Luovuttaminen, onko se jotain syötävää?

EM-kisojen jälkeen ajattelin, että haluan kerran katsoa, mihin kropastani on ja palkkasin tätä varten ihmisen, joka on pitkin vuotta tehnyt ohjelmia ja auttanut tekniikoiden kanssa. Pieniä katkoja on ollut flunssien takia ja käytännössä maaliskuu meni flunssassa ja treenit jäivät lähes kokonaan. Sitten oli muutama hyvä viikko ja jalkapöytään tuli rasitusmurtuma, joka edelleen pakottaa kävelemään kepeillä. Se siis siitä ehjästä treenikaudesta. 

Täytyy myöntää, että vastoinkäymiset ovat olleet henkisesti raskaita ja on joutunut tekemään työtä henkisen kasvun kanssa. Uskon kuitenkin, että kaikella on lopulta tarkoituksensa. Flunssa ei olisi kestänyt neljää viikkoa, jos olisin tajunnut lisätä heti kortisonin määrää. Opin siitä siis tärkeän läksyn ja nykyään syön kortisonia paljon enemmän, mutta flunssat ovat pysyneet poissa ja treeni kulkee. Lääkärin kanssa en tästä ole vielä jutellut, joten sitä jännitän hieman, että mitä mieltä tohtori on tästä. 

Rasitusmurtuma tuli tosiaan, kun kävelin bussille ja olin menossa töihin. Treeneissä en ole juuri onnistunut itseäni telomaan, niin sitten käy näin. En ole kuukauteen ottanut yhtäkään juoksuaskelta enkä kyllä kävelyaskeliakaan ilman keppejä tai klinkkaamista. Olen kuitenkin saanut tutustua tämän myötä vesijuoksuun, johon olen kovastikin tykästynyt. Pikku hiljaa olen oppinut saamaan treeneistä enemmän irti ja teen erilaisia spurtteja ja juoksen erilaisilla tekniikoilla. Viimeisin asia, mitä olen tehnyt, on kevyemmän juoksuvyön ottaminen. Viimeksi keksin myös nostaa kädet ilmaan. On yllättävää, miten paljon kädet kannattelevat, vaikka ne vain roikkuisivat vierellä. Joutui polkemaan huomattavasti kovemmin, että pysyi pinnalla ja vauhti kasvoi myös paljon kovemmaksi. Kunnon tehovetoja tuli siis otettua kädet ilmassa, herätti hieman kummastusta kanssajuoksijoissa. :D

Aikaisemmin polkupyöräily on ollut työmatkakulkemiseen. Nyt olen sitäkin saanut laajentaa ja mukavasti on kehitystäkin tullut. Aiemmin 6km pyörällä oli minulle pitkä matka, nyt 10km on lyhyt matka. Olen myös saanut tutustua maantiepyörään, joka on ihan mukava tuttavuus. Silti menen mielelläni omallani, kun jalka on parantunut, vaikka polkeminen on huomattavasti raskaampaa. Onhan se siten myös tehokkaampaa!  Vauhdin hurma on myös mahtavaa pyöräillyssä. 

Salilla on joutunut miettimään, että mitä kaikkea voi tehdä. Yllättävän monessa liikkeessä ja laitteessa varataan jaloille. Mutta yhdessä valmentajan kanssa olemme löytäneet ihan hyvät liikkeet, joilla olen saanut voimatasoja nostettua. Uusimpana tuttavuutena on parakapotkulaite, jota olen pitänyt lähinnä niille suunnattuna, jotka haluavat pyöreän pepun. Tuskin tulen laitetta jatkossa käyttämään, mutta koitan nyt sillä saada pakaroihin voimaa ja olen tehnyt sillä räjähtäviä sarjoja. Samoin reiden ojennus- ja koukistuslaitteissa voi tehdä räjähtävästi, vaikka ei se korvaakaan räjähtäviä kyykkyjä ja bulgarialaista askelkyykkyä, jotka normaalisti olisivat tässä kohdin ohjelmassa. Mutta onneksi sohvalle ei ole tarvinnut jäädä. 

Aloitin alkuvuodesta joogailun DVD:n avulla. Ensimmäinen ohjelma oli lähinnä rentoutusta ja käytinkin sitä siihen tarkoitukseen. Olen kuitenkin nopeasti kyllästyvää sorttia ja halusin joogalta haasteita. Tutkin siis kirjahyllyäni ja löysin vuosia sitten ostamani voimajooga-kirjan, joka sisältää DVD:n. Rehellisyyden nimissä ensimmäinen kerta oli aika kamala. Kroppani hapotti jo

lämmittelyssä, mutta sisulla painoin koko ohjelman läpi. En päässyt läheskään kaikkiin asentoihin ja jäykkyyksiä löytyi varsinkin olkapäistä. Nyt olen tehnyt ohjelmaa säännöllisesti ja se menee jo kevyesti läpi. Hiki tulee joka kerta ja myös hengästyy välillä, mutta nautin siitä. Tykkään, kun yhdessä asanassa ei olla kauan, vaan niitä tehdään sulavasti monta peräkkäin ja toistetaan koko sarja. Ainakin keskivartaloni on vahvistunut ja liikkuvuuteni on parantunut joogan ansiosta.

Kuitenkin tässä on viimeiset kaksi kuukautta jäänyt ne mielestäni tärkeimmät treenit tekemättä, nimittäin tekniikkatreenit. Varsinkin kuula on hyvin tekninen laji. Toki voimalla on myös vaikutusta, mutta huomattavasti enemmän oikealla työntötekniikalla, joka on todennäköisesti aika huono. Jos jalka kestää ilman kipuiluja maanantain työpäivän, niin ehkä uskallan jo kokeilla varovasti kuulantyöntöä. Juoksua en saa vielä ensi viikolla kokeilla ja kävelykin pitää aloittaa hyvin lyhyistä matkoista varovasti ja totuttaa jalkaa siihen. Olen huomannut, että oikea jalkaterä on nykyisin kapeampi, kun jalkapohjan lihatkset ovat surkastuneet käyttämättöänä. Niidekin treeniä on siis tiedossa. Kaikesta huolimatta tähtäimessä on edelleen kisat ja kaikkiin lajeihin osallistuminen kohtuullisella tuloksella. Olisin toki iloinen, jos en olisi viimeinen, mutta jonkunhan se hitainkin pitää olla. :D Eli olenko luovuttanut? En todellakaan! Täysillä vaan eteenpäin, vaikka välillä vähän vastustaakin. :D

Citymaasturi VS maantiepyörä

Olen tämän kuukauden opetellut soveltavia liikuntamuotoja, joka on ajoittain ollut yllätävän haastavaa. Koska en voi rasitusmurtuman takia kävellä ollenkaan ilman keppejä, on pyöräily noussut uuteen arvoon. Itselläni on Inseran 7-vaihteinen Citymaasturi. Itse sellaisen halusin ja ostin. Rakastan sitä pyörää. Sillä on hyvä polkea ja pääsee kovaa. Se on ollut uskollinen ajokkini niin kesät kuin talvet. Olen kuitenkin ihmetellyt, että miten olen niin huonossa kunnossa, vaikka liikun paljon. Vajaan kuuden kilometrin työmatka on tuntunut hyvinkin raskaalta eikä viimeiset nousut ole ikinä helppoja. Työmatkalla on kolme pitkää nousua, joissa on myös jyrkkiä kohtia. Viimeisin on yli kilometrin yhtäjaksoinen nousu. Ikinä en kuitenkaan luovuta mä'issä, vaan sisulla painan ne aina loppuun asti, vaikka kuinka hapottaisi. 

Nyt kun jalkapöytää pitää varoa, vaihdoin lääkärin määräyksestä mieheni 21-vaihteiseen maantiepyörään. Rehellisesti sanottuna tämä alkuun hirvitti, koska jonkun lapsuuden trauman vuoksi maantiepyörät ovat aina tuntuneet todella pelottavilta. Olen ajatellut, että kun jarruttaa, niin lentää heti tangon yli, koska olen tottunut jalkajarruihin. Omassani on käsi- ja jalkajarru, kun taas tuossa molemmille käsille jarrut. Urheasti kuitekin hyppäsin kohti tuntematonta ja alkuhoipertelun jälkeen pyörä tuntui ihan hyvältä. Satula siinä on epämukava ja paikat puutuu, mutta muuten ajokokemuksessa ei ole valittamista. 

Nyt kun olen miettinyt kuntoseikkaa, niin ehkä olen turhaan murehtinut huonoa kuntoani. Maastopyörällä työmatka kotiinpäin rullaa kuin itsestään eikä viimeisetkään nousut tunnu missään. Työmatkan jälkeen oli vielä energiaa vetää 3kilometrin ylimääräinen lenkki. Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää. :D Eli jos jaksan omalla, raskaalla pyörällä nyt kevyesti 15km ihan kelpovauhtia, niin en enää ihmettele, miten jotkut jaksaa maantiepyörällä 20km. Juuri nyt ei kisojen kannalta ole järkevää testata, kuinka pitkän lenkin jaksaisin polkea, mutta kisojen jälkeen aion kokeilla! Se onkin siis pyörästä kiinni eikä kunnosta koko juttu. :D 

Mitä tästä siis opimme? Älä vertaa omaa suoritustasi muihin. Varusteilla on yllättävän suuri merkitys, varsinkin pyöräilyssä. Pyöräilyharjoitukset jatkuu, koska viikko lisää sairauslomaa määrättiin. Olen myös löytänyt vesijuoksun ihanuuden ja sillä pystyn vähän edes ylläpitämään juoksukuntoa. Ja pystyn myös salilla tekemään monia juttuja ja treenaamaan tehokkaasti keskivartaloa. Vaikka kisoihin on enää reilu kuukausi eikä jalka kestä varausta ollenkaan, en todellakaan ole luovuttanut. Taistelutahto on noussut ja näen edelleen itseni Malagassa 100 metrin lähtöviivalla ampaisemassa vauhtiin. Se, millainen aika tulee, alkaa jo olla toissijainen asia. Olen jo voittaja, jos näiden koettelemusten jälkeen ylipäänsä pääsen juoksemaan. Kuula on niin tekninen laji, että tulostavoitteita ei enää ole. Mutta jos kuitenkin saisi tuloksen, niin voisi hyvillä mielin jättää kisa-areenat niille, joille ne paremmin sopii. :) Nauttikaan lämmöstä, niin aion itsekkin tehdä! :)

Kiitollisuus nostaa päätään

Olen viime aikoina harmitellut, kun tullut kaikennäköistä, mikä on estänyt treeniohjelman noudattamisen. Tämä viikko menee vielä keppien kanssa enkä saa varata ollenkaan oikealle jalalle. Töistä siis tarvitsee olla poissa, joka harmittaa melkein eniten. Mutta ei voi mitään. Sain kuitenkin lääkäriltä luvan käydä vesijuoksemassa, pyöräilemässä ja salilla. Niillä siis koitan pitää kuntoa yllä ja ehkä jopa parantaa sitä. Nyt ei auta muu kuin totella, jotta jalka tulisi kerralla kuntoon ja pääsisi vielä treenaamaan lähtöjä ja kuulaa ennen kisoja. 

Tässä kun on ollut nyt aikaa miettiä asioita ja katsoa ympärilleen, on ymmärtänyt, miten hyvin asiat oikeasti ovat. Mulla on koti, jossa viihdyn ja jossa ei ole sisäilmaongelmia. Aika usein saa lukea hometalohelveteistä ja kuinka home pilaa terveyden. Uutiset helposti hukkuvat muiden joukkoon herättämättä sen suurempia tunteita ja ajatuksia. Nyt kuitekin on hyvin lähelle osunut tällainen tapaus. On  kamalaa, kun läheinen menettää koko omaisuutensa ja mikä pahinta, terveytensä. On surullista, että näissä tapauksissa ei juuri korvauksia saa. Olen luvannut auttaa uuden omaisuuden keräämisessä, minkä pystyn. Tämä on avannut silmät sille, kuinka paljon esimerkiksi ylimääräisiä pyyhkeitä kaapista löytyy ja myös laseja ja mukeja on yli oman tarpeen. Ja kyllä niitä vaatteitakin on kertynyt niin, että osa niistä joutaa kiertoon, jos vain kelpaa. 

Joudun syömään päivittäin ison määrän lääkkeitä ja vitamiineja, jotta voin hyvin. Lääkeitä otan kolme-neljä kertaa päivässä. Mutta se ei haittaa, koska ne pitävät setin kasassa. Lääkkeet mahdollistavat normaalin elämän ja ylipäänsä pitävät hengissä. Moni kauhistelee lääkkeitä, joita syön ja onhan se totta, että varsinkin hyljinnänestolääkkeet ovat kovia myrkkyjä. Onhan tässä tietenkin vaihtoehtoja. Jos en halua syödä niitä, niin joko käyn dialyysissä tai kuolen. Ehkä valinta on kuitenkin aika helppo. Vai minkä vaihtoehdon itse valitsisit tässä tilanseessa? Voin siis olla hyvin kiitollinen lääketieteelle, joka on tehnyt tämän kaiken mahdolliseksi. Ei siitä niin kauan vielä ole, kun munuaisten vajaatoiminta oli automaattinen kuolemantuomio tai lääkärit joutuivat valitsemaan, ketkä pääsevät dialyysiin. Onneksi tänä päivänä tällaisia asioita ei enää tarvitse miettiä. 

Vähän aikaa sitten sain viestin, joka ei tullut kauhean mieluisalta henkilöltä. Yleisesti ottaen olen entisteni kanssa ihan hyvissä väleissä eikä minulla juuri ole heistä pahaa sanottavaa. Yhden kohdalla on kuitenkin toisin. Koin suhteessa niin fyysistä kuin psyykkistä väkivaltaa ja kaikki kulminoitui lopulta poliisin väliin tuloon ja turvakotiin muuttamiseen. Sen päivän jälkeen en ole nähnyt henkilöä enkä vastannut lukuisiin viesteihin. Nyt kuitenkin vastasin hänen viestiinsä ja pyysin häntä jättämään minut rauhaan. Yllätäen hän lupasi jättää. Vanhat muistot saavat kuitenkin olemaan hyvin kiitollinen nykyisestä, turvallisesta ja rakastavasta kumppanista. Saan olla oma itseni ja hörhöillä menemään eikä ikinä tarvitse pelätä. Tällä hetkellä kaikki on niin hyvin, että Malagan kisat tuntuvat aika pieneltä asialta. Menevät miten menevät. Laitan uudeksi tavoitteeksi, että saan suoritettua jokaisen lajin ilman diskausta, saavutus sekin. Ja yritän olla siihen tyytyväinen, kävi miten kävi. Näillä mietteillä kohti viikonloppua ja rakkaiden ystävien näkemistä. :)

Kepit ojossa kohti Malagaa :)

Kevät ei ole mennyt ihan suunnitellusti kisavalmisteluja ajatellen, mutta onneksi on keksitty penkkiurheilu. On jännä, miten sitä on ruvennut ihan eri tavalla seuraamaan urheilua sen myötä, kun on itse ruvennut harrastamaan sitä. Varsinkin yleisurheilua en seurannut juuri ollenkaan aikaisemmin ja nyt tulee katsottua monia kisoja telkkarista. Viime kesänä oli hienoa käydä Ruotsi-ottelussa paikanpäälläkin ihmettelemässä ja huomaamatta Pirkkahallista on tullut toinen koti, jonne on aina mukava mennä ja moikkaustuttuja riittää. Nyt kun tiedän, mitä kaikki lajit vaativat, on arvostus urheilijoita kohtaan myös lisääntynyt. 

Sinäänsä kun miettii huippu-urheilua, niin eihän siinä ole mitään järkeä. Se ei ole terveyden kannalta järkevää eikä siitä ole mitään hyötyä varsinaisesti kenellekkään. Mutta toisaalta, ei ole myöskään muusikoista tai näyttelijöistä. Urheilun päätarkoitus onkin viihdyttää, niin kuin taiteilijoidenkin. Mitä elämä olisi ilman suuria elämyksiä ja tunteita, joita nämä ihmiset meille tekevät? Itselle on aina tärkeää, että on joku, jota kannattaa, kun seuraan urheilua. Pikajuoksussa suurin idolini on Dafne Shcippers ja tietenkin Usain Bolt. Reetta Hurskeelta olen saanut hyviä neuvoja omiin treeneihini ja onhan hän kova juoksija. 

Mun uudet kaverit

Tämä kevät on ollut kuitenkin jääkiekon täyteinen. Tapparan kannattajana on saanut kokea monenlaisia hetkiä kevään mittaan. Alkuun runkosarjan voitto ja sitten kutkuttava puolivälierä-sarja Tappara-Ilves, jokaisen tamperelaisen jääkiekkofanin unelma. Välillä näytti jo pahalta eikä sarjan voittaminen ollut millään muotoa itsestään selvää. Sain olla itsekin paikan päällä seuraamassa paria jännitysnäytelmää, joista yksi veney peräti kolmanteen jatkoerään saakka, onneksi Tapparan voittoon. Tappara-Hifk-sarja ei päästänyt yhtään sen helpommalla ja näytti jo alkuun pahalta tamperelaisen näkökulmasta, kun peli ei oikein kulkenut, mutta juhliinhan sekin sarja päättyi. Kausi huipentui hienosti Kalpan kukistamiseen ja kultajuhliin Tampereen torilla. Vaikka itse en ole ikinä jääkiekkoa pelannut, niin alan jo pikku hiljaa oppia säännöt ja osaan seurata peliä. Tykkään siitä, että pelissä tapahtuu koko ajan ja tilanteet muuttuvat ihan päälaelleen sekunnissa. Nyt olisi vielä jännitettävänä MM-kisat, joista nyt ei tosin ole juurikaan odotuksia. 

Joogailua

Mutta takaisin omiin treeneihin. Sain siis viikko sitten jalkapöytääni rasitusmurtuman ilman rasitusta ja sen seurauksena joudun nyt loppu viikon kävelemään kepeillä keventäen ja olemaan töissä poissa. Harmittaa ihan pikkuisen, mutta nyt on hyvä mahdollisuus myös haastaa itseään uusiin, omille epämukavuusalueelle meneviin juttuihin. Pitäisi käydä vesijuoksemassa ja siellä tehdä myös koordinaatioharjotuksia, jottta ei jäisi juoksu ihan kokonaan. Aion myös jatkaa voimajoogailua, kun olen jo huomannut kehitystäkin siinä. Muistan hyvin, kun tein ensimmäisen kerran ohjelman läpi ehkä reilu kuukausi sitten, niin lihakset hapottivat jo lämmittelyn aikana. Nyt jaksan hyvin koko ohjelman loppuun saakka ja saan haastavimmatkin asennot lähes puhtaasti vedettyä läpi. Pitää myös nyt pyöräillä, jotta kestävyys ei pääse rapistumaan. Kuulaa on todella hankala nyt treenata mitenkään, kun siinä pitäisi koko paino varata murtuneelle jalalle. Toivottavasti tekniikka ei ihan kokonaan pääse katoamaan, mutta tuskin se kuula ihan kauhean kauas kisoissa lentää. 

Lisää joogailua. :P