Yli kolmekymmentä vuotta on tullut täällä tallattua ja välillä on ihan hyvä pysähtyä miettimään, mitä on oppinut noista vuosista.
Asenne ratkaisee, aina. Tämän olen oppinut positiivareilta ja ottanut yhdeksi motokseni. Olen tietoisesti yrittänyt omaksua positiivisen asenteen. Omalle kohdallekin on sattunut yhtä sun toista, mutta kaikista tärkeintä on oma suhtautuminen asiaan. En tehnyt aikanaan dialyysistä numeroa, se oli hoito, joka auttoi voimaan paremmin ja jaksamaan opiskeluissa ja töissä. Puolimetrinen letku mahassa ei ollut kaunistus, mutta välttämätön, joten en uhrannut sille ajatuksia ja kävin entiseen tapaan kuntosalin suihkussa. Yritän ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat vastaan. Jos en voi niihin vaikuttaa, niin niiden pitää antaa olla ja hyväksyä ne. Jos niihin voi vaikuttaa, niin sitten asialle pitää tehdä jotain. Asioita on turha marista, jos ei ole aikomustakaan tehdä niille mitään.
Onnistujat eivät ole muita onnekkaampia. Ihmiset, jotka onnistuvat tavoitteissaan ja saavuttavat haluamansa, ovat määrätietoisia ja ahkeria. He näkevät vaivaa, jotta voivat saavuttaa unelmansa. Yksi oma unelmani on ollut päästä leikkaussaliin töihin, olenhan sinne koulutettu. Valmistumisesta on 3,5 vuotta eikä kukaan ole vieläkään tullut kotoa hakemaan sinne. Loppu vuodesta tapahtui käänne. Tapasin salilla erään pojan, joka kannusti ottamaan rohkeasti yhteyttä osastonhoitajaan. Näin teinkin ja pääsin haastatteluun, joka meni hyvin. Hän ei kuitenkaan uskaltanut luvata 100% varmasti kesätöitä leikkaussalissa. Olin myös yhden työvuoron aikana mennyt juttelemaan taukohuoneessa istuvalle leikkausosaston osastonhoitajalle ja niiden puheiden perusteella laitoin hakemuksen hänelle. Sain kutsun haastatteluun ja tänään varmistui kesätyö leikkausosastolla. Olen vihdoin uskaltanut olla itse hyvin aktiivinen ja onnistunut vakuuttamaan muutkin ja unelmani käy toteen. Jos et usko itseesi, on vaikeaa vakuuttaa muitakaan uskomaan sinuun. Tänään olin innostunut, motivoitunut ja itsevarma ja sain töitä mitättömällä työkokemuksella leikkaussalista. Kannattaa siis rohkeasti tavoitella unelmia, vaikka ne tuntuisivatkin välillä hyvin kaukaisilta ja jopa mahdottomilta saavuttaa.
Kaikki uskonnot palvovat lopulta samaa asiaa. Olen elämäni aikana ollut budhalainen, taolainen, hindu, kristitty ja ehkä jotain muutakin. Olen siis yrittänyt etsiä uskontoa, joka tukisi omia käsityksiäni. Jokaisessa uskonnossa on hyvää, mutta myös omituisia juttuja. En siis kannata mitään uskontoa, vaikka en voi itseäni ateistiksikaan kutsua. Uskon korkeampaan voimaan, karman lakiin ja sielunvaellukseen. Uskon myös kummituksiin ja astrologiaan. Joskus uskon myös itseeni ja muihin ihmisiin. Uskon myös, että asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella. En halua kutsua korkeampaa voimaa jumalaksi tai allahiksia. Sama asia, mutta neutraalimmin ilmaistu. Jälkikäteen tarkasteltuna myös vastoinkäymisillä on ollut selkeä tarkoitus, joka tukee uskoani kohtaloon. Tämä uskonprosessi on vielä kesken ja henkisen kasvun eteen pitää vielä tehdä paljon töitä. Mutta se matka on jo alkanut.
 | |
| Kuva:Sami Reivinen/ valokuvaamoklik.fi |
Vaali ihmissuhteita. Olen tajunnut, että ihmissuhteiden eteen pitää nähdä vaivaa. On turha valittaa, että kukaan ei soita, jos ei itse ikinä soita kenellekään. Jos haluat nähdä jonkun, soita tai laita viestiä jo tänään. Huomenna voi olla liian myöhäistä. Kerro, että välität ja ennen kaikkea osoita se teoilla. Tyhjillä sanoilla ei ole ilman tekoja mitään arvoa. Toisaalta pitää myös hyväksyä, että jotkut ihmiset ovat vain läpikulkumatkalla elämässäsi eikä heidän ole tarkoituskaan jäädä pysyvästi. Ystävyys on arvokasta ja hyvästä sellaisesta kannattaa pitää kiinni. Hyviä ystäviä ei kasva joka oksalla ja on todella vaikeaa enää aikuisena löytää uusia sydänystäviä. Ei tosin mahdotonta.
Mikään muu elämässä ei ole varmaa kuin muutos. Asioita ei kannata suunnitella liian tarkkaan, koska harvoin asiat menevät juuri niinkuin on suunnitellut. Hallinnan tunteen menettäminen voi olla pelottavaa, mutta se on myös kasvattavaa. On myös huojentavaa huomata selvinneensä kiperästä tilanteesta. Ihmiseltä löytyy yllättäviä voimavaroja tosi paikan tullen.
Matka on päämäärää tärkeämpi. Jos vaikka treenatessa ajattelisin vain tulevia kisoja nauttimatta treenaamisesta, menisi minulta ohi vuosia. Sen sijaan nautin pienistä edistysaskelista ja otan niistä ilon irti. Esimerkiksi jos työnnän harjoituksissa 30 työntöä, joista yksi on täydellinen, muut vähän sinnepäin, niin iloitsen siitä onnistumisesta, en sure niitä 29 ei niin täydellistä työntöä. Muuten tästä katoaisi ilo nopeasti ja jokaisista treeneistä lähtisi masentuneena kotiin. Sama pätee ihan kaikkeen elämässä. Nautitaan tästä hetkestä ja unohdetaan sitten kun-elämä. On täysin harhaa ajatella, että sitten kun on isompi asunto olen onnellinen. Aina tulee se uusi sitkun-päämäärä. Onnellisuuden pitää tulla itsestä eikä jostakin ulkopuolisesta, saavuttamattomasta asiasta. Yritetään nauttia elämän pienistä iloista arjessa, ne ovat elämää, ei se suuri päämäärä. Tässä hetkessä on kaikki, mitä tarvitaan onnellisuuteen. Toisaalta pitää myös hyväksyä, että elämä on enemmän vuoristorataa kuin tasaista maisema-ajelua. Erilaiset kriisit ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja niiden jälkeen osaa taas arvostaa arkisia asioita ja olla onnellinen niistä.
Olen ehkä oppinut jotain muutakin, mutta nämä tulivat nyt mieleen. Innolla odotan, mitä kaikkea sitä tulee vielä oppimaan ja kokemaan. Elämä on kuin seikkailuelokuva, jonka pääosassa olemme. Käsikirjoitus on ennalta arvaamaton ja välillä juoni puuttuu kokonaan, mutta se on silti meidän elämää. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti