Positiivisuus on huono asia?

Olen saanut  palauttetta ihmisiltä, ettei minuun uskalla ottaa yhteyttä, koska elämäni vaikuttaa täydelliseltä ja että säälisin niitä, joilla ei mene yhtä hyvin. Tämä on hyvin surullista, koska ei kenenkään elämä ole täydellistä ja haluaisin, että ihmiset erottaisivat myötätunnon ja säälin toisistaan. Sääli on sairautta, kuten sanotaan. Tällä hetkellä mulla menee hyvin eikä valittamisen aihetta juuri ole. Olen vuosien työllä onnistunut muuttamaan asenteeni positiiviseksi ja en mielestäni esitä mitään päivityksissäni. Olen pääsääntöisesti iloinen ja onnellinen. 

Itselläni on esikuvia eri asioihin. Asenteen puolesta Elastinen on yksi esikuvani, joka voi vaikuttaa myös omaan ulosantiini. Onko positiivisuus huono asia, josta pitäisi pyrkiä eroon? Haluaisin olla se ihminen, joka huoneeseen tullessaan tuo sinne iloa ja hyvää mieltä. Yksi mottoni on; hymyile, se hämmentää ihmisiä. Hymyllä voi myös huijata aivoja. Jos on huono päivä, mutta hymyilee väkisin, aivot luulevat sinun hymyilevän aidosti ja mieliala muuttuu iloisemmaksi. Tiedän toki, ettei tämä masennuksen syövereissä välttämättä toimi kovin hyvin, mutta sen kokeileiminen ei maksa mitään. Joku nyt varmaan ajattelee, että helppo se on sanoa, kun menee hyvin. Mutta uskokaa pois, olen myös itse käynyt pohjan kautta ja sieltä noussut. Se on mahdollista. 

Kuva: Toni Neffling

Liikunta on lääke, nykyään siitä on käypähoitosuosituksetkin. Valitettavasti näen työssäni liikkumattomuuden seuraukset. Toki tilanteissa on muitakin seikkoja, mutta säännöllisellä liikunnalla voisi ehkäisti monia sairauksia ja hoitaa jo puhjenneita sairauksia. Liikunta on masennuksen hoidossakin tärkeässä roolissa. Mutta miten ihmiset saisi motivoitua sieltä sohvalta ylös? Yritän itse toimia inspiroivana esimerkkinä, että oli lähtökohdat mitkä vaan, niin liikunnasta on hyötyä. Itse olen ollut koulussa aina liikunnassa se seiskan tyttö, joka valittiin joukkueisiin viimeisenä. Olen kömpelö enkä omaa juurikaan liikunnalisia lahjoja. Olen luonteeltani kuitenkin pienestä iloitseva. Kun jaksoin siirron jälkeen kävellä 100m, iloitsin siitä aidosti. Edistysaskeen ei tarvitse olla suuri, jotta siitä voi saada suuren ilon. Ja jos joku päivä ei treeni kulje, niin ei se mitään. Ei elämässä mikään ole suoraan nousukiidossa. Hetken saattaa harmittaa, mutta sitten katse on taas eteenpäin.

Olen tilannut jo vuosia positiivareiden ajatusten aamiaista. Kun aloittaa jokaisen aamun positiivisella ajatuksella tai mietelauseella, pikku hiljaa sitä omaksuu myös itse sen ajattelutavan. Ja positiivisuus ei tarkoita epärealistisia odotuksia, vaan että osaa kääntää asiat aina parhain päin, muuttaa näkökulmaa. Ja uskon, että jokainen vastoinkäyminen opettaa ja tekee taas hieman vahvemmaksi ja viisaammaksi. Olen itse hyvin herkkä ihminen ja aika ajoin alan pohtia elämän tarkoitusta ja mitä enemmän sitä pohdin, sen turhemmalta kaikki tuntuu. Jälkeenpäin tarkasteltuna jokaisella asialla on ollut tarkoitus ja tuntuu, että elämän on kuulunut mennä juuri näin. En tiedä elämän tarkoitusta enkä varmaan koskaan saa tietääkään. Mietin usein, että miten haluan ihmisten muistavan minut, jos kuolen huomenna. Haluaisin, että muistopuheissa puhuttaisiin muista välittävästä ja iloisesta ihmisestä. Ja että olisin onnistunut koskettamaan ihmisiä ja antamaan jotain arvokasta. Siinä vaiheessa toissijaista on kaikki urheilusaavutukset tai työura. Miten sinä haluaisit ihmisten muistavan sinut?