Tällä hetkellä en tunne mitään hirveän suurta ammattitaitoa itseäni kohtaan. Valmistuin sairaanhoitajaksi yli neljä vuotta sitten ja tähän asti pisin työsuhde on ollut vajaa 6 kk. Ikinä ei ole jatkettu sopimuksia. Ei tässä voi muuta kuin katsoa peiliin. Olen ajatellut, että olen ihan hyvä työssäni ja osaan kohdata potilaan. En ole saanut juurikaan negatiivista palautetta ja entiset esimiehet ovat halunneet suositella. Silti joka syksy sama tilanne, sopimustasi ei jatketa.
Tiedän kyllä osittain, mistä tämä johtuu. Olen kaukana perusterveestä ja olen päättänyt laittaa työkyvyn ylläpidon ja terveyden etusijalle. Tämä on vaatinut uhrauksia, joista suurin on, että en tee enää yötöitä. Se on ollut kynnyskysymys jopa palkkaamistilanteessa. Unelmatyöni olisikin päiväkirurgian parissa, mutta eipä sinnekään ole päässyt edes haastatteluun. Työkokemusta löytyy, mutta ei leikkaussalista. En ole työnantajan puolesta mitenkään sellainen työntekijä, joka haluttaisiin palkata. Varmasti moni ajattelee, että tulen olemaan paljon sairauslomilla. Keväällä kyllä olinkin sairauslomalla, kun jalkapöytään tuli murtuma enkä saanut edes kävellä. Perussairauteni takia sen sijaan en ole ollut työnantajan piikkiin ikinä sairauslomalla. Olen ollut aina kätevästi työtön silloin, kun jotain on tullut. :D
Olen siis riskityöntekijä. Uskon kuitenkin, että olen aika paljon paremmassa kunnossa kuin moni terve enkä ole sen jälkeen flunssaakaan sairastunut, kun tajusin lisätä kortisonia. Flunssakierteeni kun johtui kortisonin puutteesta. Itselläni on todella suuri motivaatio pitää itseni jatkossakin kunnossa niin liikkumalla kuin syömällä mahdollisimman terveellisesti. Haluan voida kokonaisvaltaisesti hyvin. En myöskään ole lisääntymässä, joten äitiyslomia ja lapsen sairastelun vuoksi poissaoloja ei ole tulossa. Olen aina kertonut avoimesti elinsiirrosta, koska joudun työaikana ottamaan useamman pillerin enkä halua mennä ottamaan niitä salaa. Sekin on varmaan vaikuttanut työsuhteen jatkoon.
Unelmani olisi joskus saada palkallinen kesäloma. Sitten voisi lähteä pariksi viikoksi lappiin vaeltamaan. Myös kisoihin osallistuminen kirpaisisi vähemmän. Tähän mennessä olen joutunut ottamaan kisoja varten viikon palkatonta, joka tuntuu tilipussissa. Säästöjä onneksi löytyy ja tähän asti on myös sponsoreita löytynyt. On kuluttavaa olla kesät ilman taukoja töissä ja talvet menee töitä hakiessa. Työttömyyttä kun ei voi verrata lomaan. Koko ajan pitää olla valmiudessa mennä keikalle, jos sellainen siunaantuu, ettei tipu täysin työelämästä. Siinä myös passivoituu ja löytää itsestään uusia vaivoja, kun on aikaa niitä etsiä. Säännöllinen rytmi pitää virkeänä ja näkee muitakin kun puolison ja kissan päivän aikana. Yhtäkkiä sitä onkin tilanteessa, että on pakko lähteä kaupungille ihan vain siksi, että näkisi ihmisiä ja voisi sanoa pari sanaa myyjän kanssa. Säälittävää.
Anteeksi tämä valitusvirsi. Joskus vaan on pakko purkautua, jotta jaksaa taas jatkaa positiivisin mielin eteenpäin. Kai tämä tästä ja ehkä saan ennen 40-vuotissynttäreitä jo viettää sen palkallisen kesäloman. Olen optimistinen vielä sen suhteen. :) Kiitos ja anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti