Olen ollut aina todella herkkä. Reagoin asioihin voimakkaasti ja osaan samaistua toisen asemaan. Itken esimerkiksi todella herkästi ja todella monenlaisten asioiden takia. Bussissa saatan itkeä, jos näen, että joku auttaa huonosti liikkuvan ihmisen pois bussista tai jos vauva itkee. Liikutun, jos joku avaa kohteliaisuudesta oven tai huutaa perääni, kun olen pudottanut hansikkaan. Myös monet tv-mainokset nostavat tunteet pintaan ja elokuvia hyvin harvoin pystyn katsomaan kuivin silmin. Leijonakuninkaan olen nähnyt monta kertaa, mutta itken aina, kun Mufasa kuolee. Itkuherkkyys on rasittavaa ja se ehkä kääntää herkkyyden heikkouden puolelle. Imen myös muiden tunnetilat itseeni kuin sieni. Vaikka olisin miten hyvällä tuulella, jos kumppani tulee huonolla tuulella kotiin, on oma hyvä tuuleni mennyttä. Tästäkin olen opetellut pois,välillä hyvinkin tuloksin.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että herkkyys on myös hyvä asia. Huomaan asioita, joihin useimmat eivät kiinnitä huomiota, kuten katon harjalla istuvia lintuja. Luonnosta olen aina saanut paljon voimaa ja lenkillä nähty kettu tai orava tuo hyvän mielen pitkäksi aikaa. Olen myös hyvin empaattinen, mikä on hyvä asia sairaanhoitajan ammatissa. Se on kuitenkin myös syy, miksi en suunnannut psykiatriselle puolelle. Erilaiset potilaiden kohtalot jäävät helposti mieleen ja mietin, miten tarina on päättynyt. Jokainen potilas jättää minuun pienen jäljen, jotkut vähän isomman. Tämä piirre voi kääntyä ajan myötä itseäni vastaan työuupumuksena. En kuitenkaan halua, että se koskaan poistuu minusta kokonaan. Olen töissä oma itseni ja hoidan potilaita omana persoonanani, en ole luonut työminää. Tietenkin ammattitaito ja työvaatteet tekevät automaattisesti ammatillisen työminän, mutta usein tulee naurettua potilaiden kanssa ja heitettyä huulta. Tässäkin käytän aika pettämätöntä ihmistutkaani, että miten kenenkin kanssa voi toimia. Jotkut potilaan haluavat korrektin hoitajan ja heille olen sellainen. Useimmat kuitenkin tykkäävät pilkkeestä hoitajan silmäkulmassa.
Olen ollut aina myös hyvä kuuntelemaan. Osaan tarvittaessa olla aidosti läsnä ja kuunnella muiden murheet ja ilot. Innostun helposti asioita ja alan niitä innonpuuskassa myös toteuttamaan. Koen kaikki positiiviset asiat myös hyvin voimakkaasti ja saatan leijua ilmassa hetken. Toisaalta myös vastoinkäymiset tuntuvat joskus todella musertavilta. Vaadin itseltäni paljon ja olen yrittänyt opetella tästä tietoisesti pois. Kohdallani herkkyys koskettaa kaikkia aisteja. Melu imee minusta voimia paljon, etenkin lasten huutaminen ja riehuminen. Nukkuminen ei onnistu, jos on edes pientä melua. Tämän olen ratkaissut korvatulpilla, tosin silti joskus valvon, jos vierestä kuuluu edes vaimeaa korinaa. Olen myös unen suhteen todella valoherkkä. Nykyään aina reissuun lähtiessä mukana kulkee uninaamio. On nimittäin kokemus monen yön reissusta ilman sitä kesällä valosimpaan aikaan. Nukuin juuri sen pimeän ajan, joka ei montaa tuntia ollut.
Hajuvedet hississä saavat hengen salpautumaan, oikeastaan jo ohikävelevä hajuvesipilvi. Kirkas auringosnpaiste saa autossa silmiin osuessaan aikaan hyvin oksettavan olon. Tuntotaisti on vähän vaihteleva, useimmiten jo kevyt kosketus saattaa aiheuttaa kipua. Jos kissa tassuttelee jalallani, irvistän kivusta. Mutta kun kissa kehrää sylissäni, on rakkaudentunne mahtava sitä kohtaan. Makuaistini on vähän omituinen, etenkin kirpeän maistaminen on korostunut. Monesti en pysty syömään omenaa, koska se on niin kirpeä, mutta toisen ihmisen mielestä se on ihan hyvä ja normaali omena. Toisaalta taas tykkään tulisesta ja mausteisesta ruuasta ja lempikarkkini on turkinpippuri.
Liikunnassa ja varsinkin yleisurheilusta tästä on haittaa. Analysoin kehoani jatkuvasta, joka näkyy suorituksissa negatiivisessa valossa. On rasittavaa olla niin tietoinen kehonsa tuntemuksista, varsinkin, kun niitä tulkitsee väärin. Esimerkiksi juostessa tuntuu, että kannattelen lantiota, joka ei pidä paikkaansa. Opettelen jatkuvasti kehon hallintaa. Valmentajani ovat sanoneet, että sen näkee, kun päässä raksuttaa kauheasti, mutta suoristus on huono. Parhaat suoritukset tulevat, jos onnistun vaimentamaan pään ja olemaan ajattelematta. Eräs työkaverini oli oikeassa, kun sanoi, että ajattelu ei sovi minulle. :D
Kaikkien näiden ominaisuuksien kanssa eläessä koen herkkyyden kuitenkin vahvuudeksi pääasiassa. Saan elää rikasta ja tunteikasta elämää. Nautin työstäni todella paljon, vaikka välillä on rankkoja tarinoita. Silloin on tärkeää olla läsnä omaisille ja potilaalle ja kuunnella. Sanojen valitseminen ei ole aina helppoa, mutta aina on oikeat sanat löytynyt. Kumppanini on kaikkea muuta kuin herkkä, joka on todella hyvä asia. Hän on viisas vastaranta, kuten Jonna Tervomaa kappaleessaan laulaa. Koitetaan kaikki elää elämään omina itsejämme, olimme sitten herkkiksiä tai jäyhiä jökättäjiä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti