Oletko innostaja vai lannistaja?

Siitä on noin 3 vuotta ja 9 kk, kun sain ensipuraisun yleisurheiluun. Elinsiirrosta oli silloin mennyt noin 4kk, kun pelon vallassa uskaltauduin ensimmäiselle valmennusleirilleni. Ohjelmassa oli kuntosalia, koordeja ja intervallia. Tuolloin olin harrastanut kuntosalia noin 9 vuotta ja luulin jo osaavanani jotain. Sain kuitenkin oppia, että kaikki perusteet kehonhallinnasta lähtien ovat täysin hakusessa. Sain myös huomata olevani umpisurkeassa kunnossa. Eipä siinä, näin se asia tuolloin oli. Sisuunnuin ja päätin, että seuraavalla leirillä olen paremmassa kunnossa, en juokse istuen ja olen saanut voimaa. Treenasin paljon itsekseni, mutta tuntui, ettei edistystä oikein tapahtunut. Samat virheet toistuivat aina vaan. 

Mä tein sen!

Alkutaipaleeni "urheilu-urallani" oli kaikkea muuta kuin helppo. Kuulin paljon lannistavia kommentteja, ettei tuosta mitään tule ja ehkä kannattaisi unohtaa koko juttu. Kysyin, kuinka pitkälle elinsiirron saaneet yleensä työntävät kuulaa ja sain vastaukseksi 5-7 metriä. Päätin olla tuo 7 metrin työntäjä. Ilman ihmisiä, jotka uskoivat minuun, en olisi sitä saavuttanut. Ja ilman itsepäistä "minähän näytän teille"-asennettani. Sillä, mitä sanoo, ei ole juurikaan merkitystä, vaan sillä, MITEN sanoo. Asiat kun voi sanoa niin monella tapaa. Jos tarkoitus on motivoida sohvaperuna ikiliikkujaksi, niin lyttäämällä se tuskin onnistuu.

Olen tässä vuosien aikana käynyt aikuisten yleisurheilukoulun, siihen kuuluvan jatkoryhmän ja nyt starttasi toinen kausi heittoryhmässä. Olen nähnyt monenlaista vetäjää. Suurin osa on ollut kannustavia, vaikka olen ollut surkea. Se on motivoinut jatkamaan ja kehittymään. On eri asia sanoa, että "sulla ei toi lantio toimi", kuin " kiinnitä seuraavassa työnnössä huomiota lantioon". Ensimmäinen kommetti mitätöi kaiken, mikä työnnössä on kunnossa, jälkimmäinen kehottaa korjaamaan sen, mikä ei vielä ole kunnossa. Voi olla, että olen herkkä, mutta huomattavasti parempi mieli jälkimmäisestä jää. Ja urheilun pitää olla hauskaa. Jos tulen treeneistä itkien kotiin, ei voi sanoa, että ohjaus olisi ollut hirveän onnistunutta. 

Kun tuntuu, ettei osaa mitään

Viime keväänä meillä oli yhdellä kerralla vetäjä, joka oli ihan mukava, mutta ei oikein osannut neuvoa. Tuossa treenissä keskityin kiekkoon, jota olin siinä vaiheessa harjotellut ehkä 5kk. Vetäjä totesi, ettei tuo oikein toimi. Kun kysyin, että mihin pitäisi kiinnittää huomiota tai mitä osaharjoitetta voisin tehdä, niin vastaus oli, että en tiedä. Edellisellä kerralla olin mennyt kiekossa kannustavan vetäjän ohjauksessa harppauksen eteenpäin, joka mitätöityi täysin noissa treeneissä. Kotona itkin, ettei musta ole kiekonheittäjäks ja lopetan koko urheilun, kun en vaan opi ja ymmärrä. 

Olen katsonut todella paljon laihdutusohjelmia ja miettinyt, että kuinka moni saa liikunnasta niiden jälkeen pysyvän osan elämää, kun "kannustaminen" on huutamista, että etkö parempaan pysty ja mieti niitä kaikkia pullia, mitä olet mättänyt, että olet nyt tässä kunnossa. Itse en ainakaan motivoituisi sellaisessa valmennuksessa uudesta lajista. Sen sijaan motivoidun siitä, kun valmentaja ottaa huomioon heikon lähtötasoni ja kommentoi pieniä edistysaskelia, joista voidaan yhdessä iloita. Ne innostavat jatkamaan ja pitävät treenit mielekkäänä. Jos suorituksessa ei ole mikään onnistunut, niin voi sanoa, että uutta putkeen vaan. Uskoisin, että en ole ainoa, joka nauttiin enemmän hyvästä, kannustavasta ilmapiiristä, kuin ryppyotsaisesta karjumisesta. Heittoryhmämme on mainoa, otamme tosissaan, vaan ei vakavasti ja nauramme paljon.

Itse olen hyvin kriittinen omaa toimintaa kohtaan, mutta muilta en osaa vaatia ja iloitsen aidosti muiden onnistumisista ja edistymisestä. Treenaan paljon yksin, mutta samassa hallissa on useita suomen huippunimiä treenaamassa. Vertaan itseäni heihin, vaikka ei pitäisi. Salillakin vertailen itseäni bodarimiehiin- ja naisiin, jotka ovat terveitä ja joille monille kuntosali on pääliikuntamuoto. Tämäkin on ihan hölmöä, koska itselle se on vain lajia tukevaa treeniä, jolloin siellä ei liiku yhtä suuret raudat kuin joillain muilla. Toivon, että saan jatkossakin paljon rakentavaa palautetta, mutta että se esitettäisiin positiivisen kautta. Monesti jokin virhe, minkä teen, ei johdu kehonhallinnan tai lihasvoiman puutteesta, vaan siitä, etten ole huomannut keskittyä asiaan. Silloin sen saa paljon paremmin korjattua sanomalla, että kiinnitä huomiota lantion asentoon, kuin sanomalla, että sulla ei ole lantion hallintaa eikä syviä lihaksia. Jälkimmäinen mitätöi kaiken vuosien työn, jonka olen tehnyt saadakseni niitä syviä lihaksia eikä se tunnu hyvältä. Stempataan toisiamme iloitsemaan liikunnasta ja sen tuomasta hyvästä olosta! Siitä hyötyy kaikki. :)