Olen tämän kuukauden opetellut soveltavia liikuntamuotoja, joka on ajoittain ollut yllätävän haastavaa. Koska en voi rasitusmurtuman takia kävellä ollenkaan ilman keppejä, on pyöräily noussut uuteen arvoon. Itselläni on Inseran 7-vaihteinen Citymaasturi. Itse sellaisen halusin ja ostin. Rakastan sitä pyörää. Sillä on hyvä polkea ja pääsee kovaa. Se on ollut uskollinen ajokkini niin kesät kuin talvet. Olen kuitenkin ihmetellyt, että miten olen niin huonossa kunnossa, vaikka liikun paljon. Vajaan kuuden kilometrin työmatka on tuntunut hyvinkin raskaalta eikä viimeiset nousut ole ikinä helppoja. Työmatkalla on kolme pitkää nousua, joissa on myös jyrkkiä kohtia. Viimeisin on yli kilometrin yhtäjaksoinen nousu. Ikinä en kuitenkaan luovuta mä'issä, vaan sisulla painan ne aina loppuun asti, vaikka kuinka hapottaisi.
Nyt kun jalkapöytää pitää varoa, vaihdoin lääkärin määräyksestä mieheni 21-vaihteiseen maantiepyörään. Rehellisesti sanottuna tämä alkuun hirvitti, koska jonkun lapsuuden trauman vuoksi maantiepyörät ovat aina tuntuneet todella pelottavilta. Olen ajatellut, että kun jarruttaa, niin lentää heti tangon yli, koska olen tottunut jalkajarruihin. Omassani on käsi- ja jalkajarru, kun taas tuossa molemmille käsille jarrut. Urheasti kuitekin hyppäsin kohti tuntematonta ja alkuhoipertelun jälkeen pyörä tuntui ihan hyvältä. Satula siinä on epämukava ja paikat puutuu, mutta muuten ajokokemuksessa ei ole valittamista.
Nyt kun olen miettinyt kuntoseikkaa, niin ehkä olen turhaan murehtinut huonoa kuntoani. Maastopyörällä työmatka kotiinpäin rullaa kuin itsestään eikä viimeisetkään nousut tunnu missään. Työmatkan jälkeen oli vielä energiaa vetää 3kilometrin ylimääräinen lenkki. Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää. :D Eli jos jaksan omalla, raskaalla pyörällä nyt kevyesti 15km ihan kelpovauhtia, niin en enää ihmettele, miten jotkut jaksaa maantiepyörällä 20km. Juuri nyt ei kisojen kannalta ole järkevää testata, kuinka pitkän lenkin jaksaisin polkea, mutta kisojen jälkeen aion kokeilla! Se onkin siis pyörästä kiinni eikä kunnosta koko juttu. :D
Mitä tästä siis opimme? Älä vertaa omaa suoritustasi muihin. Varusteilla on yllättävän suuri merkitys, varsinkin pyöräilyssä. Pyöräilyharjoitukset jatkuu, koska viikko lisää sairauslomaa määrättiin. Olen myös löytänyt vesijuoksun ihanuuden ja sillä pystyn vähän edes ylläpitämään juoksukuntoa. Ja pystyn myös salilla tekemään monia juttuja ja treenaamaan tehokkaasti keskivartaloa. Vaikka kisoihin on enää reilu kuukausi eikä jalka kestä varausta ollenkaan, en todellakaan ole luovuttanut. Taistelutahto on noussut ja näen edelleen itseni Malagassa 100 metrin lähtöviivalla ampaisemassa vauhtiin. Se, millainen aika tulee, alkaa jo olla toissijainen asia. Olen jo voittaja, jos näiden koettelemusten jälkeen ylipäänsä pääsen juoksemaan. Kuula on niin tekninen laji, että tulostavoitteita ei enää ole. Mutta jos kuitenkin saisi tuloksen, niin voisi hyvillä mielin jättää kisa-areenat niille, joille ne paremmin sopii. :) Nauttikaan lämmöstä, niin aion itsekkin tehdä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti