Itsetunto ja sen merkitys

Käsittelimme eilen koulussa itsetuntoa ja nyt ensimmäistä kertaa tajusin, miten monitahoisesta asiasta siinä on kyse ja että itsellä se on edelleen aika huono. Oivalsin myös, että se on toisille todella raskasta, että omaan huonon itsetunnon ja siksi tähän asiaan on nyt tultava muutos. Se sopii hyvin henkisen vahvuuden teemavuoteeni, joten haaste otettu vastaan. Mitä kaikkea itsetunto sitten on ja mihin se vaikuttaa?

Ensinnäkin itsetunto alkaa rakentua jo ihan pienenä vauvana, ensimmäisen elinvuoden aikana. Jos tänä aikana perustarpeet laiminlyödään, niin se voi näkyä ihmisen toiminnassa ja itsetunnossa vielä aikuisena, vaikka olisi siitä eteenpäin saanut hyvän perheen. Esimerkiksi oma äitiys voi nostaa traumat esille, vaikka muuten olisi siihen asti pärjännyt elämässä hyvin. Kasvun ja kehityksen kannalta palautteen saaminen ja antaminen on ensiarvoisen tärkeää ja jos saa aina vain negatiivista palautetta, niin sillä voi olla hyvin pitkäkestoisia vaikutuksia itsetuntoon. Jokainen meistä tarvitsee positiivista palautetta ja yritetään muistaa myös itse antaa sitä aina kun on tilaisuus. Perussääntönä on, että yhtä korjaavaa palautetta vastaan pitäisi antaa neljästä kymmeneen positiivista palautetta. Se on aika paljon, joten ei muuta kuin muita kehumaan ja maailma on taas vähän parempi paikka elää. :)

Palautteen antaminen ja saaminen on tosiaan tärkeää, mutta se ei ole aina kauhean helppoa varsinkaan huonon itsetunnon omaavalle. Palautetaitoja voi kuitenkin treenata ja ne on jaettu kuuteen eri osa-alueeseen. Huomaan omalla kohdalla vaikeuksia ainakin ajoittain kaikissa. Ensimmäinen askel on myöntää oma onnistuminen niin itselle kuin muille. Tämä on itselle ollut etenkin työelämässä erityisen haastavaa. Ajattelen, että jos sanon, että olen onnistunut jossain hyvin ja olen hyvä työssäni, niin olen muiden silmissä ylimielinen, jota en halua olla. Tämä taas sitten näkyy muille rasittavana itseni ja taitojeni väheksymisenä, kun petaa itselleen jo valmiiksi epäonnistumista tehtävästä, josta tietää suoriutuvansa hyvin. Toisaalta pidän omaa rimaa niin korkealla, että en oikeasti ajattele olevani hyvä missään, vaan lähinnä keskinkertainen, jolloin ei voi sanoa, että tämän osaan  hyvin, jos en omasta mielestä osaa. 

Oman virheen myöntäminen on tullut itselle helpommaksi iän myötä. Toisaalta ottaisin mielelläni myös muiden virheet kontolleni, ettei muille tulisi paha mieli ja saatan myöntää virheitä, joita en ole tehnyt. Virheiden myöntäminen on kuitenkin hyödyllinen taito. Korjaavan palautteen antaminen toista loukkaamatta on sekin tärkeä taito. Tässä olen mielestäni suhteellisen hyvä, mutta on kyllä tullut myös monesti töksäytettyä erilaisissa asioissa. Olen kuitenkin tietoisesti treenannut tätä ja kehittynyt. Toisaalta korjaavan palautteen antaminen on hyvin vaikeaa, kun en halua päteä ja jopa selkeistä virheistä sanominen on joskus haastavaa. Korjaavan palautteen vastaanottamisessa joudun tekemään vielä paljon töitä, varsinkin niiden asioiden suhteen, joista luulen tietäväni jotain. Jos olen jossain asiassa ihan noviisi, niin silloin palautteen vastaanottaminen on helppoa ja imen tietoa muilta mielelläni. Itsetunnon ja jaksamisen kannalta on myös tärkää antaa kannustavaa ja rakentavaa palautetta toisille. Tätä annan mielelläni, mutta aina sitäkin voisi enemmän muistaa antaa. Viimeisenä kuudesta osiosta on myönteisen palautteen vastaanottaminen, joka on itselleni edelleen haastavaa, vaikka olenkin kehittynyt siinä hurjasti. Siinä missä ennen tunsin suurta häpeää, jos onnistuin ja joku muukin huomasi sen, niin nykyään osaan iloita omasta onnistumisesta ja kiittää toisen palautteesta. 

Milloin sitten itsetunto on riittävän hyvä? Täydellinen se ei varmaan voi olla koskaan ja se vaihtelee tilanteiden ja elämänvaiheen mukaan. Mutta voisi ajatella, että itsetunto on riittävä silloin, kun osaa arvostaa itseään ja luottaa itseensä sekä pitää elämäänsä arvokkaana ilman ulkoisia meriittejä ja tietää riittävänsä sellaisena kuin on. Itsellä tämä alue pääsee työnalle, koska arvotan itseäni paljon saavutusten kautta ja koska ne eivät ole kummoisia, niin en pidä itseäni järin arvokkaana. Tämä on aika surullista, mutta totta. Hyvästä itsetunnosta kertoo myös kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä ja että on riippumaton muiden mielipiteistä. Tämä osa-alue on melko hyvällä tasolla itselläni, vaikka monesti epäilenkin itseäni. Uskallan kuitenkin toimia oman pään mukaan.

Työnsarkaa riittää, mutta tästä on hyvä lähteä kohti parempaa itsetuntoa ja henkisesti vahvempana tulevaan. Sitten kun omaan hyvän itsetunnon, niin pettymykset eivät enää vaikuta elämääni, vaan voin jatkaa hyvillä mielin eteenpäin, vaikka olisi huonosti mennyt kisa takana. Urheilu on hyvä väline harjoitella pettymysten sietämistä ja nykyään pääsen niistä jo yli melko nopeasti. Pitää opetella ajattelemaan, että vaikka en rikkoisi ennätyksiä urheilijana, niin olen silti ihan hyvä tyyppi ja ihan kelpo urheilijakin. Moni treenaa ja kilpailee vuosi kausia pääsemättä ikinä parhaiden joukkoon eikä se saisikaan olla urheilun tarkoitus, vaan se, että se on mukavaa ja palkitsevaa ja samalla pysyy paremmassa kunnossa. Tsempataan toisemme parempaan itsetuntoon! :)

Yhteenveto kisakaudesta ja uudet tavoitteet

Kesä on mennyt nopeasti ja blogin päivitys on jäänyt ajanpuutteen vuoksi kokonaan. Nyt on opiskelut taas alkanut ja kisat kisattu, niin on hyvä miettiä, että miten kaikki on mennyt. Omalla kohdalla harjoituskausi on ollut hyvä ja saavutin sen aikana ainakin melkein tavoitteeni. Voimatasoja sain nostettua paljon ja myös räjähtävyys parani. Heinäkuussa oli ensimmäiset kisat, joissa työnsin heti ennätykseni 8.63 metriä, joka jäikin sitten oman kauteni parhaaksi tulokseksi. Oma ennätys parani 26cm, joten kai sitä pitää olla ihan tyytyväinen. Seuraavat kisat olivat veteraanien SM-kisat, joihin oli odotukset korkealla ennätyksen parantamisen suhteen. Sain työnnettyä hyvän sarjan, mutta päivän parhaaksi jäi kuitenkin 8.57 metriä. Ennen kisaa olin ollut viikon lomalla ja nukkunut huonosti. Edeltävinä päivinä tuli myös paljon jaloilla olemista, joten en ollut kauhean levännyt. Fiilis oli hyvä, vaikka kunnon terävyys jäi puuttumaan. Samana päivänä oli kesäni ensimmäinen kiekkokisa, jossa täräytin viimeisellä heitolla 21.20, joka riitti hopeamitaliin ja on uusi Suomen ennätys. :D Menin hakemaan palkinnon ja leijuin sen päivän. 

Parayleisurheilun SM-kisat, Anni Metsolan kanssa palkintojen jako

Päätin mennä seuraavana päivänä hippokisoihin, joissa sain teknisesti ihan hyvää suoritusta, mutta väsynyt kroppa sai tulokset jäämään 7.94 metriin. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen kisan jälkeen. Kauden päätöskisat olivat sitten seuraavana viikonloppuna parayleisurheilun SM-kisat, jotka olivatkin sitten osaltani floppi. Kotoa lähtiessä olin huippufiiliksellä, mutta ovesta ulos astuessa kisafiilis katosi enkä tavoittanut sitä koko viikonloppuna. Syynä tähän oli se, että huomasin, että mieheni pyörä oli varastettu ovemme edestä enkä päässyt ikävästä fiiliksestä yli. Tuntui typerältä kisata sellaisen jälkeen, kun jollain lailla yksityisyyttämme oli loukattu. 

Aikuisurheilijoiden SM-kisojen kilpailijanumero

Kisa alkoi 100metrin juoksulla ja olen siis juossut matkan kilpaa viimeksi kaksi vuotta sitten. En ollut pystynyt penikkavaivojen takia juoksemaan ollenkaan viimeiseen 2 viikkoon ja jännitin todella paljon lähtöä ja sitä, jaksanko juosta maaliin asti. No pääsin matkaan ja jaksoin juosta maaliin asti aikaan 18.52 sekuntia. Olin tähän tyytyväinen ja fiilis oli hetken aikaa todella hyvä. Sitten iski kipu vaivansenluuhun enkä pystynyt varaamaan kunnolla oikealle jalalle. Aikaa kuulakisan alkuun oli puoli tuntia ja kipu oli kova ja vihlova. Toisin sanoen en pystynyt lämmittelemään kuulaa varten juurikaan ja istuin pitäen kylmäpussia jalalla työntöjen välit. Päätin kuitenkin viedä kisan läpi ja sain parhaalla työnnöllä 8.02 metriä. Tekniikassa tuli perusvirheitä enkä kivulta oikein pystynyt keskittymään tai saamaan voimaa työntöön. Tästä sitten palkintojenjaon kautta hieman pettyneenä kotiin. 

Mitaliskumppa

Seuraavana päivänä oli kesän toinen ja viimeinen kiekkokilpailu, kun en tosiaan koko kesänä töiden ja muiden menojen vuoksi ehtinyt käydä kisoissa. Jalka oli edelleen kipeä, vaikka olin ottanut kipulääkettä enkä pystynyt kunnolla taaskaan lämmittelemään. Kroppa myös tuntui aika väsyneeltä, mutta sen herättämiseen olisi tarvinnut jotain hengästyttävää eikä sellaista pystynyt tekemään. Tekniikassa tein perusvirheitä enkä saanut yhtään heittoa lähtemään. Kisan jälkeen tunteet purkautuivat pettymyksenä ja itkuna. Tulos jäi vaatimattomaan 18.91 metriin enkä olisi halunnut hakea siitä palkintoa. Huomasin, että olin kesän jäljiltä niin henkisesti kuin fyysisesti hyvin väsynyt, joka näkyi niin tuloksessa kuin reagoinnissa. 

Elämäni ensimmäinen terveiden kisoissa saavutettu mitali

Yhteenvetona voi todeta, että kesään mahtui kaksi hyvää kisaa ja kaksi huonoa. Kesä näytti, että potentiaalia on, kun vain keksii, miten sen kaivaa esille. Jälkikäteen mietin, että kahden kisan välissä olisi pitänyt tehdä yksi kova treeni eikä pelkkää herkistelyä, mitä nyt tuli tehtyä kaksi viikkoa. Tämä viikko on mennyt levätessä, joka on kyllä tullut ihan tarpeeseen. Tänä kesänä en työntänyt tai heittänyt niin hyvin kuin olin ajatellut, mutta ehkä ensi kesänä sitten. Siitä päästäänkin tavoitteisiin, jotka ovat seuraavalle kaudelle vähän erilaiset kuin tälle kaudelle. 

Olen päättänyt, että tulevalla kaudella keskityn henkisen vahvuuden kasvattamiseen ja tekniikan hiomiseen. Voimatasoni ovat hyvät ja niiden suhteen keskityn ylläpitämiseen pääsääntöisesti. Lisään tekniikkatreenin määrää, jotta voin siinä joskus kehittyä. Yritän keskittyä positiivisuuteen ja ilon kautta tekemiseen ja lopettaa vertailun muihin. Tiedän, että en ole teknisesti lahjakas ja tekniikan oppiminen vaatii minulta huomattavasti enemmän ponnisteluita kuin useimmilta muilta. Mutta löytyy multakin alueita, joilla olen lahjakas. 13 vuoden määrätietoinen salitreenaaminen on kasvattanut voimatasoni hyväksi ja voimani kehittyvät aika hyvin ja lihakset ottavat vastaan voimatreeniä. Olen myös oivaltanut, että periksi antamattomuus ja sinnikyys ovat nekin lahjakkuutta. Samoin kuin se, että jaksan tehdä paljon töitä kehittyäkseni, vaikka lähtötaso on ollut todella olematon ja kehittyminen hidasta. 

Liityin juuri Sanna Kämäräisen Henkisesti vahva-sivustolle ja olen hyvin inspiroitunut siitä. Haluan jatkossa olla henkisesti vahva ja yhtä valovoimainen ja upea, kuin edellä mainittu idolini. Yritän oppia hyväksymään sen, että aina ei voi onnistua eikä tehdä ennätyksiään, mutta silti voi olla ihan hyvä. Haluan inspiroida muita tavoittelemaan unelmiaan, vaikka ne tuntuisivat kaukaisilta tai jopa mahdottomilta. Haluan päästä siitä yli, että en kehity yhtä nopeasti kuin muut, mutta kehityn silti. Yritän saada iskostettua mieleeni sen, että ei tarvitse olla paras, silti voi olla riittävä. Tämä pätee elämän jokaisella osa-alueella ja aiheuttaa ennen pitkää totaalisen loppuun palamisen, jos en opi laskemaan omaa vaatimustasoa. On meinaan aika turhauttavaa, kun oma rima on todella korkealla ja sen yli pääsee vain yhdellä kerrasta kymmenestä. Kun se olisi pykälää alempana, niin tiputtaisin sen vain joka kymmenes kerta, jolloin kokonaistyytyväisyys elämäänkin olisi huomattavasti korkeampi. Tästä on hyvä jatkaa Sannan viitoittamalla tiellä!