Miten sairaudet ja lääkkeet vaikuttavat treenaamiseen

Tällä hetkellä koen olevani terve, vaikka otan lääkkeitä 5-6 kertaa päivässä pysyäseni hengissä ja toimintakykyisenä. Jos sairastuisin, sillä olisi varmasti iso vaikutus kaikkeen elämässäni eikä niin hyvässä. :D Mutta nyt  on hyvä. Fakta on kuitenkin se, että olen perussairas enkä niin pienellä tavalla. Miten tämä kaikki vaikuttaa omaan urheilu-uraan ja elämään? Siitä pohdintaa tästä eteenpäin.

Jos lähden purkamaan asiaa kuntosalin kautta. Aloitin salilla käymisen silloin, kun sain diagnoosin vaikeasta munuaisten vajaatoiminnasta. Vanhoja diagnooseja oli tuolloin APECED-oireyhtymä, johon kuului krooninen hiiva ja lisäkilpirauhasen vajaatoiminta. Jälkimmäinen aiheuttaa kalkkiarvojen heittelyjä, jonka oireet ovat raajojen pistelyä ja puutumista, välillä myös lihaskramppeja. Vatsa saattaa olla löysällä tai kovalla, riippuen siitä, onko kalkit korkealla vai matalalla. Tämän kanssa on ollut paljon tasapainoilua vuosien myötä. Joka tapauksessa tässä vaiheessa aloitin salikäynnit joka toinen päivä. Kehitystä tuli ja sama tahti jatkui seuraavat vuodet. Tosin jouduin aloittamaan salilla monta kertaa alusta, kun terveys aina välillä heitteli ja tuli pidempi pakkotauko. 2014 syyskuussa sain munuaissiirteen ja infektioriskin vuoksi en mennyt salille 3kuukauteen. Jouduin aloittamaan täysin alusta voiman rakentamisen.  Sitten jatkoin vanhaan malliin, mutta huomasin, ettei tulokset parane enkä enää palaudu niin kuin ennen. Tiputin salikäynnit kahteen kertaan viikossa ja tulokset lähtivät nousuun. Normaali ohjehan on, että 2 kertaa viikossa riittää juuri ylläpitämään tuloksia, mutta ei missään nimessä paranna niitä. Tässä kohti varmaan lääkkeet ja diagnoosit astuvat kuvaan. Tällä hetkellä diagnooseja on vaihdevuodet, keskivaikea munuaisen vajaatoiminta ja munuaisensiirto, kilpirauhasen vajaatoiminta, kortisonilama ja samat, mitä alussakin. Nämä kaikki vaikuttavat hidastavasti kehitykseen ja palautumiseen.

En tiedä, miten suurta vaihtelua terveillä on päivien suhteen, mutta itsellä ainakin se on valtavaa. Reilu viikko sitten tahkoin ennätyksiä ja nyt tänään reilusti kevyemmät raudat eivät liikkuneet mihinkään. Oli pakko jättää treeni kesken ja lähteä kotiin. Omalla kohdalla kestävyyden kehittäminen on osoittautunut erityisen vaikeaksi. Olen kyllä kuullut, että jotkut, jotka ovat ennen harrastaneet juoksua, ei ole enää sitä pystynyt harrastamaan, kun on saanut kilpirauhasen vajaatoiminnan. Itsellä se on vain pikku juttu muiden seassa, mutta saattaahan sillä olla tietenkin vaikutusta. Pystyn kävelemään reippaasti 10km ja varmaan pidempäänkin ilman mitään ongelmia. Pystyn myös pyöräilemään 30km, mutta en jaksa juosta edes 200 metriä. Koska en nyt koe suurta intohimoa juoksua kohtaan, niin olen antanut asian olla. Juoksu on tuntunut joskus hyvältä ehkä 10 sekunnin ajan, jolloin olen ymmärtänyt, mistä siinä on kyse ja miksi sitä niin hehkutetaan. Mutta ei kai kaikkien tarvitse olla juoksijoita, jos se vaan ei kulje eikä ole motivaatiota. :P 

Sellanen lista lääkkeitä ja tosta puuttuu muutama. :P

Itselleni tuotaa edelleen vaikeuksia olla vertailematta itseään muihin. Vaikka tiedän, että harva nainen nostaa penkistä yli 50kg, niin en silti tunne itseäni vahvaksi. Vaikka tiedän myös, että yli 8 metriä kuulassa on terveellekin veteraaniurheilijalle ihan hyvä saavutus, niin silti en tällä hetkellä tunne olevani hyvä. Itsellä ei ole lapsena luotua pohjaa urheilulle ja olen joutunut kaikki hermotukset, liikeradat ja tekniikat rakentamaan näin aikuisena. Olen joutunut tekemään todella paljon töitä, että olen oppinut uusia asioita. Satoja ja taas satoja toistoja eikä siltikään vielä mene lihasmuistilla monet jutut. Katson kateellisena vierestä, kun toiset oppivat asiat jo muutaman yrityksen jälkeen. Jos olisin yhtään luovuttajatyyppiä, niin voin kertoa, että en olisi ensimmäisen leirin jälkeen enää elinsiirtourheilupiireissä pyörinyt. Ja että olen tehnyt keväällä todella paljon työtä, että olen saanut itseni psyykattua terveiden kansallisiin kisoihin kokemusta hakemaan. Ei ole helppoa asettaa itseään naurunalaiseksi ja arvostelulle alttiiksi. Varsinkin, kun tietää, että oma taso ei ole yhtä hyvä kuin muilla. 

Tykkään älyttömästi lajeistani, mutta jotenkin viime kisat lannistivat. Eräs vanhempi herrasmies, joka oli itse heittänyt kiekkoa 70 vuotta, tuli ystävällisesti kertomaan, että heittoni näyttää kömpelöltä ja että pitäisi varmaan treenata lisää. Ei kauhean kannustavaa. Tiedän kyllä sen ilman, että kukaan kertoo eikä siitä ole mitään apua. Sen sijaan otan mielelläni opastusta vastaan. Mielestäni kuitenkin olen pärjännyt ihan hyvin lähtötasot huomioiden ja olen tehnyt kovasti töitä jo tähän tasoon päästäkseni. Haluni oppia joskus pyörähtämään on kova ja olen valmis tekemään paljon töitä sen eteen. Eipä kukaan vielä pari vuotta sitten uskonut, että tulisin ikinä työntämään edes 7 metriä kuulaa, joten kaikki on mahdollista. :) 

Miksi halusin tehdä tällaisen postauksen? Haluan saada ihmiset miettimään kahdesti, ennen kuin arvostelee kenenkään tekemistä. Ulospäin ei välttämättä näy, jos on jotain haasteita terveyden kanssa. Pelkästään katsomalla ei voi tietää lähtötasoa tai mitä kaikkea kysyinen ihminen on käynyt läpi. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja jostain se aina pitää lähteä liikkeelle. Ollaan armollisia niin itsellemme kuin kanssa ihmisille. Stemppaamalla saa paljon parempaa aikaan kuin arvostelemalla. :)