Nyt kun koulut on taas alkaneet, on taas aika nostaa koulukiusaaminen esille. Monet julkkikset ovat nousseet kampanjoissa kiusaamista vastaan. Asia on tärkeä ja toivon, että kampanjat saavat kiusaajat miettimään tekojaan. Tosin monesti voi olla, ettei kiusaaja edes ymmärrä kiusaavansa. Siksi olisinkin tärkeää, että asioihin puututtaisiin koulussa. Monesti kuitenkin opettajat vain antavat asioiden tapahtua silmiensä edessä eivätkä uskalla puuttua.
Olen itse ollut koulukiusattu esikoulusta yhdeksännelle luokalle. Kolmannella luokalla mietin ensimmäisen kerran itsemurhaa. Tykkäsin koulunkäynnistä ja uudenoppimisesta, mutta välitunnit eivät aina olleet herkkua. Olin sairaanloisen ujo lapsi ja helppo uhri. Itsetuntoni oli nollassa ja sain kuulla olevani muunmuassa mykkä, koska olin niin hiljainen. Olin kuitenkin onnekas, koska en koskaan ollut ihan yksin. Minulla on aina ollut ystäviä, jotka ovat edelleen elämässäni. Ilman heitä en tiedä, olisinko jaksanut peruskoulua läpi. Huutelu, töniminen, nauraminen ja kampittaminen oli arkipäivää kouluaikoinani. Olen hyvin herkkä, joten koin asiat voimakkaasti. Joku vähemmän herkkä ei olisi ehkä ollut moksiskaan.
Olen kokenut kiusaamista myös työpaikkalla. Kaksi työkaveria ottivat asiakseen tehdä työpäivistäni painajaista. Jokainen pienikin virheeni mentiin heti kertomaan osastonhoitajalle, vaikka samalla lailla muutkin teki virheitä ja itse korjailin muiden virheitä. Ammattitaitoani myös vähäteltiin ja suljettiin pois keskusteluista. Eikä ollut harvinaista mollata minua muiden työkavereiden kuullen. Kuulin myöhemmin, että tämä kauhukaksikko on ottanut muitakin hampaisiinsa enkä ollut suinkaan ainoa uhri. Näiden kahden ihmisen takia en halunnut, että työsopimustani jatketaan. Kerroin kiusaamisesta esimiehelle, mutta mikään ei muuttunut. Joskus purskahdin työpäivän jälkeen pukukaapilla itkuun. Mainittakoon vielä, että potilaat kertoivat pelkäävänsä toista näistä hoitajista.
Itse olen selvinnyt läheisten ja terapian avulla. Olen pikku hiljaa rakentanut itseluottamusta, joka on nykyään jo aika hyvä. Enää en usko, että kiusaajat pystyisivät kovin helposti minua nujertamaan, koska osaan jo puolustaa itseäni ja sanoa takaisin. Yhdellä osastolla oli työntekijä, joka oli aina minulle töykeä ja moittimassa työtäni. Yleensä annoin kaiken mennä toisesta korvasta ulos, mutta kerran, kun kyseinen ihminen rupesi haukkumaan minua tekemättömistä asioita, jotka olivat jääneet aamuvuorolta tekemättä enkä ollut ehtinyt niitä viedä vielä loppuun, suutuin. Huusin hänelle takaisin, että en ole vielä ehtinyt, kun ollut vähän kaikenlaista enkä edes ollut vielä huomannut, että asia oli tekemättä. En muista yksityiskohtia, mutta tämän jälkeen kyseinen henkilö olikin minulle mitä mukavin. Jotenkin surullista, ettei ystävällisyydellä voi voittaa aina ihmisiä puolelleen, vaan täytyy alentua heidän tasolleen. Kuitenkin jatkossakin aion olla kaikille mukava ja jättää ilkeilevät ihmiset omaan arvoonsa. Uskon, että positiivisuus voittaa kuitenkin lopulta. Tehdään tästä maailmasta kaikille helpompi hengittää eikä kiusata, joohan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti