Ole luovuttaja!

7.-12.10.2019 vietetään elinsiirtoviikkoa, jolloin käynnistyy myös uusi Ole luovuttaja-kampanja. Mulle tuli nyt syksyllä viisi vuotta munuaisensiirrosta, joka on mahdollistanut paljon asioita. Moni ovi on myös sulkeutunut sairauksien lisääntymisen myötä, mutta aina on auennut joku uusi ovi, kun on vain pitänyt mielen avoimena. Olen hyvin intuitiivinen ihminen ja useimpia ratkaisuja elämässäni en ole tehnyt järjellä, vaan luottanut vahvasti tunteeseen, että näin pitää tehdä. Omaan elinsiirtooni liittyy esimerkiksi hauska sattuma, jos nyt sattumaa on olemassa. En ole ikinä ajatellut haluavani omia lapsia, mutta silti joskus ala-asteella mieleeni tuli vahvasti nimi Aleksandra. Tiesin, että nimi on itselle jollakin tavalla merkityksellinen ja ajattelin sitten, että ehkä saan tytön, jolle annan tuon nimen. Muistan elävästi sen hetken, kun soitin elinsiirron jälkeen vuodeosastolla puolisolleni ja kysyin, että kenen nimipäivä tänään on. Hän alkoi luetella nimiä Aleksandra, Sandra... Siinä vaiheessa mulle selvisi, miksi nimi oli mulle merkityksellinen, sain sinä päivänä uuden elämän ja Sandra kulkee nyt mukanani, koska lopulta Aleksandra tuntui liian pitkältä nimeltä. Eli toisin sanoen tää munuainen oli se lapsi, jonka tiesin tulevan mulle joskus, mutta en kyllä osannut aavistaa silloin, että miten paljon se muuttaisi mun elämää. Joskus todellisuus on tarua ihmeellisempää.

Elinsiirron jälkeen mulle tuli vahva tunne, että pitää mennä valmennusleirille, kun sattumalta sellainen järjestettiin Tampereella 4kk omasta siirrostani. Pelotti ihan hillittömästi mennä, mutta jokin ääni sanoi, että sinne on mentävä. Loppu onkin historiaa, kun sain ensi kosketuksen siellä yleisurheiluun ja vähän innostuin. En siis ollut koskaan urheillut tai edes seurannut yleisurheilua telkkarista, mutta niin vain musta tuli itsestä kilpaurheilija. Välillä oon miettinyt, että miksi urheilen ja mikä merkitys tällä on, mutta sekin on valjennut tässä vuosien aikana. Olen saanut kunnian antaa kasvot elinsiirrolle ja näyttää, että kun vain uskoo itseensä ja unelmiinsa, niin moni asia on mahdollinen. En voi sanoa, että esteitä ei olisi, vaan olen joutunut sulkemaan monet asiat pois, koska kroppa ei vaan kestä niitä. En pysty juoksemaan, kun vaivasenluuni ei vain kestä sitä, mutta kuula ja kiekko ovat vielä mahdollisia. Joskus voi olla, etten pysty tekemään niitä, niin sitten keksitään jotain, mitä voi tehdä. Totesin toissa keväänä, että en pysty tärisevien käsieni vuoksi tekemään turvallisesti leikkaussalityötä, niin kohta valmistun psykiatrian puolen sairaanhoitajaksi, jolloin en vaaranna ketään, vaikka kädet vähän vispaavatkin. Pitää vain olla avoin uusille mahdollisuuksille.

Myös tämä blogi tuli perustettua intuition pohjalta. Taas pelotti hirveästi ja mietin, että miksi, mutta jokin voimakkaampi sisälläni sanoi, että mun kuuluu perustaa blogi. Oon nyt kirjoitellut tätä muutaman vuoden pääsääntöisesti intuitiivisesti ja pääsääntöisesti näppäimet laulavat ja mä vain katon, että mitä ruudulle ilmestyy. En muokkaa tekstejäni juurikaan, kun olen ne kirjoittanut, oikoluen ne kerran ja sitten julkaisen. Haluan säilyttää aitouden ja kirjoittaa kulloinkin vallitsevassa mielentilassa asiasta, joka sillä hetkellä tuntuu niin tärkeältä, että haluan sen jakaa. Olen saanut paljon palautetta, kuinka blogini on antanut toivoa ja piristänyt ihmisten päivää. Ehkä siksi tää blogi piti perustaa, koska voin antaa muille tämän kautta jotain arvokasta.

Mutta niin, tämän postauksen tarkoitus on lisätä tietoutta elinsiirroista ja mun kautta voi nähdä yhden tarinan, miten elinsiirto voi vaikuttaa elämään. Tarinoita on kuitenkin yhtä paljon kuin elinsiirron saaneita ja kaikkien tarinat ovat mielenkiintoisia. Itse olen onnekas, kun kaikki on mennyt näinkin hyvin, mutta tiedän, ettei se kaikilla ole ihan niin. Joka tapauksessa on tärkeää, että ihmiset ilmaisevat tahtonsa elinluovutuksesta eläessään, jotta hädän hetkellä omaisten ei tarvitse miettiä, mitä mieltä se oma rakas olikaan asiasta. Elinsiirto mahdollistaa jonkun toisen ihmisen elämän jatkumisen ja sitä kautta myös oma läheinen jatkaa elämäänsä.