Katse eteen ja suunpielet ylöspäin

Elastisen eteen ja ylös on ollut voimabiisini siitä asti, kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Nyt sille on taas käyttöä. Tiedän, että itselläni on asiat hyvin ja olosuhteisiin nähden voin erinomaisesti. Silti painaa hieman mieltä matalaksi, kun kunto on romahtanut niin totaalisesti. Neljä viikkoa meni flunssassa ja ilman treenejä käytännössä. Töissä olen kuitenkin ollut osan ajasta, joten elimistö ei ole päässyt ihan kunnolla lepäämäänkään. Tällä viikolla olen varovasti lisännyt liikuntaa. Se on helppo lisätä, kun viimeiset neljä viikkoa liikunnan saldo on ollut aika lailla nolla minuuttia. :D 

Kortti, jonka sain mieheltäni joskus. :)

Eilen kävin ensimmäistä kertaa yli neljään viikkoon salilla. Olo ei ole vielä täysin parantunut, joten tein pienillä painoilla lyhyitä sarjoja, jotta saa vähän tuntumaa haettua takaisin. Voimatasot ovat tietenkin pudonneet hurjasti, mutta siitä en ole niin huolissani, koska ne korjaantuvat aika nopeasti, kun vaan paranee kunnolla ja pääsee säännöllisesti taas käymään salilla. Vielä en edes kokeillut, millä tasolla voimat ovat, vaan tein suosiolla kevyemmin kuin olisi jaksanut. Se on täysin vastoin luontoani, joten olen ylpeä itsestäni. :D

Tänään sitten pyöräilin töihin. Tarkoitus oli pyöräillä ihan hissukseen ja rauhassa ja niin teinkin. Ainoa vaan, että se todella rauhallinen vauhtikin tuntui raskaalta enkä meinannut jaksaa pyöräillä 5,5km matkaa töihin, kumpaankaan suuntaan. Jouduin taluttamaan viimeisen mäen kotiin tullessa, jota en ole noin pitkältä joutunut tekemään ikinä. En edes silloin, kun olin dialyysissä ja hemoglobiini  oli alle 90. Positiivista tässä on se, että tästä on toivottavasti suunta vain ylöspäin. :D 

Jos liikkuisin pelkästään terveyden ja jaksamisen näkökulmasta, niin en edes stressaisi asiaa, vaan pikku hiljaa lisäisin rasitusta tuntemusten mukaan ja antaisin itselleni aikaa toipua. Nyt asia kuitenkin harmittaa vietävästi, koska olen panostanut paljon aikaa ja vielä enemmän rahaa noihin Malagan kisoihin. Nyt tuntuu, että se kaikki on heitetty hukkaan. Toukokuussa on valmennusleirillä harjoituskisa 100metrin juoksussa ja niiden aikojen perusteella valitaan viestijoukkueeseen. Haaveeni on tottakai juosta ykkösjoukkueessa, koska siinä olisi ainoa mitalisauma. Olisihan se mukava muisto maailmalta, kun ei muuten tule ulkomailla käytyä eikä noissa kisoissakaan enää jatkossa. Nyt kuitekin tuntuu, etten saa millään kirittyä tästä rapakunnosta siihen, että voisin parantaa EM-aikaani ja päästä viestijoukkueeseen. Nyt on noin 9 viikkoa aktiivista harjoitusaikaa jäljellä ja kun tilanne on tämä, niin jumbosijat odottaa ja voi vain haaveilla onnistumisesta. Haaveilin ehjästä treenikaudesta, että näkisi, mihin tästä tytöstä on. Nyt on myöhäistä perua kisat, mutta tuntuu, että olen pettänyt kaikki. Moni on uskonut minuun ja auttanut paljon. Kiitos heille ja anteeksi. Koitan kuitenkin tästä positiivisin mielin mennä eteenpäin ja tehdä parhaani. Ei kai sitä enempää voi vaatia. :)