Kriisistä kriisiin

Olen viime viikkoina kriiseillyt milloin mistäkin. Pitkään on ollut tasaista ja mukavaa ja olen ehkä tylsistynyt. Kaksosena olen kaksijakoinen luonne ja kaipaan säännöllisin väliajoin jotain uutta elämään. Jos elämässä menee liian hyvin, pitää kriisejä kehitellä. Kuulostaa hullulta, mutta sellainen olen. En edes välttämättä tietoisesti, mutta menneisyyden tarkastelu paljastaa asian olevan juuri näin. Nyt on sitten ilmeisesti parisuhteessa seitsemän vuoden kriisi ja elämässä kolmenkympin kriisi. 

Urheilun suhteen kriiseilen enemmän kuin muun elämän. Tammikuussa on halli-SM-kisat, joihin pitäisi valmistautua. Tuntuu, että en ole ollenkaan valmis ja tiedän, etten pärjää siellä juurikaan. Sinne on tulossa kovia juoksijoita eikä kuulassakaan voitto ole mitenkään varma. Olen kuitenkin lopulta aika kilpailuhenkinen ja luon itselleni paineita. Ja kyllä, luon niitä itse, ei kukaan muu. Tuskin kukaan muu odottaa, että menestyn siellä tai edes välittää siitä, tärkeintä on osallistuminen ja reilu kilpailu. Ja että tekee parhaansa ja vähän päälle. 

Syksy on mennyt tuttuun tapaan kahden kuukauden kestoflunssassa, joka luonnollisesti on vaikuttanut treeneihin. Valmennusviikonlopun jälkeen oli hyvä treeniputki, jonka olen nyt katkaissut melkein viikon treenitauolla. Olen toki käynyt reippailla kävelyillä, mutta tietoisesti jättänyt lajitreenit väliin. Alkoi tuntua, että flunssa puskee taas päälle ja menee vähän liian lujaa. Ja treenit eivät edenneet, vaan jotenkin kaikki junnasi paikoillaan. Ylikunnon vaara on kuitenkin olemassa ja joskus pitäisi palautuakin. Nämä tauot eivät kuitenkaan ole henkisesti helppoja. Mieli haluaisi lähteä treeneihin, mutta jotain olen parin viime vuoden aikana oppinut. Kuuntele kehoasi. Jos se sanoo, että ei ole järkevää lähteä rehkimään, niin silloin ei kannata. Se ei hyödytä mitään. Ja kyse ei ole laiskuudesta tai väsymyksestä, vaan tuntemuksesta, että ei ole palautunut eikä oikein lähde. Itselleni treeneihin lähteminen ei ole koskaan ollut ongelma, vaan enneminkin riittävä lepo ja tauot treeneistä. Nyt kriiseillään niitä.

Lisää kuvateksti

Viime aikoina on tullut myös paljon mietittyä, onko nykyinen elämä sellaista, mitä haluan. Olen vakaassa parisuhteessa, asun kivassa asunnossa ja omistan ärsyttävän suloisen kissan. Saan tehdä töitä jaksamisen mukaan, joka sopii tähän elämäntilanteeseen. Mutta väkisinkin sitä miettii, että onko se nyt tätä samaa koko loppu elämän. Tai mikä on seuraava askel. Jos tekisi, niinkuin kuuluu tehdä, pitäisi ostaa isompi asunto, mennä naimisiin ja sitten lapsia. Se ei vaan ole yhtään sitä, mitä itse tulevaisuudelta haluan. Haluan kokeilla erilaisia asioita ja oppia uusia juttuja. Auttaa muita tukihenkilönä ja joskus haluaisin ainakin osittain työskennellä liikunnan parissa. Ne koulut vain ovat niin kalliita. Aika näyttää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Nyt ensin pitää suoriutua kunnialla SM- ja MM-kisoista, sitten voi miettiä uusia tavotteita. Kokemukseni mukaan kriiseistä seuraa aina lopulta jotain hyvää, joten uskon, että nytkin. Positiivisin mielin joulua kohti! :)