torstai 22. joulukuuta 2016

Suorituspaineita

Olen aina ajatellut, että en ole järin kilpailuhenkinen. Lapsena annoin kavereiden voittaa korttipelejä, jotta he pelasivat kanssani. Mieluummin hävisin ja pelasin, kun katsoin toisen suuttumusta häviämisestä. Nyt kuitenkin se asenne on muuttunut. Olen saanut apurahoja kilpailuja varten, jotka kattavan osan kuluista. Vaikka avustusta antavat kohteet eivät vaadi minulta mitään, olen luonut kuitenkin itselleni suorituspaineita. Pitäisi onnistua kisoissa niin, että voisin olla ylpeä itsestäni. Tämä ei tarkoita välttämättä mitaleja, koska tiedä kisojen tason. Mutta että pystyisi antamaan itsestään kaiken ja tekemään omat ennätykset. Siinäkin on jo paljon. 

Tiedän, että kisoissa on hyvin eri lähtökohdista ihmisiä. Siellä on entisiä huippu-urheilijoita, jotka ovat elinsiirron myötä tulleet meidän kisoihin täydellisellä tekniikalla ja tietämyksellä, että miten kuuluu treenata. Sitten on toisesta ääripäästä ihmisiä, jotka eivät ennen elinsiirtoa ole voineet harrastaa lainkaan liikuntaa ja ovat siellä silkasta elämän ja liikkumisen riemusta. Ja kaikkea siltä väliltä. Itse olen voinut lähes aina liikkua, mutta mitään urheilutaustaa ennen elinsiirtoa ei ole. Edelleen, kun näen juoksuani kuvattuna, puna nousee poskille. Kuvittelen mielessäni, että näytän gasellilta, joka juoksee kovaa ja kevyen näköisesti. Totuus on kaukana tästä mielikuvasta. Toki kehitystä tapahtuu koko ajan, mutta tuntuu kuitenkin, että liian hitaasti. 

Toissapäivänä treenasin juoksua valmentajani kanssa. Juoksimme tunnin. Olemme löytäneet aika toimivan medotin kohdallani. Valmentaja juoksee vieressä ja kommentoi jo juoksun aikana asioita, jotka sitten yritän korjata saman tien. Tämä on vienyt asioita eteenpäin. Kuitenkaan jokainen lähtö telineistä ei ole terävä ja vauhtia antava eikä jokainen juoksu kovin hyvä. Käsien kanssa on edelleen ongelmia, mutta vanhat mallit väistyvät hitaasti. Niitä nyt koitan työstää omatoimisesti, jotta voisin tammikuussa näyttää edistyneeni. 

Järjellä kun ajattelen, niin ei minua tukevat tahot odota, että olen paras. He tuntevat minut ja kunnioittavat minua, vaikka en menestyisi mitaleille. Itse kuitenkin haluaisin täydellisiä suorituksia. Varsinkin kuulassa haluaisin edes yhden onnistumisen kisoissa. Tähän mennessä niitä ei ole tullut. Teen töitä asian suhteen koko ajan, mutta samat virheet toistuvat eikä kehitystä tunnu tulevan. Tätä menoa tulen pettymään tammikuun SM-kisoissa. Itseäni lohduttaa se, ettei huippu-urheilijatkaan menesty aina kisoissa tasonsa mukaisesti. Surettaa vain suomalaisten asenne kisaturisteista. Saa nähdä, tunnenko itseni sellaiseksi kesällä. 

Olin eilen salilla treenaamassa, kun tultiin sanomaan, etten saa maksaa ensivuoden salimaksua. Tampereen yliopistollisen sairaalan TAVA ry haluaa tukea minua sen verran. Olen hyvin otettu tästä. Välillä olen miettinyt, teinkö virheen, kun tulin kaapista sairauteni kanssa ja olen ollut eri lehdissäkin. Mutta en kadu. Jos tarinani voi auttaa edes yhtä ihmistä hyväksymään sairautensa, niin kaikki on sen arvoista. Negatiivista palautetta ei ole tullut ollenkaan, positiivista sitäkin enemmän. Ja olisihan se hienoa olla jollekin esikuva ja innostaja, jonka ansiosta joku innostuisi liikkumaan. Kohta on jo joulukin. Mukavaa joulun odotusta kaikille!

perjantai 16. joulukuuta 2016

Ennätyksiä ja hyvää virettä

Viime viikot ovat olleen treenin kannalta hyvää aikaa. Etenkin kuntosalilla tulokset ovat parantuneet ja jopa henkilökohtaisia ennätyksiäkin on tullut. Alan pikku hiljaa päästä jyvälle rinnallevedosta ja sitä myötä tuloksetkin paranevat. Tällä hetkellä menee 42,5kg kolme kertaa. Penkissä olen päässyt 47,5kg, jota teen ohjelman mukaiset 6 toistoa kerralla. Maastavedossa kuuden toiston sarja meni 75kg. Olen kaikissa kiinnittänyt tänä syksynä erityistä huomiota liikkeiden puhtauteen ja ainakin mitä itse arvioin peilistä, niin hyvältä näyttää sillä saralla. Kohta alkaa olla peruskuntokausi lopussa ja perusvoima hankittuna. Vielä haluaisin saada vähän parannettua noita ennätyksiä ennen kuin alan hiomaan terävyyttä ja räjähtävyyttä esille tammikuun sm-kisoja varten. 

Lajitreenit ovat sujuneet vaihtelevasti. Kuulan kanssa varsinkin on vielä liian suurta vaihtelua tuloksissa, mutta pääsääntöisesti on mennyt ihan hyvin. Toki olisi mukavaa, että joku katsoisi tekniikkaa, mahdollisesti jopa kuvaisi ja antaisi välitöntä palautetta. Nyt olen pitkälti yksin treenannut sitä usean kuukauden ajan. Aina välillä joku veteraani on antanut jotain palautetta, jonka olen yrittänyt ottaa hyödyksi. Kävin tänään vähän työntelemässä,  mutta nyt ei lähtenyt. Tämä viikko on mennyt ensivastekurssilla ja treenit jääneet kokonaan pois, kun ei ole aika ja energia riittänyt enää niihin. Lisäksi jännitän, sainko tartunnan kurssilta, kun siellä yksi jos toinenkin yski, niiskutti ja oli kuumeessa. 

Juoksun kanssa on vielä paljon tekemistä ja sitä olen onneksi päässyt valmentajan kanssa välillä hiomaan. Pääsen aika näpsäkästi telineistä lähtemään, mutta monesti ponkaisen suoraan pystyyn, vaikka pitäisi ensin kiihdyttää. Sen kun muistaisi aina. Myös kuulan tekemät puolierot korostuvat juoksussa. Vasen jalka ei nouse yhtä korkealle ja ikäänkuin laahaa perässä. Kädet eivät myöskään ole tarpeeksi voimakkaasti mukana juoksussa ja edelleen jännitän herkästi hartioita. Kuitenkin kehitystä on tapahtunut, joka on tärkeintä. Varsinkin mm-kisoissa on niin kova taso, että lähtökohtaisesti kilpailen lähinnä itseäni vastaan. Jos onnistun parantamaan aikaa, niin voin jo olla ihan tyytyväinen.

torstai 8. joulukuuta 2016

Uniongelmat ja niiden voittaminen

Olen ollut aina huono nukkumaan, mutta pärjäsin kuitenkin ilman unilääkkeitä lähes 30 vuotta. Vuoden alusta alkoi uniongelmat pahenemaan. Heräsin aamuyöllä pirteänä enkä enää saanut unta. Pitkään yritin sinnitellä, mutta ei sitä loputtomiin jaksa muutaman tunnin unilla. Aluksi rättiväsyneenä menin hakemaan melatoniinia. Ensimmäinen yö sen kanssa olikin mahtava, 8 tuntia laadukasta unta. Mutta siihen se sitten jäi. Välillä nukuin paremmin ja välillä huonommin. Kesällä tilanne kuitenkin kärjistyi niin pahaksi, että työkaverit lähettivät työterveyslääkärille. Tässä vaiheessa käytössä oli jo Opamox ja Stella melatoniinin lisäksi. Sain lisäksi Imovanen. 

Sain myös lähetteen psykiatrian polille ja sain pitää unipäiväkirjaa ja vastailla kysymyksiin. Puhuimme puhelissa lääkkeettömistä hoidoista, että pyrittäisiin pääsemään lääkkeistä kokonaan eroon. Tässä vaiheessa en käyttänyt lääkkeitä joka yö, mutta useampana yönä viikossa. Välillä nukuin lääkkeillä hyvin, välillä valvoin niistä huolimatta koko yön tai nukuin vain 4 tuntia. Lähetin päiväkirjani poliklinikalle ja sainkin kutsun neuropsykiatrille. Tässä vaiheessa olin tullut siihen tulokseen, että mieluummin nukun lääkkeillä kuin olen nukkumatta. Unettomuuden vaaroista kirjoitettiin tiuhaan eri lehdissä ja halusin välttää ne. 

Menin neuropsykiatrille suurin toivein. Hän kysyi, nukunko nyt paremmin. Sanoin, että lääkkeillä nukun ihan hyvin, mutta ilman niitä en juurikaan saa nukuttua. Välillä yritin olla ilman muutaman yön, mutta silloin en juuri nukkunut. Hän oli sitä mieltä, että tilanne on hyvä ja uniongelma selätetty, koska nukun lääkkeillä hyvin. Hän sanoi myös, että uniongelmani johtuvat sairauksistani ja joudun syömään unilääkkeitä loppu elämäni. Kohdallani lääkkeettömistä menetelmistä ei olisi mitään apua. Olin hieman hölmistynyt, koska nefrologini oli juuri sanonut, ettei lääkkeeni tai fyysiset sairaudet aiheuta unettomuutta, että kyse on enemmän psyykkisestä ongelmasta. Lähdin vastaanotolta hölmistyneenä uusitut lääkereseptit mukanani. Mietin, että ketä tässä nyt kannattaa uskoa. Varmaa oli vain se, että en halunnut syödä lääkkeitä lopun elämääni. 

Tästä hieman eteenpäin aloin kiinnostumaan mindfulnessista eli tietoisesta läsnäolosta. Luin aiheesta ja facebookin unettomien vertaistukiryhmässä porukka oli saanut siitä apua. Kuulin sitten Leena Pennasen kännykkäsovelluksesta, jossa on eri pituisia ohjattuja harjoituksia. Latasin sovelluksen saman tien, koska se oli saanut paljon positiivista palautetta. Aloitin harjoittelun 3 minuutin harjoituksella. Seuraavana päivänä tein 5 minuuttia. Pyrin tekemään joka päivä ainakin lyhyen harjoittelun, välillä sitten jopa 20 minuutin harjoituksen. Parin viikon jälkeen huomasin nukkuvani paremmin. Nyt olen kuukauden tehnyt harjoituksia. Enää en tarvitse sovellusta, vaan pystyn tekemään niitä jo ilman sitä. Välillä toki teen edelleen sovelluksen avullakin harjoituksia. Olen nyt pärjännyt pelkällä melatoniinilla pääasiassa, välillä vähän opamoxia. Nukun hyvin enkä heräile yöllä virkeänä. Saatan heräillä, mutta nukahdan pian uudestaan. Nukun nyt ehkä 7-8 tunnin unia ilman unilääkkeitä. Tarkoitus on jossain vaiheessa vierottautua melatoniinista, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Olen onnellinen, että en uskonut sitä neuropsykiatria, vaan lähdin kokeilemaan muita keinoja. 

Tietoisen läsnäolon harjoittelut ovat vaikuttaneet myös valveillaoloaikaan. Nykyään teen treenit enemmän kehoa kuunnellen ja pidän niitä lepopäiviä, jos tuntuu, että keho niitä huutaa. Tämä ei tarkoita, että himmailisin treeneissä. Yleensä treenit vedän kunnolla, mutta keskityn palautumiseen erilailla kuin ennen. Riittävä uni tukee palautumista, mutta myös välipäivät ovat tärkeitä. Silloinkin saatan käydä ulkona kävelemässä, mutta se on todellista löntystelyä, jonka on tarkoitus vain virkistää mieltä ja kehoa. Jos kärsit uniongelmista, niin toivottavasti tästä on sinulle jotain apua. Päivityksiä tilanteesta tulee varmaan myöhemmin, kun aikaa on kulunut hieman enemmän, mutta jo kuukaudessa muutos on suuri aikaisempaan verrattuna.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Pikkujoulut, nuo turmion juhlat

Vuosi lähenee loppuaan ja SM-kisat lähestyy. Pitäisi siis varmaan kiristää tahtia treenien suhteen, mutta kai se on lupa välillä myös nollata. :P Tällä viikolla treenit on jäänyt aika vähiin, mutta ovat olleet kyllä laadukkaita. On saanut huomata, että vuorokaudessa on liian vähän tunteja ja on ollut pakko olla itselleen armollinen. Myös flunssa on vähän yrittänyt ilmoitella tulostaan, joka sekin on vaikuttanut treenien väliin jäämiseen. Tänään joudun viettämään rennon päivän, koska eilen vietettiin vpk:n pikkujouluja. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen join alkoholia enemmän kuin yhden annoksen. Täytyy kyllä sanoa, että hauskaa oli. Ensi vuonna uudestaan. ;) 

Luin juuri viikolla, että jos on ottanut muutaman annoksen alkoholia, niin pitäisi olla vuorokausi rehkimättä. Jos on ottanut vähän reilummin, niin keho tarvitsee jopa 48 tuntia palautuakseen siitä. Laskeskelin tässä, että tuli otettua reilu 4 alkoholiannosta, joka on omassa mittapuussani jo paljon. Krapulaa ei kuitenkaan ole, joten eiköhän sitä lenkille tule kuitenkin lähdettyä. Muistan yhden kerran, kun dialyysiaikana tuli otettua vähän reippaammin. Oli oikein kätevää, että kone puhdisti kehon yön aikana ja muiden potiessa krapulaa, itse lähdin aamulla salille. :D Jotain hyötyä siitäkin vempaimesta. :P

Nyt tosiaan alkaa jännittämään, kun 21.1.2017 on SM-kisat. Tiedän tason olevan kova ja paikalle on tulossa itseäni kovempia juoksijoita. Se on hyvin positiivinen asia, koska silloin on mahdollista saada itsestään enemmän irti. Jos pysyn edes suunnilleen muiden vauhdissa, niin olen parantanut tasoani jo paljon. Pituushypyn harjoittelu on jäänyt nyt vähille, voi olla, että se putoaa ohjelmasta pois. Aika ei vain tahdo riittää kaikkeen, kun pitää töissäkin välillä näyttäytyä ja kaikkea muutakin elämää on urheilun ulkopuolella. Nostan hattua niille, jotka jaksavat vuodesta toiseen panostaa kilpaurheiluun. Itse koen sen henkisesti raskaaksi, koska jos haluan oikeasti kehittyä, niin treenit ovat pois sosiaalisista suhteista ja muusta elämästä. Olen vähän sellainen ihminen, että haluaisin saada kaiken, niin tuntuu pahalta rajata monia mielenkiintoisia ja kivoja asioista pois, jotta voi kehittyä. 

Alkoholin suhteen olin siirron jälkeen 1,5vuotta täysin absolutisti. Nyt olen ottanut rennon suhteen ja saatan välillä nautiskella 2 senttilitraa hyvää viskiä. Tiedän liikaa, mitä alkoholi tekee keholle ja treenituloksille, joten ei ole kauheasti tehnyt mieli juoda. Eilenkin mietin tosissani, että jätänkö juomisen muille, jotta pystyn tänään tekemään kunnon treenin. Päädyin kuitenkin siihen, että pikkujoulut ovat vain kerran vuodessa ja haluan pitää hauskaa muiden kanssa rennosti. Tuskin kaikki vuoden treenit hukkaan menivät, vaikka vähän nyt ottikin. Osaan toki pitää hauskaa ilman viinaakin, mutta humalaisia on huomattavasti mukavampi katsella, jos on itsekin pienessä sievässä. :D Rennolla otteella kohti joulua ja uutta vuotta! :)