Haltille vaikka helikopterilla

 

Kaksi vuotta sitten päätin Lemmenjoella, että tänä vuonna kävelen Haltille. Koska terveyshaasteita on riittänyt, tavoite muuttui lopulta 10 :ksi päiväksi käsivarren erämaassa ja se toteutui 4-13.8.2025. Nyt kerron vähän reissusta päivä kerrallaan, jotta voin itse palata siihen ja myös kannustaa muita menemään rohkeasti kohti tavoitteita, vaikka ne tuntuisivat välillä liian isoilta. Hyvällä valmistautumisella oli iso merkitys tämän reissun lopulta odotukset ylittävään onnistumiseen.

 

Päivä 1, 4.8. Kilpisjärvi-Saarijärvi, 13km, 6h. Nousu 382 metriä. 

Lähdimme Hotelli Laplandista runsaan aamiaisen jälkeen noin klo 10 talsimaan rinkkoinemme kohti ensimmäistä yöpaikkaa, Saarijärveä. Alku oli esteetöntä Tsahkaljärven laavulle asti, mutta siitä eteenpäin piti katsoa, mihin astuu. Alkumatka taitettiin tunturikoivikossa ja pikku hiljaa puut alkoivat vähenemään. Melko pian pääsi jo maistamaan tuntuturimaisemaa ja puuraja jäi taakse. Polku oli kivinen ja märkä, hyppiminen kiveltä toiselle tuli tutuksi. Tavoitteena oli pitää kengät kuivana ja päästä ehjänä perille. Noin 12 kilometrin kohdalla oikean polven takaosassa nivelsiteessä alkoi tuntua kipua, joka yltyi kovaksi, kun tupa jo näkyi. Jouduin pitämään tauon 200 metriä ennen tupaa, kun sattui niin paljon. Pääsin kuitenkin tuvalle ja kumppani lähti kartoittamaan telttapaikkaa, kun itse seurustelin tuvassa pariskunnan kanssa. Toisella heistä oli tullut jalkoihin kipuja ja he joutuivat palaamaan takaisin. Saatuamme teltan pystyyn kumppanilleni tuli kuumeinen olo ja oli aivan veto poissa. Söimme päivällisen ja mietimme,  pystymmekö jatkamaan matkaa. Laitoin polveen kinesioteippiä ja toivoin parasta. 

Päivä 2, 5.8. Saarijärvi-Kuonjarjoki, 9km, 4h. Nousu 411 metriä.

Heräsin seuraavaan aamuun noin 3 tunnin yöunien jälkeen. Vaikka en saanut nukuttua, niin keho ja mieli saivat silti lepoa hyvin. Laitoimme aamupalan jälkeen teltan kasaan ja lähdimme kohti seuraavaa yöpaikkaa, lähtötoimiin meni aikaa kolme tuntia. Polvi onneksi ei kipuillut, mutta olo oli muuten raskas. Ensimmäiset kilometrit olivat märkää ja kivikkoista nousua, jonka jälkeen nousu oli enää kivikkoista. Maisemat olivat hienot ja matkalla sai ihailla myös Norjan osin lumisia huippuja. Loppu puolella reitti alkoi laskea ja vastaan tuli ensimmäinen joen ylitys. Itselle kahlaaminen oli hieman jännittävä asia, mutta pääsin joen yli kiveltä kivelle hyppimällä, kun kumppani kahlasi vieressä. Pian tämän jälkeen näkyikin jo seuraava yöpaikka. Tuuli oli kova ja yritimme löytää teltalle mahdollisimman suojaisan paikan avotunturista. Hieman oli haastetta saada kuputeltta pystytettyä ja pysymään, mutta yhteistyöllä onnistuimme ja saimme leirin pystyyn. Yöksi oli luvattu sadetta ja mahdollista myrskyä, jonka vuoksi tuvassa oli aika paljon porukkaa yöpymässä, mutta meille se ei ollut mieluisa vaihtoehto. Telttamme kesti, mutta sade tuo haastetta teltasta poistumiseen ja sinne menemiseen niin, ettei varusteet kastu. 

Saarijärven telttapaikka

Päivä 3, 6.8 Kuonjarjoki-Meekonjärvi, 10km, 3,5h. Nousu 107 metriä.

Aamulla herätessämme satoi ja söimme aamupalan teltassa. Sateen oli ennustettu loppuvan klo 11 ja päätimme odottaa sen loppumista ennen liikkeelle lähtöä. Laitoimme kuitenkin teltan kasaan pienessä sateessa ja juttelimme tuvassa muiden vaeltajien kanssa. Saimme kuulla, että edessä on kahluuylitys, johon aloin valmistautua tässä kohtaa henkisesti. Eräs vaeltaja kuvaili tulevaa pätkää moottoritieksi ja kyseessä oli reitin helpoin osuus. Matka oli pääosin alamäkeä ja noin kolmen kilometrin jälkeen edessämme oli Kahperusjoki, josta tuli elämäni ensimmäinen kaluuylityspaikka. Yllätyksekseni olin tyynen rauhallinen, vaihdoin avantotossut ja kävelin joen yli. Vesi oli syvimmillään pohkeen yläreunaan ja virkistävän kylmää. Onneksi sää oli lämmin ja jalat sai hyvin kuivattua ja matka jatkui. Unohdin jo polven vaivan kunnes olimme melkein seuraavalla tuvalla, jolloin se päätti alkaa kipuilla. Tuvalla oli savolaismies, joka oli telonut itsensä tunturissa ja paranteli vammojaan tuvalla. Tuuli oli edelleen melko kova, joten laitoimme teltan hieman suojaisaan paikkaan. Meekonjärvi oli vihreä ja joki kiemurteli leiripaikan ohi. Vehreuden huono puoli oli sääsket, jotka hyökkäsivät heti kun ei tuullut. Ilta meni polvea teippaillessa.

Saivaara lähestyy

 

 

 

Saivaaralle kiipeämistä

Saivaara taustalla

 

Päivä 4, 7.8 Saivaaran valloitus, 7.75km, 4h, 40 minuuttia. Nousu 270 metriä. 

Päätimme jäädä Meekonjärvelle toiseksi yöksi, jotta polveni saisi lepoa rinkan kanssa kävelystä. Olin kuullut, että Saivaaralta on jopa hienommat näköalat kun Haltilta, joten päätimme mennä päiväretkelle sinne. Saivaaralle ei mennyt selkeää polkua, joten lähdimme toisen pariskunnan vinkistä suunnistamaan kohti oikean kautta kartan ja kompassin avulla (ei ollut mun vastuulla). Itse huipulle menee helposti kuljettava polku, mutta polun löytäminen oli haastavaa. Löysimme kuitenkin lopulta polun ja lähdimme kipuamaan kukkulalle. Alkuun nousu oli helppoa, mutta sitten tuli lähes pystysuoraa polkua ja kohta, jossa piti avustaa myös käsillä päästäkseen ylemmäksi. Pääsimme kuitenkin huipulle ja löysimme myös UKK-muistomerkin. Söimme luonaan katsoen alas laaksoon ja loputtomia tuntureita, joita näkyi joka puolella silmän kantamattomiin. Paikka oli myös ensimmäinen pitkään aikaan, jossa oli kuuluvuutta, joten lähetimme kotiväelle viestiä, että olemme kunnossa. Alas laskeutuminen jännitti nousua enemmän, mutta sujui hyvin ja oli hyvä fiilis, kun oli uskaltanut kiivetä hurjan näköiselle vaaralle. Loppu päivän lepuutin polvea kumppanin ollessa kalassa. 

Päivä 5, 8.8. Meekonjärvi-Pitsusjärvi, 12km, 6h. Nousu 329 metriä.

Pääsimme aamulla hyvin lähtemään kohti seuraavaa yöpaikkaa polven ollessa kivuton. Alkumatkasta saimme ihailla Meekojokea, koskea ja vesiputousta. Matka jatkui osin kivikkoisena ja jonkun verran oli myös pitkospuita. Päivään kuului jonkin verran nousua ja onneksi päivän vire oli melko hyvä. Reitillä tuli vastaan jyrkänne, jonka reunaa se kulki ja yhdestä kohdasta puuttui vaijeri. Pääsin kuitenkin hyvin ylös kumppanin hieman avustaessa ottamalla sauvat. Olimme ajatelleet pitää lounastauon Pitsuskönkäällä, mutta sinne olikin pidempi matka kuin kartassa luki. Nälkä alkoi jo kurnia, kun 8 kilometrin vaeltamisen jälkeen vesiputous vihdoin näkyi. Etsimme tuulensuojaisan paikan ja kaivoimme lounastarpeet ihaillen samalla 17 metriä korkeaa vesiputousta. Olin odottanut paljon sen näkemistä enkä joutunut pettymään. Veden voima oli valtava ja vesi aivan sinistä. Mahat täynnä jatkoimme matkaa. Vastaan tuli pari vaeltajaa, jotka varoittivat poromiesten kämpistä, joita monet erehtyvät luulemaan autiotuviksi ja saavat päivään kilometrin lisälenkin. Me säästyimme tältä miinalta, joka oli polveni kannalta todella hyvä asia. Ennen Pitsusjärveä oli vielä yksi kahluuylitys, joka sujui jo rutiinilla. Ehdimme juuri saamaan teltan pystyyn ennen kuin alkoi sataa ja menimme tupaan pitämään sadetta. Söimme ja veimme tavarat telttaan sateen tauottua. Tässä vaiheessa polvi kertoi, että Haltin valloitus pitää tällä reissulla unohtaa, mutta sovimme, että kumppanini käy siellä kuitenkin seuraavana päivänä. Muuan saksalainen 6-vuotias tyttö kyllä kävi siellä isänsä kanssa. Tavoitteeni oli kuitenkin päästä omin jaloin pois, vaikka toki jotkut myös palasivat helikopterilla, kun paikat eivät kestäneet. Sain kuulla, että Pitsusjärvelle on mahdollista tulla vesitasolla, joten ehkä Halti tulee huiputettua joskus sillä tavalla tai sitten Norjan puolelta päiväretkenä. Jää nähtäväksi, tapahtuuko tämä, mutta kahden vuoden päästä uusi yritys.

Pitsusputous

Bierfejohka

Päivä 6, 9.8 Lepopäivä Pitsusjärvellä

Kumppani lähti aamulla 20 kilometrin päiväretkelle Haltille, kun itse jäin lepäilemään telttaan. Menin jossain vaiheessa tupaan syömään lounasta ja juttelemaan kanssavaeltajien kanssa. Huomasin myös, että kehoni kaipasi lepoa. Hengästyin helposti ja olin hyvin väsynyt. Siispä nautin olosta, katselin Haltin huippua 10 kilometrin etäisyydeltä ja luin kirjaa. Kävin myös hakemassa vettä lähellä olevasta purosta. Päivä teki hyvää niin keholle kuin mielelle. Sain hyviä vinkkejä muilta tulevien retkien ruokiin. 

Pitsusjärvi

Päivä 7, 10.8 Pitsusjärvi-Meekonjärvi, 12km, 5,5h. Nousu 175 metriä. 

Lähtömme nopeutuivat pikku hiljaa ja pääsimme hyvissä ajoin lähtemään. Tiesin, että edessä on osin hidaskulkuista ja haastavaa maastoa, joten aikaa sai varata matkaan. Polveni oli lähtiessä kivuton, mutta koska nyt oli enemmän laskua, niin jännitin sen puolesta ja lisäilin teippiä. Tässä vaiheessa alkoi urheiluteippi ja kinesioteippi käydä vähiin, joten siirryin jesariin. Se olikin oikein hyvä pitämään polven kasassa.  Lähdimme tuttua polkua takaisin ylittäen ensin joen. Jyrkänteen kohdalla päädyimme kiertämään sen yläkautta, koska yhdeltä lohkareelta pudotus alas oli aika iso ja pelkäsin, ettei polveni kestä sitä. Seuraavalla tuvalla kuulin, että jyrkänne oli helpompi tulla alas kuin mennä ylös. Paluumatkalla emme enää pysähtyneet ihailemaan putousta, mutta pidimme lounastauon kosken pauhussa. Sateet kiersivät, mutta säästyimme koko reissun kastumiselta. Kiristimme hieman tahtia loppua kohden, jotta ehtisimme saada teltan ennen sateen alkua pystyyn. Olimme jo melkein perillä, kun polveani vihlaisi kova kipu. Satuimme olemaan hyvän telttapaikan vieressä, joten ei muuta kuin teltta pystyyn ja koipi kohti kattoa. Kipu onneksi meni ohi ja sain taas lepäillä illan. Hyvä niin, koska avun hälyyttämiseksi olisi pitänyt kiivetä Saivaaran huipulle. 

Päivä 8, 11.8 Meekonjärvi-Kuonjarjoki, 10km, 4h, 20 min. Nousu 358 metriä. 

Päivä lähti hyvin käyntiin ja nyt tiesin, että edessä on helppokulkuista polkua. Matka oli lähes kokonaan nousua, joka sopi polvelleni paremmin kuin hyvin. Se ei kipeytynyt ollenkaan päivän aikana ja kuntokin kesti pääsääntöisesti hyvin. Maisemat olivat edelleen mykistävän upeat ja sää oli lämmin, mutta ei liian kuuma. Tuuli oli tyyntynyt, joten tällä kertaa etsimme telttapaikaksi mahdollisimman tuulisen paikan. Tuvassa oli yksi pariskunta, jonka kanssa juttelin pitkät tovit. Kävi ilmi, että meillä oli toisen kanssa yhteinen tuttu ja olimme samalta suunnalta kotoisin. Illalla hampaita pestessä oli maaginen hetki. Istuin kivellä, josta katselin tuntureita ja alhaalla virtaavaa jokea. Aurinko paistoi ja lämmitti selkääni, ei tuullut, ei ollut hyttysiä, mutta edessäni oli sateenkaari. Yritin painaa kuvan verkkokalvoille, koska kameraa ei ollut. Tämä oli viimeinen yö teltassa ja maisema kuin postikortista. Ympärillä tuntureita, joiden huiput olivat yli tuhat metriä. Olo oli haikea ja onnellinen.  

Päivä 9, 12.8 Kuonjarjoki-Saarijärvi, 9km, 4h. Nousu 107 metriä. 

Lähdimme rauhallisen aamun jälkeen kohti viimeistä yöpaikkaa. Edessä oli melko paljon laskua ja viimeiset kilometrit kivikkoa, joten emme pitäneet mitään kiirettä. Tuntui haikealta, että kohta piti jättää nämä maisemat ja luonto. Mainittakoon, että poroja emme nähneet kuin Kilpisjärvellä, mutta lintuja näimme sekä oranssin sammakon. Olimme aiempina päivinä pitäneet lähinnä luonastauon, mutta nyt pidimme myös kaakaotauon. Lounaalla ihailimme Norjan jylhiä vuoria ja pystyimme näkemään rajamerkin. Olimme päättäneet olla yön tuvassa, jotta pääsemme nopeammin aamulla lähtemään. Se osoittautuikin lopulta mainioksi ratkaisuksi, koska tuvassa oli meidän lisäksemme vain yksi nainen, jolla oli samanlainen aikainen rytmi kuin meillä. Varaustupa taas oli täynnä nuorisoa ja telttoja oli aika monta, joten yö olisi ollut ulkona rauhaton. Sain nukuttua kohtuu hyvin, vaikka etukäteen vähän jännitin, että miten tuvassa saa nukuttua.  

Reissu tehty

Kaakaotauko

 

 

 

 

Päivä 10, 13.8 Saarijärvi-Kilpisjärvi, 13km, 5h, 13 min. Nousu 103 metriä. 

Pääsimme viimeiseen vaelluspäivään hyvissä ajoin liikkeelle ja olokin oli ihan hyvä. Tätä päivää jännitin, koska muistikuvissani se oli hyvin vaikeakulkuinen koko matkan. Onneksi muisti kuitenkin teki tepposet ja matkalle mahtui myös helppokulkuisia kohtia. Paikoin oli märkää ja piti etsiä polun sivusta kuivempia reittejä. Vaikka en ollut kaivannut suihkua tai muita mukavuuksia koko reissulla, niin askelta kevensi ajatus hotellista, rantasaunasta ja ravintola-illallisesta. Pidimme kodalla vielä kaakaotauon ennen hotellille menoa. Kun pääsimme esteettömälle osuudelle aloin liikuttua kiitollisuudesta ja onnen tunteesta. Olin pystynyt toteuttamaan monta unelmaa reissulla, juonut suoraan tunturipurosta raikasta vettä ja selvinnyt erämaassa 10 päivää. Kokemus oli uskomaton ja hyvin voimaannuttava. Luonto antoi mittasuhteet asioille ja muistutti, kuinka pieniä me ihmiset olemme kaiken tämän keskellä. 

Kiitos käsivarren erämaa. Olit meille hyvä ja annoit monta unohtumatonta kokemusta.