Tuo on kysymys, jota on tullut pohdittua lapsesta asti enemmän tai vähemmän. Välillä on tarkoitus löytynyt ja sitten se on taas kadonnut. Olen kuitenkin tullut pikku hiljaa siihen tulokseen, että tarkoitus on elää omannäköinen ja onnellinen elämä. Meillä kuitenkin on vain yksi elämä. Itse olen aina uskonut tietyllä tapaa kohtaloon ja että kaikella on lopulta tarkoituksena. Kun katsoo elämää taaksepäin, on kaikilla asioilla ollut jokin merkitys, myös niillä ikävillä. Ne ovat niitä hetkiä, kun on mahdollisuus tehdä henkistä kasvua ja tulla entistä vahvemmaksi. Siksi olen myös vastoinkäymisistä kiitollinen. Ne ovat opettaneet, ettei mikään ole itsestään selvää ja nykyään osaankin nauttia hetkestä aika hyvin.
Entä miksi pidän tätä blogia? Haluan omalla esimerkilläni näyttää, että kaikesta voi selvitä. Haluan levittää tietoutta elinsiirroista ja toimia kannustavana esimerkkinä elinsiirtoa odottaville tai sellaisen jo saaneelle. Siksi tulin vuosien salailun jälkeen kaapista sairauksieni kanssa. En halua, että sairaudet määrittelevät minua, mutta tottakai ne ovat vaikuttaneet elämääni ja tehneet minusta sen ihmisen, joka tänä päivänä olen. Olen ehkä saanut jopa aikaan jotain merkityksellistä tällä ulostulolla. Itselläkin on ollut vaikeuksia siirron jälkeen, mutta niistä on selvitty ja nyt voin varmaan paremmin kuin koskaan. Nautin urheilusta ja sen tuomasta hyvästä olosta. Lisäksi se on välttämätöntä terveyteni kannalta ja olen sen vuoksi välttänyt joitakin lääkkeiltä. Urheilu ei kuitenkaan ole koko elämäni, vaan oikeastaan aika pieni osa sitä. Se on se osa, jonka tuon julkisuuteen, mutta jos viikossa siihen kuluu 6-10 tuntia, niin aika paljon enemmän kaikkea muuta mahtuu täyttämään loput tunnit.
 |
| Matkalla kohti elämää |
Mikä sitten tekee ihmisen elämästä merkityksellistä? Mitä meistä jää, kun kuolemme? Itse en halua jättää maallista omaisuutta muiden riesaksi. Henkistä perintöä sen sijaan haluan jättää. En usko, että ihminen on ikinä valmis. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen ja olisi aika hassua ajatella, että nyt 31-vuotiaana olisin saavuttanut henkisen huippuni ja tasapainon. Olen nykyään onnellinen ja aika tasapainoinen ja toivon, että minulla on muille jotain annettavaa. Olisi mukavaa, jos muistopuheissa muisteltaisiin sitä, että olin hyvä ihminen, siihen pyrin.
Viime aikoina olen tutustunut itsesuggestioon ja olen siitä aika innoissani. En osaa avata asiaa ehkä kamalan hyvin, mutta idea on istuttaa itseensä uusia ajatuksia. Päivän aikana mielessämme käy todella monta ajatusta ja sillä on todella merkitystä, millaisia ne ovat. Olenkin päättänyt unohtaa sanat "en pysty", "en osaa" ja "se on mahdotonta". Moni asia olisi jäänyt keksimättä, jos joku ei olisi kokeillut jotain uutta. Jos ajattelen, että epäonnistun, olen oikeassa. Jos taas ajattelen, että onnistun, olen taas oikeassa. Pitää varoa, mitä toivoo, koska se voi vielä toteutua. Alitajuntasi mahtavaa voimaa ei pidä aliarvioida. Olemme mitä ajattelemme ja voimme ajatuksillamme sairastuttaa itsemme. Tai sitten parantaa. Siksi olenkin vannoutunut optimisti ja yritän uskoa itseeni, kun kukaan muu ei usko. Kyllä kuulin naureskelua, että sinäkö muka rupeat kuulaa työntämään. Jotenkin vain tiesin, että voin olla siinä ihan hyvä, vaikka alkuun ei siltä näyttänyt. Nyt on mennyt jo useamman kerran 8 metriä rikki ja uusi tavoite asetettu. Kovalla työllä ja itseensä uskomalla voi saavuttaa melkein mitä vaan. :)
Entä mikä tekee elämästä merkityksellistä? Omalla kohdallani kissa, puoliso ja ystävät. Teen vapaaehtoistyötä ja toimin vertaistukijana. Ystävänä en ole kamalan hyvä, koska olen huono pitämään yhteyttä ja sopimaan tapaamisia. Mietin kyllä usein, mitä ystävilleni kuuluu. Pitäisi vain useammin saada se kysyttyä. Myös työ tuo merkityksellisyyttä elämään. Olen etuoikeutettu, kun saan auttaa ihmisiä ja toimia heidän parhaakseen töissä. Olen myös saanut antaa muille urheiluelämyksiä. Se on aika siistiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti