Olen ollut aina huono nukkumaan, mutta pärjäsin kuitenkin ilman unilääkkeitä lähes 30 vuotta. Vuoden alusta alkoi uniongelmat pahenemaan. Heräsin aamuyöllä pirteänä enkä enää saanut unta. Pitkään yritin sinnitellä, mutta ei sitä loputtomiin jaksa muutaman tunnin unilla. Aluksi rättiväsyneenä menin hakemaan melatoniinia. Ensimmäinen yö sen kanssa olikin mahtava, 8 tuntia laadukasta unta. Mutta siihen se sitten jäi. Välillä nukuin paremmin ja välillä huonommin. Kesällä tilanne kuitenkin kärjistyi niin pahaksi, että työkaverit lähettivät työterveyslääkärille. Tässä vaiheessa käytössä oli jo Opamox ja Stella melatoniinin lisäksi. Sain lisäksi Imovanen.
Sain myös lähetteen psykiatrian polille ja sain pitää unipäiväkirjaa ja vastailla kysymyksiin. Puhuimme puhelissa lääkkeettömistä hoidoista, että pyrittäisiin pääsemään lääkkeistä kokonaan eroon. Tässä vaiheessa en käyttänyt lääkkeitä joka yö, mutta useampana yönä viikossa. Välillä nukuin lääkkeillä hyvin, välillä valvoin niistä huolimatta koko yön tai nukuin vain 4 tuntia. Lähetin päiväkirjani poliklinikalle ja sainkin kutsun neuropsykiatrille. Tässä vaiheessa olin tullut siihen tulokseen, että mieluummin nukun lääkkeillä kuin olen nukkumatta. Unettomuuden vaaroista kirjoitettiin tiuhaan eri lehdissä ja halusin välttää ne.
Menin neuropsykiatrille suurin toivein. Hän kysyi, nukunko nyt paremmin. Sanoin, että lääkkeillä nukun ihan hyvin, mutta ilman niitä en juurikaan saa nukuttua. Välillä yritin olla ilman muutaman yön, mutta silloin en juuri nukkunut. Hän oli sitä mieltä, että tilanne on hyvä ja uniongelma selätetty, koska nukun lääkkeillä hyvin. Hän sanoi myös, että uniongelmani johtuvat sairauksistani ja joudun syömään unilääkkeitä loppu elämäni. Kohdallani lääkkeettömistä menetelmistä ei olisi mitään apua. Olin hieman hölmistynyt, koska nefrologini oli juuri sanonut, ettei lääkkeeni tai fyysiset sairaudet aiheuta unettomuutta, että kyse on enemmän psyykkisestä ongelmasta. Lähdin vastaanotolta hölmistyneenä uusitut lääkereseptit mukanani. Mietin, että ketä tässä nyt kannattaa uskoa. Varmaa oli vain se, että en halunnut syödä lääkkeitä lopun elämääni.
Tästä hieman eteenpäin aloin kiinnostumaan mindfulnessista eli tietoisesta läsnäolosta. Luin aiheesta ja facebookin unettomien vertaistukiryhmässä porukka oli saanut siitä apua. Kuulin sitten Leena Pennasen kännykkäsovelluksesta, jossa on eri pituisia ohjattuja harjoituksia. Latasin sovelluksen saman tien, koska se oli saanut paljon positiivista palautetta. Aloitin harjoittelun 3 minuutin harjoituksella. Seuraavana päivänä tein 5 minuuttia. Pyrin tekemään joka päivä ainakin lyhyen harjoittelun, välillä sitten jopa 20 minuutin harjoituksen. Parin viikon jälkeen huomasin nukkuvani paremmin. Nyt olen kuukauden tehnyt harjoituksia. Enää en tarvitse sovellusta, vaan pystyn tekemään niitä jo ilman sitä. Välillä toki teen edelleen sovelluksen avullakin harjoituksia. Olen nyt pärjännyt pelkällä melatoniinilla pääasiassa, välillä vähän opamoxia. Nukun hyvin enkä heräile yöllä virkeänä. Saatan heräillä, mutta nukahdan pian uudestaan. Nukun nyt ehkä 7-8 tunnin unia ilman unilääkkeitä. Tarkoitus on jossain vaiheessa vierottautua melatoniinista, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Olen onnellinen, että en uskonut sitä neuropsykiatria, vaan lähdin kokeilemaan muita keinoja.
Tietoisen läsnäolon harjoittelut ovat vaikuttaneet myös valveillaoloaikaan. Nykyään teen treenit enemmän kehoa kuunnellen ja pidän niitä lepopäiviä, jos tuntuu, että keho niitä huutaa. Tämä ei tarkoita, että himmailisin treeneissä. Yleensä treenit vedän kunnolla, mutta keskityn palautumiseen erilailla kuin ennen. Riittävä uni tukee palautumista, mutta myös välipäivät ovat tärkeitä. Silloinkin saatan käydä ulkona kävelemässä, mutta se on todellista löntystelyä, jonka on tarkoitus vain virkistää mieltä ja kehoa. Jos kärsit uniongelmista, niin toivottavasti tästä on sinulle jotain apua. Päivityksiä tilanteesta tulee varmaan myöhemmin, kun aikaa on kulunut hieman enemmän, mutta jo kuukaudessa muutos on suuri aikaisempaan verrattuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti