Olen viime aikoina harmitellut, kun tullut kaikennäköistä, mikä on estänyt treeniohjelman noudattamisen. Tämä viikko menee vielä keppien kanssa enkä saa varata ollenkaan oikealle jalalle. Töistä siis tarvitsee olla poissa, joka harmittaa melkein eniten. Mutta ei voi mitään. Sain kuitenkin lääkäriltä luvan käydä vesijuoksemassa, pyöräilemässä ja salilla. Niillä siis koitan pitää kuntoa yllä ja ehkä jopa parantaa sitä. Nyt ei auta muu kuin totella, jotta jalka tulisi kerralla kuntoon ja pääsisi vielä treenaamaan lähtöjä ja kuulaa ennen kisoja.
Tässä kun on ollut nyt aikaa miettiä asioita ja katsoa ympärilleen, on ymmärtänyt, miten hyvin asiat oikeasti ovat. Mulla on koti, jossa viihdyn ja jossa ei ole sisäilmaongelmia. Aika usein saa lukea hometalohelveteistä ja kuinka home pilaa terveyden. Uutiset helposti hukkuvat muiden joukkoon herättämättä sen suurempia tunteita ja ajatuksia. Nyt kuitekin on hyvin lähelle osunut tällainen tapaus. On kamalaa, kun läheinen menettää koko omaisuutensa ja mikä pahinta, terveytensä. On surullista, että näissä tapauksissa ei juuri korvauksia saa. Olen luvannut auttaa uuden omaisuuden keräämisessä, minkä pystyn. Tämä on avannut silmät sille, kuinka paljon esimerkiksi ylimääräisiä pyyhkeitä kaapista löytyy ja myös laseja ja mukeja on yli oman tarpeen. Ja kyllä niitä vaatteitakin on kertynyt niin, että osa niistä joutaa kiertoon, jos vain kelpaa.
Joudun syömään päivittäin ison määrän lääkkeitä ja vitamiineja, jotta voin hyvin. Lääkeitä otan kolme-neljä kertaa päivässä. Mutta se ei haittaa, koska ne pitävät setin kasassa. Lääkkeet mahdollistavat normaalin elämän ja ylipäänsä pitävät hengissä. Moni kauhistelee lääkkeitä, joita syön ja onhan se totta, että varsinkin hyljinnänestolääkkeet ovat kovia myrkkyjä. Onhan tässä tietenkin vaihtoehtoja. Jos en halua syödä niitä, niin joko käyn dialyysissä tai kuolen. Ehkä valinta on kuitenkin aika helppo. Vai minkä vaihtoehdon itse valitsisit tässä tilanseessa? Voin siis olla hyvin kiitollinen lääketieteelle, joka on tehnyt tämän kaiken mahdolliseksi. Ei siitä niin kauan vielä ole, kun munuaisten vajaatoiminta oli automaattinen kuolemantuomio tai lääkärit joutuivat valitsemaan, ketkä pääsevät dialyysiin. Onneksi tänä päivänä tällaisia asioita ei enää tarvitse miettiä.
Vähän aikaa sitten sain viestin, joka ei tullut kauhean mieluisalta henkilöltä. Yleisesti ottaen olen entisteni kanssa ihan hyvissä väleissä eikä minulla juuri ole heistä pahaa sanottavaa. Yhden kohdalla on kuitenkin toisin. Koin suhteessa niin fyysistä kuin psyykkistä väkivaltaa ja kaikki kulminoitui lopulta poliisin väliin tuloon ja turvakotiin muuttamiseen. Sen päivän jälkeen en ole nähnyt henkilöä enkä vastannut lukuisiin viesteihin. Nyt kuitenkin vastasin hänen viestiinsä ja pyysin häntä jättämään minut rauhaan. Yllätäen hän lupasi jättää. Vanhat muistot saavat kuitenkin olemaan hyvin kiitollinen nykyisestä, turvallisesta ja rakastavasta kumppanista. Saan olla oma itseni ja hörhöillä menemään eikä ikinä tarvitse pelätä. Tällä hetkellä kaikki on niin hyvin, että Malagan kisat tuntuvat aika pieneltä asialta. Menevät miten menevät. Laitan uudeksi tavoitteeksi, että saan suoritettua jokaisen lajin ilman diskausta, saavutus sekin. Ja yritän olla siihen tyytyväinen, kävi miten kävi. Näillä mietteillä kohti viikonloppua ja rakkaiden ystävien näkemistä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti