Asenne ratkaisee, aina :)

Joskus sitä saattaa ajatella, että miksi juuri minä. Yritän kuitenkin kääntää sen niin päin, että miksi en minä. Uskon kohtaloon ja elämä on täynnä erilaisia yllättäviä asioita eikä kaikki ole positiivisia. Moneen asiaan emme voi vaikuttaa, mutta se, mihin voimme aina vaikuttaa, on asenne. Olen sitä mieltä, että asenne ratkaisee aina. Sitä voi vastoinkäymisen edessä vajota itsesääliin ja masentua. Tai sitten voi ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat vastaan. Yrittää vaikuttaa niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa ja jos et voi vaikuttaa asioihin, niin voit aina muuttaa omaa asennettasi asiaa kohtaa.

Viikinsaaren lemmenpolulla. :)

Olen itse ollut 11-vuotias, kun sairastuin. Alkuun tuli shokki, sitten kieltäminen. Masennuin yläasteella ensimmäisen kerran, toisen kerran ammattikoulussa, kolmannen parikymppisenä, neljännen sairaanhoitajakoulun ensimmäisen harjoittelun aikoihin, viidennen kesällä 2013. Omalla kohdalla masennus on puhdasta kemiaa. Perussairauden takia seratoniinin ja dopamiinin tuotanto on vajavaista, jolloin masentuu. Syön nykyään lääkettä korjaamaan nuo puutteet enkä ole enää sen koommin masentunut. Yhteistä kaikille aikuisiän masennuksille on ollut se, ettei niille ole ollut mitään syytä. Kaikki on ollut hyvin, mutta mieli masentuu ja ajatukset muuttuvat todella synkiksi. Ne ajat eivät ole olleet helppoja, mutta ovat kasvattaneet ja opettaneet itsetuntemusta. Siksi olen myös niistä kokemuksista kiitollinen.

Nykyään ajattelen jopa, että sairaudet ovat antaneet enemmän kuin ottaneet. Jos mietin, millaista elämää eläisin terveenä, olisi se ainakin jonkin verran erilaista kuin nyt. Olisin ehkä käynyt savusukelluskurssin ja olisin ehkä jo vakituisesti töissä. Mutta olisin myös paljon keskeneräisempi, ujompi ja itsekkäämpi. Sairaus on opettanut arvostamaan terveyttä. Osaan nauttia ajasta, kun kaikki on hyvin eikä mihinkään satu ja arvostaa sitä, että voin elää normaalia elämää lääkäreiden ansiosta. En ikinä unohda sitä tunnetta, kun tapasin ensimmäistä kertaa vertaisiani. Kun lähdin vertaistukitapaamisesta kotiin, tuntui, että leijun. Tonnin paino oli tippunut harteilta ja leijuin jossain hattarassa. Siitä päivästä alkoi sairauden hyväksyminen ja sen kääntäminen vahvuudeksi.

Mun pikku söpöläinen <3

Olen päässyt potilasyhdistyksen hallitukseen, jossa olen oppinut paljon mielenkiintoista ja hyödyllistä osaamista hallitustyöskentelystä. Olen saanut myös toimia vertaistukijana, joka on antanut myös itselleni, kun on voinut auttaa jotakin toista. Olen löytänyt mahtavia kavereita ja jopa ystäviä, joihin en olisi ikinä muuten tutustunut. Sairaanloisen ujosta tytöstä on kasvanut sosiaalinen ja puhelias nainen. Olen saanut paljon itseluottamusta ja rohkeutta yhdistyksen kautta.

Kun jouduin muutama vuosi sitten dialyysiin, koin senkin positiivisena asiana. Väsymys vähentyi sen myötä ja pystyin keskittymään paremmin opinnäytetyön tekoon ja koulunkäyntiin. Toki dialyysi rajoitti elämää. Ei voinut mennä minnekkään yökylään suunnittelematta sitä etukäteen. Mutta se ei ollut este, vaan hidaste. Kun sain uuden munuaisen, sain samalla mahdollisuuden osallistua elinsiirronsaaneiden kisoihin. Aluksi uskaltauduin valmennusleirille, jossa tapasin kohtalotovereita ja sain vaihtaa kokemuksia. Se oli voimaannuttavaa. Näistäkin ihmisistä on tullut hyviä kavereita, toivottavasti joskus voi puhua ystävistä joidenkin kohdalla. Terveenä en ikinä olisi päässyt kisaamaan arvokisoihin, nyt siihen on mahdollisuus. Olen kiitollinen valmentajistani ja siitä, että kroppani toimii. Ei täydellisesti, mutta riittävästi.

Yritän olla joka päivä kiitollinen siitä, mitä minulla on. Aina pitää olla unelmia ja tavoitteita, mutta elämä tapahtuu nyt, ei eilen tai huomenna. Itseäni on auttanut positiivisen elämänasenteen saavuttamisessa positiivarit ja ajatusten aamiainen(positiivareiden kotisivu). Oikeastaan ei ole olemassa muuta kuin tämä hetki, joten sitä kannattaa vaalia ja olla onnellinen siitä, mitä juuri nyt omistaa ja mitä elämään kuuluu. Itse olen onnellinen toimivasta parisuhteesta ja kissasta, joka välillä raastaa hermoja, mutta saa kaiken söpöilemällä anteeksi. Olkaamme onnellisia tässä ja nyt, sillä elämä on tässä hetkessä.  <3