keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

En mä osaa, vielä!

Liian usein uuden edessä sitä pääsee suusta lause; en mä osaa! Lause saa täysin uuden merkityksen pienellä lisäyksellä, sanalla vielä. Tätä olen viime vuodet yrittänyt opetella, välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä. Mitä enemmän kilometrejä tulee mittariin, sitä enemmän tajuaa, ettei tiedä juuri mitään. Työssäni sairaanhoitajana pidän osana ammattitaitoa tunnistaa oman osaamisen rajat ja myöntää, jos ei jotain tiedä. Kukaan ei voi osata kaikkea eikä tietää kaikesta edes jotain. Olen taas työtön vaihteeksi ja aloittanut keikkailun. Maanantaina tuli vastaan tilanne, jota en osannut. Sanoin tämän ja lähdin hakemaan työkaveriani, jotta ei aiheudu potilaalle vaaratilannetta ja voin oppia taas uutta. Huoneessa oli potilaan lisäksi laitoshuoltaja, joka ystävällisesti (vihaisesti tiuskaisten) tokaisi, että olenko mä edes mikään sairaanhoitaja. Tämä hämmensi. Olen kokenut hoitaja ja omaan mielestäni ihan hyvän ammattitaidon. Oli mielestäni melko asiatonta kyseiseltä ihmiseltä, varsinkin potilaan kuullen. Onneksi itse pysyin tilanteessa täysin rauhallisena. No ensi kerralla en tarvitse apua vastaavassa tilanteessa. 
Fiilis hyvän treenin jälkeen. :)

Saatan monesti esimerkiksi urheilun saralla uuden asian kohdatessani todeta, että en osaa. Moni tulkitsee tämän ennalta luovuttamiseksi ja itsensä vähättelyksi. Siitä ei kuitenkaan ole kyse ainakaan kohdallani. Totean vain faktan ja alan opetella. Pitää yrittää jatkossa lisätä se vielä, niin väärinkäsityksiltä vältytään. Tykkään haastaa itseäni ja laittaa itseni likoon kunnolla. Olen aika yllytyshullu ja lähden herkästi uusiin juttuihin kokeilemaan rajojani ja oppimaan uutta. Uuden edessä ei haittaa, vaikka olen se kaikista huonoin. Onko kukaan oikeasti seppä syntyessään? 

Tänään on taas pitkästä aikaa heittoryhmän treeneissä kiekonheittoa. Sitä en rehellisesti sanottuna osaa vielä, mutta koko ajan siinäkin mennään eteenpäin. Olen päättänyt oppia, ihan niinkuin kuulantyönnnön aikanaan. Ei kannata luovuttaa, jos ei ensi yrittämällä tai edes kymmenennellä kerralla onnistu. Jos se olisi helppoa, kaikki tekisivät sitä. Kuulantyönnössä olen päässyt siihen pisteeseen, että perustekeminen on ihan hyvää ja osaan tunnistaa suunnilleen, mikä osa-alue kaipaa hiomista ja mitä sen eteen voi tehdä. Kiekossa olen vielä niin alussa, että en tiedä, mikä heitossa menee vikaan enkä tiedä, mitä kaikkea on vielä oppimatta. Sen tiedän, että tekemistä on paljon. Aina kun saa yhden asian toimimaan, tulee seuraava opeteltava asia. Se pitää mielen virkeänä. 
Kevään ensimmäinen kuulatreeni ulkona.

Itselläni suurin haaste on englannin opiskelu. Ammattikorkeakoulussa todettiin keskivaikea lukihäiriö, joka on suuntautunut juuri vieraisiin kieliin ja vaikeuttaa huomattavasti kielten omaksumista. Testin tekijä sanoikin, että todennäköisesti en tule koskaan oppimaan englantia. Olen vuosikausia yrittänyt ja hakannut päätä seinään. Olen yrittänyt hyvin monenlaisia oppimismuotoja enkä ole vielä löytänyt sopivaa. Espanjaa opin helposti kännykkäsovelluksen avulla niin, että pärjäsin espanjassa. Ruotsikaan ei ole tuottanut samanlaisia vaikeuksia, saati äidinkieli. Nyt olen vaihteeksi aloittanut englannin opiskelun, nyt taas uudella kännykkäsovelluksella. Huikea tavoitteeni on pärjätä MM-kisoissa edes kaupassa itsenäisesti ja että pystyisin ravintolassa tilaamaan oman annokseni. Ja olisi se hyvä myös kisapaikalla ymmärtää vähän ohjeita ja saada ehkä jotain sanottuakin. Tällä hetkellä osaan sanoa sujuvasti, että en puhu englantia enkä ymmärrä. Ja pyytää sitä anteeksi. Muuten saan lähinnä yksittäisiä sanoja suustani enkä saa vastapuolen argumenteista selvää. En siis osaa englantia, vielä! Uuden oppisimisen iloa päiviinne! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti