Olen toteuttanut elämässäni monta unelmaa ja rupesin miettimään, että miten sen oikein teen. Olen elänyt aina unelmaelämääni ja tehnyt asioita, joita olen halunnut. Unelmat vain ovat muuttuneet ja uusia on tullut koko ajan lisää.
Ensimmäinen askel kohti unelmia on tiedostaa, mitä haluaa ja mistä unelmoi. Liian usein, kun kysyn ihmisiltä, mistä he unelmoivat ja mitä he haluavat elämältään, niin he eivät osaa vastata. Jos et tiedä, mitä tulevaisuudelta haluat, niin et voi myöskään ikinä saavuttaa unelmiasi. Välillä on itselläkin ollut hukassa, että mitä haluan tulevaisuudelta ja silloin pitää vain lähteä kartoittamaan tilannetta, että mistä oikeasti unelmoi. Itse olin 1,5 vuotta sitten tilanteessa, jossa en todellakaan tiennyt, minne suuntaan lähden. En osannut sijoittaa itseäni minnekkään ja kun unelmieni työpaikan edessä ovi lyötiin lopullisesti kiinni, niin oli pakko aloittaa itsetutkiskelu. Annoin intuition viedä ja aloin miettimään mielenterveystyöhön suuntautumista. Pikku hiljaa unelma alkoi hahmottumaan ja tunsin, että paikkani on lastenpsykiatriassa. Nyt kun unelma oli löytynyt, niin se piti enää toteuttaa.
Olen aina unelmoinut suuria, mutta myös ymmärtänyt sen, että mikään unelma ei toteudu itsekseen, vaan sen eteen on tehtävä töitä, joskus todella paljonkin. Moni unelmani onkin toteutunut määrätietoisella työnteolla, jotta olen päässyt kohti unelmaa. Olen selvittänyt, miten sen voin saavuttaa ja alkanut askel askeleelta mennä sitä kohti. Jos olen ihan rehellinen, niin viime vuonna en uskonut, että tulen oikeasti pääsemään ikinä lastenpsykiatrialle töihin, mutta päätin silti yrittää ja tehdä parhaani. Jos se ei riitä, niin sitten pitäisi keksiä jotain realistisempaa.
Aloin ottaa määrätietoisia askelia kohti päämäärää. Ensimmäiseksi selvitin, missä voin opiskella mielenterveys- ja päihdehoitotyötä ja miten pystyn rahoittamaan elämäni opintojen ajan. Seurasi soittokierros eri virastoihin ja kouluihin sekä asioiden selvittely netissä. Sain paljon apua muun muassa opinto-ohjaajalta ja työvoimatoimistosta. Kävin ammatinvalintapsykologilla, joka kertoi tukimahdollisuuksista, jos saisin opiskelupaikan. Hain yhteishaussa ammattikorkeakouluun ja pääsin valintakokeisiin, joiden pisteiden avulla sain opiskelupaikan. Nyt olin jo noussut portaita muutaman askeleen lähemmäksi päämäärää.
Aloitin opinnot tämän vuoden alussa ja nyt odotan todistusta. Koska tavoitteeni on päivätyö, niin tein syventävät työharjoittelut lastenpsykiatrian poliklinikalla, jotta voisin joskus päästä sinne töihin. Opintoihin kuului yhteensä 12 viikkoa työharjoittelua, josta otin kaiken mahdollisen irti ja loin kontakteja mahdollisesti tuleviin työkavereihini. Pääsin tutustumaan uuteen lastensairaalaan ja kerroin olevani kiinnostunut tulemaan sinne töihin. En ole vielä saavuttanut unelmaani työskennellä lastenpsykiatrian polikinikalla, mutta olen taas askeleen lähempänä sitä. Olen päässyt lastenpsykiatrian osastolle tekemään keikkatyötä, joka taas voi poikia sijaisuuksia siellä jatkossa. Sitä kautta taas on mahdollista päästä joskus poliklinikkatyöhön, joka olisi hyvin mielenkiintoista ja päivätyönä myös terveyden kannalta parempi.
Koulun aikana on herännyt uusia, suuria unelmia, joiden realistisuudesta en tiedä, mutta unelmia pitää olla, jotta elämä säilyy mielekkäänä. Kiinnostuin perheterapiasta ja haaveilen joskus opiskelevani perheterapeutiksi. Se vaatii päätä ja rahaa eikä kumpaakaan välttämättä löydy tarpeeksi, mutta koska sinne voi hakeakin vasta kahden vuoden soveltuvan työkokemuksen jälkeen, niin se on tulevaisuuden haave joka tapauksessa. Katsotaan sitten muutaman vuoden kuluttua, että mihin sitä päätyy ja mistä itsensä löytää. Kun pitää mielen avoimena, niin aivan ihmeellisiä ovia voi avautua ja voi päätyä vaikka minne. Pitää vain uskaltaa unelmoida suuria ja antaa unelmille mahdollisuus toteutua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti