Mihin haluamme tuntimme käyttää

Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, mikä on oikeasti elämässä tärkeää. Meillä on sellainen jännä juttu, että kun joku pyytää tekemään jotain, mikä ei itselle merkitse mitään tai merkitsee vain vähän, niin olemme aina kovin kiireisiä eikä aikaa tahdo löytyä. Mutta sitten kun löytyy mieluisaa tekemistä, niin aikaa on vaikka kuinka paljon yhtäkkiä käytettävissä. Aika ja kiire ovat merkillisiä käsitteitä. 

Joku viisas on joskus sanonut, että meillä on kaikilla 168 tuntia viikossa käytössä. Että on ihme, jos siitä ajasta ei löydy 1,5 tuntia liikunnalle, joka on terveyden kannalta minimisuositus. Lähdin yksi päivä laskemaan, mihin tuntini oikeasti kuluvat. Jos nyt otetaan normi arkipäivä, jolloin on töitä, esimerkiksi. Eli lähtötilanne on, että 24 tuntia on käytettävissä. Herään aamuvuoroon noin 5.30, syön aamupalan ja lähden töihin. Töitä on 7-15. Kotona olen 15.40-16.00. Tähän mennessä aikaa töihin on siis kulunut kaikkineen 10,5 tuntia. Eli jei, vielä on 13,5 tuntia käytettävissä kaikkeen kivaan! Syömiseen ja ruuan laittoon menee ihan minimissään puoli tuntia, joten aikaa on vielä tuhlattavaksi. :D

Pidän kiinni siitä, että vuorokaudessa tulee riittävästi lepoa. Alan siis illalla syömään iltapalaa jo klo 19 ja koska olen iltatoimissa hidas, niin pian kello onkin jo kahdeksan. Silloin menen sänkyyn lueskelemaan, jotta saan mielen rauhoitettua ja on edes pieni mahdollisuus nukkua 8 tuntia. Pienen laskutoimituksen jälkeen arkena silkkaa vapaa-aikaa on siis peräti 2,5 tuntia. Koska lähes joka päivä on jokin treeni, niin siitä jää ehkä tunti käytettäviksi esimerkiksi sohvalla makoiluun. Ei sitä lopulta niin paljon ole. 

No mihin tämän ruhtinaalisen ajan sitten käyttää? Moni sanoo, että perhe on tärkeintä ja terveys. Kuitenkin se, mihin aikamme käytämme, kertoo sen, mikä ihan oikeasti on itselle tärkeää. Voin sanoa, että itselle oma terveys on ykkönen. En tingi yöunista, säännöllisestä liikunnasta, terveellisestä ruuasta ja riittävästä levosta. Kun voin hyvin, pystyn antamaan paljon enemmän myös läheisilleni. Viikolla tuon yhden tunnin käytän kaikista mieluiten puolison kanssa kuulumisia vaihdellen ja sohvalla makaillen. Koska läheiset ovat heti toisella sijalla tärkeysjärjestyksessä. 

Viikonloput ovat tietenkin asia erikseen. Arvostan ystävien näkemistä ja yhdessä oloa. Työ ei ole tällä hetkellä tärkeyslistallani ihan kärjessä, vaikka sekin merkitsee, koska pidän työstäni todella paljon. Varsinkin siitä, että voin auttaa ihmisiä ja tehdän joidenkin ihmisten päivästä edes hiukan paremmin hymyllä ja hyvällä hoidolla. Mutta sen olen päättänyt, että työllä en itseäni uuvuta, niin tärkeää se ei ole. Haluan jaksaa tehdä elämässä muutakin. Olen tällä hetkellä onnellinen ja tyytyväinen elämääni juuri sellaisena kuin se on . Odotan innolla tulevaisuutta, mitä kaikkea kivaa ja jännittävää se tuokaan mukanaan. 

Mietin myös, mitkä asiat ovat olleet aina toissijaisia itselle. Olen ollut onnellinen tai onneton asuinpaikasta riippumatta. Mitään kulisseja ei ole ollut ikinä tarvetta pitää yllä. En koe tarvetta omistaa materiaa tai hienoja juttuja. Yritän minimoida kulutuksen ja krääsän hankinnan. Vaatteita ostan pakon edessä ja kampaajalla käyn puolison painostuksesta muutaman kerran vuodessa. Ulkonäkö ei merkitse mitään. Mulle tärkein asuste on ollut hyvin pitkään hymy ja tunnen oloni mukavaksi melkein millaisissa vaatteissa vaan. Tykkään välillä pynttäytyä ja leikitellä meikeillä. Mutta arkena en tuosta yhdestä vapaasta tunnistani kyllä halua minuuttiakaan tuhlata oman pärstän ihmettelyyn ja ehostamiseen. Puolisoni takia olen opetellut siistimmäksi ja yritän pitää kodin perussiistinä. Some-aikaa pitäisi vähentää varsinkin silloin, kun on seurassa. Tässä ainakin itselle haaste tulevaisuuteen. Mukavaa sunnuntaita ja käytetään aikamme hyvin! :)

Syksyn kuvioiden suunnittelua

Ajattelin tänä vuonna viedä treenaamista taas astetta suunnitelmallisempaan suuntaan. Siinä missä olen tähän asti vetänyt hyvin mutu-tuntumalla ja fiiliksen mukaan, nyt yritän saada hommaan jonkinlaisen selkeän punaisen langan. Omalla kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että treenaan vähemmän kuin yleensä, koska treenini ovat aiemmin tupanneet menemään yli, kun kokonaisuuden hallinta on puuttunut. Olen yrittänyt ympätä viikkoon pari salia, pari lajitreeniä, pari leuanvetotreeniä, lenkkiä, pyöräilyä, koordeja ja ja ja.... Nyt päätin, että lähden ensinnäkin siitä, että menen kahden viikon sykleissä. Näin pelivaraa on enemmän eikä joka asiaa tarvitse tehdä joka viikko. Eli joku järki tähän hommaan. :D

Eli uusi kausi alkaisi sitten ensi viikolla peruskuntokaudella. Heti alkuun kokeilen jotain ihan uutta, nimittäin kestovoiman treenaamista salilla. En ole ikinä tehnyt yli 12 toiston sarjoja, nyt olisi tarkoitus tehdä 15 toiston sarjoja. Odotan sekä innolla että kauhulla näitä treenejä. Todennäköisesti se tulee olemaan kamalaa ja tuntumaan pahalta. Syke ainakin nousee ja saattaa vähän poltella. Mutta jos se auttaa luomaan pohjaa kovemmille voimatasoille, niin se on sen arvoista. Ja vaihtelu virkistää aina. 

Muiden treenien osalta keskitytään peruskestävyyteen ja tietenkin on myös lajitreenejä. Ja mikä parasta, ensi viikolla alkaa heittoryhmän treenit. On ihan parasta päästä porukalla ihmettelemään ja saada taas hyviä vinkkejä omiin tekniikoihin. Kokonaisuudessaan peruskuntokausi kestään varmaan sen 8 viikkoa ja sitten katsotaan, mitä seuraavaksi. Tämän kauden kisoja on tammi-helmikuussa käytävät halli-SM-kisat, ajattelin mennä niin terveiden kuin elinsiirron saaneiden kisoihin. Eli syksyn treenit tähtäävät siihen ja sen jälkeen lyhyt ylimenokausi. Siitä sitten jatketaan taas lyhyellä peruskuntokaudella kohti elokuun MM-kisoja New Castlessa. Toki taas kevään ja kesän aikana on ennen niitä hyvä hankkia rutkasti kisakokemusta. :)

Sekavat treenisuunnitelmat

Olen asettanut myös erilaisia lukuja konkreettisiksi tavoitteeksi. Tavoitteet ovat melko korkealla, joten on mahdollista, etten niitä tule täysin saavuttamaan, mutta joku vuosi aivan varmasti tulen. :D Tietenkin osa on tulostavoitteita, koska kisoihin kuitenkin tähdätään. Kiekonheitossa meinaan ottaa ainakin jonkinlaisen vauhdin haltuun, että pystyisin elokuussa heittämään 25 metriä. Aikuisurheilijoiden SM-kisoissa 25 metriä ei ollut useimmille paperia, joten tavoite on melko kova, mutta uskon, että ihan mahdollinen. Kovaa työntekoa se vaatii, mutta siihen olen valmis. :)

Kuulantyönnössä haluan päästä seuraavalle metriluvulle eli työntää yli 9 metriä. Sekään ei ole mahdoton tavoite, mutta melko kova sekin. Samoisissa SM-kisoissa omassa ikäsarjassani taisi 2 tai 3 työntää yli tuon maagisen luvun ja kilpailijat olivat kuitenkin terveitä ja omasivat kovan pohjan yleisurheilusta. Mutta jos tänä kesänä työnsin treeneissä jo 8,84 metriä, niin ihan mahdollinen tavoite. 

Jotta nämä tavoitteet voisi saavuttaa, olen laittanut myös voimapuolelle joitakin lukuja. Penkkipunnerruksessa ajattelin, että oma paino olisi ihan jees. Koska en ole ajatellut ruveta laihduttamaan, niin alkukesästä pitäisi penkistä nousta 65 kiloa. Viime keväänä nousu 52,5kg pariin kertaan, joten tekemistä riittää. Lisäksi haluan saada vedettyä 5 leukaa suorilta käsiltä. Tänä kesänä meni yksi, toinenkin puoliväliin. Jos nämä saa kondikseen, niin ei nuo tavoitteet jää ainakaan voimatasoista kiinni. Toki ne voimat sitten pitää jalostaa räjähtäviksi ja saada tekniikka kohdilleen, niin hyvä tulee. :)

Kahden seuraavan viikon ohjelma vihdoin paperilla.

Nyt kun on tavoitteet sanottu ääneen, niin nehän on jo tekemistä vaille saavutettu. :D Vaikka nyt homma on suunnitelmallista, niin terveys edellä kuitenkin mennään ja tarvittasessa muutetaan suunnitelmia. Joka tapauksessa, olen hyvin innoissani tulevasta kaudesta ja suhtaudun uteliaasti siihen, miten kehoni reagoi ohjelmaan. Ja kaikesta huolimatta en kuitenkaan ajattele edelleenkään olevani oikea urheilija, mitä nyt huvikseen kokeilen tällästä, koska mä voin ja koska se on hauskaa. :D Siinä vaiheessa, kun ilo lähtee tästä touhusta tai terveys alkaa kärsiä, niin pitää keksiä jotain muuta. Mutta siihen asti ilon kautta! :)

Addisonin kriisin partaalla

Vaikka olen ollut perussairas 11-vuotiaasta asti, niin mitään hirveän vakavaa en silti ole terveyden suhteen kokenut. No mitä nyt umppari on tulehtunut, kerran ollut vatsakalvontulehdus ja joskus matala kalium aiheuttanut järkyttävät rytmihäiriöt, joihin olisi voinut kuolla, mutta eipä niistä sen enempää. :D Tietenkin joku voisi ajatella myös dialyysin olevan vakava asia, niinkuin se tietenkin on. Nyt kuitenkin tarkoitan äkillisiä, henkeä välittömästi uhkaavia tilanteita, joilta olen tähän asti välttynyt. 

Olen jo vuosia elänyt terveellisesti, pitänyt itsestäni huolta ja olen fyysisesti lääkärinkin mukaan erinomaisessa kunnossa. Munuaisensiirrosta tulee huomenna tasan 4 vuotta ja kaikki on mennyt suhteellisen hyvin. Oma kortisonin tuotantoni loppui siirron myötä, joka johti seuraavaan episodiin. Viikonloppuna oli vähän läheltä piti-tilanne. Olen tajunnut vasta jälkikäteen tilanteen vakavuuden ja omien ajatusten absurdiuden. Jospa siis kerron, mitä oikein tapahtui. 

Tällä kertaa hengenpelastaja.

Olin viikonloppuna viettämässä ystävieni kanssa perinteisiä grillipartyja. Itse otin alkoholittoman linjan, koska kehoni reagoi alkoholiin melko voimakkaasti ja en muutenkaan juuri viihdy humalassa. Onneksi on kova luonnonhumala aina päällä. :D Kaikki meni hyvin ja oli hauskaa, niinkuin aina. Menimme nukkumaan yhdentoista jälkeen illalla ja ehdin siinä nukkuakin reilu 3 tuntia. Sitten heräsin epämääräiseen huonoon oloon. Vähän oksetti, vatsaan koski ja oli vähän kuumeinen olo. Pyörin sängyssä ehkä 1,5 tuntia, kun oli pakko mennä ensimmäisen kerran oksentamaan. Tämän jälkeen olo vähän helpotti ja menin vielä sänkyyn yrittämään nukkumista. Huono olo kuitenkin yllätti uudestaan ja tällä kertaa puin päälle, otin lääkkeet ja asetuin vessaan taloksi. 

Tässä vaiheessa vointi romahti. Selkä oli jumissa, joka lisäsi tuskaista oloa, mutta voimattomuus oli se, joka pelästytti. Ainoa, mitä jaksoin tehdä, oli maata lattialla. Olo oli niin voimaton, etten jaksanut kannatella puhelinta, saati selailla facebookkia. Se kertoo, että olen todella voimaton. Tässä vaiheessa vesi ei pysynyt sisällä. Ja mikä oli suurin huolenaiheeni? Ajattelin, että toivottavasti tämä ei ole mitään tarttuvaa, ettei muut saa tätä ja kumpa en herättäisi muita, että he edes saavat nukkua. Kumpikin toiveeni toteutui, mutta jälkikäteen ajatellen olisin ehkä voinut herättää muut. Olin tosin niin voimaton, etten olisi jaksanut edes huutaa mitään. 

Hätäohje vastaaviin tilanteisiin. Kulkee mulla aina kännykän suojakuoressa.

Olin ottanut kortisonipurkin vessaan mukaan ja nappasin muutaman pillerin toivoen, että ne pysyisivät sisällä. Ne onneksi pysyivät ja vähän ajan päästä olin vielä muutaman lisää. Lääkäri on kirjoittanut tällaisia tilanteita varten reseptin Solu-Cortefia varten, jolloin kortisonin voi pistää suoraan lihakseen. Sepä oli kätevästi unohtunut kotiin, kun ei sitä ennenkään ole tarvinnut. :P Makasin siis kivuissa ja täysin voimattomana vessan lattialla ja olin varma, että kuolen sinne. Silti en hennonut yrittää herättää ketään. Odotin kärsivällisesti pari tuntia, että ystäväni heräsi ja sain vaivoin laitettua viestin, että tulisi sinne vessaan. Siinä vaiheessa kortisoni oli jo vaikuttanut sen verran, että pystyin istumaan, mutta en oikein jaksanut nousta lattialta. Sain panadolia ja raahattua itseni sohvalle. 

Nämä loistivat poissaolollaan, kun kerrankin olisi tarvinnut.

Kun sain osmosalia, mehua ja kortisoni vaikutti, niin olo oli hyvä jo tunnissa. Parin tunnin päästä pystyin jo lähtemään kävelylle. Pystyin myös ajamaan kotiin päivällä ja syömään normaalisti. Ilmeisesti sairastin ruokamyrkytyksen, elämäni ensimmäisen. Tänään olin töissä ja vaikka nukuin kunnon yöunet, oli todella pahoja käynnistymisvaikeuksia. Aamupalan syöminen kesti niin kauan, että se oli pakko jättää kesken. Töissä en meinannut saada kroppaa millään hereille ja liikkeelle. Ja suunniteltu kuntosali oli pakko jättää väliin. Eipä turhaan lääkärit ole varoitellut vatsataudeista. Jaoin tämän pikku tarinan, jotta tietoisuus lisääntyisi kortisonivajeesta ja sen vaarallisuudesta. Itselle tämä oli konkreettinen opetus, ettei mistään viattomasta pikku vaivasta ole kyse.