Mistä pelot johtuvat?

Olen ollut ikäni rohkea pelkuri. Tällä tarkoitan sitä, että olen pelännyt todella monia, usein naurettaviakin asioita, mutta aina rohkeasti mennyt pelkoja päin ja uhmannut niitä. Itse tilanteista en ole nauttinut, mutta itsensä voittamisen tunne on kyllä hyvä. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että ainakin lähes kaikki pelkoni ovat hävinneet ja olen yrittänyt pohtia, mistä tämä kaikki voisi johtua. 

Pelot ovat siis yksi kerrallaan hävinneet sen jälkeen, kun sain uuden munuaisen. Ensimmäinen asia siirron jälkeen oli, johon kiinnitin huomiota, oli ajatapani. Olin ennen epävarma kuski, jolle ei tullut mieleenkään ohittaa maantiellä ketään. Jopa traktorin ohitus tuotti suurta ahdistusta ja jopa pelkoa. Ohitustilanteen jälkeen sydän hakkasi ja koko kroppa tärisi. Siirron jälkeen ajelin jälleen tuttua mäntsäläntietä, jolla en siis ikinä ole uskaltanut ohitella. Nyt kuitenkin painoin menemään lievää ylinopeutta eikä ollut mitään vaikeuksia ohitella rekkoja, jos ne tulivat 100km/h alueella tielleni. Toki tein tämän turvallisesti, mutta täysin määrätietoisesti ja pelottomasti. Tällöin ajattelin, että ehkä henkilö, jolta sain munuaisen, on ollut eläessään hurjapää. 

Ensimmäisenä kesänä siirron jälkeen tuli toinen yllätys. Olen kärsinyt pahasta hämähäkkifobiasta niin kauan kuin muistan. Hämähäkin nähdessäni olen kiljunut ja jos olen ollut yksin, olen hakenut kroppa täristen jotain kättä pidempää, jolla olen voinut listiä viattoman hämähäkin. Olen jopa herättänyt mieheni kuudelta aamulla, koska vessassani oli lukki enkä voinut mennä sinne. Jos joskus näin sisällä hämähäkin enkä saanut sitä tapettua, niin olin suorastaan vainoharhainen enkä uskaltanut astua lattialle, ennen kuin se oli eliminoitu. Mutta siirron jälkeinen kesä oli tosiaan erilainen. Menin mökillemme tekemään kevätsiivousta ja yhtä pöytää siirtäessäni löysin sen takaa kolme isohkoa hämähäkkiä. Paniikin sijaan otin hämähäkit yksi kerrallaan käteeni ja vein ulos. Jopa juttelin niille mukavia. Ja taas olin yhtä ihmeissäni, mitä on tapahtunut. Nyt ajattelin asian johtuvan hyljinnänestolääkkeistä, jotka ovat melkoista myrkkyä. Ajattelin, että ne ovat vaikuttaneet fobiakeskukseeni ja kadottaneen kammon. 

Korkeanpaikankammoni on ollut ainakin koko aikuisiän todella paha. Sitä tunnetta kropassa on vaikea kuvailla, joka on iskenyt korkeissa paikoissa. Ja siis omalla kohdallani nämä oireet iskivät päälle jo noustessani tikkaita pari askelmaa. Siis päässä on alkanut heittää kunnolla ja jalat menneen tönköiksi ja lyöneet jarrun päälle. Tästä olen kirjoittanut aikasemmin tekstissä minä vastaan korkean paikan kammo. Olen aina uhmannut tätä ja mennyt korkeisiin paikkohin, koska olen ajatellut sen poistavan kammon. Näin ei ole käynyt. Nyt kuitenkin on käynyt taas jotain perin kummallista. Lensimme Malagaan ja menimme siellä maailmanpyörään. Normaalisti jo sellaiseen meno pistää oireet päälle, mutta nyt pystyin nauttimaan täysin rinnoin maisemista tietoakaan mistään oireista. Sama toistui viikon aikana monta kertaa, kun menin paikkoihin, jotka ennen olisivat olleen hankalia. Tänä viikonloppuna olin maalaustalkoissa ja ilman ongelmia kiipesin tikkaita pitkin ylös ja maalasin seinän yläosaa. Eikä tuntunut pätkääkään pahalta. Tämän olen ajatellut johtuvan lentämisestä. Jokin siinä nousun ja laskun aikana on mennyt aivoissani vinksalleen ja myös tämä kammo on kadonnut. 

Viikonloppuna törmäsin kuitenkin mielenkiintoiseen asiaan ja saattaa olla, että teoriani menevät ainakin osin uusiksi. Nimittäin kiinalaisen lääketieteen mukaan pelko asuu munuasissa. Jos siis joudut elämään jatkuvassa pelossa, alkavat munuaiset oireilla. Joten miksi se ei toimisi myös toisinpäin? Kun munuaiset eivät toimi, pelot saavat sinusta vallan. Mielestäni nämä edellä mainitut pelot eivät hallinneet lapsena, ne pahentuivat aikuisiällä huomattavasti. En tiedä, koska munuaiseni alkoivat käydä vajaalla, mutta parikymppisenä ne olivat jo melko heikossa hapessa. Tällä hetkellä tilanne on parempi kuin varmaan ikinä aikuisiällä on ollut, vaikka vajaatoimintaa edelleenkin on. Olen siis tullut siihen johtopäätökseen, että toimiva munuainen on auttanut pelkojen kanssa, koska mitään erityistä en ole tehnyt sen eteen, että en esimerkiksi pelkäisi hämähäkkejä. Nyt olen niiden ystävä, vaikka en niitä sisälle edelleenkään halua. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko muilla munuaissiirron saaneilla vastaavia kokemuksia vai olenko ihan hakoteillä teoriani kanssa. :D Joka tapauksessa, enää pelko ei rajoita elämääni. Jopa esiintymiskammo on lähtenyt kävelemään eikä ole takaisin tullut.

Kauneus, mitä se on?

Tässä taannoin kävimme työporukalla keskustelua plastiikkakirurgiasta. Eräs kollega on ollut aiemmin vuosia töissä yksityisellä klinikalla, joten erilaisia näkemyksiä löytyi. Mielestäni plastiikkakirurgialle on paikkansa, mutta sen ei pitäisi olla ratkaisu itsetunto-ongelmiin. Ja monelle siitä tulee lopulta kierre, jota on vaikea katkaista, kun lähtee yhtä "vikaa" korjaamaan. Pian niitä onkin jo koko liuta ja lopputuloksen näkee valitettavasti varsinkin monien julkisuuden henkilöiden esimerkistä. Eikä se ole mairitteleva.

Itse voin rehellisesti sanoa, että en mieti peilin ulkopuolella ulkonäköäni, en ole miettinyt koskaan. Vaikka kiroisin peilin edessä kaksoisleukaa tai mustia silmänalusia kuinka paljon, niin unohdan asian välittömästi, kun siirryn pois peilin edestä. Olen yrittänyt opetella vilkaisemaan peiliin ennen kotia lähtöä, koska joskus on ollut hammastahnaa suunpielissä tai muuta vastaavaa ja huomannut asian vasta kotiin tullessa...

Olen saanut kuulla lapsena ja nuorena ulkonäöstäni paljon kommentteja ja hyvin harva on ollut kehuva. Ala-asteelta jäi lämpimänä muistona mieleen, kun eräs luokan tyttö katsoi kulmakarvojani ja kadehti, kun niitä ei tarvitse meikata, näyttävät hyvältä muutenkin. Muuten sitten olenkin  ollut liian laiha tai läski, pitkä tai lyhyt tai sitten vain vääränlaiset hiukset. Rimppakinttu-kommetti on vaikuttanut kehokuvaani kaikista eniten.

Itsetuntoni oli nuorempana hyvin heikko ja olen tullut pitkän tien tähän päivään, jolloin olen kaikkine virheineni tyytyväinen itseeni. Olin ehkä 24-vuotias, kun umpilisäkkeeni poistettiin. Olin kärsinyt ruokahaluttomuudesta silloin pitkään ja olin todella laiha tahtomattani. Siksi satutti, kun lääkäri tokaisi inhoten, miten voit olla noin laiha. Itkin myös rumaa arpea, joka pilasi kehoni. Silloin ajattelin, että ulkonäkö on ainoa hyvä asia minussa ja nyt sekin vietiin. Siitä kuitenkin alkoi itsensä hyväksyminen ja itsetunnon rakentaminen muiden seikkojen kuin ulkonäön varaan. Kävin myös terapiassa, jossa en kyllä ulkonnäöstä tainnut juuri puhua.

Vuonna 2012 olin päässyt jo niin pitkälle, ettei dialyysikatetrin asentaminen vatsaani aiheuttanut mitään kriisiä. Kylvin siitä puolen metrin kumiletkusta huumoria ja ajattelin sen olevan nyt osa minua, elämänlanka. Kävin sen kanssa normaalisti suihkussa kuntosalilla ja käytin tiukkoja toppeja, joiden läpi se näkyi. Myöhemmin vatsaani kehittyi greipin kokoinen haavatyrä, joka oli kaikkea muuta kuin kaunis, mutta sekään ei aiheuttanut ulkonäkökriisiä. Se korjattiin noin vuoden kuluttua verkolla, joka laitettiin lihaksen ja läskin väliin omasta toivomuksesta sillä seurauksella, että mahassani on ikuinen läskilisäkepallo. Se ei kuitenkaan ole ollut este kulkea bikineissä, niinkuin ei muutkaan arvet. Ne kertovat elämästä ja  ilman arpiani olisin kuollut.

Elinsiirron jälkeen annetaan isot määrät kortisonia, joka omalla kohdallani turvotti kasvot tunnistamattomaksi. Tiesin, että niin tulee käymään ja suhtauduin asiaan huumorilla. Edelleen omistan vähän kortisonipöhöä naamassa, mutta mitäpä siitä. Olihan se hauskaa, kun vanhat työkaverit eivät enää tunnistaneet töissä. :D Nämä kaikki kokemukset ovat opettaneet, että kauneus on katoavaista eikä kaikkiin asioihin voi vaikuttaa. Jos rakentaa identiteettinsä ulkonäön varaan, on aika heikoilla vesillä. Itse en käsittele kuviani, koska haluan omalta osaltani helpottaa ehkä jonkun ulkonäköpaineita realistisilla kuvilla. Ne eivät ehkä ole kauniita, mutta ainakin ne ovat aitoja, niinkuin minäkin. Miksi haluaisin esittää netissä muuta kuin mitä olen? Haluan, että ihmisest tunnistavat minut kuvista.

Itselläni on monenlaisia kauneusvirheitä, kuten maksaläiskiä naamassa ja kroonisesti tummat silmänaluset. Hoidan kauneuttani lähinnä pitämällä ihon hyvässä kunnossa ja kosteana. Paras kauneusniksini onkin uteliaisuutta ja elämänjanoa tuikkivat silmät, säteilevät hymy ja hyvä ryhti. Mieluummin haluan ihmisten muistavan minut hymystä, kuin hyvästä perseestä. Pienet kauneusvirheet tekevät ihmisistä mielenkiintoisia ja usein muissa ihmisissä juuri nämä asiat ovat niitä, jotka ovat niitä kauniita. Täydellisyys ei ole järin mielenkiintoista ja persoona on se, joka jää mieleen ja tekee meistä juuri meidät, täydellisen epätäydellisinä.

Kisareissu pakettiin

Lauantai24.6 Lähtö kotoa

Lauantaina koitti vihdoin se päivä, kun reissu sai alkaa. Aamulla oli edessä vielä viimeiset treenit, kun menin avokkini kanssa Hervannan urheilukentälle ottamaan viimeiset lähdöt ja kuulantyönnöt. Aloitin kuulalla ottamalla pari lämmittelytyöntöä, jonka jälkeen kuvitellun kisan. Tässä vaiheessa olin vielä siinä uskossa, että 8 parasta saa 6 työntöä, joten otin sen mukaan työnnöt. Ensimmäiset lensivät vain jonkin verran yli seiskan viivan, kunnes muistin Hippokisoista vuoden takaa, että joku punnersi työntöjen välissä. Niinpä otin kolme terävää punnerrusta ja vähän paikallaan juoksua ja ei muuta kuin rinkiin. Yllätys olikin melkoinen, kun työntö ylsi omaan ennätykseeni, 7,77metriin. Niinpä sain itselleni uuden rutiinin ainakin kisoihin. Juoksua otin pari kiihdytystä ja vähän murtunut jalkapöytä itsestään ilmoitteli. Siitä sitten kotiin syömään ja lähtö kohti Vantaata, jonne menimme hotelliin yöksi.

Viimeinen juoksuveto suomessa

Sunnuntai 25.6 Hei me lennetään!

Rupesin edellisenä iltana nukkumaan ajoissa, mutta heräsin sitten puolen yön aikaan enkä saanut enää unta. Päässä ei oikein pyörinyt mitään, mutta kai sitä sitten alitajuisesti jännitti. Kolmen aikaan oli herätys ja aamupalan kautta taksilla lentokentälle. Siellä sitten näkikin ensimmäisiä tuttuja ja saatiin onneksi miehen kanssa lähtöselvityksessä vierekkäiset paikat ja itse sain ikkunapaikan. :D Sitten seurasi osuus, jota olin jännittänyt paljon, nimittäin turvatarkastus. Pelkäsin, että lääkkeeni takavarikoidaan, mutta eipä niitä kiinnostanut muu kuin että onko nesteitä. Siitä sitten kakkosaamupalalle odottelemaan lennon lähtöä.

Lentokentällä lähtöä odotellessa :)

Lentokoneessa yllätyin sen ahtaudesta. Tykkäsin nousuvaiheesta. Puuduttavaahan siellä kököttäminen oli eikä kehdannut jaloitellakaan kuin kerran, kun oli siellä ikkunapaikalla. Sääkin oli pilvinen suuren osan matkasta, niin näkyi vain valkoista hattaraa alapuolella. Lasku oli tasainen ja laukutkin löysi perille. :) Malagan päässä oli sitten vähän epäselvää, mistä bussi hotellille lähtee, mutta lopulta kaikki pääsivät hotellille ja lämpöä piisasi. Ehdittiin käydä hattu-ostoksilla ennen avajaisseremoniaa. Myös Malagan ominaishaju, viemäri, tuli nopeasti tutuksi. :D

Espanja koneesta katsottuna

Lähdimme koko joukkueen voimin ensimmäisen palaverin jälkeen kävelemään hotellilta kohti härkätaisteluareenaa, jossa avajaiset järjestettiin. Paikan käyttötarkoitusta en hyväksy, mutta kyllähän se näyttävä rakennelma on. Avajaiset alkoivat espanjalaiseen tyyliin myöhässä. Olimme lippukulkueessa aika alkupäässä ja pääsimme seuraamaan muiden maiden joukkueita. Itse sain kunnian kantaa Suomen lippu ja ylpeänä sitä kannoinkin. Kannattajat varastettiin etukäteen areenalle yleisöksi. Kulkueita seurasi hienoja esityksiä, joissa oli modernia tanssia ja jopa yksi hevonen mukana. Puheet kuitenkin kestivät aivan liian kauan ja coctail-tilaisuus alkoi aika reilusti myöhässä. Meinasin jo pariin otteeseen luovuttaa, mutta kannatti odottaa, koska ruoka oli oikeasti hyvää ja sitä oli riittävästi. Alkoholiakin olisi saanut juoda mielin määrin, mutta itse en siihen koskenut vielä tässä vaiheessa viikkoa. :P Väsyneenä, mutta onnellisena nukkumaan vuorokauden valvomisen jälkeen.

Lähes koko Suomen joukkue

Yksi avajaisesityksistä

Härkätaisteluareena

Maanantai 26.6 Loma, loma, loma!!!

Alkuviikosta ei itselläni ollut mitään ohjelmaa, paitsi tietenkin iltaisin joukkuepalaveri. Tutustuimme ihanassa lämmössä lähialueisiin palmuja ihaillen. Onneksi meri oli lähellä, niin tuli myös raikasta tuulenvirettä helpottamaan hellettä. Alku meni ihan hyvin ja kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa, itse otin turvallisen pasta-annoksen. Yritin sönköttää jotain espanjaksi, mutta en tullut ymmärretyksi, joten englanti ja elekieli toimivat paremmin sillä kertaa. :P Siitä sitten ajattelimme lähteä käymään maailmanpyörässä, joka sijaitsi ihan satamarannassa. Matkalla sinne ihailin hevosia siihen malliin, että unohdin katsoa, mihin astun. Niinpä onnistuin kompuroimaan ja telomaan vasemman nilkan, joka on vieläkin vähän kipeä kävellessä. Siitä piti kuitenkin klinkata maailmanpyörään ennen kuin lähdettiin hotellille vähän teippailemaan ja ottamaan särkylääkettä. Maailmanpyörästä oli kyllä upeat näkymät. Vuoristoa lähes joka suunnassa ja tietenkin meri. Kaikista jännintä oli huomata, ettei päässä heittänyt yhtään tai jalat lyönyt veteläksi. Jostain kumman syystä korkeanpaikankammosta ei ollut enää tietoakaan.

Maailmanpyörä taustalla

Maailmanpyörässä telotun jalan kanssa

Omatekemäni teippaukset toimivat hyvin, sillä pystyin kävelemään vielä päivän aikana ympäriinsä. Meillä oli kuitenkin onneksi matkassa myös oma fysioterapeutti, jonka hälyytin paikalla tekemään oikeat teippaukset. Opin paljon kinesioteippauksesta, esimerkiksi sen, että kannattaa pyytää ammattilaista teippailemaan. Sain jykevät teipit nilkkaan ja ohjeen pitää jäitä siinä kolmesti päivässä. Teippien vaihto sovittiin torstai-illalle, kun perjaintaina olisi edessä juoksua ja kuulaa. Olen kiitollinen tästä palvelusta, koska ilman teippejä olisi omat kisat saattaneet jäädä kokonaan väliin. Päivä päättyi illalliseen hotellilla ja joukkuepalaveriin. Myös ensimmäisille mitalisteille pääsi taputtamaan. :)

Teipattu jalka

Tiistai 27.6 Tutustumista paikalliseen bussiliikenteeseen

Tähän mennessä olimme oppineet jo sen verran, että kuuminta oli klo 16 eteenpäin. Päätimme siis lähteä heti aamupalan jälkeen käymään linnakkeen raunioilla. Sinne olisi päässyt kätevästi kävellen, mutta päätin säästää jalkojani ja menimme ylös bussilla. Bussi tuli pysäkille minuutilleen aikataulussa ja oli hyvin ilmastoitu. Bussiliikenne muutenkin näytti olevan vilkasta ja toimivaa. Bussi kierteli vähän ennen ylösmenemistä ja samalla näki vähän taas uusia maisemia. Olin vähän pettynyt, koska linnakkeeseen ei päässyt sisään. Sen sijaan muurien päällä pääsi kävelemään ja muutenkin kiipeämään väijytystorneihin maisemia ihailemaan. Kävimme myös kahvilassa siellä, jossa oli taivaallista, tuorepuristettua appelsiinimehua. Sen voimin lähdimme laskeutumaan alaspäin kohti toista rauniota, jonka sisäänpääsyyn sai ostaa samalla. Matka meni nopeasti, mutta alkuun oli vähän vaikeuksia löytää sisäänkäyntiä alhaalla olevalle rauniolle.

Linnoitus

Raunioilla mehulla

Vähän linnoitusta

Toivomusamme

Lopulta löysimme sisäänkäynnin ja etsimme sopivan paikan lounassämpylöiden nauttimiseen. Siellä oli ihan hienoa, mutta ehkä itse olisin kaivannut pääsyä vankityrmiin tai muihin synkkiin paikkoihin. Nyt pääsi hienoksi laitettuun puutarhaan, jossa oli erilaisia suihkulähteitä ja taas muurin päälle tallustelemaan. Ihan mukavaa sekin toki oli, ei siinä mitään. Olen vain jostain syystä kiinnostunut linnojen ja raunioiden synkimmistä paikoista. :D Kävimme vielä palmujen katveessa kävelemässä ja löysimme aivan parhaan paikan. Leikkipaikan yhteydessä oli pieni baari, josta sai myös aivan ihania hedelmäfruitieita. Siellä kaikki tehtiin tuoreista hedelmistä ja laitettiin vielä coctailsateenvarjo ja koristelut drinkkiin. :D Kaikeksi onneksi paikka oli vielä ihan hotellimme vieressä.

Herkullinen fruitie

Keskiviikko 28.6 Viimeistelytreeniä ja kisapaikan stekkaus

Virallisesti yleisurheilun harjoittelupäivä oli torstai, mutta menimme kentälle jo keskiviikkona, jotta voi vielä viimeiset viimeistelyt vedellä. Päätimme taas kokeilla vähän paikallista meininkiä ja kävelimme lähimmälle metro-asemalle. Malagassa on kaksi metrolinjaa, joten kulkeminen oli aika helppoa. Varsinkin, kun yleisurheilustadioni sijaitsi toisen linjan päätepysäkin vieressä. Metrot olivat uudenkarheat eikä ruuhkaa ollut ollenkaan. Vaunuja ei ollut montaa eikä ne ollut kovin pitkiä. Myös istumapaikkoja oli aika vähän, kun on tottunut Helsingin metroon. Mutta homma toimi. Löysimme myös hyvin yleisurheilustadionin ja sen sisäänkäynninkin, josta pääsi kentälle. Itse kentällä oli jo aamusta todella kuuma, vaikka mereltä tuulikin. Onneksi katsomon alla oli sisällä juoksurata, jonne sai mennä ottamaan vetoja. Siellä oli paljon muitakin meikäläisiä eri maista treenaamassa. Itse otin vain lämmittelyn ja kaksi kiihdytystä. Harmikseni paikalla ei ollut lähtötelineitä, joten niitä en ehtinyt enää harjoittelemaan ennen kisoja.

Treenit alkamassa

Kuulan kuivaharjoittelu

Tähän asti en oikein ollut edes tajunnut, että sitä on tultu oikeasti kisaamaan, mutta nyt se alkoi vihdoin konkretisoitua. Näki muita urheilijoita ja pääsi itsekin vetämään piikkarit jalkaan. Kuulaa en päässyt  kuin kuivaharjoittelemaan, mutta oli sekin tyhjää parempi. Menimme samalla reissulla katsomaan Suomen edustajia uimastadionille, jossa sai taas ihmetellä kisojen järjestelyitä. Emme löytäneet lähistöltä yhtäkään mainosta kisoista, saati opasteita, mihin yleisö menee kannustamaan. Kiersimme kaikki väärät paikat ennen kuin lopulta löysimme katsomon. Saimmekin todistaa kulta- ja pronssiuinteja. Hyvä meidän tyypit! :) Loppupäivä kuluikin sitten huilien ja ympäriinsä tallustaen.

Kisastadioni

Torstai 29.6 Ravintolatilaus espanjaksi

Valmistauduin tähän reissuun opiskelemalla Duo lingo-kännykkäsovelluksella espanjaa. Tosin viimeiset neljä viikkoa ennen matkaa into lopahti ja vilkaisin sovellusta vain satunnaisesti. Otin tavoitteeksi, että osaan tilata ravintolassa ruuan ja nyt sain vihdoin tehdä sen! Tilasin ateriat neljälle oikein sujuvalla espanjalla. Itsekin hämmästyin. Olisi tosin pitänyt viedä homma vähän pidemmälle ja opetella myös laskun pyytäminen. :P Mutta saimme kaikki mitä halusimme ja lopulta laskunkin. :D Tämä tapahtui turistialueen ulkopuolella, jossa ei englantia sitten enää juuri ollenkaan puhuttukkaan. Kerran minä, jolla on aina ollut englanti 5 ja ruotsikin meni ammattikorkeassa 2 läpi tukiopetuksen ja valmentavien turvin, sain olla se kielitaitoisin! :D Oli kyllä aika mahtava fiilis. Ja kyllä englantikin alkoi taipua paljon paremmin, kun sitä joutui käyttämään. Nyt uskon, että kyllä sitä oppii, kun on pakko. En olekaan niin luupää kuin olen kuvitellut. Koulun opetusmetodit vain eivät toimi omalla kohdallani ollenkaan, sen sijaan kännykkäsovellus toimii. :D

Päivä huipentui vierailuun katetraalissa, jonka rakentaminen oli aloitettu jo kauan sitten, mutta se oli jäänyt vähän kesken. Oli mykistävää, miten suurta kaikki oli siellä sisällä. Tunsi itsensä hyvin pieneksi. Ja yllättävää, miten raakoja tauluja siellä oli seinät täynnä. Yhdessäkin oli katkaistu ihmiseltä pää, joka oli vieressä maassa. Kaikki oli koristeellista ja paljon kullattuja juttuja. Olisi ollut hauska käydä kellotornissa, mutta se ei ollut yleisölle auki. Asuukohan sielläkin Quasimodo tai vastaava? :P

Katetraali hoellin katolta

Katetraalia sisältä

Illalla käytiin vielä läpi seuraavan päivän aikataulut. Jotenkin uskomatonta, että edes edellisenä iltana ei ollut vielä kaikki tiedot vahvistettuja ja muutoksiin piti varautua. No, rento kulttuuri, pitää yrittää ymmärtää. :P Ja toisaalta, kaikki aikataulut nyt olivat vain suuntaa antavia, joten mihinkä niitä tarvitsee. Ei kai urheilijan tarvitse tietää edellisenä päivänä, monelta omat lajit alkavat. :D

Katetraali

30.6 Ensimmäinen kisapäivä

Aamu alkoi rauhallisesti, koska aikataulun mukaan ensimmäinen 100 metrin juoksuni alkaisi vasta klo 11.00. Tosin jo aamulla oli tullut viestiä kisapaikalta, että aikataulut ovat myöhässä tunnin verran. :D Suuntasimme taksilla kisapaikalla kuitenkin hyvissä ajoin saadaksemme tietää, että lähtö on ainakin 1h ja 20 minuuttia myöhässä. Lopulta pari tuntia taisi startti olla jäljessä aikataulusta. Päivä oli muutenkin aikamoinen farssi järjestelyjen puolesta.

Menossa stadionille

Pääsin lopulta juoksemaan semifinaalin joskus klo 13. Viimeiseen asti oli epäselvää, olenko enimmäisessä vai toisessa startissa. Lopulta kutsuttiin radalle ja sain asetella rauhassa telineet. Meinasin lähteä juoksemaan lippis päässä, mutta onneksi joukkueen johtaja oli skarppina. :P Startti sujui ihan hyvin ja olin juoksuuni tyytyväinen. Ottaen huomioon, että vauhtikestävyyttä tai vauhtia en ole päässyt harjoittelemaan ollenkaan ennen kisoja jalkapöydän murtuman takia, niin hyvin meni. Aika oli 17,88 sekuntia eli inasen hitaampi kuin vuosi sitten, mutta oikeastaan odotin vielä huonompaa aikaa. Jostain kumman syystä kuitenkaan kukaan ei osannut sanoa, pääsinkö finaaliin. Olin eräni neljäs, mutta finaaliin mentiin vain aikojen perusteella. Siitä sitten tankkaamaan ja valmistautumaan kuulakisaan. Fiilis oli kuitenkin hyvä kaikesta epäselvyydestä huolimatta. :)

Kisapaikka

100 metrin startti

Kuulantyönnön piti alkaa klo 15, mutta kukaan ei osannut siihen aikaan vielä sanoa, että koska paikalle pitää mennä. Siellä oli kesken miesten kisa, joten taas odoteltiin epätietoisuudessa. Lopulta klo 16.20 tuli käsky kuulapaikalle ja sinne sitten porukka kokoontui. Meitä oli siellä kerralla aika monta, koska oli kaksi ikäryhmää yhtä aikaa työntämässä. Suhteellisen nopeasti alkoi nimenhuuto, jota ennen oli saanut ottaa harjoitustyöntöjä. Itse kisa alkoi varmaan pari tuntia myöhässä. Odotin rauhassa vuoroani ja kuuntelin muiden tuloksia. Vihdoin tuli oma vuoro ja olo oli ihmeen rento ja mukava. Ajattelin ottaa rennon ja varman työnnön alkuun, jotta saa tuloksen. Olin ihan tyytyväinen, kun kuulin tuloksen olevan 7,18 metriä. Sitten tultiinkin ilmoittamaan, että pääsin finaaliin ja pitäisi nyt mennä jouksemaan 100 metriä. Ei siinä muuta kuin piikkarit mukaan ja juoksurataa kohti.

100 metrin finaali takana ja kenkien vaihto kuulakenkiin

Tämä juttu olikin aika farssi, koska ensin juostiin lasten ja nuorten juoksut. Sen jälkeen olisi pitänyt olla ikäryhmäni finaali, niin väliin otettiin jostain käsittämättömästä syystä 60-69v naisten jouksu. Meitä oli useampi kuulantyöntäjä hälyytettynä juoksupaikalle ihan turhaan tuntia liian aikaisin. Olisimme hyvin ehtineet työntää kaksi viimeistä työntöä, mutta minkäs teet. Lopulta pääsimme juoksemaan ja sain taas tasooni nähden ihan hyvän juoksun. Aika taisi olla 17,92 sekuntia tai jotain ja olen siihen tyytyväinen. Siinä kohtaa en olisi kyllä kovempaa päässyt. Kun pääsin maaliin, hoputettiin jo kuulapaikalle. Luulin, että on kauhea kiire enkä pitänyt kunnon palautustaukoa ennen toista työntöäni. Tulos oli ihan kelpo 7,50 metriä. Menin vielä listasta tarkistamaan, että kuulin oikein ja yllätys olikin melkoinen, kun huomasin kuulleeni ensimmäisen tuloksen vähän väärin, se olikin 7,80 metriä. Tässä vaiheessa kävin läpi koko listan ja huomasin olevani toinen. Siitä kyllä riemu repesi ja juoksin kertomaan tästä kannattajilleni. Oli ihan käsittämätöntä, että olin voittamassa mitalin MM-kisoissa! Kuitenkin kuulankin treenaamisessa tuli keväällä parin kuukauden tauko enkä ehtinyt ennen kisoja tekemään kuin viimeistelytreenejä. Pakittamisestakiin jouduin tauon vuoksi luopumaan, kun tekniikka ei ollut tarpeeksi varma. Yritin kuitenkin rauhoittua hetkeksi istumaan, jotta saisin viimeisestä työnnöstä kaiken irti. Tein vielä pari punnerrusta, josta järjestäjät kuittailivat. Viimeinen työntö oli 7,80metriä eli ei parannusta, mutta ei huononnustakaan. Pysyin tuskin pöksyissäni, kun hopea varmistui. Viime vuoden totaalinen epäonnistuminen EM-kisoissa saa nyt jäädä taakse ja on tällä kuitattu. Tein nimittäin samalla oman virallisen ennätykseni. Vähän jäi kipinää saada vielä parempia tuloksia, koska taidan olla kuulassa ihan hyvä. :P

Kuulapaikalla

Kuulapaikalla

Vaihdoin kengät ja juoksin kisajoukkueeni luokse. Matkalla onnittelin voittajaa, joka työnsi kunnioitettavat 7,95metriä. Hihkuin kaikille, että voitin hopeaa kuulassa! Paljon tuli halauksia ja onnitteluita ja jopa sanottiin, että hopeani oli päivän sykähdyttävin asia, vaikka moni muukin voitti mitaleja. Voitin kuitenkin aika liudan ihmisiä ja olen todella tyytyväinen. Aloimme tässä vaiheessa valmistautua viestiin joukkueemme kanssa. Kävimme läpi kapulan vaihtoa ja paikkoja, joissa odotamme vaihtoa. Viesti on ehkä siisteintä, mitä on, kun siinä ollaan porukassa ja jaetaan kaikki fiilikset. Lähdin nyt viestiinkin ensimmäistä kertaa telineistä, vaikka alkuun epäröin. Startti meni kuitenkin ihan hyvin ja samoin vaihto. Emme pärjänneet, koska paikalla oli vain niin paljon kovempia joukkueita. Kuitenkin olimme tyytyväisiä omaan suoritukseemme ja kokonaisaika oli jotain 1,06 minuuttia. Ja hauskaa oli, se on pääasia. Tähän oli hyvä lopettaa pitkäksi venynyt päivä, jonka tietenkin kruunasi mitalien jako. On nämä kisat vain niin mahtavia kokemuksia. :) Ja kyllähän sitä porukka on yrittänyt houkutella Sardiniaan ensi kesänä EM-kisoihin viestijoukkueeseen.... Aika näyttää, vielä en ainakaan ole luvannut lähteä. :P

Viestistartti

Tuore mitalisti

Lauantai 1.7. Viimeinen kisapäivä

Lauantaikin alkoi verkkaisesti rauhassa aamupalaa nauttien. Itsellä oli enää jäljellä 200 metrin juoksu joskus kolmen jälkeen, joten kiire ollut. Menimme kuitenkin yhdentoista aikaan seuraamaan muiden kisoja. Näissä kisoissa parasta on ilmapiiri. Kaikki kannustavat toisiaan ja yleisö on hyvin mukana. Etenkin ne viimeiset, jotka sinnikkäästi tulevat maaliin, saavat kunnon kannustusta. Kisoissa nähtiin todellisia urheilusuorituksia ja paikalla oli paljon todella atleettisia urheilijoita. Sitten oli meikäläisiä, jotka ovat keksineet urheilun kolmekymppisenä eikä pysty niin sykähdyttäviin urheilusuorituksiin, mutta ovat paikalla silti ihan vain siitä ilosta, että pystyy ylipäätään liikkumaan. Jokainen paikalla ollut on kuitenkin saanut uuden mahdollisuuden elinsiirron myötä ja moni ei ole pystynyt harrastamaan mitään liikuntaa ennen uutta elintä. Liikutuin tähän ajatukseen useamman kerran kisojen aikana. Tosin itsekin joskus haluaisin kuulua niihin, jotka pystyvät oikeasti koviin tuloksiin, mutta aika näyttää. :)

200 metrin jälkeen meidän jengi

Päivä meni nopeasti jännittäessä muiden puolesta ja kannustamalla kisaajia. Lopulta oma juoksuni alkoi melkein ajallaan ja menin valmistautumaan. Tavoitteeksi otin sen, että pääsen maaliin ja maalissa olen niin kaikkeni antanut, että jalat eivät kanna. Tavoite toteutui. Ajaksi tuli 39,53 sekuntia, johon taas tässä tilanteessa olen tyytyväinen, vaikka se on tammikuuta vähän huonompi. Olin neljäs ja jalkoihin löi hapot noin 10 metriä ennen maalia. Meinasin kaatua, mutta kuulin yleisön kannustuksen ja sisulla painoin maaliviivan yli. Sain itseni radan sivuun, mutta ei ne jalat juuri pidemmälle kantaneet. Olin siis tyytyväinen. :D Jäin odottamaan maaliin vielä kaksi kilpasisartani, joista ensimmäinen voitti huikealla juoksulla hopeaa ja niin ikään jalat pettivät maaliviivan jälkeen. Sitä on kyllä niin onnellinen toisen puolesta, kun saa onnistuneen juoksun. Kolmas leidi juoksi odotetusti kultaa. :) Se täytyy kyllä sanoa, että 200 metriä on aivan kamala matka, mutta samalla rakastan sitä. Se vain on jotenkin ihanan kamalaa, kun jalat saa ihan tönköiksi ja hapoille. Tietää antaneensa kaikkensa ja se on tärkeintä. Kaiken kaikkian mahtavat kisat, mahtava joukkue, upea tiimi mukana ja itse en olisi selvinnyt ilman joukkueenjohtajia, jotka aika sekavassa tilanteessa hoito homman kotiin ja urheilijat saivat keskittyä omiin suorituksiin. Kiitos kaikille aivan fantastisesta kokemuksesta ja seurasta! Ja ennen kaikkei elämyksistä, joita muiden suorituksista sai ja upeasta mitalisaldosta, joka oli 38 tai jotain. :D Meitä oli 40 urheilijaa, joten keskimäärin lähes jokainen sai mitalin. Toki meillä oli muutama, jotka rohmusivat itselleen useamman. :D

Gaalalook

Päivä päättyi gaalailtaan ja ensimmäistä kertaa koko reissulla meikkasin ja laittauduin hienoksi. Pukeuduin pinkkiin mustien asusteiden kanssa. Pääsimme hotellilta bussilla juhlapaikalle ja täytyy kyllä sanoa, että oli ihan hienoksi paikka laitettu. Paikka oli iso ja olihan sinne tulossakin noin 2000 ihmistä. Pöydät oli jaettu maittain ja löysimme nopeasti Suomen pöydät. Ruoka tuli yllättävän nopeasti ja varsinkin alkupala teki vaikutuksen. Tarjoilijoita oli todella vähän suhteessa ihmismäärään ja meidän pöytä sai odottaa alkoholitarjoilua melko kauan. Itsekin maistoin viinejä, mutta maistamiseksi se jäi. Jälkiruoka oli äklönmakeaa ja siitä tuli huono olo. Tosin voi johtua myös siitä, että olin ennen sitä ollut pari kuukautta ilman jälkiruokia ja herkkuja, sitten oli pakko vetää överit. Niinpä lähdimme pois heti ruuan jälkeen, kun oloni oli niin huono ja väsynyt. Reissu alkoi olla paketissa ja lopullinen fiilis oli todella hyvä. Taas sai paljon ikimuistoisia hetkiä muisteltavaksi myöhemmin. :)

Gaalaillallinen