maanantai 22. lokakuuta 2018

Kuulantyöntö, rakkaudesta lajiin

Tämä postaus avaa, mitä olen oppinut kuulantyönnöstä vajaassa kolmessa vuodessa. Itse kun aloitin, etsin kuumeisesti tietoa netistä ja joistakin blogeista sain hyviä vinkkejä lajiin. Olisi hienoa, jos joku innostuisi tämän ansiosta lajista tai saisi uutta pontta treenaamiseen. :) Itse lähdin olemattomalla kehonhallinnalla ja vähäisillä voimatasoilla liikkeelle. Lajista tiesin lähinnä sen, että kuula on tarkoitus työntää mahdollisimman kauas. Nyt voi jo sanoa, että tiedän vähän enemmän ja mitä enemmän tiedän, sen enemmän tuntuu olevan opittavaa. :D

Kuulantyöntöä pidetään aika miehisenä lajina ja sana mörssäri ei varsinaisesti ole imartelevaksi tarkoitettu, jos naista sellaiseksi sanotaan. Itseäni nimitys ei kuitenkaan haittaa ja yleensä ihmiset ovat yllättyneitä kuullessaan lajini, koska en kuulemma näytä yhtään kuulantyöntäjältä. Laji vaatii paljon voimaa, mutta myös nopeutta ja ketteryyttä. Ja voima täytyy jalostaa lajiin sopivaksi. Siksi salillakin on treenit jaksotettu kauden mukaan. Tällä hetkellä treenaan perusvoimaa, jolla luodaan pohjia tulevaa varten. Lähempänä kisoja vähennetään toistoja ja tehdään ne terävästi, jotta saadaan räjähtävää voimaa. Hitaalla voimalla ei 4kg mötikkä lennä juuri minnekään. 

Ja mitä siellä salilla sitten kannattaa tehdä? Juttelin juuri Suomen huippujen kanssa ja ihan perus kuningasliikkeet ovat hyviä. Eli toisin sanoen penkkipunnerrus, maastaveto, kyykky, työntö, rinnalleveto ja tempaus. Keskivartalon rooli on myös suuri ja sitä kannattaakin treenata monipuolisesti, samoin lantion hallintaa. Hauiskääntöjä ja ojentajia on hyvä tehdä välillä, mutta itse olen toivottoman laiska hinkkaamaan niitä. Massasta on hyötyä kuulantyönnössä, mutta olennaista on myös saada se massa nopeasti liikkeelle.


Oma työntötekniikkani on pakitus. Sitä rupesin viime syksynä treenaamaan ja paljon on kehitystä tapahtunutkin. Sitä ennen hioin kuitenkin vauhdittoman mahdollisimman hyväksi ja edelleen työnnän jokaisessa työntötreenissä myös vaihdittomalla. Työntövoimasta 70% lähtee jaloista ja vain 30% kädestä ja ylävartalosta. Itsellä on vielä jalkavoimat puutteelliset, mutta niitä tässä koko ajan parannellaan. Tarkoitus on myös ottaa lyhyet juoksuvedot osaksi treeniä, koska niillä saa hyvin nopeutta, voimaa ja räjähtävyyttä jalkoihin. 

Pakitustekniikassa on hyvin monta eri asiaa, jotka pitää saada kohdilleen muutaman sekunin kestävässä suorituksessa. Opin juuri, että katse pitää suunnata aika kauas taakse ja pitää siellä viimeiseen asti, jotta yläkroppa ei lähde varastamaan. Katseen pitäminen kaukana auttaa myös ryhdin säilyttämisessä. Oikea jalka täytyy tuoda voimakkaasti lantion alle, jotta saa lantiosta työntövoiman hyödynnettyä. Liikkeen pitää olla kiihtyvä ja yhtenäinen. Pitää myös malttaa pysyä riittävän matalana riittävän kauan, jotta saa mahdollisimman suuren liikeradan, jolla kuula työnnetään ilmoille. Keskivartalon pitää olla kokoajan jämäkkä ja työntökäden kyynärpään pysyä vaakatasossa, jotta ei saada aikaiseksi heittoa. Kuula täytyy saattaa loppuun asti peukalo edellä eikä yläkroppa saa pettää ja kaatua. Vapaa käsi viimeistelee työnnön. Kuulaa pidetään sormien päällä ja sormet aika lähellä toisiaan, jotta niistä saa voimaa saattaa kuula matkaan. Kuula ei saa myöskään irrota kaulalta sivulle. Se, joka tulee vielä sanomaan mulle, että kuulantyöntö on helppoa eikä sitä tartte edes treenata, voi tulla näyttämään mallisuorituksen. :P 

Salin ja lajitreenin lisäksi teen myös kestävyysharjoittelua maltilliseste sekä kehonhuoltoa joogan merkeissä. Liikkuvuus on myös tärkeää lajissa. Erilaisia koordinaatioharjoituksia tulee tehtyä aina lämmittelyissä ja parin viikon välein pyrin tekemään hyppyihin ja loikkiin erikoistuneen harjoituksen. Erilaisia osaharjoituksia teen myös jonkin verran ilman kuulaa. Kuulanheitot kuuluvat myös perussettiin. Voin siis sanoa, että sen lyhyen kisasuorituksen takana on hyvin paljon monipuolista treeniä ja erilaisia harjoituksia. Jos vuoden päästä teen vastaavan postauksen, niin todennäköisesti olen löytänyt taas monia uusia asioita, mihin pitää kiinnittää huomiota. Mutta tässä tämänhetkinen saldo. Toivottavasti tästä on apua jollekin, joka lajin pariin haluaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti