Kauneus tulee teoista

Vitsi että on ihana fiilis. On saatu nauttia kesästä muutaman päivän ja bikinitkin on saanut kaivaa jo esiin. Itselle se ei ole ikinä ollut ongelma. Ajattelen ulkonäköäni tasan sen hetken, kun satun katsomaan peiliin. Yksi päivä olin esimerkiksi ollut työntämässä kuulaa ja myöhemmin mies tulee kotiin. Huomautti sitten, että voisin ehkä peseytyä, kun kaula ja käsivarsi olivat hiekasta ihan ruskeat. :D Eipä ollut tullut paljon peiliin katsottua. Kun katson peiliin, saatan huomata reisien, pakaroiden ja käsivarsien selluliitit. Mutta kun astun pois peilin edestä, olen jo unohtanut ne eikä mielenkiintoni ole ikinä  riittänyt siihen, että tekisin niille jotain. Ihoakin olisi varmaan hyvä rasvailla vähän useammin kuin ehkä kerran kuussa, jos muistaa. :P Kampaajalla kävin viimeksi joulukuussa, kun en vain saa aikaiseksi. Eipä niitä omia hiuksia katsele, mutta ehkä kanssaihmisten takia olisi hyvä tehdä joskus kuontalolle jotain. 

 

Fiilis kesän ekan ulkojoogan jälkeen. :)

Olen monesti miettinyt ulkonäköpaineita, joita naisille median avulla luodaan. Itselläni niitä ei ole tai en osaa ottaa niitä. Näytän miltä näytän eikä se määrittele sitä, millainen ihminen olen. Paljon tärkeämpää on se, että miten kohtelee muita ihmisiä ja eläimiä. Se, että osaa nauttia elämästä ja hetkessä tässä ja nyt. Että on onnellinen ja voi seistä omien valintojen takana. On jotenkin surullista, että moni hukkaa elämäänsä ulkopuolisten paineiden vuoksi. Pidetään kulissit pystyssä viimeiseen asti, kunnes ne sitten sortuvat ryminällä. Olen onnellinen, että olen aina uskaltanut elää niin kuin sydän sanoo, vaikka se ei ihan normien mukaan olekaan aina mennyt. 

Mökillä naatitaan. :)

Mielestäni teot tekevät ihmisestä kauniin. Se, miten hymyilee ja puhuu muille. Se, miten puhuu muista, kun he eivät ole paikalla. Olen esimerkiksi työssäni törmännyt aivan liikaa siihen, miten potilaita arvostellaan selän takana. Ihmetellään, miten aikuinen ihminen voi pelätä leikkausta. Jos joku kyselee paljon, niin leimataan vaikeaksi. Jos valittaa kipua, on päässä vikaa. Esimerkkejä riittää ja niistä huokuu kykenemättömyys asettua toisen ihmisen asemaan. Ei ketään pitäisi arvostella ja tuomita ulkonäön tai minkään muun asian takia. Hyvä ohjenuora on, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ole sitten hiljaa. 

Kasvonaamio kaunistaa. :P

Olen itse ollut paljon sekä potilaana että hoitajana. Olen saanut huomata, että vaikka kuinka etukäteen valmistautuu tutkimukseen, oma reaktio voi yllättää. Olen mennyt totaaliseen paniikkiin vatsalaukun tähystyksessä, kun olin varma, että tukehdun. Olen miettinyt, onko minuakin arvosteltu kahvihuoneessa, että miten se nyt tollein, aikuinen ihminen! Kukaan ei voi kuitenkaan tietää etukäteen, miten reagoi tilanteessa, jossa on täysin toisten armoilla. Leikkaussaliin taas olen aina mennyt levollisin mielin, koska luotan siihen, että siellä osataan hoitaa. Omat kokemukset ovat antaneet valtavasti perspektiiviä ja ymmärrystä potilaita kohtaan. En tuomitse enkä vähättele kenenkään hätää. Ja ennen kaikkea, en puhu potilaista ikinä arvostelevaan sävyyn. Kukaan tuskin haluaa olla hankala potilas, mutta jos olet kovissa kivuissa eikä kukaan kuuntele, niin mitä vaihtoehtoja siinä on? Jokaisen hoitajan pitäisi joutua pakollisena olemaan vuorokausi täysin muiden armoilla vuodepotilaana, niin ehkä ymmärrys lisääntyisi. 

Taas lähti juttu vähän rönsyilemään. Mutta niin, aivan liikaa ihmiset miettivät ulkonäköään ja mitä muut ajattelee, vaikka ei useimmilla ihmisillä ole aikaa arvioida muita, kun kaikki aika menee sen miettimiseen, mitä muut ajattelee. Aina löytyy arvostelijoita eikä kaikkia voi ikinä miellyttää. Pääasia, että itse viihtyy kehossaan ja kantaa sen ylväänä, oli se sitten minkä muotoinen tahansa. Itselläni on hyvin poikamainen vartalo ollut aina, mutta olkoon. Joskus haikailin isompia rintoja ja muodokkaampaa lantiota, mutta turha sellaisen miettimiseen on energiaa laittaa. Eletään, vielä kun ehditään! Aurinkoista kesää! :)

Mökillä. :)