keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Syksyn kuvioiden suunnittelua

Ajattelin tänä vuonna viedä treenaamista taas astetta suunnitelmallisempaan suuntaan. Siinä missä olen tähän asti vetänyt hyvin mutu-tuntumalla ja fiiliksen mukaan, nyt yritän saada hommaan jonkinlaisen selkeän punaisen langan. Omalla kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että treenaan vähemmän kuin yleensä, koska treenini ovat aiemmin tupanneet menemään yli, kun kokonaisuuden hallinta on puuttunut. Olen yrittänyt ympätä viikkoon pari salia, pari lajitreeniä, pari leuanvetotreeniä, lenkkiä, pyöräilyä, koordeja ja ja ja.... Nyt päätin, että lähden ensinnäkin siitä, että menen kahden viikon sykleissä. Näin pelivaraa on enemmän eikä joka asiaa tarvitse tehdä joka viikko. Eli joku järki tähän hommaan. :D

Eli uusi kausi alkaisi sitten ensi viikolla peruskuntokaudella. Heti alkuun kokeilen jotain ihan uutta, nimittäin kestovoiman treenaamista salilla. En ole ikinä tehnyt yli 12 toiston sarjoja, nyt olisi tarkoitus tehdä 15 toiston sarjoja. Odotan sekä innolla että kauhulla näitä treenejä. Todennäköisesti se tulee olemaan kamalaa ja tuntumaan pahalta. Syke ainakin nousee ja saattaa vähän poltella. Mutta jos se auttaa luomaan pohjaa kovemmille voimatasoille, niin se on sen arvoista. Ja vaihtelu virkistää aina. 

Muiden treenien osalta keskitytään peruskestävyyteen ja tietenkin on myös lajitreenejä. Ja mikä parasta, ensi viikolla alkaa heittoryhmän treenit. On ihan parasta päästä porukalla ihmettelemään ja saada taas hyviä vinkkejä omiin tekniikoihin. Kokonaisuudessaan peruskuntokausi kestään varmaan sen 8 viikkoa ja sitten katsotaan, mitä seuraavaksi. Tämän kauden kisoja on tammi-helmikuussa käytävät halli-SM-kisat, ajattelin mennä niin terveiden kuin elinsiirron saaneiden kisoihin. Eli syksyn treenit tähtäävät siihen ja sen jälkeen lyhyt ylimenokausi. Siitä sitten jatketaan taas lyhyellä peruskuntokaudella kohti elokuun MM-kisoja New Castlessa. Toki taas kevään ja kesän aikana on ennen niitä hyvä hankkia rutkasti kisakokemusta. :)
Sekavat treenisuunnitelmat
Olen asettanut myös erilaisia lukuja konkreettisiksi tavoitteeksi. Tavoitteet ovat melko korkealla, joten on mahdollista, etten niitä tule täysin saavuttamaan, mutta joku vuosi aivan varmasti tulen. :D Tietenkin osa on tulostavoitteita, koska kisoihin kuitenkin tähdätään. Kiekonheitossa meinaan ottaa ainakin jonkinlaisen vauhdin haltuun, että pystyisin elokuussa heittämään 25 metriä. Aikuisurheilijoiden SM-kisoissa 25 metriä ei ollut useimmille paperia, joten tavoite on melko kova, mutta uskon, että ihan mahdollinen. Kovaa työntekoa se vaatii, mutta siihen olen valmis. :)

Kuulantyönnössä haluan päästä seuraavalle metriluvulle eli työntää yli 9 metriä. Sekään ei ole mahdoton tavoite, mutta melko kova sekin. Samoisissa SM-kisoissa omassa ikäsarjassani taisi 2 tai 3 työntää yli tuon maagisen luvun ja kilpailijat olivat kuitenkin terveitä ja omasivat kovan pohjan yleisurheilusta. Mutta jos tänä kesänä työnsin treeneissä jo 8,84 metriä, niin ihan mahdollinen tavoite. 

Jotta nämä tavoitteet voisi saavuttaa, olen laittanut myös voimapuolelle joitakin lukuja. Penkkipunnerruksessa ajattelin, että oma paino olisi ihan jees. Koska en ole ajatellut ruveta laihduttamaan, niin alkukesästä pitäisi penkistä nousta 65 kiloa. Viime keväänä nousu 52,5kg pariin kertaan, joten tekemistä riittää. Lisäksi haluan saada vedettyä 5 leukaa suorilta käsiltä. Tänä kesänä meni yksi, toinenkin puoliväliin. Jos nämä saa kondikseen, niin ei nuo tavoitteet jää ainakaan voimatasoista kiinni. Toki ne voimat sitten pitää jalostaa räjähtäviksi ja saada tekniikka kohdilleen, niin hyvä tulee. :)

Kahden seuraavan viikon ohjelma vihdoin paperilla.
Nyt kun on tavoitteet sanottu ääneen, niin nehän on jo tekemistä vaille saavutettu. :D Vaikka nyt homma on suunnitelmallista, niin terveys edellä kuitenkin mennään ja tarvittasessa muutetaan suunnitelmia. Joka tapauksessa, olen hyvin innoissani tulevasta kaudesta ja suhtaudun uteliaasti siihen, miten kehoni reagoi ohjelmaan. Ja kaikesta huolimatta en kuitenkaan ajattele edelleenkään olevani oikea urheilija, mitä nyt huvikseen kokeilen tällästä, koska mä voin ja koska se on hauskaa. :D Siinä vaiheessa, kun ilo lähtee tästä touhusta tai terveys alkaa kärsiä, niin pitää keksiä jotain muuta. Mutta siihen asti ilon kautta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti