossa on 300 metrin juoksurata ja hyvät harjoitusmahdollisuudet muutenkin. Se on usein messujen käytössä, joten yleisurheilijat joutuvat tyytymään pienempään halliin monesti.

Hervannan kenttä
Juttelin entisen yleisurheilijan kanssa asiasta ja hän kertoi, että alun perin Pirkkahalli on rakennettu juurikin yleisurheilijoille ja jalkapalloilijoille. Myöhemmin hommaan tuli messut mukaan ja urheilijat ajettiin ahtaalle. Se kun on ainoa halli, jossa voi treenata sisällä Tampereella. Nyt on jo syksy pitkällä ja ulkona alkaa olla viileä treenata. Nyt tosin tarkoitukseni oli tehdä hallissa salitreeni, jonka päälle olisi sitten ollut tarkoitus hyppiä pituutta. Nyt treeni typistyi salitreeniin omalla salilla. En ihmettele, jos ei suomesta nouse uusia nimiä maailmalle, kun harjoittelu on tehty hieman haastavaksi. Kun hallikausi alkaa virallisesti, iltaisin on aika turha mennä treenaamaan, koska seurat treenaavat silloin. Eniten ottaa päähän jalkapalloilijat, jotka tulevat tekemään harjoitteita B-halliin, jonka ovessa kuitenkin lukee, että vain yleisurheilijoiden käytössä. 
Keiteleen kenttä

Tästä päästäänkin sujuvasti kesän ongelmiin harjoitusten suhteen. Tampereelta löytyy kolme pinnoitettua yleisurheilukenttää. Itse käytän pääasiassa Hervannan kenttää, koska se on lähimpänä ja parhaiten käytössä. Kuitenkin jos siellä pelataan jalkapalloa, niin se on suljettu yleisurheilijoilta. Aina saa tarkistaa tilavarauksista, että onko mahdollista päästä treenaamaan ja monia päiviä on kesässä ollut, kun ei ole päässyt pelien vuoksi. Kuulaa olen työntänyt paljon omassa pihassa, mutta kyllä se olisi parempi päästä kuularinkiin hiekan sijaan. Telineistä lähtöjä taas ei voi harjoitella kuin urheilukentillä, samoin piikkareilla juoksua. Myös pituushyppy on haastavaa muualla. Ratinan stadioni oli koko kesän poissa käytöstä ja pyynikillä oli pelejä niin paljon, ettei sinne päässyt itselle sopivana ajankohtana. Jalkapallossa suomi ei ole koskaan pärjännyt, silti jalkapalloilijat valtaavat kaikki yleisurheilijoiden harjoituspaikat. En ihmettele yhtään, jos harjoitusinto loppuu, kun lajinomaiseen ympäristöön on vaikea päästä treenaamaan. 

Hervannan kenttä
Jotta ei menisi pelkästään valittamiseksi, niin olen kyllä hyvin tyytyväinen yleisurheilukenttiin, joita Tampereella on. Saatavuus vaan on ongelma. Ensi kesäksi Hervannan kenttä remontoidaan, saa nähdä, kuinka kauan se on poissa käytöstä. Olen myös käynyt testailemassa eri paikkakuntien kenttiä, joissa on ollut suurta vaihtelua kunnossapidon suhteen. Monella pienemmällä paikkakunnalla ei ole päällystettä, vaan hiekkaa juoksuradat. Kuularingit ovat myös olleen vaihtelevassa kunnossa. Viimeksi Keiteleellä yllätyin, miten hyvin kenttää oli hoidettu. Lapinjärven kenttä on aika ränsistynyt, mutta ajaa asiansa. Hinthaarassa nyt on aina hienoa treenata, kun itse siellä varttunut. Valkealassa oli ringit jo laitettu talviteloille eikä muutakaan välineistöä ollut saatavilla. Juoksurata oli kuitenkin päällystetty ja hyvässä kunnossa. Jotenkin on tullut tunne, ettei yleisurheilijoita arvosteta ja joutuu vähän anteeksi pyytäen menemään treeneihin. Toivottavasti asiat joskus muuttuvat toisenlaisiksi.


maanantai 19. syyskuuta 2016

Metsästystä ja valkohäntäpeuroja

Tässä on tullut vähän lomailtua ja on kirjoittaminenkin jäänyt vähemmälle.Viikko sitten lauantaina sain opastusta kuulantyöntöön entiseltä SM-tason työntäjältä. Olin yllättynyt, miten vähän korjattavaa löytyi tekniikassa. Nyt seuraavat viikot kestityn kolmeen asiaan kuulan suhteen. Ensinnäkin kuula irtoaa kaulalta liian aikaisin ja on liian edessä eli siihen pitää keskittyä. Toinen asia on työnnön loppuosuus, jota pitää erikseen hioa, jotta kuula lähtee optimaaliseen suuntaan ja saa myös vasemmasta kädestä täyden hyödyn. Kolmas kehityskohde on pakittaminen. Kommenttina tuli, että pakittaminen näyttää ihan hyvältä, mutta käännyn liian aikaisin työntösuuntaan, jolloin pakituksen hyöty jää vajavaiseksi. Siksi siis treenaan myös vain sitä, että pakitan, mutta en tee työntöä täysillä loppuun asti, vaan yritän olla kääntymättä liian aikaisin. Seuraavat treffit olisi parin kuukauden päästä. Katsotaan, saanko osa-alueet kuntoon siihen mennessä. Onneksi saan kausikortin pirkkahalliin, kun kohta alkaa olla kylmä treenata ulkona. 

Ote kuulatreenistä. 
Viime viikko oli hieman erilainen kaikin puolin. Viikko alkoi sillä, kun lähdimme Keiteleelle avokkini kanssa vuotuiselle metsästysreissulle. Itse en ole metsästyskorttia suorittanut, joten olen mukana muuten vain. Maanantaina kävin kävelyllä. Flunssa on ollut sitkeä, jo yli neljä viikkoa eikä vieläkään ole kunnolla parantunut. Oli mukavaa vaihteeksi käydä kävelyllä keskellä ei mitään. Tiistaina kävin koeajamassa Keiteleen yleisurheilukentän. Sain olla siellä ihan rauhassa ja yllätyin siitä, miten hyvin kenttää oli hoidettu. Kuularingissä on ilmeisesti työntänyt hieman itseäni kokeneempia ja parempia, kun ensimmäinen valkoinen viivakin oli 8 metrin viiva. :D Ei ollut pelkoa, että saisin itse sinne asti kuulaa lentämään. Siispä piirsin itselleni omat viivat vähän lähemmäksi. Treeni sujui ihan hyvin ja välillä jopa tuli onnistumisen tunteita. Kuulan päälle oli hyvä mennä tekemään hyppyjä ja loikkia. Ne taas innostivat pituushyppytreeniin ja hyppäsinkin oman ennätyksen muutaman yrityksen jälkeen, 3,40 metriä. Lankulle osui, mutta vaikea sanoa, oliko yliastuttu. Hyvä fiilis kuitenkin jäi kokonaisuudessaan. :) 


Intervallin jälkeen Lapinjärvellä.


Iltapäivä kului sitten hieman erilaisen treenin merkeissä, kun lähdin mukaan metsälle. Jo alkumetreillä oli jännät paikat, kun metsästä kuului rytinää. Jäimme jännityksellä odottamaan, tuleeko sieltä hirvi vai peura. Pettymys olikin suuri, kun ryteiköstä tuli esiin sienestäjä. :D Mitään eläimiä ei metsässä näkynyt, mutta mukavaa siellä on talsia. Saaliiksi tuli muutama hirvikärpänen huolimatta tyylikkäästä hatusta, jossa on verkko vedettävissä pään suojaksi. Reissun päälle maistui ruoka ja sauna. 

Päätin keskiviikkona, että pidän viikon tauon treeneistä. En ole pitänyt Tammikuun jälkeen yhtään lepoviikkoa, koska flunssassa sängyn pohjalla vietettyjä viikkoja ei voi lepoviikoiksi laskea. Olen kuitenkin treenannut tasooni nähden kovaa ja ehkä uniongelmat ja pitkittynyt flunssa kertovat levon tarpeesta. Lepoviikko tarkoittaa itselleni sitä, että jätän lajinomaiset treenit tekemättä ja keskityn asioihin, jotka tuntuvat hyvältä. Vaikka treenit kyllä ovat koko ajan tuntuneet hyvältä, niin uskon, että hetken irtautuminen tekee hyvää. Nyt kun on ollut treenaamatta, onkin yllättäen arjessa aktiivisempi ja aikaansaavempi. 
Keiteleen kuularinki.

Perjantaina kävimme Torronsuon kansallispuistossa vaeltamassa rengasreitin, matkaa tuli lopulta 11,5km. Reitti alkoi pitkospuilla suolla, mutta sitten tuli parin kilometrin pätkä tiellä, josta osa oli suhteellisen vilkasliikenteisellä asfalttitiellä. Reitti kulki pienen kylän poikki ja johti pikku hiljaa metsään. Alkuun reitillä oli tavallista, hoidettua metsää, mutta kun päästiin takaisin kansallispuiston alueelle, muuttui metsäkin peikkometsäksi. Kuvittelin mielessäni maahiset ja muut metsänelävät ja oli siellä se satujen siltakin, jonka alla peikko asuu. :D Ensimmäinen pysähdyspaikka oli puolivälissä lintutornilla. Korkean paikan kammoisena sinne kiipeäminen oli todella pelottavaa, mutta näköala kyllä palkitsi. Sieltä aukeni silmänkantamattomiin suota, jonka toisessa reunassa oli metsää. Karun näköistä ja jollain tapaa kaunista. 
Näkymä lintutornista.

Lintutornilta lähdettiin taas metsään, jossa kohtasimme tikan koputtelemassa puuta. Reitin lopuksi oli hyvin pitkä pätkä pitkospuita, jotka veivät läpi karun suon. Itselleni tuli suosta mieleen Leijonakuningas-elokuva, jossa Jylhäkallio muuttuu autiomaaksi.Ei ole vettä eikä ruokaa. Hirven ja jäniksen jälkiä suossa näkyi, mutta mitään elävää ei tullut vastaan. Reitti päättyi nuotiopaikalla, jossa oli vielä näkötorni. En uskaltanut kiivetä kuin ensimmäiselle tasanteelle, ei vain pystynyt pidemmälle. Kaiken kaikkiaan oli mukava päästä pitkästä aikaa vaeltamaan, vaikkakin vain päiväreissu. Viikonloppu sitten meni mökillä rentoutuessa. 

Kävimme lauantaina lähimetsässä katsomassa, josko sieltä löytyisi kanttarelleja. Alkuun bongasin monen eri eläimen ulosteläjiä, joista osan tunnistin. Ne olivat kaikki tuoreita, mutta niiden tekijät pysyivät piilossa. Kunnes sitten menimme lopuksia vielä synkkään kuusimetsään. Siellä näimme yhtäkkiä, kun jokin peuraeläin loikki metsän reunassa. Jatkoimme matkaa ja huomasin, että mättään päällä seisoo valkohäntäpeura. Se seisoi sivuttain minuun nähden, mutta katsoi suoraan kohti. Lähestyin sitä varovasti ja katsoimme toisiamme alle 20 metrin etäisyydeltä. Hetki oli maaginen ja eläin todella uljas ja näyttävä. Sillä oli häntä pystyssä ja myöhemmin luin, että se on tarkoitettu varoitussingaaliksi. Kun peura loikki pois, näin, että niitä olikin kaksi. Toinen näytti pienemmältä ja olikin todennäköisesti vasa. Kokemus oli upea ja mieleenpainuva. Kerran olen samaisella mökillä katsonut hirveä silmästä silmään alle 10 metrin etäisyydeltä. Lopulta hirvi päätti lähteä metsään.Olin myös ilahtunut siitä, että joutenpariskunta uiskenteli aivan mökkilaiturimme edessä ja kuikkapesua oli myös katseluetäisyydellä. 
Torronsuo karuudessaan.

Nyt olisi vielä pari päivää ilman treenejä, mutta suunnittelu on jo käynnissä. Todennäköisesti menen keskiviikkona salille, koska edellisestä salitreenistä on aikaa enemmän kuin muista lajinomaisista treeneistä. Toivottavasti tauko tuo treeneihin uutta puhtia ja palaset menevät kohdalleen. Tauon aikana olen ehtinyt miettimään myös tulevaisuutta ja olen tullut siihen tulokseen, että ensi kesän MM-kisat ovat toistaiseksi viimeiset kisani. On ollut huikeaa päästä kilpailemaan ja toteuttamaan unelmia, mutta kaikella on hintansa. Treenit vievät aikaa parisuhteelta ja ystäviltä ja alan uskoa, että uniongelmatkin johtuvat treenaamisesta. Keho ei ole tottunut tämänkaltaiseen treenaamiseen ja käy vähän ylikierroksilla. Olen nyt tauon aikana nukkunut jo kaksi peräkkäistä yötä melko hyvin. Palautuminen voi kuitenkin viedä kuukausia ja haluan nyt kuitenkin tämän vuoden treenata vaikka sitten sillä kustannuksella, että joudun turvautumaan unipillereihin. Näihin kuviin, näihin tunnellemiin. Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

perjantai 2. syyskuuta 2016

Rasvanpolttoa vai voimaa?

Alan jotenkin kyllästyä näihin ympärivuotisiin laihdutusjuttuihin. Nyt on taas käynnissä kesäkilojen karistus, jotta voi jouluna ahmia ne takaisin ja taas tammikuussa tehdä elämänmuutoksen, joka kestää sen pari kuukautta. Lehdet pullistelevat treeniohjelmia, joilla saa poltettua paljon rasvaa. Eikö ketään kiinnosta tulla vahvemmaksi, nopeammaksi ja parempi kuntoiseksi? Lähteekö kaikki liikunta rasvanpolton lähtökohdasta? Itseäni ei ole ikinä voinut vähempää kiinnostaa rasvanpoltto, ennemminkin lihasvoiman kasvatus ja itsensä voimakkaaksi tuntemimen. Ja kyllä, olen ollut rehellisesti laiha läski. Tällä hetkellä tietenkin omat tavoitteeni ovat ehkä erilaiset kuin valtaosalla liikkujista, mutta myös ennen kilpaurheilua tavoittelin liikunnalla voimaa ja kestävyyttä. Että jaksaa arjessa ja pystyy tarvittaessa olemaan hyödyksi vaikka muutoissa. Toki myös terve ulkonäkö on ollut kiva lisä, mutta ulkoiset motivaatiot harvoin tekevät kenestäkään ikiliikkujaa. 

Luen paljon lehtiä ja monia sporttilehtiäkin. Olen ilolla seurannut, että nykyään niissä on muitakin kuin fitness-urheilijoita. On mielenkiintoista lukea eri lajien huippujen treenirutiineista ja syömisistä. Kuitenkin treeniohjeet huutavat, kuinka saat neljässä viikossa täydelliset pakarat tai littanan vatsan. Tai sitten miten poltat rasvaa lyhyessä ajassa paljon. Eikö ihmisiä tosiaan saisi toisenlaisilla jutuilla innostumaan liikunnasta? Niin kuin näin saat vahvan ja kestävän kropan tai näin lisäät räjähtävyyttä. Lihasten muoto ei loppujen lopuksi kerro niiden toimivuudesta tai voimasta yhtään mitään. Lihaksen kokoa voi kasvattaa vaikka 4kg käsipainolla, kun vain tekee sillä tarpeeksi ahkerasti töitä. Lihasvoimaa se 4kg käsipaino ei vain paljon kasvata. Kumpi siis on tärkeämpää, se, että on näyttävät lihakset vai se, että on voimaa, vaikka ei ulkoisesti ehkä näkyisin niin paljon? 

Keho myös tottuu nopeasti ja siksi treenin olisi hyvä olla mahdollisimman monipuolista. Moni harrastaa kuntosalia ja lenkkeilyä, joka rasittaa kroppaa ihan mukavasti ja kehittää sekä voimaa että kestävyyttä. Itsekin kuuluin vuosia tuohon ryhmään. Kuitenkin motivaation säilyttämiseksi haluan aina tasaisin väliajoin haastaa itseäni ja tehdä jotain vaikeampaa. Salilla käynti on helppoa, samoin lenkkeily. Mutta kun salilla lisää liikkeisiin rinnallevetoja ja muita koko kehoa haastavia, teknisesti haastavia liikkeitä, nousee treeni-into taas uusiin lukemiin. Joutuu koko ajan tekemään myös aivotyötä, jotta tekniikka ei petä. Kroppa myös tykkää uudenlaisesta ärsykkeestä ja kehittyminen lähtee uuteen nousuun. 

Lenkkeilyyn lisäsävyä saa tekemällä intervalliharjoituksia. Kuntotasosta riippuen kevyet pätkät voi tehdä hölkäten tai kävellen. Kun ottaa spurtteja lenkillä, saa keho taas uusia ärsykkeitä ja kehittymistä tapahtuu tasavauhtista lenkkiä enemmän. Itse rakastan erilaisia intervalleja, mäkitreenejä ja rappusissa juoksemista. Lenkillä voi esimerkiksi juosta kovempaa kolme tolpanväliä ja palautella yksi joko kävellen tai hölkäten. Tämänlaisella harjoittelulla saa lisää juoksuvauhtia, kun välillä haastaa kehoa erilailla. Omaan ohjelmaani kuuluu myös spurtit ja koordinaatioharjoitukset, joiden avulla hiotaan tekniikoita ja telineistä lähtöjä. Tässäpä näitä perjantai-illan pohdintoja. Mukavaa viikonloppua!

:)