Diagnoosi: erinomainen kunto

Vielä viikko sitten en potenut kolmen kympin kriisiä. Kunnes  lääkäri vakuutteli, että kaikki tykyttelyt ja muut oireet kuuluvat ikään. Vastaanoton aikana hän toisti monta kertaa, kun sitä ikää alkaa jo olla ja että nämä ovat iän mukanaan tuomia vaivoja. Olen siis jo niin vanha, että jos tulee uusia oireita, ne laitetaan kaikki iän piikkiin. Onneksi kaikki lääkärit eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. Flunssakierteelle ei voi oikein tehdä mitään, kun hyljinnänestolääkkeitä ei voi tässä vaiheessa vähentää. Viimeisen kahden kuukauden aikana useampi päivä on mennyt lämmössä ja flunssassa kuin terveenä. No näillä mennään. Kaikki mahdolliset keinot parantamaan vastustuskykyä olen jo käyttänyt. Fakta kuitenkin on, että lääkkeet heikentävät vastustuskykyä, jotta keho ei alkaisi hylkimään vierasta elintä.

 

Kuulantyöntö on vakavaa puuhaa. :D Varsinkin, kun ensimmäinen työntö lentää 8 metrin viivalle. :P

Olen ihmetellyt pitkään sitä, että hengästyn todella helposti. Olen laittanut sen huonon kunnon piikkiin, mutta nyt se on tutkittu. Astmaa ei löydy eikä avaavat astmasuihkeet paranna puhalluksiani ollenkaan. Harmi sinäänsä, kun norjalaiset saavat niistä selkeää hyötyä. :D Syyksi sen sijaan paljastui toiminnallinen hengityksen säätelyhäiriö. Eli nyt pitää opetella hengittämään oikein ja kiinnittää erityisesti juostessa huomiota hengitystekniikkaan. 

Tän päivän treeneistä, 4kg ja 5kg kuulia. :)

Diagnoosin varmistumiseksi kävin polkupyöräspriroergometriassa. Testin mukaan olen erinoimaisessa kunnossa. Sykkeet kyllä olivat korkeat ja sydämestä kuului sivuääni, joten lähete sydänlääkärille on menossa. Olisi myös mukava saada tietää, mistä tykyttelykohtaukset johtuvat ja saada niihin vaikka jotain hoitoa. Toistaiseksi rankkaakaan liikuntaa ei ole kielletty, joten treenit saavat jatkua. Olen erityisen ylpeä siitä, että olen keskimääräistä paremmassa kunnossa huolimatta flunssakierteestä ja muista jutuista. :)

Uudet treenitrikoot. :)

En malttaisi odottaa viikonloppua, kun on kauan odotettu liikuntaleiri. Tällä kertaa se on omakustanne, mutta Tampereella, joka on itselle täydellistä. :) On ihanaa nähdä taas muita urheilijoita ja vaihtaa kuulumiset. Valmentajat ovat huippuluokkaa ja niin on jengikin. Tulee taas huikea viikonloppu. Ohjelmassa on kuntosalitreeni, juoksutekniikkaa, heittolajeja ja mäki/rappustreeni. Tiukkaa settiä siis luvassa, aivan mahtavaa! Tänään kuula osui 8 metrin viivaan, saa nähdä, miten viikonloppuna lentää. :P Ensilumia odotellessa! :D

Minä vastaan korkean paikan kammo

Poden pahaa korkean paikan kammoa. Se sopiikin aivan loistavasti yhteen palokunta-harrastukseni kanssa. :D Rakastan tämän kammon uhmaamista ja toivon, että se jonain päivänä vielä helpottaa. Se päivä ei ole vielä tänään. Se on rajoittanut jonkin verran elämääni. En ole uskaltanut kiivetä näkötornien huipulle, mutta olen sentään kiivennyt kolin korkeimmalle huipulle. :) Viime viikonloppuna oli taas uhmaus päällä ja melkein hävisin kammolleni. Mutta onneksi vain melkein. 

Ilmoittauduin mukaan lauantaina pidettyyn köysityöskentely-koulutukseen. Tiesin, että se tarkoittaa korkeita paikkoja ja että niistä pitäisi vielä tulla köydellä alas. Koulutus alkoi ihan hyvin. Olimme kerhohuoneessa ja kävimme varusteita läpi. Opettelimme tekemään kasisolmun, jonka olen tosin osannut jo monta vuotta sujuvasti. Sitä käytetään esimerkiksi kiinnittäytymiseen katolla. Yksinkertainen ja pitävä solmu. Kävimme läpi griglin toimintaperiaatteita ja muita välineitä, mitä köysityöskentelykassista löytyi. Sitten alkoikin jännittämään. Olin porukan ainoa, joka potee korkean paikan kammoa, mutta oli hyvä, että kerroin siitä muille. Sitten järjestäydyimme paloautoihin ja lähdimme kohti tehdasaluetta. 

Ensimmäinen tehtävä oli laittaa tikkaat menemään katolle. Rakennuksen katto oli loiva ja kalteva. Katon harjalta suora pudotus oli noin 2metriä. Valjaita oli liian vähän, koska meitä olikin odotettua enemmän. Lyöttäydyin kolmanneksi kahden raavaan miehen ryhmään, jotta tuntisin oloni turvalliseksi. :D Alkuun olin sivustaseuraaja, kun muut laskeutuivat katolta ja harjoittelivat. Sitten tuli kuitenkin väistämättä se hetki, kun oli minun vuoroni pukea valjaat päälle ja lähteä suorittamaan tehtävää. Ylös kiipeäminen ei tuntunut juuri miltään, kun ei katsonut taakseen, meni vain. Kattoa pitkin laskeutuminenkin oli vielä helppoa ja mukavaa, mikäs siinä selkä edellä lasketellessa. :) Mutta sitten tuli se haastava osuus. Piti mennä polvilleen ja laittaa jalat seinää vasten yksi kerrallaan. Pojat stemppasivat koko ajan ihanasti, mutta en uskaltanut heittäytyä narun varaan, vaan roikuin siinä kaksin käsin ja taisi siinä itkukin päästä. No maahan oli lyhyt matka ja sinne kyllä pääsin. Yritin uudelleen heti perään ja silloin se sujui jo hyvin. Pääsin 90 asteen kulmaan seisomaan seinää vasten ja tallustelin alas. Pieni jälkitärinä tuli, mutta tein sen! :D 

Kuvassa köysirata ja parveke, jolta piti laskeutua.

Seuraavana ohjelmassa oli parvekkeelta laskeutuminen. Parveke oli aika matala, noin 6 metriä korkea, mutta minulle se oli paljon. Kiipesimme sinne palotikkaita pitkin ja sielläpä ei ollutkaan mitään tasannetta, vaan valtavat reiät lattiassa. Kovin leveitä kävelyreittejä ei siis ollut ja parveke oli ritilälattialla varustettu. Pääsin ylös, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, miten pääsen alas. Tikkaan tuntuivat liian pelottavilta ja niin myös korkean kaiteen yli kiipeäminen ja siitä köyden varassa alas meneminen. Pojat kyllä lohduttivat, että kyllä mut sieltä alas saadaan, vaikka väkisin heittämällä. :D Myös tikasauton tilaus tuli esille. Katselin taas muiden touhua ja ihmettelin, miten he siitä vain kiipesivät kaiteen yli ja heittäytyivät narun varaan. Itselle kun oli jo todella kova kynnys mennä ritilän päälle edes seisomaan.

Lopulta kuitenkin koitti se hetki, että pakko sieltä oli alas mennä. Sain valjaat ja päätin, että laskeudun toiselta seinältä, ettei tarvitse parvekkeelta ja ritilän päältä sentään mennä. Kaikki oli valmista, mutta sitten iski järjetön pelko. Pelotti niin paljon, että taisin siinä vähän itkeskelläkin. Onneksi harjoituksen vetäjä riensi hätiin ja laskeutui kanssani. Vaikeinta oli kiivetä sen kaiteen yli. Se oli kuitenkin niin korkea, ettei siitä saanut helposti jalkaa heitettyä yli, vaan ensin piti nousta jo kaiteelle. Voitin kuitenkin pelkoni ohjaajan avulla ja pian olikin kiivennyt kaiteen toiselle puolelle. Siinä vaiheessa pystyi jo huokaisemaan helpotuksesta. Enää tarvitsi laskeutua köyden varassa seinää vasten seisomaan ja kävellä alas. Tosin ohjaaja näytti, miten voimme lukita itsemme roikkumaan seinälle ja vaikka maalata, ilman että on vaaraa vapaaseen pudotukseen. Siellä sitten hetken killuimme ihmettelemässä maailman menoa. :) Ja kun jatkoimme matkaa, niin pian olinkin jo tukevasti maan pinnalla. :) Siinä vaiheessa oli kyllä voittajafiilis, vaikka en olisi ikinä uskaltanut yksin tulla sieltä alas. Kiitos siis ohjaajalle. :)

Näytös, miten voi kiivetä ylös

Lopuksi vielä teimme köysiradan, jollaista voi käyttää, jos potilas pitää laskea rankalaudalla katolta/parvekkeelta alas. Potilaana oli nukke turvallisuussyistä ja hyvä niin. Kun testasimme kyhäämäämme köysirataa, niin rankalauta kellahti vinoon. Onneksi potilas oli hyvin sidottu ja henkilövahingoilta säästyttiin. Ohjaajamme näytti vielä, miten voi kiivetä alhaalta ylös. Eli miten vaikka palkin yli voi heittää köyden ja vaijereilla tehdä siitä turvallisen nousureitin. Tässä vaiheessa olimme touhunneet jo 6 tuntia ilman taukoja ja eväitä, joten porukka alkoi olla aika väsynyttä. Kaiken kaikkiaan oli mielenkiintoinen ja mukava päivä. Ylistän nyt tässä niitä poikia, mutta ilman niitä ihania ihmisiä olisin jäänyt vain katseluoppilaaksi ja korkean paikan kammo olisi voittanut täysin. Joten kiitos vielä kerran Raavaat miehet ja Ohjaaja! :D

Henkiset esteet ja niiden voittaminen

Olen potenut pahaa rimakauhua tässä yrittäessä urheilla. Siis ihan kirjaimellista. Kun yleisurheilukoulussa piti hypätä seivästä, niin uskalsin kyllä patjaa vasten hypätä kepin avulla patjalle. :D Mutta kun olisi pitänyt hypätä oikeasti ja laittaa keppi kouruun ja antaa mennä, niin pää ei ollut mukana. En vain uskaltanut. Harmitus oli suuri ja se olikin ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun treeneistä jäi todella huono maku. Tunsin itsene luuseriksi ja pelkuriksi. 

Uudet hiukset :)

Aikalailla sama tilanne olisi toistunut aitajuoksutreeneissä, ellen olisi telonut polveani keihästreeniessä edellisellä viikolla enkä pystynyt osallistumaan kuin aitakävelyyn. Olin helpottunut tilanteesta, koska tiesin, etten välttämättä olisi uskaltanut juosta edes kaikista matalimpien aitojen yli. Korkeudessa uskalsin alkuun mennä vain kuminauhan yli. Siinäkin on pää pettänyt monta kertaa ja hypyt jääneet tekemättä. Luotto omaan pystymiseen ei ole ollut kohdillaan. Aitakävely on jo asia, joka jännittää. Teen sen rauhallisesti ja harkitusti, paljon hitaammin kuin muut. Voisi olla henkiselle valmentajalle käyttöä. 

Se fiilis, kun on voittanut itsensä.:)

Nyt olen kuitenkin päässyt ison askeleen eteenpäin rimakauhuni kanssa. Viime perjantaina hyppäsin tasajalkaa muovisten, punaisten aitojen yli. Niiden korkeus on ehkä 30cm, mutta itselle se merkitsi todella paljon. Aikaisemmin en ole edes sellaisen yli uskaltanut tasajalkaa hypätä, saati sitten oikean aidan yli. Tämän esteen voitettuani oli kyllä hyvä fiilis.

Tänään voitettu este. Näytinpäs sille. :P

Tänään sitten valloitin yhden suuren esteen. Kuntosalillani on laatikko, jonka päälle pitäisi hyppiä. Olen yrittänyt monta kertaa ja aina uskaltanut vain yhdellä jalalla hypätä lopulta. En edes tiedä, mikä siinä on pelottanut, mutta pää on laittanut stopin. Se on matalimmillaan 20 tuumaa ja tänään taas seisoin sen vieresessä päättäväisenä. Ensimmäinen ja toinen yritys ei onnistunut. En vain uskaltanut. Sitten kokosin kaikki henkiset voimavarani ja hyppäsin. Pääsin laatikon päälle kevyesti tasajalkaa! Tuntui, kuin olisi valloittanut vuoren. :D Sitten tein sen uudestaan ja uudestaan. Niin monta kertaa, että päässä alkoi heittää se hyppiminen eikä jalat enää meinanneet jaksaa. Ehkä vielä jotain päivänä pystyn hyppäämään myös sen pelottavan aidan yli. Ainakin sain nyt itseluottamusta seuraavan esteen ylittämiseen. :)

Mistä löytyy elämän tarkoitus?

Olen ihminen, joka ajattelee liikaa. Liian usein alan miettimään elämää ja mikä tämän kaiken tarkoitus on. Mitä enemmän sitä miettii, sitä turhemmalta kaikki alkaa tuntua. Pidän muiden elämiä tärkeinä ja arvokkaina, mutta omasta elämästä en samanlaista juttua löydä. Ihmiskunta on tullut pitkän matkan kehityksessä eteenpäin, mutta kehitys on myös vieraannuttanut ihmiset luonnosta ja siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Ymmärrän, että jotta tämä yhteiskunta pyörisi, on ihmisten käytävä töissä. Liian usein ihmiset vain hukkaavat itsensä luodessaan uraa ja elävät ruuhkavuodet kuin robotteina. Mitä niistä vuosista jää lopulta käteen, jos vain ryntäilee koko ajan kiireessä paikasta toiseen eikä ehdi pysähtyä nauttimaan elämästä missään vaiheessa?

Itselläni on hyvin ristiriitainen suhde työelämään. Haluaisin käydä töissä ja olla hyödyksi tässä yhteiskunnassa. Rakastan työtäni ja haluan olla siinä hyvä. Mutta sitten on tämä toinen puoli, nimittäin terveys. En halua tuhota terveyden rippeitäni työelämässä, niin arvoskasta ei työnteko kuitenkaan ole. Olin koko kesän kokoaikaisesti töissä ja samalla kärsin pahoista uniongelmista. Luontoni ei vain anna periksi olla poissa töistä, koska en mielestäni ole niin tärkeä, että työnantajan kuuluisi maksaa minulle siitä, että makaan kotona. Sairauslomilla olen ollut aina työttömänä, joten niitä ei työnantajat ole joutuneet kustantamaan. Tässäkin on ristiriita, koska muille kuitenkin suon sairauslomat työnantajan piikkiin ja jopa kannustan hakemaan sitä, jos näen, ettei ihminen ole työkunnossa. Miksi en osaa ajatella itseni kohdalla samalla tavalla? En halua tulla kalliiksi työnantajalle tai antaa kuvaa, etten ole työkykyinen. Kun työsuhde loppui, sairastuin saman tien pahaan flunssaan, joka ei ole vieläkään parantunut. Tunnollinen kun olen. 

Arvostan itseäni ja elämääni sen verran, että pidän terveydestä huolta. Olen lopettanut yövuorojen teon, koska en niillä halua hankkia lisäsairauksia. Kuitenkin monesti mietin, että miksi yhteiskunnan kuuluisi kustantaa juuri minun sairauteni. Tulen edelleen todella kalliiksi tälle yhteiskunnalle enkä ikinä pysty maksamaan sitä takaisin. En tietenkään ajattele kenenkään muun kohdalla näin. Ajattelen, että jokaisen kuuluu saada tasapuolisesti hoitoa ja lääkkeensä, riippumatta siitä, millainen ihminen on kyseessä. Niin juopot kuin korkeassa asemassa olevat ansaitsevat mielestäni tasavertaista hoitoa. Itsestäni sen sijaan tulee jostain syvältä ajatuksia, että miksi minua pitäisi hoitaa. En tiedä, mistä arvottomuuden tunne kumpuaa, mutta tunnetasolla ajattelen, että jos nyt kuolisin, ei kukaan jäisi kaipaamaan enkä jättäisi tänne minkäänlaista aukkoa. Ajattelen jopa, että en tarvitse mitään hautapaikkaa, suotta vain saastuttaisin maaperää. Olenkin luovuttanut ruumiini lääketieteelle kuolemani jälkeen, jotta siitä olisi jotain hyötyä ja tulevat lääkärit saisivat opiskella sen avulla. 

Nämä kaikki tunteet ovat hyvin ristiriitaisia, koska olen toisaalta hyvällä itsetunnolla varustettu ja luotan itseeni. Tiedän, että olen monessa asiassa ihan hyvä ja on minulla ystäviäkin. Pyrin olemaan hyvä ystävä, mutta en oikein onnistu siinä. En ole masentunut, mutta jonkinlainen palo elämään on jäänyt saamatta syntymässä. Mitä tämä kaikki tarkoittaa? En koe olevani hyvä puoliso, koska en ole kauhean hyvä pitämään kotia siistinä, yritän kyllä parhaani. En ole vaimomatskua. Enkä kenellekään korvaamaton. Ehkä koulukiusaaminen on jättänyt syvemmät arvet kuin olisin edes ajatellut. Haavat ovat parantuneet pinnalta, mutta jääneet märkimään syvemmällä. Olen pyöritellyt tällaisia ajatuksia päässäni koko elämäni, viime aikoina todella paljon. Myydäänkövän jossain verkkokaupassa arvokkuuden tunnetta?

Lisäravinteet, onko niistä hyötyä?

Syksy tulee ja flunssa pysyy. Tässä onkin ollut aikaa katsella telkkarin antimia, kun ei aina itse ole päässyt treenaamaan tai töihin. Olen ymmärtänyt, että fitness-buumi alkaisi pikku hiljaa mennä ohi ja tilalle olisi tulossa armollisuus itseä kohtaan. Samoin ruuan suhteen oltaisiin menossa järkevämpään suuntaan. Kaukaa tuodut superfoodit eivät olisi enää niin in, vaan kotimaiset vastineet, kuten mustikka ja nokkonen. On hauskaa, kun tulee näitä eri trendejä niin liikkumisen, ruuan kuin vaatteiden suhteen. Aina välillä sitä on itsekkin muodin aallon harjalla. :D Aina kuitenkin ruuan suhteen tunnutaan palaavan perusasioiden äärelle eli kohtuus kaikessa. Itse noudatan 80/20-ruokavaliota. Kun syö pääsääntöisesti terveellisesti, niin voi myös herkutella. Ruokien punnitsemista pidän hassuna ja itse ainakin alkaisin vain stressaamaan hullusti sitä syömistä ja kyläilyä ym. Ja stressi taas ei tunnetusti ole hyvästä. 

Hyvä treeni tulossa. :)

Mutta niistä liikuntatrendeistä. Nyt alkaisi nostaa päätä ajattelu, että kuunnellaan kehoa ja liikunnan pitää olla hauskaa ja tuntua hyvältä. Tämä on ollut pitkälti oma ohjenuora aina, joten nyt vihdoin olen siinä asiassa muodikas. :P Olen katsellut uutta formaattia Bull vs Vertti, joka on ihan hyvää viihdettä. Ihmettelen vain suuresti sitä lisäravinteiden määrää, joka kilpailijoille tässäkin ohjelmassa annetaan. Pöydällä notkuu varmasti kaikki purnukat, mitä kaupasta löytyy Jutan tai Bullin kuvalla varustettuna ja oli siellä jotain vielä niiden lisäksikin. Lähteitä en muista, mutta luin taannoin artikkelin näistä urheilijoiden lisäravinteista. Ainoa, josta on tutkitusti hyötyä, on kreatiniini. Sen on tieteellisesti todettu parantavan suorituskykyä ja nopeuttavan lihasten kasvua varsinkin salitreenaajilla. Siitä hyötyvät eniten nopeita suorituksia tekevät urheilijat, kuten bodarit ja pikajuoksijat. Millään muulla lisäravinteella ei ole todettu samanlaista hyötyä. Itse käydän joskus salilla sitruunan makuista jauhetta, joka on tarkoitettu nautittavaksi suorituksen aikana. Sen oikea käyttötarkoitus olisi varmaan enemmän pitkänmatkan juoksijoilla, mutta supernopean aineenvaihdunnan omaavana energia meinaa salilla loppua ja tämä hiilarijauhe auttaa jaksamaan treenin loppuun. En usko, että sillä on mitään vaikutusta sinäänsä lihasten tai voimien kasvuun, mutta ainakaan en pyörry, kun verensokerit romahtavat. 

Luova tauko pituushypystä

Jatkuvasti monet julkkikset mainostavat erilaisia pirtelöjauheita. Kyseessä ei yleensä ole huippu-urheilijat, vaan muuten vaan liikunnalliset ihmiset. Olen lukenut monien eri lajien huippujen haastatteluja ja hyvin harva käyttää mitään lisäravinnejauheita. Vitamiinit ja esimerkiksi magnesium ovat asia erikseen. Olen itsekin joskus juonut proteiinipirtelöitä jauheesta ja ne maistuvat pahalle. Omissa kisoissa lounaspussi sisälsi omenan, tripin, myslipatukan ja kuivan sämpylän. Päivä kilpailupaikalla oli kuitenkin pitkä ja turvauduin proteiinijauhepirtelöön jaksaakseni päivälliseen asti. Kyllä sillä jaksoi hetken painaa, mutta ei se juurikaan nälkää vienyt ja maistui kamalalta, niin hyvältä kuin kookos-ananas kuulostikin. Niiden makua siinä ei ollut aistittavissa. Uskon, että noilla proteiinipirtelöillä on paikkansa, jos on kiire päivä eikä ehdi syödä kunnolla, mutta en usko, että kukaan tarvitsee sellaisia päivittäiseen käyttöön. Kun kuitenkin puhutaan puhtaan ja luonnollisen ruuan puolesta, niin kaikki nuo jauheet ovat kaukana siitä. Ne ovat valtava bisnes, aivan niinkuin superfooditkin. Aika moni on mainosten uhri ja voi miettiä, mikä taho on teettänyt tutkimukset, joissa niistä kaikista mömmöistä on hyötyä tavalliselle treenaajalle, saati huippu-urheilijalle. Puolueellisia tutkimuksia tehdään jatkuvasti, rahoittaja päättää lopputuloksen ja mitkä osiot jätetään julkaisematta.

Pituutta hervannassa. :)

Aivan oma asiansa on sitten tämä laihdutusbisnes. Se on täysin moraalitonta ja vaarallista. Laihdutuspillereistä on raportoitu jopa vakavia maksavaurioita eikä niiden tehoa ole voitu tieteellisesti todentaa. Silti ihmiset ostavat niitä ja uskovat valmistajien väitteet. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos se kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta. Ja jos etsii artikkeleita, niin kannattaa lukea niitä luotettavilta sivuilta. Askel terveyteen ja magneettimedia esimerkiksi ovat puolueellisia ja epäluotettavia sivuja. Omaa näkemystä kannattaa avartaa ja etsiä tietoa monelta kantilta. On helppo löytää tutkimukia, jotka tukevat omaa näkemystä ja jättää lukematta ne lukuisat tutkimukset, jotka ovat omia näkemyksiä vastaan. Itse suhtaudun asioihin avoimin mielin ja olen valmis muuttamaan näkemystäni, jos siihen saa hyvät perusteet. Omalla terveydellä en kuitenkaan lähtisi leikkimään ostamalla kaiken maailman jauheita ja pillereitä, jotka lupaavat parantaa vastustuskykyä, kasvattaa lihasta ja parantaa suorituskykyä. Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. :)