Vuosi paketissa

Nyt on yksi vuosi taas lusittu. Siihen on mahtunut iloisia asioita ja onnistumisia, mutta myös pettymyksiä ja epäonnistumisia. Myöskään suru-uutisilta ei ole vältytty. Viime vuosi oli kuitenkin yksi elämäni huikeimmista vuosista. Ensinnäkin viime vuonna päätin aloittaa tämän blogin. Olen myös ollut muutamassa lehtijutussa, joista on tullut hyvää palautetta. Haluan olla kannustava esimerkki muille, kuinka sitä voi pärjätä elämässä ja elää hyvää elämää vähän huonommillakin pelikorteilla. En saanut täyskättä syntyessäni, mutta nykyinen elämä tuntuu kuitenkin värisuoralta. On saanut kokea paljon ja tutustua aivan ihaniin ihmisiin. 

Jos nyt mietin vuotta urheilun saralla, niin siinä on ainakin tapahtunut kehitystä. Olen nyt työntänyt kuulaa vuoden. SM-kisat lähestyy. Viime vuonna olin ainut osanottaja, nyt tiedän, ettei ainakaan se kirkkain mitali ole mikään itsestään selvyys. Ja se on hyvä. Viime viikolla kävin yhden ammattilaisen kanssa läpi kuulatekniikkaa ja tekemistä riittää vielä. Mutta olen myös parantanut parissa kuukaudessa. Ongelmallista tässä on se, ettei kukaan katso kuulantyöntöäni juuri koskaan. Oma valmentajani on enemmän perehtynyt juoksuun ja siinä hänestä onkin ollut iso hyöty. Tänään taas kokeilemaan, josko viime viikon opit saisi käytäntöön. 

Kuva:Sami Reivinen / www.valokuvaamoklik.fi

Pikajuoksuun tutustuin vajaa kaksi vuotta sitten. Alkuun juoksussani oli kaikki pielessä. Takapuoli oli pitkällä, kädet heiluivat holtittomasti eikä siinä mikään muukaan osunut kohdilleen. Olen kuitenkin tehnyt paljon töitä viimeisen kahden vuoden ainaka ja juoksutekniikka on parantunut huomattavasti. Edelleen pitäisi saada kontaki nopeammaksi ja kädet paremmin mukaan. Mutta telineistä sentään pääsen jo melko hyvin lähtemään ja toivottavasti myös vauhti on parantunut. Ajoin itseni viime keväänä pari kertaa ylikuntoon ja kunnon flunssaan, mutta olen oppinut nyt niistä. Tänä vuonna olen opetellut kuuntelemaan kehoni viestejä. Ja olen jättänyt treenejä väliin, vaikka harjoitusohjelmassa olisi mitä. Olen myös nostanut unen korkealle pallille. Sen tärkeyttä ei voi vähätellä. Välillä joudun turvautumaan pilleriin, mutta pääsääntöisesti en. Uni on kuitenkin palautumisen kannalta tärkeä asia. 

Parasta vuodessa ovat olleen ystävät. Meillä oli peräti kolme valmennusleiriä elinsiirtourheilijoiden kanssa. Yhdessä treenaaminen on kuitenkin aina mukavaa ja kaikki stemppaa toisiaan. On ollut hienoa nähdä myös muiden kehittyneen valtavasti vuoden aikana. Valmennusleirit ovat parasta antia koko urheiluhommassa. Olen myös ollut kahdessa potilasyhdistyksen tapaamisessa ja hauskaa on ollut. Myös siellä on mahtavia ihmisiä ja usein poskilihakset kipeinä nauramisesta. :) Ja sitten on vielä ihanat lapsuuden ystävät, joita on tullut nähtyä muutaman kerran vuoden aikana. Välimatka on pitkä, mutta onneksi yhteyttä voi pitää myös muuten. 

Kuva:Sami Reivinen / www.valokuvaamoklik.fi

Vuosi on keskittynyt paljon urheiluun, mutta on siihen onneksi mahtunut paljon muutakin. Olen aktivoitunut VPK-harrastuksen kanssa ja sieltäkin on tullut hienoja kokemuksia. On aina yhtä mukavaa päästä ajamaan paloautoa ja savusukeltamaan harjoituksissa. Keikat ovat tulleet lähes aina silloin, kun olen ollut muualla kuin Tampereella eikä niitä niin kamalan montaa ole tullutkaan. Olen kuitenkin esitellyt paloautoa lapsille ja ollut osana tapahtumaa Päivä paloasemalla. Ennen joulua tuli oltua myös päivystämässä toisessa VPK:ssa. Pikkujouluissa sain kuulla, että olen vaikuttanut palokunnan suuntaan. Olin täysin puulla päähän lyöty, koska olen tuntenut olevani ilmaa siellä monesti ja ettei minua arvosteta. Tietyt ihmiset ja palo harjoitteluun on kuitenkin pitänyt mukana kaikki nämä vuodet. Siitä tulee tänä syksynä jo 11 vuotta, kun aloitin harrastuksen Porvoossa. Kaikesta on aikaa niin kamalasti. Se 30 vuottakin tuli mittariin tänä vuonna. Tällä hetkellä kuitenkin odotan vain innolla, mitä tuleva vuosi ja vuosikymmen tuo mukanaan. :) Oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille!