Projektina urheilija

Nyt on aika päivittää taas urheilujuttuja. Edellinen postaus urheilusta kertoi tavoitteista tälle vuodelle. 2.11.2023 otin influenssarokotteen, joka toi haasteita tavoitteiden saavuttamiseen. Sain rokotteesta reaktion ja lämmönsäätelyni meni rikki. Olin 3 viikkoa poissa töistä lämpöilyn takia, joka on jatkunut aina näihin päiviin asti, mutta nyt vain joka toinen päivä keskimäärin nousee lämpö. Loppu vuodesta sain myös verisuonitukoksen ja lääkitys siihen tiputti hemoglobiinin sadan pintaan, teki huimausta ja jäätävää väsymystä. Päätin kuitenkin pitää tavoitteesta kiinni ja tammikuun alussa sain itselleni fysiikkavalmentajan ja asetin tavoitteeksi olla kuulantyönnön kannalta parhaassa kunnossa 8.6 kisoissa. Nyt kerron vähän projektista ja miten se sujui. 

 FYSIIKKAVALMENNUS 

Sain itselleni vuoden alusta fysiikkavalmentajaksi Athletican Olli Koskisen, joka on myös mm. Sija Kososen fysiikkavalmentaja. Pidimme kevään aikana säännöllisesti teams-palavereja ja olimme sähköpostilla yhteydessä. Sain päivän tarkan ohjelman koko ajalle. Alku lähti hyvin käyntiin ja tein ensimmäiset kuukaudet maksimivoimaa. Olin suunnitellut 4 hallikisaa, joihin ei ollut muuta tavoitetta kuin saada kokemusta. Aikuisurheilijoiden sm-kisoissa reväytin kuitenkin takareiden lämmittelyissä ja jouduimme muokkaamaan ohjelmaa ja treenit tietenkin kärsivät tästä. Kävin vamman jälkeen yksissä kisoissa, mutta totesin, että parempi keskittyä kuntouttamaan ja treenaamaan ja jätin viimeiset kisat väliin. Pystyin kaikesta huolimatta kasvattamaan voimatasoja ja saamaan lisää maksimivoimaa. Paino harjoittelussa alkoi siirtyä räjähtävyyteen siten, että voimatasoja pidettiin yllä. Olin todella väsynyt, mutta pystyin tekemään suunnitellut treenit ja vain pari treeniä ei mennyt ihan suunnitellusti. Vappuna onnistuin rikkomaan vasemman jalan toisen varpaan nivelsiteet treeneissä ja taas jouduttiin muokkaamaan ohjelmaa. Tässä vaiheessa jouduin jättämään kiekon kuvioista kokonaan pois, kun en pystynyt varaamaan vasemman jalan päkiälle. Jatkoin kuitenkin treenejä ja menin Porvoon kevätheittoihin työntämään kuulaa 11.5. Kisa meni todella hyvin, mutta tämän jälkeen tulin kipeäksi ja olin viikon todella kipeä pystymättä liikkumaan ollenkaan. Toisen viikon olin todella väsynyt, pystyin vähän kävelemään, mutta kaikki muu aika meni vaakatasossa. Tämä tietenkin söi voimia ja jouduimme taas miettimään, että miten tästä eteenpäin. Tarkoitus olisi ollut vetää ennen herkistelyä kova viikko, mutta nyt herkistely lähtikin 2 viikon totaalilevon jälkeen. Kroppaa lähdettiin herättelemään pikku hiljaa. Yläkropan treenit sujuivat ihan hyvin, mutta jaloista oli kadonnut paljon voimaa. Tein kaiken voitavan, mutta pääkisoissa ei ollut kropassa voimaa ja 4kg kuula tuntui painavalta. Tulokset jäivät metrin edellisistä kisoista, mutta olin kaikesta huolimatta tyytyväinen. En muista olleeni koskaan niin kipeä enkä muista kertaakaan siirron jälkeen toipuneeni noin nopeasti mistään flunssasta. Opin fysiikkavalmennuksesta valtavasti harjoittelun rytmityksestä, kevennetyistä viikoista ja lepopäivistä. Sain valtavan määrän uusia liikkeitä ja monipuolisuutta treeniin. Oli myös äärimmäisen helppoa mennä treeneihin ja tehdä valmiin ohjelman mukaan. Itse tarvitsi ajatella vain painot. Sain myös kesälle pohjan salitreeneihin, jotta voin kasvattaa voimatasoja ja ylläpitää räjähtävyyttä. 

SENSOMOTORINEN VALMENNUS 

 Aloitimme Makesensen Marjo Remeksen kanssa yhteistyön ja aloimme yhdessä hiomaan kuulatekniikkani hermostotyypilleni sopivaksi. Olen hermostotyypiltäni plyometrinen, takaketjuinen ja vertikaalinen. Näillä on vaikutusta siihen, miten teen esim. salilla eri liikkeet ja miten kannattaa treenata. Kuulatekniikassa osa jutuista on vastoin yleisiä tekniikkaohjeita, jotta saan lihakset aktivoitua liikkeessä. Muutimme tekniikkaa kevään aikana paljon ja toimme siihen uusia asioita. Lopulta tiputimme yhden elementin pois ja tämän muutoksen jälkeen tein Suomen Ennätyksen kisoissa. Aloitimme myös primitiivirefleksien sammutuksen, kun ne väänsivät kroppaani kummallisiin asentoihin ja vaikuttivat tekniikkaan. Päätimme ottaa riskin ja lähteä vähän rytinällä sammuttamaan useampaa refleksiä. Tein paljon harjoituksia ja olin todella väsynyt. Väsymys oli kuitenkin erilaista kuin aiemmin, sellaista normaalia väsymystä. Kuitenkin väsymyksen vuoksi oli pakko vetää vähän takaisin ja jätettiin suurin osa harjoitteista ennen ennätyskisaa. Tekniikka on mennyt hurjasti eteenpäin, vaikka vielä siinä on tekemistä. Pääkisoissa tekniikka ei toiminut täysin, joka todennäköisesti liittyi siihen, että voimat olivat tippuneet. Marjo oli mukana viimeisissä kisoissa ja oli huippureissu tuloksesta huolimatta. Pelko-halvaus-refleksi on pilannut monet kisani, mutta nyt sitä on saatu sammutettua ja osaan tehdä oikeat toimenpiteet, kun se aktivoituu. Myös sen tunnistaminen on hyvä asia. Jatkamme Marjon kanssa refleksien sammuttamista, niin saan kroppani joskus toimimaan oikein. Jalkaterien asennot ovat jo muuttuneet harjoitteilla hurjasti ja teini-iästä asti olleet vaivasen luut alkavat korjaantua. 

 LOUKKAANTUMISET JA HAASTEET 

Sitähän sanotaan, että urheilija ei tervettä päivää näe. Alku vuodesta lonkkani kipeytyi kyykyissä ja jouduin luopumaan niistä. Vuosi sitten tullut nikamaliukuma rintarankassa vaivasi ajoittain lihasjännityksenä, mutta uusi noin viikkoa ennen viimeistä kisaa. Kävin hoitamassa sen osteopaatilla kuntoon, mutta pistemäinen kipu jäi. Kisan aikana tämä ei haitannut, mutta aika osteopaatille on jo varattuna. Varpaan nivelsidevamma on vaikuttanut niin, että en ole voinut tehdä hyppyjä ja loikkia niin tehokkaasti. Varpaan kuntoutuksen aloitan huomenna jalkaterapeutti Sami Peston kanssa. Myös takareisivamma rajoitti täysillä tekemistä ja jouduin pitämään pakitusharjoittelusta useamman viikon tauon, joka hidasti tekniikan omaksumista. Väsymyksen vuoksi en pystynyt ylläpitämään kestävyyttä, kuten olin suunnitellut ja treenimäärät ovat olleet ehkä puolet normaalistani. Terveydelliset muut haasteet ajoivat siihen, että oli pakko jäädä osasairauslomalle ja tiputtaa työaika 60%. 

 MITÄ SUOMEN ENNÄTYS VAATI?

Ennätys ei syntynyt tämän kevään treenillä, vaan takana on vuosien harjoittelu ja tavoitteellinen urheilu. Työnsin kuulaa ensimmäisen kerran ala-asteella ja heti uudestaan elinsiirron saaneiden leirillä ehkä vuonna 2015. Tykkäsin lajista heti ja päätin lähteä tavoittelemaan suomen ennätystä. Lähtötaso oli 5 metriä, mutta taustalla 10 vuotta tavoitteellista voimatreeniä. Tekniikkaa lähdin rakentamaan täysin nollasta ilman minkäänlaista kehonhallintaa ja hahmotuskykyä. Olen imenyt oppia kaikkialta ja lukenut lajianalyysejä ja kirjoja aiheesta. Pirkkahallilla ottanut kaikki valmentajien vinkit korvan taakse ja katsonut suomen parhaiden urheilijoiden treenejä. Olen käynyt vuosia heittoryhmissä ja harjoitellut itsenäisesti lajia, noin 8,5 vuotta. Matkan varrella olen saanut muutamilta valmentajilta neuvoja ja etenkin David Storlin videot ovat olleet kovassa katselussa. Takana on siis vuosien tavoitteellinen ja sinnikäs treeni, joka on vihdoin tuottanut tulosta. Oikean valmentajan löytyminen on mahdollistanut tekniikan harppauksen ja tehnyt tavoitteesta totta. Sain myös Riina Nylanderilta psyykkistä valmennus alkuvuodesta, jossa löysin omia vahvuuksiani ja opin keskittymään onnistumisiin kisoissa. Hieroja Tapio Viinikka on myös pelastanut pari kertaa järkyttävistä jumeista. 

LOPPUFIILIKSET 

Halusin kokeilla, miltä tuntuu olla urheilija ja elää kuin urheilija. Sain kokea sen tässä puolen vuoden aikana kaikissa kirjoissa. Sain kokea loukkaantumisia ja kuntoutusta. Tiettyyn tiukkaan tavoitteeseen keskittyminen vaati myös luopumista enkä voinut tehdä kaikkea, mitä halusin. Sairastuminen flunssaan oli myös hyvä kokemus, kun sain huomata, että nykyään kuntoudun huomattavasti nopeammin kuin aiemmin. Sain pikakelauksen urheilin elämästä ja matka on ollut mielenkiintoinen ja hauska. Itselle tämä oli kerran elämässä-kokemus eikä aikeissani ole toista kertaa toteuttaa vastaavaa. Halusin nähdä, mitä saan kehosta irti ja kokea yksilöllisen valmennuksen. Tavoitteena oli suomen ennätys ja 9 metrin työntö. Suomen ennätys toteutui ollen nyt 8.82 metriä, vanha ennätys oli vuodelta 2005 8.64 metriä. 9 metriä on paukkunut ennen sairastumista tasaisesti treeneissä, joten epävirallisesti sekin on saavutettu. Tänä kesänä on vielä Saul:in SM-kisat, elinsiirron saaneiden EM-kisat ja elinsiirron saaneiden SM-kisat, joissa on vielä mahdollisuus yrittää sitä 9 metriä. Tekniikkaharjoituksen Marjon kanssa jatkuvat ja voimaharjoittelu kulkee mukana. Nyt kuitenkin katse on jo kohti uutta projektia, joka on reilun vuoden päästä Haltin valloitus. 110 kilometrin vaellus vaatii kestävyyttä, joten fysiikan puolesta en voi enää panostaa kuulaan täysillä. Mutta kiitos kaikille projektissa mukana olleille! 

Hetta-Pallas ja Lemmenjoki

Kävin Lapissa muutama vuosi sitten ensimmäisen kerran ja voin sanoa, että Lappi-hulluus iski saman tien. Pikku hiljaa on tullut rohkeutta mennä pidempiä reittejä ja tänä vuonna kesälomareissulle valikoitui mm. Hetta-Pallas ja Lemmenjoella Joenkielisen kierros. Haluan muistaa reissut jatkossakin, joten ajattelin kirjoittaa niistä pienen postauksen. 

Lähtöpaikka Hetan Kodalta.

Reissu alkoi auto-junalla Helsingistä Kolariin, jonne saavuimme elokuisena aamuna. Suuntasimme Hetan kotaan, jonne majoituimme ensimmäiseksi yöksi. Aamulla venekyyti vei meidät lähtöpaikalle, josta kävelimme noin 7 km ensimmäiselle taukopaikalle Pyhäkeroon, josta sai tuoretta munkkia. 👀😀 Tässä vaiheessa alkoi sataa, joten pidimme lounastauon kuunnellen kahvilanpitäjän tarinaa. Matka jatkui levänneenä kohti ensimmäistä suunniteltua yöpaikkaa Sioskurua. Melko pian pääsi ihailemaan tunturimaisemia, joista reitti tunnetaan. Saavuimme autiotuvalle jo klo 15 ja huomasimme kyltin, että Tappuriin olisi noin 1,5km. Tiesimme, että perässämme on tulossa aika monta ihmistä, joten jatkoimme matkaa kohti Tappuria. Tätä ratkaisua ei tosiaan tarvinnut katua. Saimme pystyttää rauhassa teltan ja nauttia päivällisen tuvan lämmössä. Lueskelin vieraskirjaa ja lepäilin. Ympärillä näkyi vain tuntureita ja muutamia puita, lähellä kuului poroja ja yksi jänis tuli moikkaamaan leiripaikalle. Illalla oli sininen taivas muutamalla pilvenhattaralla varustettuna. Ihan yksin emme saaneet olla, kun paikalle tuli yksi seurue, mutta rauhassa siitä huolimatta. 

Aamulla aamupalan jälkeen jatkoimme takaisin reitille seuravana kohteena Pahakuru. Matka taittui mukavasti maisemia ihaillen ja muutamia poroja kohdaten. Vastaan tuli joitakin ihmisiä ja taukopaikalla oli muutama vaeltaja. Pahakurulta jatkoimme matkaa Hannukurua ja olikin yllätävää, että tähän osuuteen ei mahtunut juurikaan maisemia. Reitti kulki metsän keskellä polkua pitkin ja oli aika helppokulkuista. Hannukurulla olisi ollut mahdollisuus saunoa, mutta emme innostuneet paikasta ja jatkoimme matkaa kohti Suaskurua, jonne päätimme jäädä yöksi. Ehdimme saada teltan pystyyn juuri ennen kuin alkoi sataad, mutta leiripaikalla oli kota, johon menimme syömään ja pitämään sadetta. Paikalle tuli muita vaeltajia, joiden kanssa vaihdoimme kokemuksia. Meidän lisäksemme vain yksi vaeltaja jäi yöksi, joten ruuhkaa ei ollut täälläkään. 

Sade jatkui vielä aamulla ja jouduimme laittamaan teltan märkänä kasaan. Olimme varautuneet olemaan neljä yötä reissussa, mutta koska olimme jo nyt edenneet suunniteltua pidemmälle ja voimavarat olivat kummallakin hyvät, niin pohdimme kävelemistä jo saman päivän aikana hotellille. Lähdimme nousemaan kohti Lumikeroa, jossa olisi ilmeisesti pitänyt olla reissun hienoimmat maisemat. Sateen vuoksi näkyvyys oli kuitenkin vain joitakin kymmeniä metrejä eteenpäin, joten ne maisemat jäivät tällä kertaa näkemättä. Sade ei ollut kova, mutta tuulta oli jonkin verran ja jatkuvaa tihkusadetta. Poroerotusaidan toiselle puolelle pääseminen jännitti etukäteen, mutta meni kuitenkin hyvin. Kun näimme aikaisemmalta reissulta tutun Montellinmajan, niin olimme jo aika märkiä. Kodassa oli ihanasti tuli ja jäimme siihen syömään lounaan. Tässä vaiheessa päätimme kävellä hotellille asti, kun ennusteen mukaan sade jatkuisi yöhön asti. Vatsa täynnä jatkoimme kohti Nammalankurua, jossa emme pysähtyneet ollenkaan. Koska maisemia ei käytännössä nähnyt ollenkaan, niin tasainen tarpominen eteenpäin tuntui mukavimmilta vaihtoehdolta. Usva toi oman viehätyksensä ja oli toisaalta aika sadunomaista, kun tiesi, että joka puolella on vain tunturia, vaikka näki vain vähän eteensä ja sivuille. Pysähdyimme vielä Rihmakurun kodalle syömään päivällisen, jonka voimin jaksoimme hyvin kävellä loppumatkan hotellille. 

Reissu oli kaikin puolin hieno ja oma jaksaminen yllätti positiivisesti. En joutunut missään vaiheessa heikotuksen valtaan ja voin rehellisesti sanoa, että nautin joka askeleesta. Myös vesisateessa tarpominen oli mukavaa, kun tiesi, että saa kamat kuivumaan ja pääseen saunan kautta lämpimään sänkyyn. Kutsunkin itseäni luksus-eräilijäksi. Lappi näytti taas mahtavuutensa. Kävimme vielä aamulla Palkaskeron kierroksen, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kohti Lemmenjokea. 

Olimme ensimmäisen yön Muurahaislammella, jonne tuli lisäksemme muutama retkeilijä. Kuulimme taas mielenkiintoisia tarinoita Italian helteitä pakoon tulleelta pariskunnalta. Aamulla lähdimme huiputtamaan Joenkielistä. Reitti oli hyvin kostea ja sai hyppiä aika paljon, että ei jalat kastuneet. Paikan erikoisuus oli roskapisteet, joihin en ole törmännyt missään muissa kansallispuistoissa. Ihailimme pitkään huipulla maisemia, joissa avautui tuntureita silmän kantamattomiin. Myös Lemmenjoki näkyi huipulta hienosti. Lähdimme laskeutumaan kohti Lemmenjokea ja jäimmekin yöksi Joenvarteen Sotkajärvelle. Siellä koinkin yhden reissun hienoimmista hetkistä. Olin yksin leiripaikalla ja lähellä lenteli 5 kuukkelia. Olin nähnyt kuvia, kun kuukkeli syö kädestä ja olin muutaman rusinan kämmenelleni. Menin yhden kuukkelin lähelle ja ojensin käteni ja se laskeutui kädelleni syömään rusinat! Myös joki oli todella kaunis ja sää kirkas. Aamulla oli viileää, mutta sain nousta teltasta suoraan nuotion äärelle nauttimaan aamupalaa. Mikäs sen mukavampaa! 

Lemmenjoki antoi parastaan ja uskoisin, että sinne tulen vielä joskus palaamaan, mutta menemällä jokea pitkin suoraan erämaahan. Tapasin reissulla muutaman vaeltajan, jotka tulivat sieltä ja kokemus kuulosti hienolta. Mutta ennen sitä on vielä kaikenlaisia muita paikkoja katsastettavana. Lappi, nähdään taas ensi vuonna!