Yin-energiaa Tuomiston kartanolla

Olin viikonloppuna joogaretriitillä, elämäni ensimmäisellä. Kokemus oli sen verran hieno, että pakko jakaa se tänne. Lähdin retriitille ystäväni kanssa hakemaan energiaa ja pysähtymistä kaiken urheilun ja opiskelujen välille ja sitä sain ja enemmänkin. :) Olen toki väsynyt reissamisesta ja viikonlopusta, mutta jollain lailla uudesti syntynyt ja sain valtavasti eväitä henkisen kasvun-projektiini. Vaikka ei se tietenkään ole projekti, vaan koko elämän kestävä prosessi ja matka, jossa ei ole koskaan valmis ja perillä.

Taran uusin kirja, jonka ostin itselleni.

Saavuimme perjantaina Tuomiston kartanolle Karkkuun ja saimme luhdista kahden hengen huoneen, johon majoituimme. Paikka oli hieno ja näköala upea järvineen ja omenapuineen. Jo siitä sai voimaa. Aloitimme retriitin smoothiella ja esittäytymiskierroksella. Oli hienoa kuulla muiden tarinoita ja miksi kukakin oli tullut juuri nyt juuri tuolle retriitille. Meitä oli parikymmentä upeaa naista, joilla kaikilla oli oma, ainutlaatuinen tarinansa kerrottavana. Kierroksen jälkeen oli ensimmäinen yin-jooga, jonka jälkeen pääsimme vihdoin syömään herkullista kasvisruokaa. Ensimmäistä kertaa voin oikeasti sanoa, että en suorittanut joogaa, vaan tein täysin kehoani kuunnellen ja sen ehdoilla. Jooga oli todella lempeää ja hyväksyvää ja siinä pääsi mukavasti sukeltamaan omaan kuplaansa. Myös tunteet nousi ajoittain pintaan, mikä kertoo joogan henkisestä voimakkuudesta. 

Tuomiston kartano.

Yö meni kohtalaisesti, vaikka unet jäivät vähän lyhyeksi ja aamulla väsytti. Aamu alkoi vihersmoothiella, jonka voimalla oli avaava ja herättelevä aamujooga. Sitten pääsimme nauttimaan taivaallista aamupalaa, jonka voimalla jaksoi taas pitkään. Ohjelmassa oli naistenpiiri, joka on itselleni täysin uusi asia. Meillä on kaikilla tarve tulla kuulluksi ja naistenpiirissä jokainen sai tulla kuulluksi. Nostimme korttipakasta kortin, jossa oli jokin sana ja avattu vähän, että mitä sillä tarkoitetaan. Sitten jokainen vuorollaan kertoi nostamansa kortin merkityksen omaan elämäänsä ja muut kuuntelivat ja myötäelivät. Moni itki ja tarinat olivat hyvin samaistuttavia. Moni painii hyvin samanlaista asioiden kanssa ja sain itsekin paljon muiden tarinoista. Kortit olivat englanninkielisiä, joten en tiedä, mitä omassa kortissa luki, mutta sana tarkoitti jotain sellaista, että riittää itselleen. Siinä sitten purkautui oma riittämättömyyden tunne tuntemattomien ihmisten kuunnellessa ja katsoessa. Se, kuinka en ikinä riitä itselleni ja aina pitää tehdä vähän enemmän. Kerroin, kuinka en töissä ikinä koe olevani riittävän hyvä enkä pidä itseäni kummoisenakaan urheilijana, vaikka suomen ennätyksiäkin on nimissäni. Ja että suoritan jopa parisuhteessa tyttöystävän roolia enkä koe riittäväni tälläisena kuin olen. Siinä on oma kehityskohtani, jota alan nyt työstämään urakalla. 

Naistenpiirin ja lounaan jälkeen oli ohjattu meditaatio, jossa todella pääsin hetkeen ja ajantaju katosi. Illalla oli vielä yin-joogaa, joka oli taas lempeää ja itsensä hyväksymistä opettavaa. Ehdimme keskustella naisten kanssa olohuoneessa jossain välissä ja sain paljon pohdittavaa. Mietin, että ketä varten suoritan ja mistä se oikein kumpuaa. Miksi vaadin itseltäni niin paljon, kun en vaadi sitä keneltäkään muultakaan. Ainakin kiltin ja tunnollisen tytön syndrooma löytyy. Olen myös kuullut, että olen selviytyjä, joka pärjää aina ja olen lähtenyt suorittamaan tätä roolia ja pitänyt tärkeänä pitää sitä yllä. Nyt ehkä on aika hellittää ja todeta, että olen ihan hyvä ihminen, vaikka epäonnistuisin enkä olisi hyvä kaikessa. Omalla kohdalla sanonta, että riittää, kun tekee parhaansa, on aika huono, koska sen perusteella pyrin aina parhaaseen mahdolliseen, jolloin mikään ei riitä. Nyt alan käyttää sanontaa, että ihan hyvä riittää. Kävimme saunassa ja paljussa illalla ja seuraava yö menikin aika hyvin. 

Tuomiston kartanon ponit Peppi ja Lotta.

Tänään aamulla ohjelma alkoi taas tuttuun tapaan smoothiella ja joogalla. Tällä kertaa lihakset hapottivat ja nivelissä oli kipua, vaikka jooga ei ollut fyysisesti ollenkaan haastavaa. Olin kuitenkin sisäistänyt ajatuksen siitä, että tekee kehoaan kuunnellen enkä ollut väkisin kipua tuottavassa asennossa ja annoin lihasten levätä, kun niihin kertyi happoja. Aamupalan jälkeen oli jälleen naistenpiiri, jossa tällä kertaa annettiin tehtäväksi keskustella pienryhmissä eri feminiinisyyden ja maskuliinisuuden aiheista ja mitä ne merkitsevät meille. Keskustelut olivat antoisia ja avartavia. Lopuksi piti vielä kirjoittaa puhe loppuseremoniaan, joka piti mennä lukemaan ääneen kaikkien eteen ja muut kuuntelivat. Tämän tarkoituksena oli auttaa meitä tulemaan näkyviksi ja kuulluiksi ja harjoitella esillä oloa omana itsenään, myös haavoittuvana. Jokaisen piti kehua puheessa itseään ja kertoa, missä on hyvä. Sen lisäksi piti luvata jotain, minkä tuo retriitiltä omaan arkeensa pysyväksi. Oli hienoa nähdä, miten paljon kaikki olivat saaneet retriitistä voimaa ja uskallusta näyttää tunteensa ja olla muiden edessä ilman suojamuureja. Taas itkettiin ja naurettiin yhdessä muiden kanssa. 

Maisema majoituspaikasta.

Oma puheeni oli lyhyt, mutta ehdin jo sen aikana vähän kuitenkin tirauttaa kyyneileitä. Kerroin, että olen hyvä kohtaamaan ihmisiä ja että riitän tälläisena kuin olen. Että alan arvostaa omia saavutuksia ja itseäni. Lupasin, että opettelen kuuntelemaan kumppaniani parisuhteessa, kun vaadin sitä häneltä, mutta itse en ole ollut kamalasti läsnä ja kuunnellut. Lopuksi vielä, että ihan hyvä riittää. Puheen pitäminen ei edes jännittänyt ja vaikka olin viimeisten joukossa pitämässä sitä, niin pystyin keskittymään muiden puheisiin ja tarinoihin kunnolla miettimättä omaa puhetta etukäteen. Kun koulussa puhuttiin kuuntelemisen eri tasoista, niin tuntuu, että viikonlopun aikana pääsin useamman kerran sille korkeimmalle tasolle, jolla ollaan täysin läsnä ja kuullaan ja kuunnellaan, mitä toisella on sanottavaa. Namaste!