Addisonin kriisin partaalla

Vaikka olen ollut perussairas 11-vuotiaasta asti, niin mitään hirveän vakavaa en silti ole terveyden suhteen kokenut. No mitä nyt umppari on tulehtunut, kerran ollut vatsakalvontulehdus ja joskus matala kalium aiheuttanut järkyttävät rytmihäiriöt, joihin olisi voinut kuolla, mutta eipä niistä sen enempää. :D Tietenkin joku voisi ajatella myös dialyysin olevan vakava asia, niinkuin se tietenkin on. Nyt kuitenkin tarkoitan äkillisiä, henkeä välittömästi uhkaavia tilanteita, joilta olen tähän asti välttynyt. 

Olen jo vuosia elänyt terveellisesti, pitänyt itsestäni huolta ja olen fyysisesti lääkärinkin mukaan erinomaisessa kunnossa. Munuaisensiirrosta tulee huomenna tasan 4 vuotta ja kaikki on mennyt suhteellisen hyvin. Oma kortisonin tuotantoni loppui siirron myötä, joka johti seuraavaan episodiin. Viikonloppuna oli vähän läheltä piti-tilanne. Olen tajunnut vasta jälkikäteen tilanteen vakavuuden ja omien ajatusten absurdiuden. Jospa siis kerron, mitä oikein tapahtui. 

Tällä kertaa hengenpelastaja.

Olin viikonloppuna viettämässä ystävieni kanssa perinteisiä grillipartyja. Itse otin alkoholittoman linjan, koska kehoni reagoi alkoholiin melko voimakkaasti ja en muutenkaan juuri viihdy humalassa. Onneksi on kova luonnonhumala aina päällä. :D Kaikki meni hyvin ja oli hauskaa, niinkuin aina. Menimme nukkumaan yhdentoista jälkeen illalla ja ehdin siinä nukkuakin reilu 3 tuntia. Sitten heräsin epämääräiseen huonoon oloon. Vähän oksetti, vatsaan koski ja oli vähän kuumeinen olo. Pyörin sängyssä ehkä 1,5 tuntia, kun oli pakko mennä ensimmäisen kerran oksentamaan. Tämän jälkeen olo vähän helpotti ja menin vielä sänkyyn yrittämään nukkumista. Huono olo kuitenkin yllätti uudestaan ja tällä kertaa puin päälle, otin lääkkeet ja asetuin vessaan taloksi. 

Tässä vaiheessa vointi romahti. Selkä oli jumissa, joka lisäsi tuskaista oloa, mutta voimattomuus oli se, joka pelästytti. Ainoa, mitä jaksoin tehdä, oli maata lattialla. Olo oli niin voimaton, etten jaksanut kannatella puhelinta, saati selailla facebookkia. Se kertoo, että olen todella voimaton. Tässä vaiheessa vesi ei pysynyt sisällä. Ja mikä oli suurin huolenaiheeni? Ajattelin, että toivottavasti tämä ei ole mitään tarttuvaa, ettei muut saa tätä ja kumpa en herättäisi muita, että he edes saavat nukkua. Kumpikin toiveeni toteutui, mutta jälkikäteen ajatellen olisin ehkä voinut herättää muut. Olin tosin niin voimaton, etten olisi jaksanut edes huutaa mitään. 

Hätäohje vastaaviin tilanteisiin. Kulkee mulla aina kännykän suojakuoressa.

Olin ottanut kortisonipurkin vessaan mukaan ja nappasin muutaman pillerin toivoen, että ne pysyisivät sisällä. Ne onneksi pysyivät ja vähän ajan päästä olin vielä muutaman lisää. Lääkäri on kirjoittanut tällaisia tilanteita varten reseptin Solu-Cortefia varten, jolloin kortisonin voi pistää suoraan lihakseen. Sepä oli kätevästi unohtunut kotiin, kun ei sitä ennenkään ole tarvinnut. :P Makasin siis kivuissa ja täysin voimattomana vessan lattialla ja olin varma, että kuolen sinne. Silti en hennonut yrittää herättää ketään. Odotin kärsivällisesti pari tuntia, että ystäväni heräsi ja sain vaivoin laitettua viestin, että tulisi sinne vessaan. Siinä vaiheessa kortisoni oli jo vaikuttanut sen verran, että pystyin istumaan, mutta en oikein jaksanut nousta lattialta. Sain panadolia ja raahattua itseni sohvalle. 

Nämä loistivat poissaolollaan, kun kerrankin olisi tarvinnut.

Kun sain osmosalia, mehua ja kortisoni vaikutti, niin olo oli hyvä jo tunnissa. Parin tunnin päästä pystyin jo lähtemään kävelylle. Pystyin myös ajamaan kotiin päivällä ja syömään normaalisti. Ilmeisesti sairastin ruokamyrkytyksen, elämäni ensimmäisen. Tänään olin töissä ja vaikka nukuin kunnon yöunet, oli todella pahoja käynnistymisvaikeuksia. Aamupalan syöminen kesti niin kauan, että se oli pakko jättää kesken. Töissä en meinannut saada kroppaa millään hereille ja liikkeelle. Ja suunniteltu kuntosali oli pakko jättää väliin. Eipä turhaan lääkärit ole varoitellut vatsataudeista. Jaoin tämän pikku tarinan, jotta tietoisuus lisääntyisi kortisonivajeesta ja sen vaarallisuudesta. Itselle tämä oli konkreettinen opetus, ettei mistään viattomasta pikku vaivasta ole kyse.